perjantai 28. syyskuuta 2012

Kunming-kuulumisia!

Päiväkirjatyyppistä tavaraa uusista ympyröistä…

Aikani Kunmingissa on alkanut lupaavasti! Vain muutamia yksittäisiä kiinahetkiä ja väistämättömiä sähläyksiä lukuun ottamatta olo on ollut päivästä toiseen niin positiivinen, että edellinen lukuvuoteni Jinhuassa on alkanut tuntua vain menneisyyden kiusalliselta painajaisunelta.

Kuten kesällä itselleni lupasin, olen täällä ollut aktiivisempi, mikä onkin jo ehtinyt johtaa hienoihin tuttavuuksiin. Elämän tahti on ollut toisinaan jopa hektinen, enkä esimerkiksi ole ehtinyt juurikaan viettää aikaani tietokoneen äärellä (paitsi opiskellessani). Kunming kohtelee minua nyt erinomaisen hyvin, ja kaikki merkit viittaavat siihen, että jatkossa elo vain paranee!

Jaan nyt asunnon ruotsalaisen kaverin kanssa; tulemme erinomaisesti juttuun, vaikkei meillä paljon yhteistä olekaan – en esimerkiksi usko, että saan häntä koskaan lähtemään ulos syömään tai juomaan paria tuopillista. Koska hänellä on muualla asuva kiinalainen tyttöystävä, näemme toisiamme melko harvoin. Viikonloppuisin häntä ei ole näkynyt ollenkaan, mikä sopii minulle mainiosti.

Itse asunto on komea, siitä kelpaa maksaa 1 000 yuania kuussa, sillä stipendin kustantama huone yliopiston asuntolassa olisi ollut ala-arvoinen. Matkaa täältä yliopistolle on tosin kuutisen kilometriä, mutta sekin taittuu melko nopeasti polkupyörällä – samalla pysyy etäällä pelko fyysisen kunnon rappeutumisesta.

Asunnon viihtyvyyttä häiritsee oikeastaan vain pari kirousta, jotka tuntuvat seuraavan minua maailman joka kolkkaan: alakerrassa asustaa hyvin kaukaisen tulevaisuuden huippupianisti, ja jossain muualla lähellä remontoidaan oikein tunteella. Öisin kuulen toisinaan ulkoa kulkukoirien ulvontaa, mutta ikkunat antavat sentään sisäpihalle itään päin, joten liikenteen melusta ei tarvitse kärsiä; aamuaurinkokin takaa reippaan aikaisen alun aamulle. (Sitä aurinkoa tosin ei näinä viikkoina ole ihan liikaa näkynyt.)

Ateistina tulen kiinnittäneeksi huomiota siihen, että sekä asunnon kiinalainen omistaja (joka lähti vuodeksi Ruotsiin ja vuokrasi asunnon meille) että kämppis ovat molemmat vannoutuneita kristittyjä. Kotiovella sekä muun muassa hampaita pestessä ja jääkaapilla käydessä viestit herramme Jeesuksen Kristuksen kaikkivoipaisuudesta yrittävät porautua mieleeni. Omasta huoneestani olen isommat Jeesus-viittaukset piilottanut, mutta muualla asunnossa en niihin kehtaa kajota, eikä siihen kyllä ole erityisen suurta tarvettakaan.

Opiskelu on alkanut hienosti, ja nyt tuntuu siltä, että kielitaitoni on parantunut kohisten jo ensimmäisen kuukauden aikana. Ilmoittauduttuani minut sijoitettiin oitis haastavimpaan ryhmään, jossa on lisäkseni vain neljä muuta opiskelijaa, mikä tuntuu suorastaan luksukselta. Oppikirjoista osa on mukavasti suoraa jatkoa niille, joita viime lukuvuotena Jinhuassa oli käytössä.

Neljästä opettajastani kolme on loistavia. Esimerkiksi lukemiskurssin opettaja kertoo meille hyvinkin avoimesti Kiinan nurjemmista puolista ja tarjoaa oppikirjan lisäksi mielenkiintoisia artikkeleita ajankohtaisiin aiheisiin liittyen.

Valitettavasti kursseista tärkeimmän eli Comprehensive Chinese -kurssin opettaja on kaavoihinsa kangistunut herra, joka puhuu meille alentuvaan sävyyn ja tuntuu vähät välittävän meistä, hoitaa vain hommansa oppikirjan kanssa eikä edes yritä esimerkiksi soveltaa mitään. Kuusi tuntia viikossa hänen kanssaan on alkanut tuntua sietämättömältä – torstaina olimme jo ajautua sanaharkkaan, kun olin ensin aikani mielessäni manaillut hänen läpeensä kiinalaisia opetusmetodejaan ennen kuin hän haukkui luokkatoverini ääntämyksen ja nauroi sitten omalle, hyvinkin ymmärrettävälle väärinkäsitykselleni.

Yritän jatkossa hillitä kiukkuni ja hyväksyä sen, että viikon tunneista kolmannes ei yksinkertaisesti minulle sovi. Ainakin voin tulevaisuudessa soveltaa kokemaani, sillä kyseinen opettaja todellakin edustaa kaikkea sitä, mitä itse haluan välttää, jos ja kun joskus opettajaksi kotimaassani ryhdyn.

Opiskeluun uppoaa viime vuoden tavoin paljon aikaa paitsi tunneilla, myös niiden jälkeen. Se ei kuitenkaan ole nyt vienyt erityisesti aikaa elämästä nauttimiselta. Meillä on esimerkiksi koululla mukava pieni kahvila, jonne kokoontua ahkeroimaan porukalla; niinpä aherruksen voi usein yhdistää mielenkiintoiseen yhdessäoloon uusien kavereiden kanssa (vaikkakin usein opiskelu jää kun keskustelu ottaa vallan).

Ilokseni olen saanut huomata, että täällä on paljon mielenkiintoista eurooppalaisporukkaa, sellaisia ihmisiä, jotka ovat Kiinassa ihan muista syistä kuin bisneksen perässä. Puhumme paljon mielenkiintoisista aiheista, eikä niihin lukeudu rahanteko, urheilu tai viinanjuonti, vaan muun muassa kieliin, kulttuureihin, historiaan ja yhteiskunnallisiin asioihin liittyviä aiheita.

Yhdessä tutustumme myös Kunmingin tarjontaan, ja olemme esimerkiksi ehtineet jo käydä rock-konsertissa ja viettää kiinalaisen elokuvan iltoja drinkkien kera. Kun tekemistä ja kiinnostavaa seuraa on näin paljon, tulee päivistä usein pitkiä, ja iltaisin saan usein huomata, että olen ollut matkassa kellon ympäri ennen kuin viimein poikkean kotiin nukkumaan.

Tätä voi jo kutsua elämiseksi! Opiskelun jatkuminen ei ollut alun perin päällimmäinen toiveeni, mutta olen nyt ymmärtänyt, että tämä vuosi antaa vielä hienon tilaisuuden ottaa avosylin vastaan ruhtinaallisen vapaa-ajan tarjoama vapaus ja kaikki mahdollisuudet kokea uutta. Tästä kelpaa jatkaa!

Pari aiheeseen liitymätöntä, taannoisen illan hempeää otosta vielä tähän lopuksi.


lauantai 22. syyskuuta 2012

Pitkästä aikaa liikenteessä

Kuluneen kahden viikon aikana olen tehnyt kaksi merkittävää ostosta. Ensin hankin käytettynä Giant-maastopyörän (viimevuotinen jättiläiseni varastettiin alta aikayksikön, mutta tämän pyörän kanssa en ota tyhmiä riskejä) voidakseni viimesyksyiseen tapaan tutkiskella myös Kunmingia näkökulmista, joita keskivertoulkomaalainen ei täältä löydä.

Toinen sijoituskohteeni oli uusi, valovoimainen objektiivi Canon-kameraani (EFS 17-55mm f/2.8 IS USM). Siihen upposi rahaa ehkä vähän turhankin paljon, mutta ensimmäisten käyttökertojeni jälkeen olen ollut törsäämiseeni enemmän kuin tyytyväinen. Onneksi tämän melko laajakulmaisen objektiivin olemassaolo tarkoittaa sitä, että voin kaupata pois vähäiselle käytölle jääneen, viime vuonna ostamani ultralaajakulman, joka ei sekään halpa ollut.

Viime sunnuntaina vein pyöräni ensimmäistä kertaa ulos. Lähdin matkaan vailla päämäärää; ajattelin vain pyöriä ympäriinsä, mutta päädyin kipuamaan pienen kukkulan huipulle maisemia tarkastelemaan. Tiedostin olevani pienessä krapulassa ja mitäänsanomattoman aamupalan syönyt, mutta yllätyin silti ylämäen raskaudesta: puuskutin pahemmin kuin koskaan ennen, vaikka nousua ei ollut edes paljon – ja Jinhuassa ylsin sentään vuosi sitten aikamoisiin sankaritekoihin.

Pysähdyin lepäämään parin, kolmen minuutin välein, ja olo oli niin heikko että en meinannut jaksaa edes pystyssä pysyä. Yhdessä vaiheessa sorruin jopa ”kerjäämään”: törmäsin onnekseni mukavaan kiinalaisnaiseen, jonka kanssa hetken juteltuani minun oli pakko kysyä, olisiko hänellä tarjota minulle syötävää. Hän antoi minulle päärynän, keitetyn maissintähkän sekä kourallisen herkullista suklaata! Vastapalveluksena annoin hänelle puhelinnumeroni – kenties joskus pääsen heidän mukaansa reissuun, ja siinä sivussa perheen 12-vuotias poika saa tilaisuuden puhua ulkomaalaisen kanssa muutaman sanan englantia, sen minkä uskaltaa.

Syötyäni jaksoin jatkaa kukkulan huipulle, mistä olikin ihan kivat näkymät savusumuiseen Kunmingiin. Jonkin aikaa mietin hämmentyneenä, voisiko fyysinen kuntoni tosiaan olla niin pahasti romahtanut. Sitten keksin kokemukselleni todennäköisen syyn, tai ainakin varman osasyyn: olen nyt lähes 2 000 metriä korkeammalla kuin koskaan eläissäni! Urheilijat tulevat tänne korkean paikan treenileireille menestyäkseen paremmin kisoissa; raskaampiin suorituksiin saan nyt totutella itsekin.

Täällä kyllä kelpaa pyöräillä, mutta valitettavasti olen saanut todeta, että Kunming on yleisilmeeltään erittäin saasteinen ja pölyinen. Asiaa pahentavat tällä hetkellä loputtomat tietyöt ja muut rakennustyömaat. Uusia, korkeita kerrostaloja nousee kuin sieniä sateella samalla, kun vanhaa vedetään maan tasalle – alla olevissa kuvissa näkyvää 拆-kirjoitusmerkkiä olen nähnyt paljon; sillä koristeltu rakennus on kehityksen tiellä ja lienee lyhyehkön ajan sisällä tuhon oma.



Uusien kerrostalojen lisäksi maan alla valmistuvat metrolinjat sekä katujen vihreä uudistaminen takaavat melun ja liikenneruuhkat melkeinpä kellonaikana minä hyvänsä. Onneksi minulla on nyt pyörä alla, sen ansiosta matkantekoni nopeutuu huomattavasti. Yliopistokampukselta löysin vielä pienen pyöräparkin, jota vahtiva ayi pitää viiden maon korvausta vastaan pyörästäni päivisin huolta. Ei siis pitäisi olla varkaista pelkoa.

Alla jokunen otos ensimmäisiltä retkiltä.






sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Toiset satunnaiset

Miesten ammatti

Muistan Pekingissä asuessani kuulleeni, että monet kampaamot tarjoavat tukanleikkuun lisäksi muitakin palveluita – seksipalveluja siis. Tarkkasilmäinen kuitenkin huomaa Kiinassa, että naiskampaajien määrä näyttäisi olevan vähäinen; itse asiassa en Jinhuassa tai Kunmingissa ole varmaan koskaan nähnyt naispuolista kampaajaa.

Jostain syystä en usko, että mieskampaajilla olisi hihassaan käteenvedon kaltaisia erikoispalveluja, mutta en silti ole uskaltautunut Kiinassa vielä kampaajalla käymään. Vuonna 2009 Pekingiin lähtiessäni tukkani oli vielä puolipitkä, mutta kun paksun pehkon karattua käsistä hakeuduin työpaikkani kampaamohuoneelle ja kurkkasin sen ikkunasta sisään, meni pupu pöksyyn.

Salongissaan tupakkaa vetäneet nuoret miehet – ja etenkin heidän kampauksensa – näyttivät niin epäilyttäviltä, että en halunnut hiustyyliäni heidän varaansa jättää. Ainakin ulkomaalaisten keskuudessa vallitsee sellainen epäreilu käsitys, että "kaikki" kiinalaiset mieskampaajat ovat homoseksuaaleja. Oman teoriani mukaan käsitys perustuu lähinnä siihen, miltä heidän tukkansa usein näyttää.

Ajoin tukkani itse, ja siitä asti olen kantanut millisiiliä, joka rahan lisäksi säästää aikaa, vaivaa ja shampoota – lisäksi kiinalaisnaiset käyvät kuumina, kun muistutan heidän mielestään Pako-sarjan päähenkilöä Michael Scofieldia(!). Jos olisin tarpeeksi rohkea ja kärsivällinen, voisin vaikka tänään päättää antaa tukkani kasvaa entisiin mittoihinsa. Projektille toisi lisämaustetta sellainen lisä, että antaisin kuukausittain kiinalaisten miesparturien hoitaa trimmauksen, oman makunsa mukaisesti. Noin vuoden kuluttua voisin julkaista kiehtovan kuvasarjan, joka esittelisi lookini jokaisen kampaamovisiitin jälkeen.

”Kannibaali-punaniskat”

Ruotsalainen kaveri kertoi päivällisellä tarinaa jossain Kunmingin laitamilla sijaitsevasta ”kannibaali-punaniskakylästä”. Hän tosin lienee sotkenut sanan kannibaali merkityksen, sillä ihmislihan sijaan kyseisessä kylässä herkuteltiin koiralla; punaniskoista kylän asukkaat kuitenkin taisivat käydä. Hän kuvaili pientä hetkeä, joka sai hänet ja ystävänsä poistumaan välittömästi paikalta:

”Kävelimme keskellä päivää aavemaisen hiljaista katua pitkin. Pysähdyimme erään asunnon avoinna olleen ulko-oven eteen, ja näimme, kuinka sisällä pyöriteltiin vartaassa kokonaista koiraa. Kääntyessämme jatkamaan matkaamme oli viereemme vaivihkaa ilmestynyt valtaisa koira, joka tuijotti meitä vihaisesti muristen. Hitaan rauhallisesti onnistuimme kiertämään koiran, kuitenkin vain havaitaksemme, että olimme saaneet lisää seuraa: likaisiin vaatteisiin pukeutunut paikallinen mies tuijotti meitä ulkomaalaisia muutaman metrin päästä, kädessään suuri viidakkoveitsi.”

Ehkä onnistun tulevilla pyöräretkilläni eksymään juuri tähän paikkaan!

Muotokuvia kampukselta

Olen viime aikoina alkanut harkita ihmisten kuvaamiseen panostamista. Valitettavasti kokemattomuuteni ja luonteeni yleensä hanaavat vastaan, joten en vieläkään ole onnistunut löytämään rohkeutta marssia kiinnostavalta näyttävien ihmisten pakeille pyytämään heiltä lupaa valokuvaukseen. Jostain pitää kuitenkin aloittaa, sen aika koittaa ennemmin tai myöhemmin.

Lauantai-iltapäivänä eteeni tupsahti tunti luppoaikaa yliopistomme kampuksella, ja päätin käyttää tuon ajan valokuvaten. Löysinkin nopeasti kuusi kappaletta malleja, joiden seurassa kuvaaminen sujui varsin luontevasti: alla muotokuvat kuudesta patsaasta, jotka kaikesta päätellen ovat tottuneet poseeraamaan lukemattomille kameroille! Lopuksi bonuksena vielä kaksi lisäkuvaa, jotka nekin on otettu yliopistomme viehättävältä, vihreältä kampukselta.







torstai 13. syyskuuta 2012

Ensimmäiset satunnaiset

Japanilaisvastaisuutta ilmassa

Jinhuassa kahden päivän vierailulla käydessäni havaitsin, ettei televisiossa juuri muusta puhuttukaan kuin Kiinan ja Japanin välisestä, kalastajasaareen liittyvästä konfliktista. Asiaan liittyen yksi tuore uutinen esimerkiksi tässä.

Olen Kunmingissa ehtinyt jokuseen otteeseen nähdä ja kuulla reaktioita tähän kiistaan. Esimerkiksi erään baarin etuoven kupeeseen on kalastajasaari-tekstin ohella usealla kielellä kirjoitettu, ettei japanilaisilla ole paikkaan mitään asiaa (NO JAPANESE ENTER!). Yhtenä päivänä kameran kanssa liikennemaisemaa ja jännää auringonvaloa kuvaillessani seuraani liittyi kiinalainen herra, joka hänkin alkoi räpsiä kuvia näkymästä. Aloimme vertailla kameroitamme, ja Canoniaan hypistellessään mies totesi, että aikoo ostaa uuden kameran, mutta ei todellakaan japanilaista merkkiä. Taannoin joukko nuoria työttömiä oli hakannut japanilaisen vaihto-oppilaan, joka oli kulkenut kadulla kainalossaan kaunis kiinalaisnainen ja erehtynyt avaamaan suunsa.

Kondomit – niin lähellä, silti niin kaukana

Kiinassa näyttäisi olevan alueellisia eroja sen suhteen, edustavatko pienimpiä rahasummia (yksi yuan ja siitä alaspäin) kolikot vai setelit. Pekingissä mentiin ainakin vuonna 2009 pitkälti paperirahalla, kun taas Jinhuassa ei vuoden aikana juuri tarvinnut manailla miljoonan taskun pohjalla pilalle rypistyneitä pikkuseteleitä.

Kunming näyttäisi taas olevan täysin setelilinjalla, mikä paitsi tuntuu epäkäytännölliseltä, on myös harmillista esimerkiksi syntyvyyden säännöstelyn kannalta: kaupungissa näkyy paljon pieniä kondomiautomaatteja, mutta valitettavasti ne toimivat vain kolikoilla. Näin ehkäisyä harkitsevat, mutta kenties lähimarkettiinsa kondomiostoksille liian ujot ihmiset eivät automaateista hyödy.


Automaatin kyljessä muuten valistetaan: ”Aidsin ennaltaehkäisyssä vastuu on sinulla ja minulla.” Mitähän suomalainen kondomiautomaatti sanoo?

Ihmiskauneutta ja paistarifiilistelyä

Jaoin taannoin Hangzhoussa taksin nuoren kiinalaisnaisen kanssa – köyhän opiskelijan reipas oma-aloitteisuus taksijonossa palkittiin paitsi 45 yuanin säästöllä, myös yli puolituntisella kielikylvyllä. Matkalla lentokentälle puheeksi tuli muiden aiheiden ohella Kunming, jossa nainen oli vieraillut useita kertoja. Sain kuulla kolme ”omituista” faktaa uudesta kotikaupungistani:

(1) Kunmingissa on paljon omituisia etnisten vähemmistöjen edustajia.

(2) Kunmingissa monilla on tummahko iho, mikä ei tietenkään ole kaunista, vaan itse asiassa aika omituista.

(3) Omituista kyllä, Kunmingissa syödään paljon perunaa.

Vähemmistökansojen paljous näkyy mielestäni ilahduttavasti Kunmingin katukuvassa. Huomaan tarkkailevani ihmisiä enemmän kuin aikaisemmin Kiinassa asuessani, ja huomaan pitäväni ihmisiä kaikessa ulkonäkökirjossaan kauniimpina kuin ennen. On hienoa nähdä erivärisiä ihoja, erimallisia kasvoja ja erimuotoisia silmiä – toisinaan silmiin osuvista värikkäistä kansallispuvuista puhumattakaan! Heterogeenisyydessä ei pitäisi olla mitään omituista!

Perunapuolella on tämä suomipoika ilokseen löytänyt katujen varsilta lukemattomat paistettuja perunoita myyvät tädit. Olen jo useaan otteeseen ehtinyt välipalaksi ostaa tulisen annoksen perunoita, eikä maussa todellakaan ole valittamista – vain Artturin maalaisranskalaiset ovat tähän asti toimineet paremmin. Täytyy vain muistuttaa myyjää, että jättää pois inhan korianterin ja jonkun itselleni ihan uuden kammotusmausteen, jotka yhdessä saavat perunat maistumaan – armeijakaveriani lainatakseni – ihan vehkeeltä.

maanantai 10. syyskuuta 2012

Suoraan muistikirjasta

"You are capable, competent, creative and careful. Prove it."

Lennolla Moskovasta Shanghaihin löysin rapean onnenkeksin sisältä tällaisen allitteroivan rohkaisuviestin.

Onnenkeksejä pidetään kiinalaisena juttuna, mutta itse asiassa olen kuullut, että harva mannerkiinalainen osoittaa minkäänlaisia tunnistamisen merkkejä, mikäli keksit otetaan puheeksi. Tuote onkin syntynyt japanilaisten keskuudessa, tullut tunnetuksi Yhdysvalloissa ja levinnyt sitten kiinalaisleimalla varustettuna ympäri maailman – näin opin joskus taannoin ChinesePod-tunnilla.

Söpön punaisen muistivihkoni ensimmäistä sivua koristaa nyt tämä rohkaiseva viesti. Kenties nyt on tullut aika viimein todistaa itselleni, että olen kyvykäs, kilpailukykyinen, luova ja huolellinen… ei mikään huono yhdistelmä. Näitä ominaisuuksia on jo pitkään saattanut tuikkia blogitekstieni lomasta, niin paljon rohkaisevaa palautetta olen saanut.

Nyt tarvitsee ottaa suuri harppaus kohti kunnianhimoisempaa kirjoittamista. On tullut aika uhrata kirjoittamiselle enemmän aikaa. Ryhdynkin miettimään potentiaalisia aiheita, joista kirjoittaa rahanarvoista tavaraa muualla julkaistavaksi – itse asiassa mielessä on jo jokunen. Ja jos harppaukselleni käy kuten Kiinan vastaavalle aikoinaan, eivätkä tekstini kelpaa, ei hätää: jaan ne täällä teidän kanssanne!

Yritys singahtaa uusiin suuntiin näkyy Kiina-blogissa ainakin lähitulevaisuudessa ”random-ilmiönä”: aion ryhtyä julkaisemaan satunnaiset-tagilla varustettuja tekstejä, jotka käsittelevät niitä aiheita, joista olen kirjaani maailman menoa ihmetellessäni muistiinpanoja sattunut rustaamaan. Tavaraa tulee sitä mukaa, kun kirjan sivut täyttyvät.

Näin osasta teksteistä tullee hajanaisia, mutta mahdollisesti myös jollain tasolla kiinnostavampia ja välillä myös tavallista henkilökohtaisempia. Uskon, että muistikirja-tekstini tarjoavat lukijalle kiehtovan ja entistä monipuolisemman kulttuurikurkistuksen ja näkökulmaa siihen, miltä täydellinen maisemanvaihdos tuntuu: luvassa esimerkiksi inhoreaktioita Kiinan nurjiin puoliin ja ihastusta niihin moniin hienoihin, pieniin asioihin; luvassa ihmettelyä; luvassa referaatteja taksin kyydissä tai kahvipöydässä kuullusta ja kurkistuksia maapallon toiselle puolelle lähteneen suomalaismiehen väistämättömiin mielialan vaihteluihin; luvassa varmasti myös paljon muuta.

perjantai 7. syyskuuta 2012

Kahdeksan Wikipedia-faktaa Kunmingista

Olen saapunut määränpäähäni, ja toistaiseksi kaikki on vaikuttanut varsin mukavalta.

Edessä on paljon lepoa uudessa kodissa ja paperisotaa yliopistolla – alkutunnelmista lisää myöhemmin, jahka olen ehtinyt järjestää tavarani ja koota hengitykseni. Sitä odotellessa laitan luettavaksi tämän matkan varrella kasaamani, kevyen ja ehkä vähän tylsänkin faktakoosteen.

Myöhemmin Kiina-blogissa on luvassa kokeilumielessä ehkä jotain ”randomimpaa”, kenties samalla jollain tasolla myös henkilökohtaisempaa, tekstiä. Katsotaan mitä syntyy, sanotaan nyt vain, että muistivihkon pitäminen aina taskun pohjalla ei ole ollut ollenkaan huono ajatus.

Tajusin jokin aika sitten, että jätin kesän aikana tekemättä monenlaisia Kiinaan lähtöön liittyviä "kotiläksyjä". Hyvänä esimerkkinä se, että en vieläkään oikeastaan tiedä mitään uudesta kotikaupungistani, paitsi että kyseessä on varmasti ihan hieno paikka. Näin voi päätellä paitsi Yunnan-provinssin ilmastosta, sen maineesta matkailijoiden silmissä sekä myös siitä, että kaupungin menolle ja tapahtumille on omistettu oma, englanninkielinen nettisivustonsa GoKunming, jollaista esimerkiksi Jinhualla ei tietenkään ole tarjota.

Ajattelin tehdä sivistymättömyydelleni jotain, ja päätin aloittaa yksinkertaisella Wikipedia-vilkaisulla. Alla poimintoja englanninkielisestä Kunming-osuudesta löytyneistä faktoista.

(1) Vaikka Kunming sijaitsee maantieteellisesti lähellä kuumuudestaan tunnettuja Kaakkois-Aasian maita, on alue ilmastoltaan varsin lempeä. Talvet ovet lyhyitä ja melko lämpimiä ja kesä puolestaan leuto – niin leuto, että tuskin koskaan mennään lämpötiloissa 30 asteen yläpuolelle; sademäärä on kesäkuukausia lukuun ottamatta melko vähäinen. Kunming tunnetaankin ”ikuisen kevään kaupunkina”, jossa kukat kukkivat aina.

(2) Ilmastoltaan Kunming sopii erinomaisesti myös sienien kasvattamiseen, ja alueella kasvatettavat, sadat sienilajit ovat olennainen osa useita paikallisia ruokalajeja. Myös perunan rooli on täällä ilmeisesti tärkeämpi kuin Kiinassa yleensä, mikä sopii suomalaispojalle oikein hyvin. Tänään jo herkuttelin paistareilla kadunkulmassa!

