Vain tositarkoituksella

Ehkä Kiinan kuumin tv-viihdeshow on tällä hetkellä 非诚勿扰, deittiohjelma, joka pohjautuu australialaiselle show'lle Taken Out. Wikipedian mukaan kyseistä formaattia on sovellettu myös suomalaisessa televisiossa, mutta en ole varma, minkä nimisestä show'sta on kyse.

Kiinalaisessa ohjelmassa yksi mies pyrkii löytämään 24 naisen joukosta itselleen kumppanin. Aivan aluksi saa mies hetken tarkkailla naisia ja merkitä heistä salaa sen, joka hänen silmäänsä eniten miellyttää. Siniväristen pöytien takana seisovat naiset saavat katseltavakseen kolme miehen elämään liittyvää videota, joiden välissä he voivat esittää miehelle kaikenlaisia kysymyksiä. Naiset voivat halutessaan milloin vain nappia kääntämällä muuttaa pöytänsä punaiseksi sen merkiksi, että kyseinen mies ei kiinnosta.

Joskus kaikki naiset kääntävät pöytänsä punaiselle, ja tällöin mies häviää. Jos vain yksi nainen päättää hyväksyä miehen, jää miehen päätettäväksi, tuleeko heistä pari. Mikäli useampi kuin yksi nainen päättää hyväksyä miehen, karsii mieskilpailija ehdokkaita ensin sen verran, että jäljelle jää vain kaksi kilpailijaa. Lopullinen valinta tehdään näiden kahden naisen kesken yhden, viimeisen kysymyksen perusteella – kysymys voi olla esimerkiksi: ”Oletko ajatellut hankkia lapsia?” Lisäksi tässä viimeisessä vaiheessa mies voi halutessaan kutsua kolmanneksi ehdokkaaksi alussa mielitietykseen valitseman naisen, vaikka tämä olisikin aikaisemmin painanut punaista.

Ohjelma on nostattanut Kiinassa paljon negatiivista kritiikkiä. Nykyisin ohjelmasta puhuttaessa on jo melkeinpä klisee viitata erääseen kuuluisaan kommenttiin: kerran naiskilpailija hylkäsi miesehdokkaan todeten, että hän mieluummin itkisi BMW:n kyydissä kuin nauraisi polkupyörän tarikalla. Jossain vaiheessa ohjelman luonteeseen jouduttiin ylemmän tahon vaatimuksesta tekemään muutoksia, sillä sen sisällön sanottiin painottavan liikaa materialistisia arvoja sekä rahan ja henkilökohtaisen omaisuuden tärkeyttä.

Kirjoitan tästä show’sta siksi, että sain lauantaina Nanjingissa kunnian päästä studioon yleisön joukkoon seuraamaan ohjelmaa. Kyseessä oli show’n erikoisversio, sillä suurin osa kilpailijoista oli Isossa-Britanniassa asuvia kiinalaisia. Takavuosina Suomessa tapaamani, nyt Englannissa työskentelevä ystävättäreni oli hyväksytty ohjelmaan osanottajaksi, ja hän onnistui hankkimaan minulle lipun.

Koska olin yleisön joukossa ainoa laowai – tai ”ulkkis” – poimittiin minut nopeasti takarivien penkeiltä eteen paremmille ja näkyvämmille paikoille. Tuskin maltan odottaa sitä päivää, kun tuo jakso näytetään televisiossa – luvassa varmasti monia leikkauksia punaposkisen ulkkiksen reaktioihin.

Yleisön ensimmäinen tunti studiossa kului järjestäytymisessä sekä ohjeistuksen alaisena: meille kerrottiin esimerkiksi, koska pitää antaa aplodit ja miten, koska reagoida huutamalla ja koska nauraa. Mieleeni painui hetki, jolloin opettelimme reagoimaan siihen, kun mieskilpailija laskeutuu lieriömäisellä hissillä kaikkien näkyviin ja kävelee estradille esitelläkseen itsensä. Tuossa vaiheessa sain itse nousta lavalle ensin lyhyesti haastateltavaksi, minkä jälkeen minut pistettiin hissiin. Hissin tultua alas sain raikuvat aplodit ja heti perään myös empaattiset naurut, kun tietämättömänä en tiennyt, missä vaiheessa pitäisi pysähtyä.

Kasvojani on harvoin kuumottanut yhtä pahasti kuin tuona hetkenä studiossa – minua ei todellakaan ole luotu esiintymään! Mutta, mutta, kuten reilu tusina kiinalaista on sittemmin minulle todennut, voisin itsekin vielä jonakin päivänä osallistua show’hun ja löytää itselleni tyttöystävän. Pakko myöntää, että televisioon pyrkiminen ei ole ihan ensimmäisenä paremman puoliskon löytämiskeinojen listallani, mutta ei pidä koskaan sanoa ei… On se todennäköisesti tehokkaampi keino kuin tietokoneen äärellä bloggaaminen.

Kokemus oli siis kokonaisuutena hauska, ehkä jopa unohtumaton. Tämä show on kuitenkin Kiinassa valtaisan suosittu, ja liput kuvauksiin ovat kiven alla. Olin iloinen huomatessani, että pysyin ohjelman juonessa mukavasti mukana: tiesin melkein koko ajan mistä puhuttiin, ja usein nauroin ihan oikea-aikaisesti muiden mukana ohjelman isäntien vitseille tai liikutuin hieman kun jollakulla miesehdokkaista ei kaikki sujunut ihan niin kuin olisi voinut toivoa. Voisin mennä studioon uudestaankin, mutta ehkä kuitenkin ihan vain sinne yleisön joukkoon.

Jukuu.com

Monet luokkamme opiskelijat ovat viime aikoina antaneet opettajille paljon palautetta erääseen pieneen ongelmaan liittyen: opimme tunneilla teksteistä jatkuvasti valtavasti uutta sanastoa, mutta kovin usein monien tärkeiden sanojen eri käyttötavat jäävät oppikirjan yhtä esimerkkiä lukuun ottamatta epäselväksi. Okei, ymmärrämme sanan merkityksen annetun määritelmän perusteella tässä yhdessä lauseessa, mutta millä muilla tavoin voimme tätä sanaa käyttää?

Itselläni tätä ongelmaa ei varsinaisesti ole ollut, sillä olen jo hyvän aikaa käyttänyt Jukuu.com-sivustoa sanaston pänttäämisen apuvälineenä. Sivulla voi hakukenttään syöttää haluamansa kiinan- tai englanninkielisen (tai jopa japaninkielisen) sanan, ja tuloksena saa useimmiten valtaisan määrän lyhyitä tai pitkiä esimerkkilauseita kahdella kielellä. Käytän tätä palvelua nyt aina, kun opettelen uuden sanan, eli kymmenkunta sanaa tulee tarkistettua päivittäin. Itse Jukuu.com-sivuston lisäksi palvelua voi käyttää MDBG-nettisanakirjan yhteydessä: sanalle määritelmän löydettyään saa Jukuu-logoa klikkaamalla esiin kymmenen esimerkkilausetta.

Tuloksiin olen ollut lähes poikkeuksetta tyytyväinen, vaikka välillä väkisinkin tulee vastaan esimerkkejä, joissa englanninkielisen käännöksen sisältö ei aivan täysin vastaa kiinankielisen lauseen merkitystä. Esimerkkilauseet tarjoavat myös positiivisia yllätyksiä, sillä koskaan ei voi tietää, millaisissa konteksteissa sanat esiintyvät: kuin huomaamatta laajentaa palvelun käyttäjä sanavarastoaan esimerkkejä tulkitessaan.

Jukuu on hyödyllinen myös esimerkiksi kiinankielistä kouluainetta kirjoittaessa. Tämänaamuista puhutun kielen koetta varten dialoginpätkää rustatessani onnistuin yhden nopean haun avulla selvittämään, kuinka ilmaista esimerkiksi lause "mukauttaa [romaani] ala-asteikäisten luettavaksi". Suosittelen siis ehdottomasti kokeilemaan! Alla vielä kymmenen ensimmäistä esimerkkiä yhdestä tekemästäni hausta: hain verbiä 出乱子, jonka määritelmäksi sanakirjani tarjoaa 'to go wrong; to get into trouble' eli 'mennä pieleen; joutua hankaluuksiin'.

1. One must not take such things lightly, thinking that they won't cause disturbances.
不要以为这样搞就不会出乱子，可以掉以轻心。

2. 'Jim,' he whispered, 'take that, and stand by for trouble.'
“吉姆，”他悄声说，“拿着这个，以防出乱子。”

3. If anything happens through your negligence, you'll be held responsible!"
要是你马虎了，再闯出乱子来，就是你的责任

4. "We've just had our diapers changed, so there won't be any accident!"
“咱们刚换了尿布，不会出乱子。”

5. "In any case, it couldn't be serious.
反正不会出乱子。

6. If they appoint Smithson manager there'll be trouble with the staff as sure as God made little apples.
如果史密森被任命为经理，职员中一定会出乱子。

7. Something was in the wind.
就要出乱子啦。

8. "Don't be hasty", said the captain."Don't do a mischief before you see the need of it."
“慢着，慢着，”船长也叫道，“在你看出有必要以前，请别闹出乱子来。”

9. There was hardly a time during the twelve years Roosevelt lived in the White House when the family was not in turmoil or experiencing some kind of misery or sadness.
罗斯福在白宫居住的十二年间，他的一家几乎没有不出乱子，或者不经受某种痛苦和悲伤的时候。

10. He had never been but once at a tiger-hunt, when the accident in question occurred.
其实他只猎过一次虎，就是出乱子的那一回。

Nanjing, Nanjing

Neljä päivää ja viisi yötä kestänyt reissuni Nanjingiin ei olisi paljon huonommin voinut alkaa; onneksi kaikki kuitenkin parani tasaisen varmasti loppua kohden, joten visiitistä tuli kuin tulikin muistelemisen arvoinen.

Kaksi päivää ennen lähtöäni sairastuin: aloin yskiä ikävän paljon, ja myöhemmin perässä tuli kunnon räkänokkaflunssa – jatkuvaa niistämistä seurasivat vielä ajoittaiset päänsäryt sekä unohdetut, rakkaat lapsuudenystäväni: nenäverenvuodot.

Ensimmäisen yöni vietin köhien ja niiskuttaen junan penkillä, enkä pystynyt taaskaan kiinalaisessa junassa nukkumaan. Aamulla hostelliin saavuttuani otin torkut, minkä jälkeen yritin urheasti käydä nautiskelemassa hostellin lähiseutujen turistikohteista. Jouduin kuitenkin pian palaamaan lämpöiseen petiin, ja meninkin nukkumaan jo viideltä iltapäivällä. Lauantaiaamuna, 15 tunnin yöunien jälkeen, olin onneksi jo reippaammassa kunnossa, valmiina ottamaan Nanjingin jouluaatosta sekä tulevista päivistä enemmän irti.

Kuten odottaa sopii, on entinen Kiinan pääkaupunki täynnä historiaa. Katukuvassa näkee paljon vanhaa, eikä tarvitse välttämättä kovin kauaa yrittää löytääkseen jonkinlaisen vierailemisen arvoisen historiallisen kohteen. Vanhojen muurien reunustaman keskustan koillispuolelta löytyy sangen antoisa kukkula-alue, jossa riittää nähtävää useammaksikin päiväksi. Seuraavassa tekstissä kerron hieman yksityiskohtaisemmin (ja kuvien kera) vierailemistani paikoista, minkä jälkeen jaan kokemuksia eräästä hyvin ainutlaatuisesta ”kulttuurielämyksestä”, johon englannissa asuva kiinalainen ystäväni minut oli varta vasten kutsunut.

Suurkaupunki Nanjing osoittautui pienempään Jinhuaan verrattuna ihanan elävältä, suorastaan sykkivältä: kyseessä on ehta, moderni suurkaupunki, josta löytyy varmasti jokaiselle jotakin, vaativampaankin makuun. Lisäksi kaduilta ja niiden varsilta löytyy vilkasta elämää melkeinpä vuorokaudenaikaan katsomatta, ja monesti huomasin nautiskelevani ihan tavallisesta kaduilla samoamisestakin.

