sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Kiinalainen opetus kaipaa reformia (osa 3/3)

Tilastot kertovat, että työvoiman määrä on kääntymässä Kiinassa laskuun. Samalla palkkakustannukset ovat nousussa. Työvoimapainotteisen tuotantoteollisuuden merkitys tulee Kiinassa vähenemään, ja muilla sektoreilla kysyntä innovatiivisille, nuorille tekijöille kasvaa. Kaavoihinsa kangistunut kiinalainen koulujärjestelmä on hyvältä näyttävistä koetuloksistaan huolimatta suurten reformipaineiden edessä. Mutta onko se valmis muuttumaan?

Propagandaa paremmasta

China Today -lehden propagandapläjäys kesäkuulta raportoi muutoksen tuulista kiinalaisessa opetuksessa. Lehden julkaisemat artikkelit kertovat muutamista innovatiivisista kouluista, yksittäistapauksista, jotka sijaitsevat pääasiassa Kiinan suurimmissa kaupungeissa, siellä missä varakkaita riittää asiakkaiksi. Kysyntä hukuttaa alleen tarjonnan, ja monet ovat hoksanneet tässä hyvän bisnesidean: lastentarhojen ja koulujen kuukausimaksut esimerkiksi pääkaupunki Pekingissä saattavat olla jopa kaksi kolmasosaa keskivertovanhemman palkasta.

Artikkeleissa kuvailtavat, oppilaita itsenäisesti ja luovasti ajattelemaan kannustavien ”pioneerikoulujen” aktiviteetit kuulostavat tutuilta. Näinhän meillä tehtiin silloin, kun itse olin pieni – 20 vuotta sitten. Artikkeleissa ylistetään jokaista opettajan keksimää yksittäistä aktiviteettia, joka tulee jostain muualta kuin kankeasta oppikirjasta.

Ryhmätyöskentelyssä, tosielämän tilanteen tuomisessa tehtävämateriaaliksi, oppilaiden kannustamisessa vastuunottoon tai koulun ulkopuolelle tehtävässä ekskursiossa ollaan ihan perusasioiden äärellä, ja herääkin kysymys: onko tosiaan niin, että Kiinan lukemattomista kouluista vain harvoissa ja kalleimmissa opettajakunta pystyy kehittelemään luovia ideoita ja siten tekemään oppimisesta kiinnostavaa?

Systeemin kova hinta

Pekingiläisessä yksityiskoulussa opettaessani havaitsin merkkejä siitä, että kiinalaisen lapsen menestyksellä voi olla kova hintansa – enkä viittaa vain vanhempien lompakoihin, joista säästöt valuvat kovia lupauksia latelevien ”superkoulujen” kassaan.

Kiinassa jo ekaluokkalainen saattaa joutua tekemään pitkää, aamuseitsemältä alkavaa ja aikaisintaan iltakuudelta päättyvää koulupäivää, jonka jälkeen etenkin yksityiskouluissa lapset joutuvat vielä illalla tekemään kotitehtävät luokassa opettajansa katseen alla. Kokeita saattaa olla päivittäin.

Hyvällä tuurilla sunnuntai on koululaiselle vapaapäivä, mutta silloin pakkomielteisesti lapsestaan monilahjakkuutta muokkaavat vanhemmat kuljettavat tätä ympäri kaupunkia, pianotunneilta kielikylvyn kautta kalligrafiapajalle. Harva kiinalaislapsi voi vähäisenä vapaa-aikanaan tehdä asioita, joista itse pitää.

Kilpailu ja menestyspaineet ovat nyky-Kiinassa niin kovat, että monelta lapselta jää henkisen kasvun kannalta tärkeitä asioita kokematta. Liikunta, taide, muut harrastukset, kavereiden kanssa koheltaminen, ensimmäiset seurustelukokeilut – kaikki asioita, jotka kiinalaisnuorella jäävät vähemmälle. Raskaan, tukahduttavan systeemin psykologiset vaikutukset voivat olla vakaviakin.

Kiinalaismediassa käsiteltiin viime syksynä opetusjärjestelmän ongelmia niihin mahdollisesti yhdistettävissä olevien lieveilmiöiden kautta. Eräs artikkeli raportoi useiden nettiriippuvaisten nuorten kuolemista liian pitkäaikaisen Internet-baareissa pelaamisen seurauksena. Toinen artikkeli kertoi yksityislukion oppilaasta, joka ei enää kestänyt koulunsa ja vanhempiensa häneen kohdistamia paineita. Oppilas oli marssinut opettajansa toimistoon ja surmannut tämän raa’asti.

Artikkelit olisivat voineet tyytyä demonisoimaan Internetiä ja pelejä negatiivisten ilmiöiden aiheuttajana tai valittelemaan nykyajan nuorison oikkuja. Sen sijaan ne pohtivat avoimesti sitä, voisiko tapahtumilla olla yhteys paikalleen jämähtäneen, kankean opetusjärjestelmän puuduttavaan yksitoikkoisuuteen.

Järjestelmä on luonteeltaan niin vahvasti suorituskeskeinen, että se pakottaa oppilaat armotta kilpailemaan toinen toisiaan vastaan. Koetulokset tuntuvat usein määrittävän oppilaan arvon ihmisenä. Paineet ovat kovat. Huonommin pärjäävän, muista poikkeavan tai kriittistä ajattelua omaavan nuoren voi olla vaikea ymmärtää, miksi hänen pitäisi olla moisen systeemin ”vanki”.

Muutosten aika?

Kiinalaisen opetuksen tulokset saattavat paikoin näyttää paperilla hyvältä, mutta paineet koulureformille ovat nousussa.

Kiina on alkanut menettää asemaansa maailman halpatuotantopajana: työikäisten määrä on kääntynyt laskuun ja työvoimakustannukset ovat nousussa. Lisäksi Kiinalla on edessään suuria haasteita väestönsä vanhenemisen myötä. Kiinan pitäisikin kyetä kasvattamaan uusia, motivoituneista ja innovatiivisista nuorista koostuvia sukupolvia kehitystään ylläpitämään.

Koulujärjestelmä ei kuitenkaan nykyisellään kasvata onnellisia, motivoituneita nuoria aikuisia.

Kiinalaiset nuoret pitäisikin saada tykkäämään koulunkäynnistä, eikä vain kalliissa eliittikouluissa, vaan ympäri maan. Tämän saavuttamiseksi tarvittaisiin päättäväistä reformia, mutta myös kulttuurin muutosta laajalla rintamalla: valtion, johtajien, opettajien ja vanhempien tulisi itse kunkin katsoa peiliin ja muistuttaa itseään siitä, että lapsia ja nuoria ei tule kohdella tunteettomina, liukuhihnalla lopullista pakkaustaan kohti passiivisesti etenevinä tuotteina. Heille tulisi suoda heidän lapsuutensa ja nuoruutensa. Se, mistä he ovat kiinnostuneita, pitäisi olla heidän itse päätettävissään.

Haaste on valtava systeemille, joka on suuri ja kömpelö ja joka jääräpäisesti ammentaa vuosituhansia vanhasta kulttuuriperimästä. Keskustelut aiheesta kiinalaisten kanssa paljastavat, että odotukset suurien muutoksien suhteen eivät ole erityisen korkealla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti