Tämä ei ole varsinainen blogiteksti, vaan tulevaa ajatellen kirjoitettu, Google-hakuja hyväksikäyttäen potentiaalisia yhteistyökumppaneita Raunosta tietoiseksi johdatteleva ”mainos”. Saa tämän silti lukea.
Mainostaminen liittyy tekstinpätkään, jonka moni lukija varmasti helmikuun aikana huomasi ilmestyneen blogin oikeaan sivupalkkiin. Seuraavassa kerron lyhyesti tiedoistani ja taidoistani sekä siitä, mitä tulevaisuudessa ryhdyn tekemään.
Palaan heinäkuussa ”kotiin”. Takana on silloin kahdeksan vuotta kiinan kielen opiskelulle sekä Kiinaan ja kiinalaiseen kulttuuriin tutustumiselle omistettua vuotta – tästä ajasta kolme ja puoli vuotta olen asunut Kiinassa. Koti-sanan pistin lainausmerkkeihin siksi, että Kunmingissa tielleni osui nainen, joka vie minut kesällä omaan kotimaahansa. Muutamme Tallinnaan asumaan, ja olen asiasta innoissani.
Vaikka monet käytännön asiat ovat vielä hämärän peitossa, olemme päättäneet perustaa nimiimme pienen yrityksen, jonka avulla voimme myydä Kiinaan ja kiinaan liittyvää asiantuntemustamme – minä suomalaisille ja hän virolaisille asiakkaille. Seuraavassa lyhyet tiivistelmät siitä, millaisia palveluita olen ajatellut ryhtyä tarjoamaan ja millaisin perustein. Loppuun liitän vielä listan erilaisista hakusanoista, joita etsimällä minut saattaa joku netistä löytää jo ennen, kuin perustamme oman kotisivun ja aloitamme yrityksemme toiminnan.
Journalismi | Toisin sanoen Kiina-aiheisten tekstien tuottaminen. Olen kirjoittanut blogia Kiinaan liittyen jo tammikuusta 2009 lähtien, ja blogitekstejä on kertynyt lähes 400. Huhtikuusta 2013 alkaen olen onnistunut myymään toistakymmentä artikkelia tai kolumnia sellaisille suomalaisille julkaisuille kuin Aamulehti, Suomen kuvalehti, Organisaatio-Sanomat, Voi Hyvin, Matkaopas sekä Mondo. Kirjoitan mielelläni erityisesti Kiinaa koskettavista yhteiskunnallisista ilmiöistä.
Kirjallisuus | Helmikuussa 2014 sain valmiiksi käsikirjoituksen kiinan kielen ja kiinalaisen kulttuurin maailmaan opastavasta kirjastani Kielimatka kiinalaiseen kulttuuriin. Tätä kirjoittaessa etsin kirjalleni Suomesta julkaisijaa. Jatkossa olen kiinnostunut tuottamaan lisää kiinan kieleen liittyvää kirjallisuutta, esimerkiksi oppimateriaalia.
Kääntäminen | Tällä saralla ensimmäinen ja paras näyttöni on syksyllä 2014 julkaistava käännös Han Han -nimisen kiinalaiskirjailijan esikoisromaanista 《三重门》, suomeksi Kolme porttia. Jatkossa pyrin tekemään kääntämisestä ammatillisen toimintani selkärangan – olen siis kiinnostunut kaikenlaisista kiinasta suomeen kääntämiseen liittyvistä haasteista. Tarpeen tullen käännän myös sujuvasti suomen ja englannin välillä.
Koulutus | Minulle on jo pitkään ollut selvää, että työskentelen tulevaisuudessa opettajana. En välttämättä ole niinkään kiinnostunut esimerkiksi alkeistason kiinan opettamisesta, vaan haluaisin työskennellä sellaisten oppilaiden parissa, joiden kielitaito on jo kehittynyt korkeammalle tasolle. Tällä hetkellä suunnittelen pientä käännösaiheista luentosarjaa, jonka sisältö pohjautuu Kolme porttia -projektin aikana kohtaamiini haasteisiin. Tulevaisuudessa olen kiinnostunut tarjoamaan tietämystäni esimerkiksi leksikologian saralla.
Turismi | Matkailun alalta minulla ei vielä ole kokemusta, mutta idea tuli kihlatultani, joka on tehnyt matkaoppaan töitä kiinalaisille ryhmille Tallinnassa. Tiedän, että Suomessakin vierailee paljon kiinalaisia turisteja, ja uskon, että kysyntää myös suomalaisille, kiinan kielen tunteville oppaille on tulevaisuudessa yhä enemmän. Olen motivoitunut kokeilemaan siipiäni kiinalaisen matkailijaparven avustajana. Minusta saisi myös oivan avustajan suomalaisen ryhmän Kiinan-matkalle.
Valokuvaus | Kolmen ja puolen vuoden Kiinassa oleskelun myötä kovalevyilleni on kertynyt suuret määrät laadukasta, Kiina-aiheista valokuvamateriaalia. Vuonna 2014 tai 2015 toteutan todennäköisesti jonkun helsinkiläisgallerian kanssa valokuvanäyttelyn, ja olen muutenkin kiinnostunut myymään printtejä kauneimmista otoksistani. Lisäksi aion ennen Kiinasta lähtöäni tuottaa kiinan kieleen liittyvän valokuvasarjan, joka voi osoittautua kullanarvoiseksi kiinan kielen opettajille.
Tässä minun aikeeni lyhykäisyydessään – ehkä ajan myötä keksin vielä muutakin! Otathan yhteyttä, mikäli olet kiinnostunut yhteistyöstä!
Ja tähän loppuun vielä niitä hakusanoja…
kiina-suomi-kääntäjä kiina suomi kiina kääntäjä kääntäminen käännös käännökset kolumni kolumnit artikkeli artikkelit juttu jutut teksti tekstit journalisti toimittaja kirja kirjat kirjailija tietokirjat oppikirjat koulutus opetus opettaja luento luennot luentosarja matkailu matkaopas kielitaitoinen opas avustaja tulkki valokuvaaja galleria näyttely näyttelyt valokuvanäyttely valokuvanäyttelyt printti printit suurennos suurennokset kuvapankki
perjantai 28. maaliskuuta 2014
maanantai 24. maaliskuuta 2014
Kierrätä lahjasi!
Vaikka meillä Suomessakin tykätään monien merkkipäivien ja kissanristiäisten kunniaksi antaa sukulaisille ja ystäville lahjoja, on suomalaisen ja kiinalaisen lahjakulttuurin välillä valtavia eroja.Lahjan tuominen tuntuu Kiinassa olevan aivan ehdoton juttu jopa silloin, kun ystäväsi kutsuu sinut viettämään ihan tavallista iltaa. Joku tuo helvetisti hedelmiä, toinen kivan viinapullon, kolmas jotakin sellaista, minkä tuottamisesta hänen kotiseutunsa tunnetaan.
Kun viime vuonna vietin Kunmingissa kolmekymppisiäni, toi yksi kaverini mukanaan kaksi kiinalaista ystäväänsä. Vaikka kuinka yritimme heille vakuutella, että minkäänlaiset tuliaiset eivät ole välttämättömiä, eivät he voineet olla törsäämättä korttelin kulmalta löytyneeseen lähikauppaan – tuliaisina suuret määrät olutta ja pahvilaatikollinen maitoa!
Lahjoja annetaan riippumatta siitä, onko niille tarvetta vai ei. Lahjasta kieltäytyminen on tietysti epäkohteliasta, sillä se saa lahjan antajan ”menettämään kasvonsa”. Vastaanottajan pitää toki ensin teeskennellen hanata hieman vastaan ennen lopullista lahjan hyväksymistä.
Absolutistille saattaa sadella alkoholia, savuttomalle tupakkaa. Mitä tällaisille tarpeettomille lahjoille sitten voi tehdä? Ei viitsisi menemäänkään heittää, kun lahjalla kuitenkin on arvoa…
Kiinalaisen lahjakulttuurin myötä tukevasti jalkansa maahan on asettanut myös ilmiöön liittyvä bisnes: lahjojen kierrättäminen, toisin sanoen käyttämättömän tuotteen ostaminen ja sitten sen uudelleen parempaan hintaan kauppaaminen.
Kun ensimmäistä kertaa törmäsin tällaiseen liikkeeseen Kunmingissa, luin hieman hämmentyneenä kaupan kylttejä: ”Kierrätetään korkeaan hintaan merkkitupakat, hienot viinat, ym. ym.” Savukkeiden ja viinan lisäksi kysyntää on esimerkiksi erilaisille kiinalaisessa lääketieteessä käytettäville, tyyriille raaka-aineille. Lisäksi voidaan kierrättää muun muassa tietokoneita ja matkapuhelimia.
Erityisesti kiinalaisen uudenvuoden juhlinnan päättymisen jälkeisenä aikana alalla käy kova kuhina. Eikä ihme, sillä nimenomaan uudenvuoden aikaan ihmiset suorittavat lukemattomia vierailuja sukulaistensa ja ystäviensä luokse. Lahjoja viskellään puolin ja toisin, oli niille käyttöä tai ei.
Eräässä löytämässäni pikkuartikkelissa kauppias kuvailee tyypillistä päiväänsä: Porukka soittelee yleensä päivisin ja tiedustelee, kuinka paljon tällaisesta ja tuollaisesta tuotteesta saisi. Jos hinta miellyttää, poikkeaa asiakas illemmalla vaihtamaan saamansa lahjan käteiseksi. Joskus kauppias saattaa vaihdon tehdäkseen lähteä jopa kotikäynnille.
Mielestäni ainakin Suomessa on jo lahjakulttuurissa tapahtunut selviä muutoksia. Nykyisin lahjaa mietitään enemmän, ja on olemassa lukemattomia persoonallisia tapoja antaa lahja, joka lämmittää perinteistä, komeron perukoille tai kirpputorille päätyvää tavaralahjaa enemmän. Koska moni on kyllästynyt lahjastressiin ja lahjan antamiseen vain lahjan antamisen vuoksi, ei monissa piireissä lahjoja aina edes tarvitse antaa – jo esimerkiksi yhdessäolo ja muistaminen käyvät ihan hienosti lahjasta.
Kun ajattelen Kiinaa, en näe, että kulttuurissa syvälle juurtuneeseen lahjakulttuuriin olisi tiedossa muutoksia – päinvastoin, uskon, että mitä hienoimpien lahjojen ostaminen vain yleistyy entisestään. Väestöltään valtavan kansan lahjatörsäämistä miettiessä pientä lohtua tuo se, että kierrätysbisneksen ansiosta suurempi osuus tuotteista päätyy lopulta ihan oikeaan käyttöön.
torstai 20. maaliskuuta 2014
Han Han, osa VII – arkaluontoisen lehden perustaja
Han Han -tunnisteella varustettujen blogitekstien sarjassa tutustutaan kiinankielisessä maailmassa kenties tunnetuimpaan kirjoittajaan ja yhteiskuntakriitikkoon. Han Hanin esikoisromaanin 《三重门》 (käännöksen työnimi Kolme porttia) suomentaminen on allekirjoittaneen ykkösprojekti vuonna 2014. Julkaisu odotettavissa syksyllä!
Han Han Wikipedian mukaan, osa VII
Verkkokirjakaupan ja oman lehden perustaminen (lyhennelty versio)
19.4.2009 Han Han avasi Taobao-verkossa oman kirjakauppansa, josta ostettavat kirjat olivat hänen nimikirjoituksellaan varustettuja. Kauppa kävi aluksi niin kovaa, että verkkojärjestelmä erehtyi liittämään syntyneitä kauppoja osaksi jonkinlaista luottokorttihuijausta.
1.5.2009 Han Han alkoi etsiä tekstejä ja vastaanottaa työpaikkahakemuksia lehteä varten, jonka hän pian perustaisi. Lehden tulevaa nimeä hän ei paljastanut, sillä hän tiesi, että väärennöksiä alkaisi välittömästi virrata markkinoille.
Lehdessä julkaistavista artikkeleista luvattiin maksaa reilut palkkiot, parhaimmillaan 40-kertaiset siihen verrattuna, mitä muut Kiinan johtavat lehdet kirjoittajilleen tavallisesti maksavat. Myös valokuvamateriaalista luvattiin mukavat palkkiot. Han Han kertoi julkaisevansa myös ”typeriä artikkeleita”, joiden tehtävä lehdessä oli alleviivata, millaisia artikkeleita Han Han ei arvosta. Palkkio typerästä tekstistä oli 250 yuania jokaiselta tuhannelta merkiltä – luku 250 (二百五) viittaa kiinan kielessä myös ’typerykseen’, siitä siis summa.
Viiden päivän sisällä Han Han vastaanotti yli 10 000 tekstitarjousta ja tuhansia ansioluetteloja. Projekti herätti huomiota etenkin siksi, että kirjoittajille luvatut palkkiot auttoivat valamaan uskoa alalla työskenteleviin. Han Han kohtasi lehden julkaisuprosessissa vastoinkäymisiä, ja ensimmäisen numeron julkaisu lykkääntyi lähes vuodella alun perin suunniteltuun ajankohtaan nähden. Ilmeisesti joissain julkaistaviksi valituissa artikkeleissa oli arkaluontoista sisältöä.
6.7.2010 Party (《独唱团》) näki lopulta päivänvalon. Se nousi välittömästi myyntilistojen kärkeen muun muassa Amazonin verkkokaupassa. Silti lehden historia jäi vain yhden numeron mittaiseksi, kun vaikeudet jatkuivat toisen numeron julkaisua valmistellessa.
11.6.2012 Han Han perusti sähköisen lehtensä One (《一个》) samojen ihmisten kanssa, jotka olivat työskennelleet hänen kanssaan Party-lehden parissa. Lehden perusidea oli julkaista päivittäin yksi valokuva, yksi artikkeli sekä yksi Q&A-kolumni. Lehti ei ole sävyltään niin kriittinen ja poliittinen kuin moni ehkä Han Hanilta odottaisi, mutta pehmeämpi linja on taannut lehden tekijöille hartaasti toivotun työrauhan.
Han Han -lainaus, osa VII
Tässä ajanpuutteen vuoksi vain lyhyt lainaus 《青春》-esseekokoelmasta löytyvästä artikkelista, jossa Han Han päivittelee lehtensä julkaisemisessa kohtaamiaan vaikeuksia. Lehteen alun perin suunnitellun sisällön kanssa tuli niin paljon ongelmia, että julkaisu lykkääntyi lähes vuodella – lopulta myös yhteistyökumppanit alkoivat perääntyä arkaluontoisesta lehtiprojektista. Loppuun liitän pari näytettä lehdessä julkaistuista kuvista sekä siitä, miltä itse lehti näyttää (ensimmäistä numeroa on edelleen netin kautta saatavilla, ja omistan itsekin kopion).
”Tulen tekemään kaikkeni taatakseni lehteni laadun, mutta toivon, että ette kohdista tätä lehteä kohtaan minkäänlaisia odotuksia. Tähän loppuun haluan ilmoittaa kaikille, että lentonne myöhästyy vielä aiemmin ilmoitettua enemmän. Syynä ei kuitenkaan ole koneen tekninen vika, vaan ulkona vallitsevat, ala-arvoiset sääolosuhteet.”
“我将竭力保证它的基本质量，但你们不要对这本杂志抱有任何的期望。最后再向大家说明，航班将继续延误，并不是因为飞机出了机械故障，而是天气条件恶劣。”
 |
| Kiinankielinen nimi 《独唱团》 voidaan tulkita sanaan 合唱团 'kuoro' pohjautuvaksi sanaleikiksi. 独唱 tarkoittaa 'sooloa'. Lehden kirjoitukset eivät siis "laula" kuoron tavoin "yhtä totuutta", vaan omaa "lauluaan". |
Verkkokirjakaupan ja oman lehden perustaminen (lyhennelty versio)
19.4.2009 Han Han avasi Taobao-verkossa oman kirjakauppansa, josta ostettavat kirjat olivat hänen nimikirjoituksellaan varustettuja. Kauppa kävi aluksi niin kovaa, että verkkojärjestelmä erehtyi liittämään syntyneitä kauppoja osaksi jonkinlaista luottokorttihuijausta.
1.5.2009 Han Han alkoi etsiä tekstejä ja vastaanottaa työpaikkahakemuksia lehteä varten, jonka hän pian perustaisi. Lehden tulevaa nimeä hän ei paljastanut, sillä hän tiesi, että väärennöksiä alkaisi välittömästi virrata markkinoille.
Lehdessä julkaistavista artikkeleista luvattiin maksaa reilut palkkiot, parhaimmillaan 40-kertaiset siihen verrattuna, mitä muut Kiinan johtavat lehdet kirjoittajilleen tavallisesti maksavat. Myös valokuvamateriaalista luvattiin mukavat palkkiot. Han Han kertoi julkaisevansa myös ”typeriä artikkeleita”, joiden tehtävä lehdessä oli alleviivata, millaisia artikkeleita Han Han ei arvosta. Palkkio typerästä tekstistä oli 250 yuania jokaiselta tuhannelta merkiltä – luku 250 (二百五) viittaa kiinan kielessä myös ’typerykseen’, siitä siis summa.
Viiden päivän sisällä Han Han vastaanotti yli 10 000 tekstitarjousta ja tuhansia ansioluetteloja. Projekti herätti huomiota etenkin siksi, että kirjoittajille luvatut palkkiot auttoivat valamaan uskoa alalla työskenteleviin. Han Han kohtasi lehden julkaisuprosessissa vastoinkäymisiä, ja ensimmäisen numeron julkaisu lykkääntyi lähes vuodella alun perin suunniteltuun ajankohtaan nähden. Ilmeisesti joissain julkaistaviksi valituissa artikkeleissa oli arkaluontoista sisältöä.
6.7.2010 Party (《独唱团》) näki lopulta päivänvalon. Se nousi välittömästi myyntilistojen kärkeen muun muassa Amazonin verkkokaupassa. Silti lehden historia jäi vain yhden numeron mittaiseksi, kun vaikeudet jatkuivat toisen numeron julkaisua valmistellessa.
11.6.2012 Han Han perusti sähköisen lehtensä One (《一个》) samojen ihmisten kanssa, jotka olivat työskennelleet hänen kanssaan Party-lehden parissa. Lehden perusidea oli julkaista päivittäin yksi valokuva, yksi artikkeli sekä yksi Q&A-kolumni. Lehti ei ole sävyltään niin kriittinen ja poliittinen kuin moni ehkä Han Hanilta odottaisi, mutta pehmeämpi linja on taannut lehden tekijöille hartaasti toivotun työrauhan.
Han Han -lainaus, osa VII
Tässä ajanpuutteen vuoksi vain lyhyt lainaus 《青春》-esseekokoelmasta löytyvästä artikkelista, jossa Han Han päivittelee lehtensä julkaisemisessa kohtaamiaan vaikeuksia. Lehteen alun perin suunnitellun sisällön kanssa tuli niin paljon ongelmia, että julkaisu lykkääntyi lähes vuodella – lopulta myös yhteistyökumppanit alkoivat perääntyä arkaluontoisesta lehtiprojektista. Loppuun liitän pari näytettä lehdessä julkaistuista kuvista sekä siitä, miltä itse lehti näyttää (ensimmäistä numeroa on edelleen netin kautta saatavilla, ja omistan itsekin kopion).
”Tulen tekemään kaikkeni taatakseni lehteni laadun, mutta toivon, että ette kohdista tätä lehteä kohtaan minkäänlaisia odotuksia. Tähän loppuun haluan ilmoittaa kaikille, että lentonne myöhästyy vielä aiemmin ilmoitettua enemmän. Syynä ei kuitenkaan ole koneen tekninen vika, vaan ulkona vallitsevat, ala-arvoiset sääolosuhteet.”
“我将竭力保证它的基本质量，但你们不要对这本杂志抱有任何的期望。最后再向大家说明，航班将继续延误，并不是因为飞机出了机械故障，而是天气条件恶劣。”
 |
| Näyte yksinkertaisuudessaan tyylikkään lehden kansien välistä. |
 |
| 刘丽杰 (Liu Lijie): 另一种片段 ("Toisenlainen katkelma") |
 |
| 汤庭 (Tang Ting): 缓梦 ("Kiireetön unelma") |
sunnuntai 16. maaliskuuta 2014
Satunnaisia elämästä
Tässä kaksi ”päiväkirjamerkintää”. Mikä Raunon elämässä onkaan viime viikkoina ollut pinnalla?