(3) Kunming sijaitsee lähes 2 000 metriä merenpinnan yläpuolella, minkä vuoksi lukuisat huippu-urheilijat Kiinasta ja ympäri maailmaa tulevat kaupungin leireille treenaamaan. Korkeilla paikoilla treenaamisen sanotaan tarjoavan atleetille etua, kun itse kilpailut järjestetään lähempänä merenpintaa. Korkeudesta ja/tai kaupungin maantieteellisestä sijainnista johtuen myös aurinko porottaa poikkeuksellisen kuumasti, joten varuillaan pitää olla.

(4) Keskeinen sijainti Kaakkois-Aasiasta päin katsottuna on tehnyt Kunmingista tärkeän keskuksen monessa suhteessa, myös hieman kyseenalaisemmalla tavalla: huumekauppa kukoistaa, koska kaupunki sijaitsee niin lähellä Kultaista kolmiota. Sainkin tästä huumepuolesta jo varoituksen kiinalaiselta ystävältäni, joka kehotti jättämään huomiotta kaiken maailman diilerit. Oli hyvä vinkki.

(5) Kunmingin asukasluku on 6,4 miljoonaa, josta noin puolet on urbaania väestöä loppujen asustaessa metropolia ympäröivillä alueilla, eli maaseudulla tai jonkun Helsingin kokoisissa pikkukaupungeissa. Han-kiinalaisten lisäksi Kunmingissa elää myös peräti 24:n Kiinan vähemmistökansan edustajia. Itse asiassa koko Yunnan-provinssi on tunnettu etnisten vähemmistöjen asuinalueena, ja katukuvassa onkin jo vilissyt paljon värikkäitä kansallispukuja.

(6) Kunmingissa järjestetään vuosittain kolme elokuvafestivaalia: BigScreen Festival keskittyy kiinalaiseen ja (jostain kumman syystä) italialaiseen elokuvaan, Yunnan Multicultural Visual Festival näyttää kiinalaisia dokumentteja ja Kunming Anime Festival on erikoistunut, noh, animeen.

(7) Kunming on väkiluvultaan yksi Kiinan suurimmista kaupungeista, jossa ei ole toimivaa metroverkostoa – vielä. Vain pari kuukautta sitten avattiin, kuin minua varten, uudelta lentokentältä lähemmäs kaupungin keskustaa johtava linja. Lisäksi kaksi muuta linjaa on valmistumaisillaan ja jokusen muun linjan rakentamisen aloittaminen on suunnitteilla.

(8) Kunmingista tuli 18. syyskuuta 2008 Jyväskylän sisarkaupunki.

lauantai 1. syyskuuta 2012

Vaihtoyhteys Moskovassa

Olen saapunut Kiinaan, odotettua pidemmäksi venähtäneen matkan päätteeksi. Ensimmäisinä tunteinani täällä olen tuntenut suurta itseluottamusta, ikään kuin kaikki olisi jo tuttua ja sujuisi rutiinilla. Oloni on kuitenkin ristiriitainen kuluneen 24-tuntisen vuoksi.

Kaikki alkoi mukavasti, kun Helsinki-Vantaan turvatarkastusjonossa hymyilin takanani seisseen korealaisnaisen Muumi-kassille ja sain sen kantajasta erittäin mukavan juttukaverin. Viihdyimme toistemme seurassa sen verran hyvin, että lennon jälkeen löimme hynttyyt yhteen ajan tappamisen nimissä – hänen jatkoyhteyteensä oli aikaa 22 tuntia, kun taas itselläni odotus oli ”vain” 12 tunnin pituinen.

Yksin matkustamisesta olen kirjoitellut aiemmin: tykkään olla keskenäni muun muassa siksi, että toisinaan innostun kuvaamaan melko antaumuksella, mikä ei ole porukan silmissä hyvästä silloin kun kauhealla kiireellä pitäisi nähdä miljoona paikkaa päivässä. Satunnaiset hienot ihmiskohtaamiset tekevät kuitenkin yksin matkustamisestakin hienoa – koskaan ei voi tietää, millaisia persoonia ja mistä kulttuureista eteen tupsahtaa.

Suomessa kymmenen päivää viettäneen ja kotimaahani rakastuneen korealaisystäväni kanssa viettämäni päivä oli hieno. Puhuimme paljon kaikesta maan ja taivaan välillä, ja saimme huomata olevamme ihmisinä hyvin samankaltaisia, elämänarvoinemme ja orastavine unelminemme. Yöllä pidimme toisistamme huolta yrittäessämme nukkua Moskovan lentokentän penkeillä ja lattioilla. Välillä päivittelimme väsyneinä lentokentällä vallinnutta paskaa asiakaspalvelua, joka useimmiten oli vielä kielellisestikin rajoitettua.