Joulu Nanjingissa oli mielenkiintoinen näky: minun silmissäni se oli vain täydellinen mainoskikka, joka sekin menetti nopeasti tehonsa, kun jokainen yritys oli päättänyt pistää joululaulut soimaan, lättäistä ikkunoihin joulupukin naamoja ja pakottaa työntekijänsä pukeutumaan tonttulakkeihin. Joululaulut otin haikeuksissani ihan tyytyväisenä vastaan, erityisesti metroasemilla, jotka lauantain aikana olivat ihmeen autioita. Muuten pisti miettimään, että onko kiinalaisten pakko yrittää väkisin hössöttää muiden kulttuurien juhlista – mieti vaikka, että suomalaiset pistäisivät kiinalaisen uuden vuoden kunniaksi pikkukiinalaiset räiskymään!

Kaduilla olin havaitsevinani, että monille tavallisille tallaajille joulu tuli hauskana, ihan aitona yllätyksenä, tekosyynä ostaa katumyyjältä hetken mielijohteesta esimerkiksi tonttulakki (sinänsä ok ja ihan herttaistakin), kirjavan kiiltävä naamio (öh…) tai vaikkapa jokunen ilmapallo (se ov vappu ny!). Kaduilla käveli vastaan kaikkea kummallista, ihan vain joulun kunniaksi, ja jotenkin se aiheutti tarkkailijassa hämmennystä.

Jos nyt unohdetaan joulu niin mainittakoon, että minuun saattoi Nanjingissa iskeä hetkellisesti se "suurkaupunkikärpänen", johon muun muassa Salla Tuomivaara blogissaan on viime aikoina pariin otteeseen viitannut. Kaupungin hulinassa pyöriessäni aloin tuntea palavaa tarvetta löytää keinon asua – siis opiskella tai työskennellä – Nanjingin kaltaisessa suurkaupungissa yhtäkkiä niin pieneltä, elottomalta ja ehkä myös lopulta kulttuurittomalta tuntuvan Jinhuan sijaan.

Kärpäsenpureman vaikutus varmaankin sammuu yhtä nopeasti kuin se syttyikin, mutta uskon kuitenkin saaneeni tärkeän muistutuksen siitä, että jossain vaiheessa, sitten kun kyvyt ja/tai kielitaito oikeasti riittävät, kannattaa ruveta etsiskelemään uusia tilaisuuksia hieman laajemmasta horisontista…

Positiivinen ongelma

Saavuin ensimmäistä kertaa Kiinaan vuonna 2009 vain pari viikkoa ennen kiinalaista uuttavuotta. Luonnollisesti en lyhyessä ajassa ehtinyt kovinkaan moneen paikalliseen tutustua, ja kun lomat henkilökunnalla alkoivat, tyhjeni koulu lähes aavemaisen kolkoksi. Uudenvuodenaaton vietin ulkomaalaisporukassa, ja pääsin sentään todistamaan vavahduttavia ilotulituksia. Valitettavasti loman loppuosa kului ihmetellessä, yksin varovasti Pekingin kuuluisimpiin nähtävyyksiin tutustuessa.

Tänä vuonna talvilomamme alkaa 13. tammikuuta. Uusivuosi sijoittuu 23. päivälle, minkä jälkeen opiskelijoiden pitää tulla helmikuun 8. päivä ilmoittautumaan läsnä oleviksi, jotta stipendirahojen kanssa ei tule ongelmia. Huhu kertoo, että kiinan tunnit alkavat kuitenkin vasta helmikuun 20. päivä. Vapaata opiskelusta on siis periaatteessa sangen ruhtinaalliset 38 päivää.

Olen tässä viime viikkoina pohtinut, miten nuo päivät kuluttaisin. Tällä kertaa sain valita (tai jouduin valitsemaan!) kahden melko hienolta kuulostavan vaihtoehdon välillä, mutta on pakko myöntää, että asia aiheutti yllättävän paljon päänvaivaa. Ongelmia syynä on tuo helmikuun kahdeksas, joka leikkaa pitkän loman kahteen osaan. Koulumme pakkomielle allekirjoitusten suhteen on ikävä asia etenkin niille, joilla olisi lomalla mahdollisuus matkustaa kotimaahansa viettämään aikaa perheidensä ja ystäviensä kanssa.

Omana ykkösvaihtoehtonani oli pitkään WWOOF Taiwan. WWOOF on maailmanlaajuinen systeemi, joka mahdollistaa erilaisen elämysmatkailun: työskentelet luomufarmilla neljästä kuuteen tuntia päivässä ja saat vastineeksi ruoan, majoituksen ja unohtumattoman kokemuksen unholaan vaipumassa olevan elämäntyylin ja elinkeinon parissa.

Kiinnostuin alun perin tästä mahdollisuudesta kuultuani kaverin kaverista, joka oli vuoden aikana matkustanut Etelä-Amerikan eteläkärjestä aina mantereen pohjoisosiin asti: yhdellä farmilla aikansa vietettyään otti hän yhteyttä seuraavaan farmiin ja hyppäsi bussiin. Lisäksi eräs hyvä ystäväni menetti viime vuonna sydämensä Irlannille lähdettyään sinne vapaaehtoiseksi. Lienee tarpeetonta mainita, että wwooffaus tarjoaa myös syväsukelluksen kohdemaan tai -maanosan kulttuuriin.

Taiwanissa houkutteli vapaaehtoistyökokemuksen ohella muun muassa maan eteläisen osan lämpö, kaunis luonto sekä uuden vuoden viettäminen kaupungin ulkopuolella. Jätän kuitenkin reissun tällä kertaa väliin, sillä haluaisin kokemuksesta hieman pidemmän kuin nyt tarjolla olevat kaksi tai kolme viikkoa. Aikataulujen lisäksi vaakakupissa painaa monta pienempää (teko)syytä, joita olen keksinyt tyydyttääkseni perustelemisen tarpeitani. Muun muassa mukavuudenhalulla ja rahan säästämisellä myöhempiä matkoja varten on omat likaiset näppinsä pelissä, mutta tärkeintä on kuitenkin se, ettei nyt tarjolla oleva, uusi vaihtoehto ole sekään ollenkaan hullumpi.

Olen aikaisemmin viitannut Neiti Karkkiin, iloiseen 50-vuotiaaseen kiinalaisrouvaan, johon sattumalta tutustuimme syksyllä erään koulukaverini kanssa. Olemme hänen ansiostaan kokeneet täällä kaikenlaista hienoa, ja hänen ansiotaan on muun muassa se, että voin viikoittain tienata mukavat lisäansiot opettamalla englantia kuudelle lukiolaiselle. Lupaan kirjoittaa lukuvuoden loppuun mennessä eeppisen henkilökuvan hänestä, niin täydellinen esimerkki hän on maailmankuulusta kiinalaisesta vieraanvaraisuudesta!

Koska en halua mitenkään tyrkyttää itseäni kiinalaisten koteihin, on tämä mahdollisuus vielä hieman auki, mutta ilmoilla on jo pitkään ollut mahdollinen kutsu viettämään uuttavuotta oikean kiinalaisperheen kanssa. Saatan siis hyvässä lykyssä päästä näkemään aitiopaikalta kaiken, mitä tuohon kiinalaisten vuoden tärkeimpään juhlaan liittyy. Parempaa oppituntia kiinalaisesta kulttuurista tuskin uskaltaa edes toivoa.

Jos kaikki menee hyvin, saan viettää viikon tai kaksi Zhejiangin Quzhou-kaupungissa, minkä lisäksi ehtisin lomalla tehdä kaksi lyhyempää reissua lähiympäristön kaupunkeihin ennen kevätlukukauden alkua. Kävi miten kävi, on tiedossa sopiva sekoitus elämyksiä ja lepoa. Molempia kaivataan, sillä ensimmäinen lukukausi teho-opiskelua Kiinassa on osoittautunut yllättävän raskaaksi: olen vakaasti päättänyt, että pidän ensimmäistä kertaa viiteen ja puoleen vuoteen tauon kiinan kielen opiskelusta!

Likaista kieltä

Lukuisia vaihto-oppilaita tavanneena ja itsekin pitkiä aikoja ulkomailla viettäneenä olen oppinut, että nuoria kiinnostaa usein vieraissa kielissä rakkaudentunnustusten lisäksi ilmaukset ja sanat, joita he eivät opettajiensa suusta kuulisi. Tällaisia sanoja opittuaan nuori ei varmaankaan käytä niitä arkipäivän tilanteissa paikallisten kanssa keskustellessaan, vaan esimerkiksi muiden vaihtareiden kanssa, huumorilla. Viime vuodelta muistan Tampereella opiskelleita tyttöjä, jotka tykkäsivät kutsua toisiaan suomeksi "nartuiksi".

Vaikka moni "rumia sanoja" kavahtaakin, tekee niiden olemassaolo kielestä kiehtovamman. Mielestäni esimerkiksi brittienglannista löytyvä sanasto on usein sellaista, että vaikkapa dialogiltaan hyvin kirjoitettua rikoselokuvaa on ilo paitsi katsella, myös kuunnella. Herkuttelen usein myös Irvine Welshin teosten alkuperäisversioiden parissa – aina siitä lähtien, kun totuin hankalasti luettavaan dialogiin, olen saanut usein paheksutun skottikirjailijan tuotannon lukemisesta paljon irti: se on ollut minulle eräänlainen guilty pleasure.

Hyvänä esimerkkinä kovan kielen käytöstä käy myös viime vuoden hittielokuva Rare Exports. Itse en ole kovin vakuuttunut dialogista kotimaisissa elokuvissa, se harvoin kuulostaa korvaani luonnolliselta. Jorma Tommilan ja kumppaneiden esittämien roolihahmojen puhe tuntuu kuitenkin tässä elokuvassa aidommalta. Hahmot myös kiroilevat paljon, ja ainakin minuun tuo niin hyvältä kuulostanut kiroilu upposi kuin pieruvitsit astetta yksinkertaisempaan katsojaan. Muistan elokuvateatterissa hihitellessäni harmitelleeni sitä, että englanninkielisessä tekstityksessä lauseista useimmiten puuttuivat kovat ilmaisut täysin.

Kiinan opiskelijana onnistuin yli viiden vuoden ajan enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi välttelemään kirosanoja sekä sanastoa, joka liittyy esimerkiksi seksiin, huumeisiin tai väkivaltaan. Osittain tämä johtuu siitä, että pyrin saamaan kielestä sitä olennaisempaa puolta haltuun ennen kuin alan yrittää kuulostaa sitä käyttäessäni jotenkin katu-uskottavalta.

Toisaalta syypäitä ovat kiinalaiset itse ja erityisesti se, että suurin osa tuntemistani kiinalaisista on naispuolisia – en ole heiltä viitsinyt liikoja kysellä, eivätkä he toisaalta ihan tuosta vain ala ulkomaalaisille opettaa ”likaista kieltä” (脏话). Kuvaavaa on esimerkiksi se, että kiinalainen kääntäjätuutorini meni taannoin herttaisesti solmuun selittäessään, että käännettävä kohta, jota en täysin ymmärtänyt, olikin viittaus seksiaktiin. Miespuoliset kiinalaisopiskelijat sitä vastoin ovat kuulemani mukaan jonkin verran innokkaampia jakamaan tietojaan likaisesta kielestä, mutta en valitettavasti ole täällä vielä tullut kovin monen kiinalaismiehen kanssa ystävystyneeksi.

Nyt olen päättänyt aloittaa harrastuksen rivouksien parissa ja myös jakaa tietoni blogini lukijoiden kanssa: tiedossa kirosanoja, slangi-ilmaisuja sekä tabuihin tai muuten vain kiertelyä ja kaartelua aiheuttaviin aiheisiin liittyvää sanastoa. Kenties ajan myötä onnistun kokoamaan pienimuotoisen taskusanakirjan! Tässä vaiheessa tyydyn etsimään sanoille selityksiä internetistä ja sanakirjoista, mutta ehkä jossain vaiheessa turvaudun myös natiivipuhujien apuun. Näin ne kieliprojektit vain itsestään lisääntyvät.