Uroteko!
Monet joutuvat Kiinassa varkauden uhriksi, joko varomattomuuttaan tai varovaisuudestaan huolimatta. Itseltäni varastettiin kerran maastopyörä, mutta muuten olen onnistunut pitämään esimerkiksi lompakkoni ja matkapuhelimeni aina varkaiden likaisten näppien ulottumattomissa. Olen kuitenkin huomannut, että varovaisuudestani huolimatta olen silti toisinaan huolimaton. Onkin ihme, että kahteen vuoteen minulta ei ole varastettu mitään.
Eräänä iltapäivänä sain hyvän muistutuksen varkaiden olemassaolosta. Pyöräillessäni kotiin saavuin pyöräkaistan ruuhkaan, joka oli alkanut hiljalleen liikkua eteenpäin liikennevalojen vaihduttua juuri vihreiksi. Edessäni nuori nainen ajoi skootterilla nappikuulokkeet korvillaan. Ensin näytti siltä, että joku – varmaan hänen poikaystävänsä, mietin – yritti hypätä naisen kyytiin. Touhu kuitenkin näytti jotenkin epäilyttävältä, ja pian tajusinkin, että taskuvarashan se siinä juoksee naisen taskusta tyrkyllä olevaa älypuhelinta hapuillen.
Varas nappasi puhelimen, ja minä huusin vaistomaisesti heti, että ”VARAS!” Nainen pysähtyi reilun kymmenen metrin päähän ja minä pysähdyin jalkakäytävän puolelle paenneen varkaan kohdalle, koko kevyen liikenteen väylän tukkien (ja tietysti kärsimätöntä tööttäilyä aiheuttaen). Adrenaliini alkoi virrata osoitellessani varkaaseen päin ja varmistamalla, ettei kenellekään tullut epäselväksi, mikä oli tilanne.
Jostain syystä varas ei lähtenyt juoksemaan pakoon. Sen sijaan hän katsoi minuun jotenkin epätoivoinen ilme kasvoillaan. Ilmeestä huolimatta pelkäsin hieman, että ehkä mies saattaisi käydä kimppuuni. Sitten kävi oudosti: hän ojensikin yllättäen älypuhelimen minulle ja lähti kävelemään pois paikalta. Annoin puhelimen takaisin omistajalleen, joka kiitteli vuolaasti ja jatkoi sitten matkaansa. Varas oli edelleen näköpiirissäni, kuikuillen hermostuneesti minuun päin samalla, kun juttelin liikennettä ohjanneelle poliisille tilanteesta. Valitettavasti liikennepoliisi ei voinut jättää varsinaista hommaansa ja lähteä satunnaisen taskuvarkaan perään, ja tilanne jäi siihen.
Jälkikäteen mieleeni tuli sellainen ajatus, että tällaisissa tilanteissa valitettavan usein kiinalaisia ei voisi vähempää kiinnostaa moinen ”muiden asioihin sekaantuminen”. Itsekin tunsin jostain käsittämättömästä syystä hetken syyllisyyttä kasvonsa menettäneen varkaan puolesta – ehkä juuri siksi, että Kiinassa näin pienestä ei pitäisi nostaa mekkalaa? Oli ikään kuin nuoren naisen oma syy, että oli jättänyt kännykän niin helposti varastettavaksi? Jälkikäteen syyllisyys vaihtui kuitenkin ylpeydeksi siitä tiedosta, että vääryyden nähdessäni en epäröi puuttua tilanteeseen.
Epätoivoista yrittämistä!
Lähetin Han Han -käännösprojektiani varten apurahahakemuksia yhteensä viidelle eri taholle – tuloksetta. Maailma ei tähän sentään kaatunut, sillä sovimme lopulta kustantajan kanssa pienestä palkkiosta, joka Kiinan alhaisen hintatason huomioon ottaen kelpaa ihan hyvin. Ymmärrän hyvin sen, että aloittelevan kääntäjän tuottama suomennos toistaiseksi tuntemattoman kiinalaiskirjailijan romaanista on kustantajalle riski, ja painoksestakin tulee luultavasti pieni. Tämän työni tarkoitus onkin saada ”jalkani oven väliin” – jos (ja kun) teen hyvää työtä, poikii matalapalkkainen ahkeruuteni tulevaisuudessa varmasti uusia, toivottavasti hieman leveämmän leivän pöytään tuovia projekteja.
Turhaa katkeruutta vältellen haluan apurahojen hakemista ihmetellä jonkin verran. Tiedän, että hakijoita on aina liikaa siihen nähden, kuinka monille apurahoja lopulta myönnetään. Silti suhtauduin aavistuksen luottavaisesti siihen, että jossain vaiheessa tärppäisi. Näin muun muassa siksi, että:
(a) käännän suoraan ilman välikieliä kiinan kielestä, josta kääntäminen on Suomessa vielä melkein olematonta;
(b) työni tutustuttaa suomalaisia Kiinaan, joka saattaa hyvinkin olla 2000-luvun valtias ja siten monessa suhteessa valtio, jonka kielen ja kulttuurin tuntemisen tärkeys tulee alati korostumaan;
(c) olin apurahoja hakiessani jo löytänyt työlleni kustantajan, joten apurahat eivät mitenkään voisi mennä hukkaan; ja
(d) hakemani apurahan määrä oli verrattain pieni
Apurahapäätöksiin vaikuttavista tekijöistä lukiessa pomppaa silmille yksi kohta, joka ei lupaa hyvää aloittelevalle kääntäjälle: päätöksenteossa otetaan tavallisesti huomioon hakijan aikaisempi taiteellinen toiminta. Tämäkin on ymmärrettävää, onhan näyttönsä jo antanut hakija luotettavampi kuin sellainen, josta kukaan ei tiedä oikeastaan mitään. Minäkin voisin varsin hyvin olla todellisuudessa ihan paska kääntäjä.
Silti mieleeni tulee väkisinkin aloittelevan kääntäjän (tai kenen tahansa taiteilijan) noidankehä: Apurahaa ei tipu, jos et ole aikaisemmin kirjallisuutta kääntänyt. Toisaalta ensimmäisten romaanikäännöksien tuottaminen ei käy noin vain, jos hommassa ei ole rahaa mukana. Esimerkiksi itseltäni uppoaa tämän 327-sivuisen kiinankielisen romaanin suomentamiseen 15 työviikkoa. Onneksi asun Kiinassa, missä elämisen kustannukset ovat pienet – muuten tämä urani kannalta kenties tärkein yksittäinen projekti olisi tuomittu keskeneräisten haaveiden limboon.
Uroteko!
Monet joutuvat Kiinassa varkauden uhriksi, joko varomattomuuttaan tai varovaisuudestaan huolimatta. Itseltäni varastettiin kerran maastopyörä, mutta muuten olen onnistunut pitämään esimerkiksi lompakkoni ja matkapuhelimeni aina varkaiden likaisten näppien ulottumattomissa. Olen kuitenkin huomannut, että varovaisuudestani huolimatta olen silti toisinaan huolimaton. Onkin ihme, että kahteen vuoteen minulta ei ole varastettu mitään.
Eräänä iltapäivänä sain hyvän muistutuksen varkaiden olemassaolosta. Pyöräillessäni kotiin saavuin pyöräkaistan ruuhkaan, joka oli alkanut hiljalleen liikkua eteenpäin liikennevalojen vaihduttua juuri vihreiksi. Edessäni nuori nainen ajoi skootterilla nappikuulokkeet korvillaan. Ensin näytti siltä, että joku – varmaan hänen poikaystävänsä, mietin – yritti hypätä naisen kyytiin. Touhu kuitenkin näytti jotenkin epäilyttävältä, ja pian tajusinkin, että taskuvarashan se siinä juoksee naisen taskusta tyrkyllä olevaa älypuhelinta hapuillen.
Varas nappasi puhelimen, ja minä huusin vaistomaisesti heti, että ”VARAS!” Nainen pysähtyi reilun kymmenen metrin päähän ja minä pysähdyin jalkakäytävän puolelle paenneen varkaan kohdalle, koko kevyen liikenteen väylän tukkien (ja tietysti kärsimätöntä tööttäilyä aiheuttaen). Adrenaliini alkoi virrata osoitellessani varkaaseen päin ja varmistamalla, ettei kenellekään tullut epäselväksi, mikä oli tilanne.
Jostain syystä varas ei lähtenyt juoksemaan pakoon. Sen sijaan hän katsoi minuun jotenkin epätoivoinen ilme kasvoillaan. Ilmeestä huolimatta pelkäsin hieman, että ehkä mies saattaisi käydä kimppuuni. Sitten kävi oudosti: hän ojensikin yllättäen älypuhelimen minulle ja lähti kävelemään pois paikalta. Annoin puhelimen takaisin omistajalleen, joka kiitteli vuolaasti ja jatkoi sitten matkaansa. Varas oli edelleen näköpiirissäni, kuikuillen hermostuneesti minuun päin samalla, kun juttelin liikennettä ohjanneelle poliisille tilanteesta. Valitettavasti liikennepoliisi ei voinut jättää varsinaista hommaansa ja lähteä satunnaisen taskuvarkaan perään, ja tilanne jäi siihen.
Jälkikäteen mieleeni tuli sellainen ajatus, että tällaisissa tilanteissa valitettavan usein kiinalaisia ei voisi vähempää kiinnostaa moinen ”muiden asioihin sekaantuminen”. Itsekin tunsin jostain käsittämättömästä syystä hetken syyllisyyttä kasvonsa menettäneen varkaan puolesta – ehkä juuri siksi, että Kiinassa näin pienestä ei pitäisi nostaa mekkalaa? Oli ikään kuin nuoren naisen oma syy, että oli jättänyt kännykän niin helposti varastettavaksi? Jälkikäteen syyllisyys vaihtui kuitenkin ylpeydeksi siitä tiedosta, että vääryyden nähdessäni en epäröi puuttua tilanteeseen.
Epätoivoista yrittämistä!
Lähetin Han Han -käännösprojektiani varten apurahahakemuksia yhteensä viidelle eri taholle – tuloksetta. Maailma ei tähän sentään kaatunut, sillä sovimme lopulta kustantajan kanssa pienestä palkkiosta, joka Kiinan alhaisen hintatason huomioon ottaen kelpaa ihan hyvin. Ymmärrän hyvin sen, että aloittelevan kääntäjän tuottama suomennos toistaiseksi tuntemattoman kiinalaiskirjailijan romaanista on kustantajalle riski, ja painoksestakin tulee luultavasti pieni. Tämän työni tarkoitus onkin saada ”jalkani oven väliin” – jos (ja kun) teen hyvää työtä, poikii matalapalkkainen ahkeruuteni tulevaisuudessa varmasti uusia, toivottavasti hieman leveämmän leivän pöytään tuovia projekteja.
Turhaa katkeruutta vältellen haluan apurahojen hakemista ihmetellä jonkin verran. Tiedän, että hakijoita on aina liikaa siihen nähden, kuinka monille apurahoja lopulta myönnetään. Silti suhtauduin aavistuksen luottavaisesti siihen, että jossain vaiheessa tärppäisi. Näin muun muassa siksi, että:
(a) käännän suoraan ilman välikieliä kiinan kielestä, josta kääntäminen on Suomessa vielä melkein olematonta;
(b) työni tutustuttaa suomalaisia Kiinaan, joka saattaa hyvinkin olla 2000-luvun valtias ja siten monessa suhteessa valtio, jonka kielen ja kulttuurin tuntemisen tärkeys tulee alati korostumaan;
(c) olin apurahoja hakiessani jo löytänyt työlleni kustantajan, joten apurahat eivät mitenkään voisi mennä hukkaan; ja
(d) hakemani apurahan määrä oli verrattain pieni
Apurahapäätöksiin vaikuttavista tekijöistä lukiessa pomppaa silmille yksi kohta, joka ei lupaa hyvää aloittelevalle kääntäjälle: päätöksenteossa otetaan tavallisesti huomioon hakijan aikaisempi taiteellinen toiminta. Tämäkin on ymmärrettävää, onhan näyttönsä jo antanut hakija luotettavampi kuin sellainen, josta kukaan ei tiedä oikeastaan mitään. Minäkin voisin varsin hyvin olla todellisuudessa ihan paska kääntäjä.
Silti mieleeni tulee väkisinkin aloittelevan kääntäjän (tai kenen tahansa taiteilijan) noidankehä: Apurahaa ei tipu, jos et ole aikaisemmin kirjallisuutta kääntänyt. Toisaalta ensimmäisten romaanikäännöksien tuottaminen ei käy noin vain, jos hommassa ei ole rahaa mukana. Esimerkiksi itseltäni uppoaa tämän 327-sivuisen kiinankielisen romaanin suomentamiseen 15 työviikkoa. Onneksi asun Kiinassa, missä elämisen kustannukset ovat pienet – muuten tämä urani kannalta kenties tärkein yksittäinen projekti olisi tuomittu keskeneräisten haaveiden limboon.
keskiviikko 12. maaliskuuta 2014
Turvallisuudentunnetta?
Maaliskuun alussa mikroblogipalvelu Weibossa kävi kuumana keskustelu ”palkasta, joka riittää takaamaan ihmiselle turvallisuudentunteen”. Sivulla viitattiin hiljattain tehtyyn listaukseen, jossa on arvioitu, minkä suuruisten palkkojen pitäisi Kiinan eri osien suurkaupungeissa riittää takaamaan tunteen turvallisuudesta.
Tässä listatut kaupungit ja summat yuaneissa (korkeimman ja alhaisimman luvun perässä summat myös euroiksi muunnettuina):
Shanghai: 9 250 (noin 1 110 euroa)
Shenzhen: 8 780
Peking: 8 550
Wenzhou: 8 020
Hangzhou: 7 880
Guangzhou: 7 750
Suzhou: 7 320
Xiamen: 6 600
Qingdao: 6 260
Nanjing: 5 980
Chengdu: 5 660
Xi’an: 5 400
Tianjin: 5 350 (noin 642 euroa)
Kuten Weibon keskusteluaiheissa yleensä, lukijaa kehotetaan tämänkin aiheen suhteen äänestämään kahden vaihtoehdon välillä. Kysymys kuuluu: ”oletko sinä turvassa?” Vastausvaihtoehdot ovat yksinkertaiset: ”kyllä, hienosti menee” ja ”ei, palkkani laahaa kaukana perässä”.
Tätä kirjoittaessa myöntävästi vastanneita oli 955, kun taas kieltäviä vastauksia oli niinkin paljon kuin 27 720. Vastanneista siis ainoastaan joka kolmaskymmenes tienaa työstään ”turvallisuuskriteerit” täyttävää palkkaa. Seuraavassa yllä lainattu lista uudestaan siten, että ”turvallisuudentunteen takaavan” summan perään on lisätty kyseisen kaupungin keskipalkka vuodelta 2013. Useimmissa kaupungeissa keskipalkat jäävät selvästi alle puoleen määritellyistä summista:
Shanghai: 9 250 (n. 3 700)
Shenzhen: 8 780 (n. 3 790)
Peking: 8 550 (n. 3 370)
Wenzhou: 8 020 (n. 3 180)
Hangzhou: 7 880 (n. 3 275)
Guangzhou: 7 750 (n. 3 500)
Suzhou: 7 320 (n. 3 530)
Xiamen: 6 600 (n. 3 505)
Qingdao: 6 260 (n. 3 015)
Nanjing: 5 980 (3 415)
Chengdu: 5 660 (n. 2 575)
Xi’an: 5 400 (n. 2 880)
Tianjin: 5 350 (n. 2 715)
Rahan ei tietenkään pitäisi olla ainoa asia, mikä ihmisen elämään tuo turvallisuudentunnetta. Kiinassa kuitenkin ollaan monen asian suhteen yhä sellaisessa kehityksen vaiheessa, että jos palkka ei ole vähintään kohtuullinen, saa ihminen elää jokapäiväistä elämäänsä kädestä suuhun siinä toivossa, että minkäänlaisia ikäviä yllätyksiä ei tielle satu. Monella ei ole varaa esimerkiksi joutua sairaalaan.
Tähän liittyen löysin hyvän lainauksen Han Hanin esseekokoelmasta 《青春》, josta on julkaistu myös This Generation -niminen englanninkielinen käännös. Alla lyhyt katkelma käännöksineen esseestä, jossa Han Han ehkä hieman kärjistäen pohtii Shanghain hintatason kehitystä. Kiinan kieltä opiskelevalle katkelma havainnollistaa oivasti, kuinka 得起 tai 不起 verbin perässä tarkoittavat sitä, että johonkin joko on tai ei ole varaa.
“衣食住行四个字当中，衣服贵，医疗贵，住的贵，行的贵，唯独食还不算太贵，这个就是最无耻的地方。它让你行不起，病不起，住不起，玩不起，学不起，生不起，结不起，离不起，但唯独让你吃得起。它让你过不下去但又饿不死。”
”Mitä tulee ihmiselämän perustarpeisiin, ovat vaatteet kalliita, terveydenhoito kallista, liikkuminen kallista – ainoastaan ruokaa ei vielä voi pitää turhan kalliina. Shanghaissa sinulla ei ole varaa ajaa autolla, sairastua, asua, pitää hauskaa, opiskella, synnyttää, mennä naimisiin tai ottaa avioeroa – ainoa asia, mihin sinulla on varaa, on ruoka. Tämä viheliäinen paikka ei anna sinun elää rauhassa, mutta ei myöskään päästä sinua kuolemaan nälkään.”
Kiinan talous kasvaa, kiinalaisen keskiluokan koko ja kulutuskyky kasvavat, elämän tärkeiden osa-alueiden hinnat nousevat vauhdilla. Keskivertokiinalaisen tulot laahaavat kaukana kehityksen perässä. Tilastot puhuvat jo puolestaan, mutta erityisen selkeäksi tilanne tulee, kun vaihtaa muutaman sanan tuntemansa kiinalaisen kanssa. Turvallisuudentunnetta ei näytä olevan niin helppoa Kiinassa saavuttaa.
Tässä listatut kaupungit ja summat yuaneissa (korkeimman ja alhaisimman luvun perässä summat myös euroiksi muunnettuina):
Shanghai: 9 250 (noin 1 110 euroa)
Shenzhen: 8 780
Peking: 8 550
Wenzhou: 8 020
Hangzhou: 7 880
Guangzhou: 7 750
Suzhou: 7 320
Xiamen: 6 600
Qingdao: 6 260
Nanjing: 5 980
Chengdu: 5 660
Xi’an: 5 400
Tianjin: 5 350 (noin 642 euroa)
Kuten Weibon keskusteluaiheissa yleensä, lukijaa kehotetaan tämänkin aiheen suhteen äänestämään kahden vaihtoehdon välillä. Kysymys kuuluu: ”oletko sinä turvassa?” Vastausvaihtoehdot ovat yksinkertaiset: ”kyllä, hienosti menee” ja ”ei, palkkani laahaa kaukana perässä”.
Tätä kirjoittaessa myöntävästi vastanneita oli 955, kun taas kieltäviä vastauksia oli niinkin paljon kuin 27 720. Vastanneista siis ainoastaan joka kolmaskymmenes tienaa työstään ”turvallisuuskriteerit” täyttävää palkkaa. Seuraavassa yllä lainattu lista uudestaan siten, että ”turvallisuudentunteen takaavan” summan perään on lisätty kyseisen kaupungin keskipalkka vuodelta 2013. Useimmissa kaupungeissa keskipalkat jäävät selvästi alle puoleen määritellyistä summista:
Shanghai: 9 250 (n. 3 700)
Shenzhen: 8 780 (n. 3 790)
Peking: 8 550 (n. 3 370)
Wenzhou: 8 020 (n. 3 180)
Hangzhou: 7 880 (n. 3 275)
Guangzhou: 7 750 (n. 3 500)
Suzhou: 7 320 (n. 3 530)
Xiamen: 6 600 (n. 3 505)
Qingdao: 6 260 (n. 3 015)
Nanjing: 5 980 (3 415)
Chengdu: 5 660 (n. 2 575)
Xi’an: 5 400 (n. 2 880)
Tianjin: 5 350 (n. 2 715)
Rahan ei tietenkään pitäisi olla ainoa asia, mikä ihmisen elämään tuo turvallisuudentunnetta. Kiinassa kuitenkin ollaan monen asian suhteen yhä sellaisessa kehityksen vaiheessa, että jos palkka ei ole vähintään kohtuullinen, saa ihminen elää jokapäiväistä elämäänsä kädestä suuhun siinä toivossa, että minkäänlaisia ikäviä yllätyksiä ei tielle satu. Monella ei ole varaa esimerkiksi joutua sairaalaan.
Tähän liittyen löysin hyvän lainauksen Han Hanin esseekokoelmasta 《青春》, josta on julkaistu myös This Generation -niminen englanninkielinen käännös. Alla lyhyt katkelma käännöksineen esseestä, jossa Han Han ehkä hieman kärjistäen pohtii Shanghain hintatason kehitystä. Kiinan kieltä opiskelevalle katkelma havainnollistaa oivasti, kuinka 得起 tai 不起 verbin perässä tarkoittavat sitä, että johonkin joko on tai ei ole varaa.
“衣食住行四个字当中，衣服贵，医疗贵，住的贵，行的贵，唯独食还不算太贵，这个就是最无耻的地方。它让你行不起，病不起，住不起，玩不起，学不起，生不起，结不起，离不起，但唯独让你吃得起。它让你过不下去但又饿不死。”
”Mitä tulee ihmiselämän perustarpeisiin, ovat vaatteet kalliita, terveydenhoito kallista, liikkuminen kallista – ainoastaan ruokaa ei vielä voi pitää turhan kalliina. Shanghaissa sinulla ei ole varaa ajaa autolla, sairastua, asua, pitää hauskaa, opiskella, synnyttää, mennä naimisiin tai ottaa avioeroa – ainoa asia, mihin sinulla on varaa, on ruoka. Tämä viheliäinen paikka ei anna sinun elää rauhassa, mutta ei myöskään päästä sinua kuolemaan nälkään.”
Kiinan talous kasvaa, kiinalaisen keskiluokan koko ja kulutuskyky kasvavat, elämän tärkeiden osa-alueiden hinnat nousevat vauhdilla. Keskivertokiinalaisen tulot laahaavat kaukana kehityksen perässä. Tilastot puhuvat jo puolestaan, mutta erityisen selkeäksi tilanne tulee, kun vaihtaa muutaman sanan tuntemansa kiinalaisen kanssa. Turvallisuudentunnetta ei näytä olevan niin helppoa Kiinassa saavuttaa.
lauantai 8. maaliskuuta 2014
Pakkoavioliitto kiinalaisittain
Viime viikkoina kiinalaismediassa on puitu sukupolvien sekä kaupungin ja maaseudun välistä kuilua kuvaavaa sosiaalista ilmiötä: ”pakkoavioliittoa”.
Joka vuosi, erityisesti kiinalaisen uuden vuoden aikaan, sadat miljoonat kaupunkilaiset matkaavat maaseudulle kotikylävierailulle.
Kiinan maaseudulla, missä avioliittoa ja lapsen hankkimista pidetään yhä ehdottomasti ihmiselämän tärkeimpinä saavutuksina, joutuu naimaton rajuun pommitukseen: ”Mikä on, kun ei puolisoa löydy?” Paineita tulee paitsi vanhempien, myös setien, tätien, serkkujen ja tuiki tuntemattomienkin suunnasta. Vaikeinta on perheidensä ainoilla lapsilla.
Köyhästä kylästä kaupunkiin lähtevä on yleensä perheensä suuri ylpeys. Paluu maan pinnalle kuitenkin koittaa, mikäli aviorintamalla ei toimita yhtä ripeästi kuin naapurissa. Jälkeläisestä, joka vuodesta toiseen palaa kotiin ”tyhjin käsin”, tuleekin häpeän aihe.
Pienen kylän piireissä keskinäinen vertailu on väistämätön paha, ja aiheen ympärillä liikutaan jatkuvasti: ”Kuinkas vanha lapsenlapsesi jo on?” Niitä kyläläisiä säälitään, joiden klaani ei vielä ole jatkunut uuteen polveen.
Monen nykyaikuisen arvot poikkeavat suuresti vanhempien näkemyksistä. Perheen perustamisen merkitystä voi olla vaikea lähteä kotiväelle vähättelemään. Jos olet täyttänyt 30 etkä vielä ole edes naimisissa, lienee päässäsi vikaa. Olet tuottanut pettymyksen ja saat siitä kyllä kuulla.
Maalaisvanhemmat eivät halua kuulla nuorten puolustuspuheita rakkauden merkityksestä. ”Kuka onnea kaipaa – avioliitto on käytännön asia!” Turha pitää rimaansa korkealla, kun tähänkin asti on pärjätty avioliittovälittäjän suosituksilla.
”Saamaton” lapsi saa kotivierailullaan kuulla tutut saarnat jokaisella aterialla. Kiire naimisiin näyttäisi olevan kova. Vanhemmat uurastivat jälkeläisensä kasvattamiseksi, eikä mitään saada vastalahjana. Missä vanhempien kunnioitus, josta jo Kungfutse opetti?
Moni on päätynyt paineen alla onnettomaan liittoon. Lisäksi on olemassa näennäisavioliittoja, joissa kaksi kiinalaista solmii liiton vain sulkeakseen vanhempiensa suut. Tarjolla on myös palveluita, jotka mahdollistavat ”kumppanin” vuokraamisen kotiin näytille vietäväksi. Ei ole helppoa, jos ei ole kiire naimisiin, tai jos sopivan kumppanin metsästyksessä ei yksinkertaisesti ole onni matkassa.
Joka vuosi, erityisesti kiinalaisen uuden vuoden aikaan, sadat miljoonat kaupunkilaiset matkaavat maaseudulle kotikylävierailulle.
Kiinan maaseudulla, missä avioliittoa ja lapsen hankkimista pidetään yhä ehdottomasti ihmiselämän tärkeimpinä saavutuksina, joutuu naimaton rajuun pommitukseen: ”Mikä on, kun ei puolisoa löydy?” Paineita tulee paitsi vanhempien, myös setien, tätien, serkkujen ja tuiki tuntemattomienkin suunnasta. Vaikeinta on perheidensä ainoilla lapsilla.
Köyhästä kylästä kaupunkiin lähtevä on yleensä perheensä suuri ylpeys. Paluu maan pinnalle kuitenkin koittaa, mikäli aviorintamalla ei toimita yhtä ripeästi kuin naapurissa. Jälkeläisestä, joka vuodesta toiseen palaa kotiin ”tyhjin käsin”, tuleekin häpeän aihe.
Pienen kylän piireissä keskinäinen vertailu on väistämätön paha, ja aiheen ympärillä liikutaan jatkuvasti: ”Kuinkas vanha lapsenlapsesi jo on?” Niitä kyläläisiä säälitään, joiden klaani ei vielä ole jatkunut uuteen polveen.
Monen nykyaikuisen arvot poikkeavat suuresti vanhempien näkemyksistä. Perheen perustamisen merkitystä voi olla vaikea lähteä kotiväelle vähättelemään. Jos olet täyttänyt 30 etkä vielä ole edes naimisissa, lienee päässäsi vikaa. Olet tuottanut pettymyksen ja saat siitä kyllä kuulla.
Maalaisvanhemmat eivät halua kuulla nuorten puolustuspuheita rakkauden merkityksestä. ”Kuka onnea kaipaa – avioliitto on käytännön asia!” Turha pitää rimaansa korkealla, kun tähänkin asti on pärjätty avioliittovälittäjän suosituksilla.
”Saamaton” lapsi saa kotivierailullaan kuulla tutut saarnat jokaisella aterialla. Kiire naimisiin näyttäisi olevan kova. Vanhemmat uurastivat jälkeläisensä kasvattamiseksi, eikä mitään saada vastalahjana. Missä vanhempien kunnioitus, josta jo Kungfutse opetti?
Moni on päätynyt paineen alla onnettomaan liittoon. Lisäksi on olemassa näennäisavioliittoja, joissa kaksi kiinalaista solmii liiton vain sulkeakseen vanhempiensa suut. Tarjolla on myös palveluita, jotka mahdollistavat ”kumppanin” vuokraamisen kotiin näytille vietäväksi. Ei ole helppoa, jos ei ole kiire naimisiin, tai jos sopivan kumppanin metsästyksessä ei yksinkertaisesti ole onni matkassa.
tiistai 4. maaliskuuta 2014
Oikean työn makuun!
Maanantaina käärin viimein hihani ja ryhdyin pitkän valmistautumisen päätteeksi suomentamaan kiinankielistä 《三重门》-romaania, jonka on kirjoittanut kiinankielisessä maailmassa sangen tunnettu herra nimeltä Han Han (ks. sivupalkin Han Han -tunniste).Seuraavat 15 viikkoa olen periaatteessa täystyöllistetty kaunokirjallisuuden kääntäjä, ja projektin lopputuloksena pitäisi syntyä Kolmoisportti (tai Kolme porttia, en ole vielä käännöksen lopullista nimeä lyönyt lukkoon – ah, valinnan vaikeutta!). Kirjan on tarkoitus ilmestyä kauppoihin tämän vuoden syksyllä. Käännöksen valmistuttua palaan kesäkuun jälkipuoliskolla Suomeen (tai no, oikeastaan Viroon) viettämään lomaa, minkä jälkeen kaiken sujuessa hyvin alan hiljalleen työskennellä oman toiminimeni alla, Kiinaan ja kiinan kieleen liittyvää osaamistani myyden.
Lentänemme muuten kotiin Shanghaista käsin, ja olenkin ehtinyt miettiä, josko Shanghain kupeessa asustava herra Han olisi ehtiväinen käymään kääntäjän kanssa kahvilla, kenties suostuvainen peräti pieneen haastatteluunkin… Voi tosin hyvin olla, että kääntäjällä menee pupu pöksyyn ja koko tapaaminen jää ehdottamatta.
Käännösprojektilla pääsen hienosti työn makuun monivuotisen opintopainotteisen elämän jälkeen. Ei sillä, että olisin viime aikoina vain lepäillyt laakereillani. Suorastaan pakkomielteenomaisen opiskelun ohella olen viimeisen vajaan vuoden aikana julkaissut kunnioitettavan määrän Kiina-aiheisia artikkeleita ja kolumneja.
Helmikuun lopulla sain lisäksi valmiiksi käsikirjoituksen kiinan kielen ja kiinalaisen kulttuurin maailmaan opastavasta kirjastani, jonka sisällöstä myös Kiina-blogin lukijat ovat jo pitkään saaneet palasia nautittavakseen. Uskon huumorilla höystetyllä kirjallani olevan paljonkin potentiaalia, etenkin, mikäli projektiin saataisiin mukaan osaava kuvittaja. Kustantajan etsintä on luonnollisesti alkanut.
Joudun nyt kääntämisen vuoksi työntämään kirjoittamisen joksikin aikaa hieman sivummalle. Olen suunnitellut työskenteleväni Kolmoisportin parissa 4½ päivänä viikossa, yhteensä noin 30–35 tuntia viikoittain työskennellen ja siten noin 22 sivua valmista tekstiä joka viikko tuottaen. Aikaa jäänee siis vielä sille opiskelullekin, kuin myös kirjoittamiselle (myös blogi pysyy elossa), kenties jopa oleilulle!
Osa työtunneistani koostuu kiinalaisen opettajan kanssa käytävistä yksityistunneista, joiden ensisijainen tarkoitus on käydä romaani huolellisesti kiinaa äidinkielenään puhuvan avustuksella läpi (toisekseen tämän "palvelun" ostaminen tarkoittaa opiskelupaikkaa, joka takaa viisumin, jonka turvin puolestaan voin Kiinassa asua ja työskennellä).
Maanantaina tapasin uuden opettajani ensimmäisen kerran, ja alku oli mielestäni lupaava. Käymme lähdetekstin läpi kappale kappaleelta siten, että sekä oppilas että opettaja tulevat tunnille kysymyksin varustautuneena. Ensimmäisellä tunnilla hän jo kyseli minulta paljon muun muassa kiinalaisen kulttuurin erityispiirteisiin sekä kirjallisiin alluusioihin liittyviä kiperiä kysymyksiä. Kuten käännöstyöhön vakavasti suhtautuvalta jo odottaa sopii, en tuottanut opettajalle pettymystä.
Hänen kysymystensä jälkeen tuli minun vuoroni esittää selventäviä kysymyksiä kohdista, joiden kanssa minulla on ollut hankaluuksia tai joiden merkityksestä en ole ollut sataprosenttisen varma. Tällaisella yhteispelillä autamme takaamaan paino- ja myyntikelpoisen kirjan syntymisen. Itse kääntäminen on luonnollisesti täysin omissa käsissäni, mutta laadun takaamiseksi kustantaja etsii työlleni vielä tarkistajaksi suomalaisen kiinan kielen ja/tai kiinalaisen kulttuurin asiantuntijan. Näin siksi, että olen alalla vielä ihan nobody, onhan kyseessä ensimmäinen käännökseni.
Tällaisissa tunnelmissa siis lähdetään maaliskuuta ja kevättä viettämään Kunmingissa. Jätin ihan tarkoituksella lauantai-iltana täällä Kunmingissa sattuneen, traagisen terrori-iskun blogini sisällön ulkopuolelle – kiinnostuneet löytävät varmasti asiasta lisätietoja, enkä usko, että minulta juuri nyt tähän asiaan liittyen löytyy ihan hirveästi mitään uutta sanottavaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)