Siinä vaiheessa, kun neljä ja puoli tuntia myöhässä ollut vaihtoyhteyteni viimein alkoi kuuluttaa matkustajia koneeseen, oli jo haikeaa sanoa uudelle ystävälle hyvästit. Vaihdoimme yhteystietoja ja lupasimme tavata vielä joskus. Minulla alkaakin Soulissa olla jo yhtä paljon tuttuja kuin Hongkongissa, joten matka Etelä-Koreaan alkaa olla vain ajan kysymys! Puolestani lupauduin opastamaan Helsingissä tämänkertaisen lomansa viettäneen ystäväni jonakin päivänä Tampereen hienouksiin.

Astuin koneeseen miettien, että olipa mahdottoman mukava päivä. Tunnin odottamisen jälkeen ilmeisesti ihan syystä myöhässä ollut kone päätettiin kuitenkin hyllyttää, ja edessä oli siinä vaiheessa jo turhauttavalta tuntunut paluu terminaaliin ihmettelemään.

Uusi ystäväni oli päättänyt asemoitua juuri sille portille, jolle meidät palautettiin, joten yhdessäolomme sai vielä jatkoa – valitettavasti. Olin ehtinyt odottaa tunnin verran tietoja siitä, koska lentomme viimein toteutuisi, kun ystäväni päätti lähteä etsimään meille viimeisillä ruplillaan jäätelöä. Mukana olevat tavaransa hän jätti huoletta minun hoivaani.

Hänen poistuttuaan kuului lähes välittömästi ensimmäinen kuulutus lennolle, ja lukuisat paikalla odottaneet kiinalaiset katosivat välittömästi alemmassa kerroksessa sijainneelle portille. Toisen kuulutuksen aikaan oli paikalla jo hiirenhiljaista, ja epätoivo alkoi – en voinut suurehkolla lentokentällä lähteä ystävääni etsimään, vaan saatoin vain epätoivoisena kuikuilla ympärilleni siinä toivossa, että hän jostain ilmestyisi…

…vaan eipä tyttöä näkynyt. Kolmannen kuulutuksen jälkeen menin alakertaan katsomaan tilannetta, ja pahimmat pelkoni näyttivät toteutuneen: portti oli suljettu, ja sen kupeessa istunut virolais-kanadalainen matkustaja totesi lakonisesti, että olimme jääneet lennolta. Ahdistus puski pintaan ja teki mieli potkia vaikka seiniä.

Pian portille ilmestyi onneksi sen verran iso joukko myös myöhässä olleita kiinalaisia, että paikalle päätettiin kutsua ylimääräinen bussi kuljettamaan meidät lentokoneelle. Sain pari minuuttia lisäaikaa. Juoksin henkeäni haukkoen portaat ylös, enkä nähnyt tavaroiden omistajaa vieläkään. En voinut muuta kuin jättää tavarat erään epäluuloisen pariskunnan hoiviin siinä toivossa, että ystäväni paikalle viimein palatessaan osaisi katsella ympärilleen ja tunnistaa omansa.

Toisessa laukussa oli todennäköisesti hänen passinsa, lentolippunsa ja lompakkonsa. Minulle jäi tilanteesta todella paha olo, ja koneessa avuttomana istuessa teki mieli itkeä – niin kuin tekee asiasta kirjoittaessakin.

Tätä julkaistaessa en ole vielä kuullut ystävästäni mitään, ja mielessäni vilisee kaikenlaisia epämiellyttäviä skenaarioita. Varastettiinko hänen tavaransa, vai löysikö hän ne helposti vain hetki sen jälkeen, kun olin epätoivoisena niille selkäni kääntänyt? Onko hän jämähtänyt Moskovan lentokentälle, vai onko hän jo saapunut tyytyväisenä kotiinsa?

Näitä miettiessä voin vain toivoa parasta ja yrittää ajatella positiivisesti. Yhteydenotto on tulossa joka tapauksessa jossain vaiheessa…




EDIT: Parin päivän kuluttua epätoivon hetkistä sain kuin sainkin Facebook-kaveripyynnön ja sen mukana viestin, jossa kerrottiin kaiken olevan ok! Uusi ystäväni oli hänkin tosin joutunut käymään läpi kaikki epätoivon asteet ennen kuin hän tavaransa oli löytänyt, mutta... loppu hyvin, kaikki hyvin! :)