Jo yliopistossa graduni käsitteli sanastontutkimusta, mutta varsinaisen alkusysäyksen tämänkertaiselle innostukselleni olen saanut kahdesta syystä: Ensinnäkin tulin hiljattain jostain syystä katsoneeksi Guy Ritchien ohjaaman RocknRolla-brittiäijäelokuvan. Englanninkielinen dialogi on elokuvassa välillä sangen herkullista, ja aloinkin heti katselun alkuminuuteilla kiinnittää kiinankieliseen tekstitykseen huomiota. Elokuvan päätyttyä olin kirjoittanut ylös lähes kaksikymmentä kiinnostavaa sanaa tai ilmausta!

Toinen syy uudelle harrastukselleni on juuri ostamani, Eveline Chaon kirjoittama englanninkielinen teos Niubi! The Real Chinese You Were Never Taught In School. Tyylikkäästi ”lehmän pilluksi” ristitystä teoksesta löytyy paljon mielenkiintoista sanastoa sekä varmasti myös paljon pohdintaa ja muita havaintoja kiinalaisten käyttämästä arkikielestä.

Unelmien nuudeliravintola

Muistan vielä ensimmäisen iltani Jinhuassa: tuutorimme ohjasi meidät, väsyneet uudet opiskelijat, asuntolaltamme silloin vielä labyrintiltä tuntuneen kampusalueen halki "pohjoisportille", jonne vieläkin päivittäin suuntaamme vatsaamme tai muita tarpeitamme täyttämään.

Söimme ”jossain nuudeliravintolassa”. Kiinaksi neuvotteleminen otti väsyneenä päähän, aterian hintakin oli puolitoista yuania enemmän kuin mitä kuvittelin hinnastossa lukeneen. Ärsytti, teki mieli kiukutella. Lopulta itse ruoka oli onneksi taivaallista. Sittemmin tuosta nuudeliravintolasta on tullut ehdoton suosikkini.

Paikan pomo on äärimmäisen ystävällinen herra, jonka suu kääntyy leveään hymyyn asiakkaan ilmestyessä ja jonka viileydellä ei ole mitään rajaa, kun hän venyttäen ja paiskoen taikoo hetkessä pienestä taikinaköntistä annoksen ohuita nuudeleita edelleen keitettäväksi. Kolme nuoruutensa hehkeyden menettänyttä mutta yhä omalla, kauniilla tavallaan viehättävää naista hoitaa loput. Kiitän annoksen saadessani, ja vastaus on aina sama: "Ei tarvitse kiittää."

Kyseessä lienee jonkinlainen perheravintola, mikä annosten herkullisuuden ohella selittää sen, miksi sinne on aina niin mukava astella. Henkilökunta tietää heti minut nähtyäni, minkä annoksen haluan (tiedän että vaihtelu virkistää, mutta en voi asialle mitään!). Heidän kanssaan asioidessa ei haittaa ollenkaan, vaikka kassa toisella kädellä rahoja käsitellessään pelaa toisella kädellään tietokoneella pasianssia tai tiirailee sivusilmällä elokuvaa.

Päivän hiljaisempina hetkinä, etenkin viikonloppuisin, on annoksensa odottaminen rauhoittava kokemus – taikinan paukkeesta huolimatta. Taikinamestari istuu läppärinsä ääressä aina kuin vain venyttelyltään ehtii, mutta hän ei unohda asiakastaan hetkeksikään. Kuumina kesäpäivinä hän varmisti, että istun viileimmällä mahdollisella paikalla; nyt talven lähestyessä en saa olla rauhassa ennen kuin istun siten, että jostain puhaltaa kohti ihanan lämmintä ilmaa. Perheen tytär saattaa tehdä läksyjään tai lukea kokeeseen viereisessä pöydässä. Naisilla on aina jotain tekemistä, usein he parsivat vaatteitaan tai sitten vain naureskelevat keskenään.

Työtunneissa laskettuna näiden päivästä toiseen ruokaa laittavien ihmisten elämä tuntuu äärimmäisen raskaalta, mutta ehkä asialla on kauniimpikin puoli. Ehkä he kokevat saavansa suuren osan tarvitsemastaan ajasta työaikanaan. Ehkä ravintola on päivän hiljaisina hetkinä kuin heidän olohuoneensa.

Tai sitten heidän hymynsä vain saa tarkastelijan romantisoimaan – ehkä he todellisuudessa haaveilevat paremmasta elämästä, lottovoitosta, paosta päivästä toiseen toistuvista raskaista rutiineista. Oli miten hyvänsä, asiakkaalle välittyy hymy. Kuten olen erään hienon, vanhan herran useaan otteeseen kuullut todenneen: vaikka elantoaan tienaava kiinalainen puristaisi taskussa nyrkkiään, löytyy hänen kasvoiltaan kuitenkin aina asiakkaalle hymy.

Vasta kaksi kuukautta pohjoisportilla asioituani havaitsin kerrostalorakennuksen seinässä ison mainoksen, jossa komeili itse nuudelimestarin kasvot. Tuo letkeä mies ja hänen ravintolansa nuudelit ovat todellakin täällä tunnettuja. Näin jälkikäteen ajateltuna ei liene ollenkaan sattumaa, että kiinalainen oppaamme halusi ensimmäisenä iltanamme viedä meidät juuri tuohon ravintolaan.

Vinkkejä Sinulle

Tänään tulee kuluneeksi neljä kuukautta Kiina-seikkailuni alusta – aika rientää! Olen nauttinut elostani Kiinassa: osaan mielestäni kulkea eri paikoissa turvallisuudestani huolta pitäen, olen löytänyt itselleni parhaiten sopivat opiskelutavat ja -paikat, lisäksi olen opiskeluaikojen ulkopuolella löytänyt mukavasti keinoja pitää mieleni virkeänä ja arkeni suhteellisen kiinnostavana.

Kuin merkkipäivästäni muistuttaakseen tarjosi koulumme perjantaina pienen, kaksikielisen Tips for You -läpyskän, joka tarjoaa vinkkejä siihen, kuinka yliopistoelämästä saa enemmän irti – oli jo aikakin! Erään ystäväni sanoja lainatakseni voisin todeta, että tämän oppaan on laatinut herra nimeltä ”Captain Obvious”, mutta kyllä joukosta löytyy sellaisiakin vinkkejä, jotka voisin alleviivata ja näyttää joillekin naapureistani.

Osa vinkeistä heijastelee jäljittelemätöntä kiinalaista viisautta; niistä tulee mieleen esimerkiksi kommentti, jonka sain kuulla manailtuani koulurakennuksemme vahtimestarille, että pyöräni varastettiin: ”Kannattaa lukita pyörä.” Yhteen vinkkiin sentään suhtaudun vakavasti: minun todellakin pitäisi olla useammin yhteydessä vanhempiini. Terveisiä Nallikujalle, onneksi tiedän, että voitte käydä edes täältä lukemassa kuulumisistani!

Alla suomenkielinen versio läpyskästä. Olen pysynyt englanninnokselle uskollisena, joten mahdolliset huvittavat virheet ovat suoraan englanninkielisestä tekstistä lähtöisin.

Osa I – Turvallisuus

1. Ole varovainen ja hidasta kävellessäsi tai pyöräillessäsi kampuksella.

2. Ennen kuin ostat ajoneuvon, muistathan että sinulla pitää olla ajokortti ja sinun pitää läpäistä ajokoe Kiinassa.

3. Olethan varovainen ohittaessasi rakennustyömaita.

4. Lukitse arvoesineesi ja sulje ovesi poistuessasi huoneestasi.

5. On parasta mennä ulos ystävien kanssa ja tulla takaisin niin aikaisin kuin mahdollista. Älä häiritse muita jos on myöhä.

6. Ole varovainen turvallisuutesi ja omaisuutesi kanssa matkalla.

7. Muistathan irrottaa pistokkeet seinästä poistuessasi huoneestasi.

8. Pidä hyvää huolta keittiön laitteista ja käytä tulen sattuessa liettä varovasti.

9. Yliopiston kanttiinit ovat parempi vaihtoehto päivälliselle.

10. Harkitse ja mieluiten hylkää myyjien suositukset.

11. Varo nettihuijausta, erityisesti lottovoitto-viestiä. Tarkastelethan huolellisesti nettikaupan luottoluokitusta.

12. Otathan yhteyttä vanhempiisi niin usein kuin mahdollista kertoaksesi heille värikkäästä elämästäsi yliopistolla.

Osa II – Opiskelu

1. Opiskelu on ensimmäinen ja tärkein asia, jota meidän pitäisi täällä tehdä. Opithan jatkuvasti uutta, olit sitten luokkahuoneessa tai sen ulkopuolella. Älä myöhästy tunnilta tai poistu luokasta tunnin ollessa kesken.

2. Käytä kirjastoa parhaasi mukaan ja nauti olostasi siellä.

3. Ota osaa kampuksen aktiviteetteihin, sillä ne ovat tärkeä osa elämääsi yliopistolla.

4. Tee järkevä päätös eri kerhojen suhteen.

5. Käytä sanoja ole hyvä, kiitos ja anteeksi kommunikoidessasi ja ole kohtelias opettajiasi kohtaan.

Osa III – Eläminen

1. Sää muuttuu päivän mittaan, muista pukeutua sään mukaisesti.

2. Harrasta liikuntaa tehdäksesi itsestäsi terveemmän.

3. Elä helppoa elämää: kommunikoi vilpittömästi muiden kanssa, välitä itsestäsi ja ihmisistä ympärilläsi.

4. Käytettyäsi tietokonetta tai luettuasi kirjaa pitkään, ole hyvä ja katso kaukaisuuteen lepuuttaaksesi silmiäsi.

5. ”Suljettu suu ei nappaa kärpäsiä.” Pesethän hedelmät huolella ennen niiden syömistä.

6. Nuku hyvin ja nouse ylös aikaisin. Tämä antaa sinulle voimakkaan vartalon.

7. Ollaksesi huomaavainen, ole hiljaa jos haluat valvoa. Käännä musiikin äänenvoimakkuutta pienemmälle jotta se ei häiritse muita.

8. Syömällä enemmän vihanneksia ja vähemmän lihaa joka päivä pidät vartalosi kunnossa.

9. Tupakointi ja alkoholi ovat erittäin haitallisia terveydellesi. Tupakointi on ankarasti kielletty asuntolassasi tai koulurakennuksissa. Äläkä juo liikaa asuntolassa.

(ei otsikkoa)

Tätä olen tullut pohtineeksi ennenkin, mutta tuli jostain syystä hiljattain taas mieleeni. Länsimaissahan perinteisesti ajatellaan, että kaikki itäaasialaiset näyttävät samalta. Kiinalaisiakaan ei voi millään erottaa toisistaan. Ihme kyllä samaa valitteli myös mongolialainen koulukaverini – hänkään ei nähtävästi näe kiinalaisten välillä mitään eroa. Heitä on kyllä välillä todella paljon, ja heillä kaikilla on tumma tukka ja tummat silmät.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että myös kiinalaiset ajattelevat länsimaalaisista samoin. Kärjistäen voidaan sanoa, että jos olet vaaleatukkainen mies ja päädyt syystä tai toisesta Kiinaan, saattaa hyvinkin olla, että sinua pidetään esimerkiksi Kimi Räikkösen kaksoisolentona! Pistää miettimään...

Itselläni on sentään tumma tukka, ja olenkin omasta kaksoisolennostani ylpeähkö. Viime viikolla sain hänestä pitkästä aikaa muistutuksen, kun koulurakennuksen alakerran kahvion vitriinistä evästä valikoidessani alkoi nuori myyjä kovasti kikattaa: Michael J. Scofield oli tullut ostamaan sämpylää ennen kiinan tuntiaan! Tämä oli valehtelematta jo ainakin kymmenes kerta, kun kuulen kiinalaisten suusta näyttäväni Pako-sarjan päähenkilöltä. En ole sarjaa koskaan katsonut, joten piti taas oikein tarkistaa Googlesta, miltä kaveri näyttää: Googlen tarjoama kuvasarja kyseisestä tyypistä ei mielestäni kovin paljon muistuta sitä naamaa, jonka päivittäin peilistä näen. Sen verran täytyy myöntää, että tukkani on usein yhtä lyhyt, mutta toivottavasti en näytä aina yhtä pirun tuimalta!

Elämä kylmenevässä Jinhuassa ei ole viime aikoina tarjonnut mitään kovin mullistavaa: kova työ kielen parissa vain jatkuu ja jatkuu, ja kai se kielitaito tässä väkisinkin kehittyy, vaikka kehitystä on itse vaikea huomata. Paljon on suunnitelmia tulevan varalle, mutta koska niitä pyörii mielessä nyt vähän liikaa, ajattelin, että on järkevämpää alkaa niistä kirjoitella vasta sitten kun joku niistä alkaa oikeasti näyttää toteuttamiskelpoiselta.

Ilmoista voisin mainita jotakin, suomalaiset tykkäävät aina kuulla, millaisia kelejä on ollut. Täällähän oli syyskuussa tuskallisen kuuma, ja vielä marraskuun loppupuolellakin kipusivat lämpötilat usein parinkymmenen asteen yläpuolelle. Joulukuun alettua iski kuitenkin talvi kuin kommunistisen puolueen määräyksestä, joten tässä on nyt ehditty jonkin aikaa hytistä. Ensimmäiset yöpakkaset ovat tulossa, päivällä aurinko kuitenkin lämmittänee ihanasti läpi kylmimpienkin kuukausien.

Ainakin tässä osassa maata suurin ongelma talvella on se, ettei sisälämpötila merkittävästi eroa ulkona vallitsevasta lämpötilasta. Siihen on jotenkin vain totuttu, joten täällä vietetään tavallisesti talvet sisällä takit päällä lämpimämpiä päiviä odotellen ja kuumaa vettä tai teetä ryystäen. Itsekin olen taas kerran kuumaan veteen koukussa, ollut jo hyvän aikaa, eikä ajatus esimerkiksi kylmästä oluesta juuri houkuttele. Tänään kaverini osti kioskista jäätelöä, ja hänen vieressään seissyt kiinalaistyttö totesi englanniksi: ”So cold. So brave.” Jostain syystä tuosta kommentista tuli välitön klassikko – kiinalaiset eivät todellakaan välitä syödä tai juoda kylmää talvisaikaan.

Vaikka aamulla ei teekään mieli nousta peiton alta lämpimästä, eikä suihkua varten riisuutuminen erityisemmin houkuta, pärjään kuitenkin karskina suomalaisena koleassa kämpässä villasukilla ja normaaleilla vaatteilla vallan mainiosti. Samaa ei sitten voikaan sanoa kovin monista muista. Useimmat istuvat huoneissaan (ja tunneilla) toppatakit päällä, tai sitten he ovat ostaneet sarjan lämmittimiä, joiden vieressä kehrätä; myös sähköinen huopa on suosittujen ostosten listalla.

Lomien alkaessa ennen tammikuun puoliväliä lähtee suuri osa porukasta lämpimämmille maille, ja tunnustan, että sama on mielessä itsellänikin. Ei sillä, ettenkö tarkenisi, mutta kuitenkin…

HSK 5: ehkä masokisteille

Tämänpäiväinen HSK-testi jätti paljon toivomisen varaa: uskon, että onnistuin läpäisyyn riittävään suoritukseen, mutta olin silti yllättynyt testin hankaluudesta. Nelostason suoritin yli vuosi sitten hienoilla pisteillä, joten voin sanoa, että harppaus näiden kahden tason välillä on jo melkoinen. Ylimmälle tasolle tähyävä saa sitten ottaa kahta suuremman harppauksen.

Kaksi ensimmäistä osuutta sujuivat niin ja näin, ehkä pisteitä kertyy enemmän kuin vaadittavat 60 prosenttia, ehkä vähän alle, paljon on tuuristakin kiinni. Kolmannen osion pisteillä uskon voivani paikata mahdollisia alun epäonnistumisia.

Kuuntelu sujui pitkälti odotusteni mukaisesti, kunnes kiinalainen teknologia päätti sekoittaa pakkaa. Parinkymmenen kysymyksen jälkeen alkoi nauhan armoton pätkintä, emmekä voineet jatkaa testiä normaalissa järjestyksessä. Yhtäkkiä siirryimme suorittamaan kuuntelun loppuosan kohtia, mutta muutaman kysymyksen jälkeen pätkiminen alkoi taas, ja kuuntelu loppui siihen; testin viimeisen osion jälkeen palasimme suorittamaan puuttuvia kohtia. Välillä kysymyksiin vastaaminen oli äärimmäisen helppoa, välillä taas olin aivan ulalla siitä, mistä nauhalla puhuttiin. Keskittymiskykyni ei ollut parhaimmillaan, eivätkä tekniset vaikeudet tehneet hommaa yhtään helpommaksi.

Luetunymmärtäminen osoittautui äärimmäisen vaivalloiseksi, mikä näkyi etenkin osion lopun lähestyessä: kun ilmoitettiin, että aikaa on jäljellä viisi minuuttia, oli minulla vielä useita monivalintakysymyksiä vastaamatta. Näihin kysymyksiin vastatakseni olisi minun pitänyt lukea kaksi pitkähköä tekstinpätkää, enkä tietenkään millään pystynyt siihen. Niinpä heittelin vastauksia satunnaisten lukaisemieni kohtien perusteella, musta tuntuu -tyylillä. Ehkä vastauksista osa osui oikeaan, ehkä ei.

Kirjoittamisosio vastasi odotuksiani: ensimmäiset kahdeksan lausetta, joissa sanajärjestys oli sotkettu, olivat sangen helppoja – kursin ne vaivatta kasaan. Kaksi 80 merkin kirjoitelmaa eivät nekään olleet hirveän vaativia: Ensimmäisessä tarjotut viisi sanaa (辅导, 进步, 完全, 方法, 明显) tunsin kaikki ja osasin niiden perusteella kirjoittaa tarinan siitä, kuinka kiinalaisen tuutorin hankkiminen on ilmiselvästi paras keino, jos haluaa kehittää kielitaitoaan. Toinen teksti piti kirjoittaa kuvan perusteella, jossa mies ja nainen kantoivat hymyillen sohvaa. Kirjoitin tarinan pariskunnasta, joka rakastaa muuttamista ja muuttaa joka vuosi ihan vain huonekalujen kantamisen ilosta. Toivottavasti tekstin arvioijalla on edes hiukkanen huumorintajua…

Olin unohtanut, kuinka stressaavaa HSK:n suorittaminen voikaan olla. En ollenkaan pidä siitä, kun paineen alla pitää kahden tunnin ajan paahtaa vastauksia niin nopeasti kuin mahdollista: tekstejä ei voi lukea huolella, vaan pitää riittää, että suurin piirtein tietää, mistä niissä on kyse. Tänään oli siis kiire kiire kiire, ja kokeen jälkeen otti päähän. Nyt tuntuu siltä, että on pakko pitää muutaman päivän tauko opiskelusta – tunneille toki menen mutta sielu saa jäädä aamulla lämpöiseen sänkyyn lepäämään.

Jos nyt noin kuukauden kuluttua selviää, että läpäisin testin, ei minulla ole mitään syytä ajatella kuudetta tasoa (tai koko HSK:ta ylipäätään) vielä pitkään, pitkään aikaan. Jos sattumalta haluan ensi vuonna hakea johonkin kiinalaiseen yliopistoon opiskelemaan, pitäisi viitostason riittää todisteeksi riittävästä kielitaidosta. Ehkä suoritan kuutostason joskus monen, monen vuoden kuluttua, sitten kun olen kielitaitoni kanssa sujut, sitten kun todellakin tunnen, että ”ylin” taso on jo muutenkin saavutettu.

Mutta ei nyt kuitenkaan vielä nuolaista edes tämän viidennen tason kanssa...

Jinhua-kuvasetti V

Edellisestä varsinaisesta "kuvasetistä" on jo ehtinyt vierähtää tovi, mutta tässä taas kaikenkarvaisia otoksia Jinhuasta. Täytyy myöntää, että maastopyörän vaihduttua käytettyyn (joskin ilmaiseen) romupyörään liikkuvuuteni on vähentynyt huomattavasti, vaikka kovasti koitinkin lupailla aktivoituvani paikkoja tutkimaan esimerkiksi bussien avustamana.

Kuvia on kaikesta huolimatta tullut räpsittyä monenlaisissa paikoissa: katujen varsilla, peltojen reunoilla, pikkukylissä, läheisellä vuorella, jonne päästäkseen ei pyörää tarvitse… Lisäksi itse yliopiston kampuksella olen parina päivänä käynyt kyttäämässä auringonlaskun jälkeisiä hetkiä.

HSK 5

HSK:n viidennen tason rakenteeseen tutustuminen meni vähän viime tippaan, mutta kuten lupasin, seuraavassa esittelen lyhyesti kyseisen testin eri osiot – tästähän saattaa olla hyötyä lukijoille myöhemminkin. Tässä ensin kaksi hyödyllistä linkkiä:

– täältä löydät linkit kirjallisen testin eri tasojen kattaviin pdf-esittelyihin

– täällä puolestaan pääset kokeilemaan eri tasojen harjoitustestejä (vaatii rekisteröitymisen)

120 minuuttia kestävä koe koostuu kolmesta osiosta: kuuntelusta (听力, 30 min), luetunymmärtämisestä (阅读, 40 min) ja kirjoittamisesta (书写, 40 min). Lisäksi testin loppuun on varattu 10 minuuttia vastauslomakkeen täyttämiselle – tätä varten on ainakin Kiinassa myynnissä mainioita, paksulyijyisiä erikoiskyniä, joiden avulla ei 90 ruutua kymmenessä minuutissa sutatessa pääse paniikki iskemään. Helsingin Konfutse-instituutissa viime vuonna nelostasoa suorittaessani talo muistaakseni tarjosi moisen kynän.

Kuuntelu

Monivalintaa. Kaikki osat kuunnellaan vain kerran, ja seuraavaan kohtaan siirrytään aina melko nopeasti. Paperilla naaman edessä näkyvillä vain vastausvaihtoehdot.

Ensimmäiset 20 kysymystä ovat melko suorasukaisia: lyhyt dialogi/teksti, jota seuraa kysymys. Alla esimerkki:

男：车快开了，我要上车了。
女：好，祝你一路平安。到了以后给我来电话。
问：他们最可能在哪儿？

A 车站 B 学校 C 医院 D 机场

Loput 25 kysymystä ovat hieman haastavampia. Ensin 10 samankaltaista kysymystä kuin edellä mainitut, dialogit/tekstit vain ovat jonkin verran pidempiä. Seuraavat 15 kysymystä pistävätkin ainakin allekirjoittaneen keskittymiskyvyn, muistin ja hermot koetukselle (tuppaan aina koetilanteessa ajattelemaan ihan muita asioita, esimerkiksi sitä, missä söisin lounasta; siksi kuuntelut eivät aina suju niin kuin toivoisin): tekstinpätkät ovat niissä melko pitkiä, ja ne kerran kuultuaan pitää ripeästi vastata 2–4 kysymykseen.

Luetunymmärtäminen

Monivalintaa. Ensimmäiset 15 kysymystä käsittävät tekstinpätkiä, joissa on aukkoja. Kontekstin perusteella valitaan oikea vaihtoehto ja siirrytään ripeästi eteenpäin, jotta säästetään aikaa myöhemmin tulevia, aikaa enemmän vaativia kohtia varten. Seuraavat kymmenen kysymystä liittyvät lyhyempiin tekstinpätkiin, jotka luettuaan pitää vastausvaihtoehdoista valita se, joka sisällöltään (parhaiten) vastaa tekstin sisältöä. Loput 20 kysymystä ovat jo tiukempia, sillä tekstit ovat pidempiä ja niiden pohjalta pitää vastata useampaan, 3-5 kysymykseen.

Itse mallikoetta suorittaessani huomasin tuon viimeisen osion kohdalla, että parin, kolmen lauseen jälkeen kannatti jo vilkaista ainakin ensimmäistä kappaleeseen liittyvää kysymystä. Kun tekstin aihe oli jo tiedossa, oli melko helppoa kysymyksen luettuaan asennoitua löytämään sille tekstistä vastaus. Jokaisen vastausvaihtoehdon lukemiseen ei välttämättä kannata tuhlata aikaa, sillä jos kysymyksen ja tekstin on lukenut huolellisesti, saattaa oikean vastauksen joissain tapauksissa tunnistaa hyvinkin nopeasti – ja jos se vastaus on A, on säästetty hienosti aikaa ja voidaan siirtyä seuraaviin haasteisiin. Nopeus on tällä tasolla kaiken a ja o, samoin kuin nelostasollakin.

Kirjoittaminen

Tämä osio alkaa kahdeksalla mielestäni helpolla kohdalla: kiinankielisiä lauseita on pilkottu osiin, ja ne pitää kursia kasaan. Esimerkki:

大笑 ，忍不住 ，起来 ，他 > 他忍不住大笑起来

Tämän jälkeen seuraakin se monelle potentiaalinen kompastuskivi: pitää kirjoittaa kaksi noin 80 merkistä koostuvaa kirjoitelmaa. Esimerkkikokeessa ensimmäisessä on annettu viisi sanaa (元旦，放松，礼物，表演，善良), joista jokaisen on löydyttävä vastaustekstistä. Edellä mainituista sanoista kahta en itse ainakaan ihan äkkiseltään (paineessa) osaisi järkevästi käyttää, mutta luulisi, että vastauksesta pisteitä irtoaa vaikka kaikkia sanoja ei siihen onnistuisikaan sisällyttämään… Toisessa esimerkissä pitää kirjoitelma luoda ”kalastus kielletty” -kylttiä esittävän kuvan perusteella. ”从前在中国，有一个污染了的湖泊。。。” Siinä jo 14 merkkiä, lähes viideosa vaadittavasta sanamäärästä!

Itse olen huomannut viime aikoina, että hirmuista vauhtia uutta oppiessa ne kaikkein helpoimmat, vuosikausia sitten opitut kirjoitusmerkit saattavat päästä oudosti unohtumaan. Täytyy toivoa, että koetilanteessa aivot kuitenkaan eivät tee tepposia, vaan kirjoittaminen lähtisi sujumaan mukavasti; 80 merkkiä on loppujen lopuksi aika olemattoman pieni määrä tekstiä, kunhan vain vauhtiin pääsee.

Toivotan HSK:ta suorittavalle onnea, oli kokeen ajankohta, paikka tai taso sitten mikä hyvänsä. Toivottavasti kirjoituksistani on jollekulle hyötyä!

Muistimus aistimus

Viime aikoina olen aamuisin heräillessäni ja tunneille lähtiessäni kokenut kummallisia déjà vu -tuntemuksia (tai bon voyage -hetkiä, niin kuin Nykäsen Matti sanoisi). Asuntolarakennuksemme on todennäköisesti rakennettu täysin samoista aineksista kuin rakennus, jossa asuin Pekingin-aikoinani. Kaikki tuntuu samalta: käytävien koleus, seinien ja lattioiden materiaalit, valoisat porraskäytävät, sieraimiin kantautuvat aamuiset tuoksut ja hajut. Hetken miltei ottaa päähän kun tuntuu siltä, että olisi kirkuvaa kiinalaiskakaralaumaa opettamaan lähdössä. Nostalgian tunne ottaa kuitenkin vallan – aamulla on hienoa astua ovesta ulos!

Myös esimerkiksi musiikilla on vastaavanlainen, hämmästyttävä kyky kuljettaa kuuntelijansa tiettyyn, menneeseen aikaan. Eri elämänvaiheissa kuuntelemani levyt tai kappaleet muistuttavat minua nyt jatkuvasti muun muassa viime talvesta, ensimmäisestä kerrastani Kiinassa, pitkästä parisuhteesta, lukion jälkeisistä oleskeluista Kataloniassa ja Englannissa, armeijasta, jopa teini-iän vuosista.

Koska kaikesta päätellen olen Jinhuan ainoa suomalainen (en kyllä ole ihan tosissani yrittänyt asiaa selvittää) ja koska kotimaahankin tulee soiteltua yllättävän vähän, olen pitänyt yhteyttä äidinkieleeni kirjoittamisen ja lukemisen lisäksi suomenkielistä musiikkia kuunnellen. Viimeisten viikkojen aikana on hitaasti mutta varmasti toimivan YouTuben välityksellä soinut lähes loputtomalla toistolla Asa, jonka taitavat lyriikat ja riimit sekä oikea asenne ja sanoma sopivat tarpeisiini täydellisesti. Ja joskus vuosien päästä saan huomata, että Asan musiikki toimii aikakoneena tähän vuoteen, teleporttina Kiinan Jinhuaan!



Ja koska kyseessä on kiina-blogi, niin haluan myös todeta, että tällä tunnollisella opiskelijalla on muitakin keinoja siirtää mielensä ajassa taaksepäin. Minulla on vieläkin tallella yli viiden vuoden ajalta listoja sanastosta, jota olen opiskellut. Kertaan niitä säntillisesti kerta toisensa jälkeen, kuukausia kestävinä sykleinä, ja usein törmään sanoihin, jotka muistuttavat minua niistä hetkistä, jolloin niihin ensimmäistä kertaa törmäsin.

Viimeisen parin viikon aikana on mieleeni tulvahtanut muun muassa keväinen junamatka siskoa tapaamaan Helsinkiin, viime kesän helteinen ja vihreä Nekala Tampereella, samat maisemat jäätävän kylminä talviversioina, jopa vuoden 2009 työharjoitteluaikojen lounaan jälkeiset lepotauot Pekingissä (Pekingistä muistuttaa näköjään vähän kaikki!), jolloin kylmästä hytisten pyrin ottamaan kaiken irti kiinalaisten ”siestan” tarjoamasta luppoajasta. Tuoreemman sanaston myötä mieleen tulvahtaa elokuinen matkani Hong Kongiin, keskusteluni Hangzhoun hostellissa ensimmäisen tapaamani kiinalaisen homomiehen kanssa sekä ensimmäisten Jinhuan-viikkojen haparoivat alkuaskeleeni, kaikki niin uusi ja ihmeellinen.

Mihin tässä päiväkirjaa oikein tarvitaan?

Tunnelmia, sokerimessut, maastopyöräilyn huumaa

Maanteiden varsien pienviljelmät, joilla kaikki tapahtuu ihmiskäden voimin alusta loppuun. Hiljaisella koripallokentällä tallustelevat, taatusti eloonsa tyytyväiset kanat. Ilotulitukset keskellä kirkasta päivää. Uudet, komeista taloista koostuvat lähiöt, joita Jinhuaakin tuntuu nousevan kuin sieniä sateella. Parhaat päälleensä pukeneet maalaistytöt maantien varrella odottamassa bussikyytiä suureen, moderniin kaupunkiin. Pikkukylän "erilaiset nuoret", punk-tytöt värjättyine hiuksineen ja revittyine sukkahousuineen. Lähes hampaaton, ulkomaalaisten näkemisestä ilahtunut mustasilmäinen kadunlakaisija, jonka selkeästi äännetty mandariinikiina hämmästyttää vielä pitkään.

Maastopyöräni hävittyä olin jo melkein ehtinyt unohtaa, kuinka paljon yksityiskohtia pyörän satulasta käsin voikaan yhden päivän aikana nähdä. Viime viikolla minulle onneksi selvisi, että 40 yuanin korvausta vastaan voi halutessaan paikallisesta Giant-maastopyöräkaupasta vuokrata päiväksi oivan pyörän käyttöönsä. Sunnuntaiksi minut ja kolme muuta ulkomaalaista opiskelijaa oli kutsuttu kerhon sunnuntaiajelulle, jonka kohteena oli 40-50 kilometrin päässä sijaitsevan Yiwu-kaupungin laitamilla pidettävät "punaisen sokerin messut" (红糖 tarkoittanee nimestään huolimatta ruskeaa sokeria). Matkalla tahti oli jälleen liian kova kuvien ottamista ajatellen, joten valokuvien katselun sijaan saatte käyttää mielikuvitustanne yllä olevien, lyhyiden kuvausten pohjalta. Sokerimessuilta sentään jäi jokunen kuva jaettavaksi.

Messut eivät olleet mikään kauhea spektaakkeli, mutta hienon kurkistuksen saimme yhden kiinalaisen paikalliserikoisuuden tuotantoon sekä siihen ilahduttavaan intohimoon, jolla monet kiinalaiset tällaisiin tuotteisiin suhtautuvat. Kirjaimellisesti tahmeilla messuilla voi seurata, kuinka sokeriruo'osta vaihe vaiheelta taiotaan sokeria ja tuosta sokerista edelleen erilaisia herkkuja. Paikalla maistellaan ja haistellaan, ennen kuin kannetaan säkkikaupalla tavaraa kotiin sekä tuliaisiksi paitsi sukulaisille myös kaikille muillekin tutuille. Itse en ostanut messuilta mitään, sillä olin jo reissua edeltäneen viikon aikana ehtinyt saada yliannostuksen sokerilla maustetusta mahuasta, uppopaistetuista, toisiinsa kiedotuista taikinatikuista, joihin voisi vaarallisen helposti jäädä koukkuun.

Kuunteluhuumoria + joku toinen video

Joskus, kun tekemistä (lue: opittavaa) on vähän liikaa ja aikaa vähän liian vähän, ja kun rentoutumisellekin tekisi mieli löytää hieman enemmän aikaa, alkaa helposti harhautua internetin maailmassa hihittelemään mitä turhimmille jutuille ja videoille. Itse törmäsin hiljattain tähän kieli poskella tehtyyn, mainioon "kiinan kielen kuullunymmärtämisvideoon".

Videosta ei kiinaa tuntemattomalle ole kauheasti iloa, mutta jos lukijalla on videolla käytettävästä sanastosta enemmän tietoa, on kyseessä sangen viihdyttävä pätkä. Osa Xiaoming-hahmon käyttämistä ilmauksista pitää sisällään piilomerkityksen, jonka pitäisi avautua puhekieltä tai slangia tuntevalle. HSK-testiin valmistautuvalle tämä voi tarjota oivan kevennyksen. Video löytyy täältä, alla sanasta sanaan -käännökset kolmesta "koekysymyksestä":

“小明，这碟是小红的吗？”
“你大爷的！我的！”
——问：这碟是谁的？

"Xiaoming, onko tämä dvd Xiaohongin?"
"Sun isoisäs! Mun!"
Kysymys: Kenen dvd on?

“小明，窗台上落了鸟屎，去擦一下好么？”
“我擦！我不擦！”
——问：小明擦不擦窗台？

"Xiaoming, ikkunalaudalla on linnunpaskaa, voitko pyyhkiä sen?"
"Mä pyyhin! Mä en pyyhi!"
Kysymys: Pyyhkiikö Xiaoming ikkunalaudan?

“小明，你吃早饭了吗？”
“吃个蛋！！！”
——问：小明早饭吃了什么？

"Xiaoming, söitkö aamupalan?"
"Söin kananmunan!!!"
Kysymys: Mitä Xiaoming söi aamupalaksi?

Tänään saimme myös nähtäväksemme upean, Zhejiang Normal Universityn kansaivälisyyttä ja alkamassa olevaa kansainvälistä kulttuurikuukautta mainostavan videon. Voisin kerrankin sanoa, että "olisin itsekin tehnyt paremman". Omaa naamaani ei onneksi videolla juuri näy, vaikka lopun "sydänmuodostelmasta" minut saattaakin bongata, kunhan vain tietää, minkänäköistä kaveria etsiä.

Sivuansioita

Vuoden 2009 alussa Pekingiin työharjoitteluun lähtiessäni olin siinä uskossa, että pääsisin opettamaan englantia kiinalaisille lukiolaisnuorille. Olin asiasta innoissani, mutta valitettavasti sain perille päästyäni kuulla, että opetankin ala-asteen ensimmäisiä luokkia. Seurasi lukuvuoden verran turhauttavaa kaaosta viitenä päivänä viikossa: kolmenkymmenen kiinalaisen lapsen kontrollointi on kokemattomalle ulkomaalaiselle lähes mahdoton tehtävä, mikäli luokassa ei ole tuimaa kiinalaisopettajaa pitämässä kuria, auttamassa ja tulkkaamassa.

Jinhuassa moni opiskelutovereistani on löytänyt vastaavaa iltapäivä- tai viikonlopputyötä kaikenkarvaisista kouluista, ja heidän kokemuksensa ovat olleet samankaltaisia kuin omani; osa heistä on jo ehtinyt irtisanoutuakin parin yrityksen jälkeen. Itse olen ollut kärsivällisempi ja kieltäytynyt joistain tarjouksista, vaikka ylimääräiselle rahalle olisikin kysyntää muun muassa talviloman reissuja, uutta järjestelmäkameraa sekä ensi kesän Shanghai-Helsinki-menopaluulippua ajatellen. Lisäksi olen vannonut itselleni, että Kiinassa en enää pieniä lapsia opeta, edellisen kerran jäljiltä kun löytyy todisteena pari harmaata hiusta otsan lähettyviltä (tai en minä tiedä mikä ne on aiheuttanut).

Nyt vaikuttaa alustavasti siltä, että kärsivällisyyteni palkitaan. Viime viikolla opetin ensimmäiset kaksi salatuntiani eräässä kaupungin lukiossa, koulun kirjaston hylätyssä kolmannessa kerroksessa, jonne kuljin takaoven kautta jotta alakerrassa päivystävät opettajat eivät saisi minua kiinni. Kello 16 lukiolaisten tunnit loppuvat, ja heistä neljä saapuu luokseni yksityistunnille 60 minuutin ajaksi ennen rientämistään jälleen päivällisen kautta iltapakollisiaan suorittamaan.

Viime viikon oppitunnit sujuivat mukavasti, ja odotankin tulevilta kokemuksilta paljon. Pidin heti kovasti näistä englannista kiinnostuneista nuorista, ja kaikesta päätellen hekin pitivät minusta: yksi tytöistä oli jo ehtinyt kertoa minusta kaverilleen, ja tuo tyttö oli välittömästi päättänyt haluavansa tunneille mukaan. Tällä viikolla saankin siis taas tutustua uuteen oppilaaseen, mikä on mukavaa – täytyy kuitenkin toivoa, ettei ryhmäkoko räjähdä käsiin tulevina viikkoina!

Aina kun kerron, että lukiossa suurin osa koulupäivistäni päättyi kahdelta tai että yliopistoaikoinani minulla ei koskaan ollut yhden viikon aikana 15 tuntia enempää luentoja, saan kiinalaiset hämmästyksiin. Kiinalaisilla koululaisilla ja opiskelijoilla ei tunnu olevan helppoa: kilpailu tulevista yliopistopaikoista on mielettömän kovaa, ja osittain siksi koulupäivät pitkiä ja raskaita. Juuri siksi pidän roolistani näiden aikuisuuden kynnyksellä parhaista mahdollisista asemista taistelevien nuorten kanssa.

Voin tarjota heille virkistävän oppitunnin, jolle on ilo tulla ja jonka aikana ei tarvitse ottaa liikaa paineita. Lisäksi olen heille yhteys kansainväliseen maailmaan: voin opettaa heille kielen ohella asioita vieraista kulttuureista – myös omastani – ja kertoa heille siitä, kuinka hienoja kokemuksia kielten opiskelu ja osaaminen voikaan ihmiselle tarjota. Vastapalvelukseksi riittää (palkkion ohella tietenkin!) tieto siitä, että he pitävät minusta ja tulevat mielelläni seuraani. Sen sijaan, että olisin heidän opettajansa, he voisivat ajan myötä alkaa pitää minua kiinalaiselle ajattelulle tyypillisesti jonkinlaisena isovelihahmona, jota he eivät välttämättä unohda heti lukiosta päästyään.

Mainittakoon, että opiskelijaviisumilla työnteko ei Kiinassa ole ”ihan laillista”, mutta silti todella moni ulkomaalainen tekee jossain vaiheessa jotakin työtä opiskelijabudjettiaan parannellakseen. Oppilaat minulle hankki 50-vuotias kiinalainen tuttavani, josta käytän epävirallisesti nimeä Neiti Karkki ja josta luultavasti kirjoitan tulevaisuudessa lisää, sillä pidän tuota naista todellisena kiinalaisen vieraanvaraisuuden ruumiillistumana.

Olen viime aikoina harkinnut, että ryhtyisin ensi vuonna suorittamaan uutta tutkintoa Kiinassa. Jos kuitenkin lukioikäisten parissa työskentely on jatkossakin yhtä palkitsevaa kuin se oli ensimmäisillä kerroilla, saatan turvautua jälleen Neiti Karkkiin ja hankkia hänen avullaan itselleni täältä ensi vuodeksi ihan oikean, laillisen työpaikan. 29-vuotiaana viimein työelämään – ei kuulosta ollenkaan hullummalta!

HSK 5 – Ensimmäiset ajatukset

Ilmoittauduin maanantaina suorittamaan HSK:n eli kiinan kielen tasokokeen toiseksi ylintä tasoa. Yllätyksekseni stipendin ansiosta ensimmäinen HSK on kaikille ”ilmainen”, mikä omalla kohdallani tarkoittaa sitä, että 550 yuanin sijaan jouduin pulittamaan ilmoittautuessani vaivaiset 70 yuania jonkinlaisia käsittelykuluja.

Itse läpäisin vuosi sitten nelostason kokeen melko helposti, ja olen siitä asti miettinyt, koska uskaltautuisin yrittämään viidettä tasoa. Nyt olen vakaasti päättänyt, että joulukuun neljäs päivä hoidan tuon tason alta pois – ja kunnolla. Ylimmän tason läpäisyä voin halutessani yrittää lukuvuoden loppupuolella, alkukesästä, mutta tällä hetkellä tuntuu siltä, että annan sen odottaa pidempään.

Kokeeseen ajattelin tällä(kin) kertaa valmistautua melko yllätyksettömällä tavalla, eli kiinaa opiskelemalla. Olen varmaankin aikaisemmin ilmaissut vastustavani sitä suorittamispohjaista lähestymistapaa, jossa opiskelijat menevät esimerkiksi kurssille ja "opettelevat” läpäisemään kokeen, kuka mistäkin syystä.

En usko, että kokeen läpäiseminen tällaisin keinoin lopulta kertoo ihmisen kielitaidosta kovinkaan paljoa – ylimmänkin tason voi luultavasti läpäistä sellainen opiskelija, jonka kielitaidossa ja sanavarastossa on vielä paljon, paljon parantamisen varaa. Hyödyllistä ylempien tasojen läpäiseminen voi olla vaikkapa kiinankielistä tutkintoa suorittamaan halajavalle – eli mahdollisesti ensi vuonna myös itselleni – tai Kiinasta työtä etsivälle. Siinä mielessä ymmärrän hyvin tällaisen lähestymistavan, mutta sitten on aina niitä, jotka kokevat tyydytystä voidessaan toitottaa, kuinka tehokkaita suorittajia ovat. Silloin opiskelussa varta vasten kokeen läpäisemiseksi on minusta hieman itsepetoksen makua.

Jotain keinoja minullakin kuitenkin on kokeeseen valmistautumiseksi. Aion suorittaa netistä löytyvän mallikokeen hyvissä ajoin ennen todellista koetilannetta, jotta tiedän, mitä odottaa ja jotta itse kokeessa en tuhlaa aikaa tehtävänantojen lukemiseen. Toisaalta olen löytänyt netistä Excel-tiedoston, jossa on listattu kokeessa vaadittavat 2 500 sanaa. Nelostason suoritettuani minulle tuli selväksi, että kokeiden tekstit tosiaan melko vahvasti rakentuvat näiden ennalta määrättyjen sanalistojen pohjalle, eikä sanaston tuntevalle siltä suunnalta yllätyksiä liene tiedossa.

Selailen listaani silloin tällöin, ja poistan siitä jo tuntemaani sanastoa sitä mukaa, kun sitä tulen oppineeksi. Neljän viikon kuluttua kokeeseen osallistuessani tunnen tuon listan sanastosta noin 90 prosenttia, mikä on suunnilleen sama lukema kuin edellistä tasoa suorittaessani. Sanalista siis auttaa minua tietämään, missä mennään sanaston tuntemuksen osalta. Viidennen tason läpäistyäni aloitan varmaankin uudestaan ylimmän tason sanalistan parissa, ja kun siitä löytyvistä 5 000 sanasta tuntemattomia on enää korkeintaan 500, uskon jälleen olevani valmis uuteen koitokseen.

Koska kokeessa aika on tiukalla, on tärkeää, ettei sanaston vuoksi jää junnaamaan liian pitkiksi ajoiksi paikalleen. Siksi olenkin jo pitkään lukenut lähes päivittäin ääneen sivun tai parin verran kiinankielistä kirjallisuutta siten, että tuntemattomia merkkejä kohdatessani hymähdän ja jatkan vain lukemista – tärkeintä on, että luettavan tekstin merkitys on suurin piirtein selvillä ja että lukemisnopeus kasvaa.

Kaikki muu riippuukin sitten pitkälti siitä oikeasta kielitaidosta: kieliopin ja lauserakenteiden tuntemuksesta, luetunymmärtämistaidoista, käsinkirjoitustaidoista ja niin edelleen, tervettä järkeä unohtamatta. Suhtaudun tulevaan kokeeseen luottavaisesti paitsi todellisen kielitaitoni puolesta myös siksi, että eräs kurssikaverini, jonka kielitaito on nyt suunnilleen samalla tasolla kuin omani, läpäisi viidennen tason kokeen peräti vuosi sitten, vieläpä vaivattomasti.

Kirjoitan viidennestä tasosta yksityiskohtaisemmin tulevan kuukauden aikana, kun alan valmistautua sitä suorittamaan ja kun tiedän siitä hieman enemmän. Nelostasosta kiinnostuneille löytyy lisää tietoa vanhasta blogistani, muun muassa täältä sekä HSK-tunnisteen alta.

Shaoxing ja Itäjärvi (绍兴与东湖)

Viikonloppuna teimme ekskursion Jinhuan koillispuolella sijaitsevaan Shaoxingin kaupunkiin. Viidestä kouluviikon uuvuttamasta matkailijasta kukaan ei jaksanut tehdä tosissaan taustatutkimusta, joten saavuimme kaupunkiin ilman erityisen kattavia tietoja. Lauantaina kerrytimme lähinnä kävelykilometrejä samoillessamme edestakaisin mielenkiintoista nähtävää etsien. Illan vietimme leppoisasti olutta siemaillen viihtyisän majapaikkamme ulkoilmaolohuoneessa, ennen kuin simahdimme väsyneinä nukkumaan.

Hostellista löytämästämme paksusta, englanninkielisestä turistiopaskirjasta opimme, että kaupunki on täynnä historiaa ja kiehtovia vierailukohteita. Yksi suurimmista vetonauloista on tunnettu kirjailija Lu Xun, joka aikanaan asui Shaoxingissa. Hostellimme sijaitsi seudulla, jossa kirjailija ja hänen sukunsa oli ennen asunut, ja osa museoiksi muutetuista asumuksista olikin kiehtovaa nähtävää. Itse pidin erityisen paljon neljän huoneen näyttelystä, jossa oli esillä musteella piirrettyä kuvitusta Lun tarinoista.

Valitettavasti monen kiinalaisen mielestä edesmennyttä kirjailijaa ja vanhoja ökyrikkaiden asumuksia kiehtovampaa oli viiden valkonaaman läsnäolo: saimme väistellä kameroita enemmän kuin tuntui sopivalta, ja kiinalaisten "helou"-huudoista katosi nopeasti viehätys. Valkonaamoista yhdeltä paloi hermot, joten aloimme suunnitella sunnuntain toista ja viimeistä kohdetta.

Kirjoittelin aikaisemmin Hangzhoun Länsijärven aiheuttamasta pettymyksestä. Shaoxingissa sijaitseekin Itäjärvi, ja päätimme mennä siihen tutustumaan silläkin uhalla, että se osoittautuisi joko tylsäksi tai liian massiiviseksi kohteeksi. Ja kuinka turhaa tuo pelko olikaan! Voin liioittelematta todeta, että Itäjärvi on yksi kauneimmista paikoista, joita tähän asti olen Kiinassa ehtinyt nähdä!

Järvi on jo ennen ajanlaskumme alkua alkaneen ihmiskäden työn tulosta ja siksi melko pieni – kolmisen tuntia riittää jo hyvin järven ympäristön tutkimiseen. Yhdellä laidalla sitä reunustaa jyrkkä kallio, jonka päälle voi kavuta kiveen hakattuja portaita pitkin. Järven yli voi kävellä kulkemalla sen lävitse kulkevaa polkua pitkin; välillä voi halutessaan astua vanhan kivisen sillan ylitse ja jatkaa matkaansa toisen rannan puolella kallioita ihastellen.

90 yuanilla pääsee noin puolen tunnin venematkalle läpi järven sekä kallioiden sisällä sijaitsevien luolastojen; venettä soutaa vanha mies jalkojaan käyttäen. Nuukina ja aikataulujen rajoittamina opiskelijoina jätimme venematkan väliin, mutta paluumatkalla seikkailun väliinjääminen jo vähän harmitti. Suosittelen Itäjärveä lämpimästi, ja aion itsekin vierailla siellä vielä uudestaan!

Bonuksena mainittakoon, että Lu Xunin ja Itäjärven rinnalla yksi Shaoxingin "vetonauloista" vaikuttaisi olevan haiseva tofu. Sen outo lemu täytti jopa hostellimme huonettamme myöten, ja välillä tuntui, ettei lemua voinut paeta minnekään. Itse olen haisutofua syönyt kahteen otteeseen: vuonna 2009 Pekingissä pidin annostani herkullisena, mutta tämänsyksyinen kokeiluni Hangzhoussa olikin puolestaan epämiellyttävä. Yritin viikonloppuna kovasti saada nenistään kiinni piteleviä tovereitani osallistumaan kanssani haisevaan herkkuhetkeen, mutta en valitettavasti onnistunut!

A World Without Thieves

Maastopyöräilyn riemu loppui Jinhuassa harmillisen lyhyeen: perjantai-aamuna pyöräilin päivän ainokaiselle, 90-minuuttiselle luennolle, mutta sainkin sitten kävellä takaisin. Viime viikon aikana katoili pyöriä muiltakin, eikä asialle oikein voi muuta tehdä kuin voivotella. Joku keksi, että koulurakennuksen edessä olisi valvontakamerat, joten täytyy ottaa asia nopeasti puheeksi jonkin tahon kanssa. Enpä silti jaksa elätellä turhia toiveita, joku on varmasti tehnyt rakkaalla ”jättiläiselläni” jo hyvät rahat.

Kiinalaisten neuvot tällaisissa tilanteissa jaksavat ilahduttaa. "Kannattaa lukita pyörä", totesi kiinteistön edustaa siivonnut täti kun juttelimme hänelle asiasta.

Uuden pyörän hankkiminen on ollut siitä asti ihan varteenotettavana mielessä, eräällä tutulla olisi esimerkiksi 800 yuanilla vastaavanlainen pyörä myynnissä, mutta sekin varmasti katoaisi nopeasti, varsinkin kun vastaanoton tädit katsovat pahalla jos yrität säilyttää pyörää huoneessasi. Se näet tuhrii ja rikkoo paikat. Taitaa olla niin, että jänniä paikkoja ja vuorimaisemia tulee nähtyä lähikuukausina vähemmän…

Mutta kuten ihmismielellä on usein tapana tehdä, alkaa omani jo hiljalleen nähdä onnea onnettomuudessa – se pyörän häviämisen onkin itse asiassa ihan kiva juttu! Nyt jää enemmän aikaa tietokoneen edessä istuskelulle, opiskelulle, kirjoittamiselle, elokuville. Ollaanhan tässä jo marraskuun puolella, sääkin muuttuu joka tapauksessa pian kylmäksi ja inhottavaksi. Ja silloin, Kummelin säämiestä lainatakseni, vettä sataa ja kaikkia vituttaa. Räntäsateessa urheillessa saa itsensä vain kipeäksi, parempi olla passiivinen... Uuden pyörän voi hankkia vaikka sitten keväällä, jos usko maailmaan ilman varkaita olisi siihen mennessä taas hölmöyttään alkanut tehdä paluuta.

Jos nyt mietitään asiaa ihan vakavissaan, pakottaa pyörättömyys minut aktivoitumaan niiden asioiden suhteen, jotka tähän asti ovat jääneet taka-alalle. Nyt pitäisi alkaa tutustua myös Jinhuan kaupunkipuoleen ja niihin lukuisiin turistihoukutuksiin, joita ostamani kartan taustapuolella mainostetaan. Pitäisi käydä iltaisin haistelemassa keskustan ilmapiiriä, pimeän tultua kaikki on aina jotenkin niin paljon tunnelmallisempaa. Pitäisi hypätä junaan ja käydä jossain toisessakin kaupungissa – mitä olikaan tapahtumassa sille etukäteen niin painottamalleni Zhejiang-provinssin tutkiskelulle, enhän minä ole vielä missään käynyt!

Itse asiassa viikonlopulle taitaa olla jo kahden päivän reissu luvassa, paikkaan, jonka nimeä en sitten millään onnistu painamaan mieleeni. Mutta kauniiseen paikkaan joka tapauksessa ollaan pienellä porukalla menossa.

Jatkossa lienee siis luvassa valokuvia hieman harvemmin, mutta toisaalta monipuolisemmin. Maisemakuvilla väritetyt matkakertomukset todennäköisesti kiinnostavat ihmisiä siinä missä vierailut pienissä kylissä roskia ja likaisia seinänvierustoja kuvailemassa (kenties jopa enemmän). Asialla on hyvät ja huonot puolensa: Käynti likaisessa kylässä antaa toisaalta allekirjoittaneelle enemmän kuin vierailu ihmispaljouden täyttämässä turistikohteessa, etenkin jos siellä kylässä onnistuu luomaan kontakteja paikallisiin ihmisiin. Toisaalta on kuitenkin epäilemättä hienoa nähdä muutakin, avartaa Kiinan-horisonttiaan, tiedä vaikka onnistuisi löytämään paikan jonne tahtoisi joskus palata pidemmäksikin ajaksi.

(Niin ja tuo otsikon leffa nyt vain sattui nimensä puolesta sopimaan alun aiheeseen, suosittelen katsomaan, vaikkei se edellä mainittuihin asioihin mitenkään liitykään!)

Yksityiskohtia kiinan intensiiviopiskelusta (osa I)

No niin, aikani lupailtuani otin viimein itseäni niskasta kiinni ja rustasin tämän esittelytekstin. Seuraavassa intro kiinan kielen intensiiviopiskeluun, paikkana Kiinan Zhejiang-provinssin Jinhua ja Zhejiang Normal University. Tätä on nyt takana viisi viikkoa, edessä lukemattomia viikkoja.

Olen aikaisemmin varmasti useaan otteeseen maininnut, että opiskelutahti on kova. Tämä ei johdu pelkästään siitä, että pääsin lähtötasokokeen perusteella haastavuudeltaan kovimpaan porukkaan (中等二级, seuraavalla lukukaudella ilmeisesti 高等), sillä tasosta riippumatta jokaisella riittää täällä puurtamista: venäläinen kaverini tuli taannoin pyytämään hermosauhua yritettyään päntätä 110 uutta sanaa kahden illan ja yön aikana.

Itselläni ei varsinaisesti opettajien puheiden tai tekstien kieliopin ymmärtämisessä ole mitään ongelmia, vaan eniten aikaa vie juuri uuden sanaston opettelu. Viikossa opin noin 80 uutta sanaa ja ilmaisua, kun vastaavan oppimiseen tätä lukuvuotta edeltäneenä viiden vuoden ajanjaksona meni tavallisesti kuukauden päivät. Kun tätä tahtia jatkuu vuoden verran, alkaa sanavarastoni lähennellä kymmentä tuhatta – silloin varmasti jo juttu luistaa yhdestä jos toisestakin aiheesta!

90-minuuttisia, kymmenen minuutin tauolla varustettuja tunteja meillä on viikossa yhdeksän, lisäksi kotitehtäviin (joita tosin on ollut yllättävän vähän) ja itseopiskeluun kuluu päivittäin vähintään pari, kolme tuntia.

Valitettavasti opetusaika ei kuitenkaan todellisuudessa ole aina täydet 80 minuuttia, sillä kiinalaiset opettajat eivät jostain syystä pidä kovin tarkkaa kuria tunneille saapumisen suhteen. Esimerkiksi viime perjantaina tuntimme oli määrä alkaa klo 10:30, mutta saapuessani puolelta luokkaan ei siellä opettajan lisäksi ollut vielä muita! Tunnit alkavat lähes poikkeuksetta myöhässä ja tauot venyvät, kun laiska porukka valuu paikalle milloin tykkää kahvikuppi kädessä ja jatkaa vielä pitkään omilla äidinkielillään keskustelemista ennen kuin suovat opettajalle mahdollisuuden aloittaa.

Itselläni on (ehkä porukan vanhimpana, heh) kunnia toimia luokan "johtajana" (班长), mikä tarkoittaa sitä, että ongelmatilanteissa luokkakaverit tai opettajat voivat puhua minulle, ja minä sitten välitän viestin eteenpäin tai etsin muuten vastauksia. Olen roolini turvin myös ottanut vapauden välillä hieman salavihkaisesti puhua opettajille, että pientä kuria hekin saisivat tämän lapsilaumansa kanssa pitää – olemme kuitenkin kaikki täällä Kiinan kustannuksella ilmaiseksi opiskelemassa, ja osalla porukasta (minut mukaan lukien) ovat tavoitteet todella korkealla. Nyt viidennes ajasta menee turhaan hössötykseen muutamien laiskurien vuoksi, joille myös esimerkiksi oppitunnin peruuntuminen on maailman ihanin asia. Tämä kismittää välillä, koska haluaisin itse keskittyä opiskeluun ja koska tiedän, ettei tällainen varmasti tule kuuloonkaan ihan jokaisessa Kiinan yliopistossa.

Alla lyhyesti mainintoja kustakin kurssista erikseen:

听力, kuuntelu

Kuuntelukurssilla istumme studiossa, jonka laitteet ovat taattua kiinalaista laatua: useimmiten on kannattavampaa riisua kuulokkeet päästä ja kuunnella opettajan ja muiden puheita ilman niitä. Toistaiseksi kurssi on ollut melko yksitoikkoinen, sillä käymme pääasiassa läpi oppikirjan tekstejä ja teemme niihin liittyviä tehtäviä. Tekstien sisällöt ovat sanastoltaankin melko helppoja, joten tähän kurssiin ei tarvitse erityisen paljon vapaa-aikaansa uhrata.

口语, puhuttu kiina

Luulin aluksi, että puhutun kielen kurssilla tarkoitus olisi puhua mahdollisimman paljon, ja olinkin aluksi pettynyt, kun ison ryhmäkoon vuoksi yhden tunnin aikana en kovin montaa kertaa ehtinyt suutani avata. Hiljalleen aloin kuitenkin ymmärtää, että tarkoitus on ennemminkin oppia puhutun kiinan erityispiirteitä, ja niistä nuori, 23-vuotias naisopettajamme tietääkin paljon. Käytämme välillä oppikirjaa, välillä katselemme pätkiä suosituista tv-sarjoista tai näyttelemme ennalta määrättyihin aiheisiin liittyviä dialogeja.

阅读, kirjakiinan lukeminen

Tämä kurssi on teksteiltään haastavin, mutta siksi myös antoisa. Kiina voi olla välillä todella kinkkistä luettavaa, sillä kirjakielessä sanoja lyhennellään paljon ja yhdellä merkillä ilmaistaan usein jotain sellaista, mistä minulla ei ole aikaisemmin ollut aavistustakaan. Myös fraasien määrä on suuri, mikä tekee tekstien läpikäymisestä välillä todella raskasta. Kaikki tämä auttaa minua suunnattomasti aloittamani käännösprojektin kanssa, joten pidän kurssia erittäin tärkeänä. Tällä kurssilla meillä on vanha miesopettaja, joka on todella herttainen ja osaa asiansa, mutta jonka muisti ja kuulo alkavat toisaalta olla jo melko heikolla tasolla – välillä siis edetään hitaasti ja toistetaan tarpeettomasti yksinkertaisia asioita.

综合, hardcore-kurssi

Kursseista työläintä opettaa onneksi opettajista parhain: Kiinan pohjoisosista kotoisin oleva täti puhuu pirullisen kovalla ja selkeällä äänellä, eivätkä hänen pyöreät kasvonsa koskaan lakkaa hymyilemästä (eivätkä hikoilemasta!). Voisin kuunnella hänen ilahduttavaa, huumorin täyttämää opetustaan vaikka koko päivän, mikä on hieno asia, sillä tämän kurssin tekstit ja kielioppi vaativat meistä jokaiselta paljon.

Kirjoittamiskurssia meillä ei valitettavasti tällä hetkellä ole, mikä on toisaalta sääli, sillä kirjoittaisin mielelläni joka viikko jonkinlaisen aineen saadakseni siitä sitten palautetta ja oppiakseni tekemistäni virheistä. Tällä hetkellä tulee keskityttyä niin kovasti uuden oppimiseen, ja koska sitä uutta on paljon, ei kenelläkään tunnu olevan aikaa pysähtyä yhden oppilaan kohdalle ja korjata hänen virheitään, oli kyse sitten puhutusta tai kirjoitetusta kiinasta. Sitä varten tosin löytää halutessaan helposti kiinalaisen, opettajaksi opiskelevan innokkaan nuoren.

Jätinkö kertomatta jotakin, mikä sinua kiinnostaisi? Mainitse kommenteissa niin vastaan joko heti tai sitten kirjoitan myöhemmin kysymysten pohjalta tälle tekstille jatkoa.

北山

Viikonloppu meni kiina-yliannostuksesta toipuessa: pitkästä aikaa pelkkä ajatuskin oppikirjoihin tarttumisesta tai uuden sanaston opettelemisesta on puistattanut. Sunnuntaikin on mennyt sormia pyöritellessä ja vastuuta vältellessä, mutta eiköhän meno taas tästä aktiivisemmaksi muutu. Tosin myönnän myhäilleeni itsekseni kun kuulin puskaradiosta, että ensi viikolla pitäisi yleisurheilukilpailujen vuoksi parina päivänä olla tunnit peruttu. Informaatio ei täällä valitettavasti kulje ihan yksinkertaisinta reittiä, tästäkin asiasta olisi ollut kiva kuulla vaikka opettajilta.

Lauantaina tein kaverin kanssa uuden reissun Beishanille, pohjoisen vuorelle (edellisellä reissulla en ollut riittävän hyvin valmistautunut, joten matka tyssäsi silloin puoleenväliin). Neljä tuntia kestänyt jatkuva nousu auringonpaisteessa oli raskas, mutta korkeuksissa tuuli alkoi mukavalla tavalla viilentyä ja matkanteko sujui mukavasti. Matkaseurana oli välillä kiinalaisia opiskelijanuoria, välillä kovakuntoisia, Jinhuassa työskenteleviä britti-insinöörejä. Oli kyseessä sitten kuka hyvänsä, yhteishenki oli loistava - olimmehan kaikki valmiita kiduttamaan itseämme yhteisen määränpään ja samojen elämysten vuoksi.

Alla muiden pyöräilijöiden pari viikkoa sitten samaisessa paikassa kuvaama Youtube-video - toivottavasti tätä sentään voi katsoa Suomesta käsin. Paikat ovat tuttuja, ja itse ottamassani kuvassa tyynenä lepäävä koira räksyttää videon kuvaajalle aidan takaa. Kahden ja puolen minuutin kohdalta alkaa välillä huonolaatuinen mutta kuitenkin ihan hieno kuvamateriaali alamäestä, joka minullekin oli elämäni vapauttavimpia ja hauskimpia elämyksiä. Siinä menossa unohtuvat todellakin huolet ja murheet (jos siis sellaisia sattuu olemaan).



Alla ensin kolme kuvaa eiliseltä. Koska päivä oli niin sumuinen, jäivät maisemakuvat väliin ja ottamani kuvat olivat pääasiassa edellisen reissun kertausta; todisteena huipun saavuttamisesta on kuva säätutkasta. Laitan tähän vielä pari ylimääräistä arkistojen seinänvierusta-asetelmaa, joista pidän. Jälkimmäisen kuvan haalistunut valistustaulu sanoo, että "puhtaus on terveyden perusta, ympäristö on onnellisuuden lähde". Viimeinen kuva on jokusen viikon takaa päivältä, jona ilma muuttui sateen jälkeen hämmästyttävän selkeäksi. Seuraavan kerran kun näkymä ikkunasta on tuollainen, lupaan hypätä pyörän satulaan ja käväistä Beishanilla!

Ensi viikolla viimeinkin luvassa juttua opiskelusta. Ehkä.

Rohkeudella, röyhkeydellä, taidolla ja tuurilla

Koska polkupyöräily Kiinassa on tarjonnut minulle kuluneen kuukauden aikana suuria elämyksiä paitsi vuoriteillä myös kaupungissa, ajattelin jakaa kokemuksiani ja samalla hieman varoitella niitä, jotka ehkä joskus aikovat Kiinassa polkupyörällä liikkua.

Ensimmäiset Kiinan pyöräilykokemukseni ovat Hangzhousta. Siellä 300 yuanin panttia vastaan saa kortin, jonka avulla voi melkeinpä ilmaiseksi vuokrata kaupungin polkupyöriä. Hangzhoussa on yli tuhat spottia, joista poimia pyörä tai jonne jättää pyörä käytön jälkeen. Alle tunnin kestävästä vuokrasta ei veloiteta, mutta ei huvi kallista ole vaikka lenkki vähän venähtäisikin. Pyörien laatu vaihtelee – ne ovat kiinalaiseen tyyliin pieniä ja niiden satulat ovat lähes poikkeuksetta liian matalalla – mutta kyllä niillä silti hienosti pääsee paikasta toiseen, joten suosittelen kokeilemaan jos Hangzhoussa satut pyörimään! Lisätietoa pyörävuokrauksesta löydät muun muassa täältä.

Pyöräily maaseudun asfalttiteillä on usein rentouttavaa ja rauhallista, ja teillä voi yleensä tuntea olonsa turvalliseksi: esimerkiksi vuoriteiden mutkaisissa kohdissa jok’ikisen kiinalaisen autoilijan selkäytimestä tulee puolenkymmentä varoitustööttäystä muuta tien päällä olevaa liikennettä varten. Eli eivät kiinalaisetkaan aina ”vittuillakseen tööttäile”.

Kaupunkipyöräily onkin sitten ihan oma, kaoottinen maailmansa: liikennesääntöjä Kiinassakin on, mutta niitä ei nyt vain kovin moni satu aina noudattamaan! Kevyelle liikenteelle on Jinhuassa periaatteessa kaikkialla oma, eristetty kaistansa, mutta silläkin kaistalla saa varoa äänettömiä sähköskoottereita, isompia kaksi- tai kolmepyöräisiä vempaimia, tai sitten autoja tai jättimäisiä rekkoja. Ja vaikka kulkisit oikeanpuoleisella kaistalla, niitä rekkoja tulee silti vastaan säännöllisesti! Tampereella uskalsin vielä joskus pyöräillessä kuunnella musiikkia, mutta täällä se ei tule (yleensä) kuuloonkaan kampusalueen ulkopuolella.

Keskustapyöräilyssä pitää olla varovainen, mutta samalla rohkea ja nopea, sillä liikaa empivä, arka hidastelija ei pääse minnekään, vaan homma voi yhtä hyvin mennä jalkakäytävällä taluttamiseksi. Pyöräkaistan puuttuessa kaistoista oikeanpuolimmainen on tarkoitettu kevyelle liikenteelle, ja ruuhka-aikaan vilinää siellä riittää, joten pyöräilijä saa olla tarkkana itseään ohittelevan muun liikenteen kanssa. Välillä muut pyöräilijät tai esimerkiksi E-Biket ovat kuitenkin liian hitaita, ja niitä ohitellaan sitten vaikka keskikaistan kautta. Silloin vilkaistaan nopeasti, mitä takaa on tulossa, ennen kuin kaarretaan rohkeasti vasempaan ja lisätään vauhtia.

Eräänlainen todiste siitä, että täällä liikennekaaos on todellakin usein sitä ”hallittua kaaosta”, on se, että keskikaistan kautta hitaampia ohittaessa raskaampi liikenne kaartaa myös kauemmaksi – tarvittaessa vaikka vastaantulijoiden kaistalle.

Liikenteen seassa pärjää hienosti, jos omaa sopivasti röyhkeyttä. Kilttinä suomalaisena arastelin aluksi, mutta aloin melko pian ymmärtää, että kiinalainen, jonka eteen kiilaan, on koko elämänsä ajan tullut kiilatuksi ja tietää hyvin kuinka muuttuneeseen asetelmaan sopeudutaan. Tottumattomalle ulkomaalaiselle tämä tarkoittaa tietenkin sitä, että silmät pitää olla selässäkin, eikä pyöräillessä keskitytä mihinkään maisemiin tai kirjoitella tekstiviestiä. Pyörätie on ajoittain suoranainen taistelutanner, jossa nopeat syövät hitaat.

Liikennevalot ovat täällä toisaalta käytännölliset, toisaalta vaaralliset. Niissä on nimittäin usein näyttö, joka kertoo, kuinka kauan vihreää on jäljellä tai kuinka kauan pitää vielä seistä punaisissa – autoilija voi vaikka sammuttaa moottorinsa ja ottaa torkut. Laskuri on kuitenkin siitä huono, että punaisissa odottavat ottavat sadan prosentin varmuudella varaslähdön saavuttaakseen seuraavat punaiset pari sekuntia nopeammin. Käytännön vinkkinä siis mainittakoon, että ainakaan pyöräilijän ei kannata ruuhkaisessa risteyksessä ylittää tietä viime tipassa, silloin kun laskurissa on enää muutama sekunti jäljellä.

Itse olin kerran risteyksen keskipisteessä, kun keltaista oli jäljellä enää pari sekuntia. Oikealta alkoi sitten virrata busseja, takseja ja muita ajoneuvoja, eikä niistä yksikään olisi halunnut hidastaa yhden typerän pyöräilevän ulkomaalaisen vuoksi. Selvisin onneksi tilanteesta säikähdyksellä ja kohonneella pulssilla ja sain jälleen todeta, että kyllä sen kaaoksen ytimestä jokin kasassa pitävä logiikka löytyy.

Kiinassa kun ollaan, kaoottisuuden tunteen lisäksi ruuhkaisilla teillä häiritsee tietenkin ilman saasteisuus. Paljon kaupungissa pyöräilevän kannattaakin luultavasti hankkia hengitysteidensä peitoksi suoja tai vaikka Darth Vader -maski. Vastaavaa tulee joka tapauksessa vastaan koko ajan, eli oloaan ei tarvitse tuntea hölmöksi. Kasvojensa peittäminen on myös turvallisuusteko: ulkomaalaisuutesi salaamalla autat tien päällä kulkevia kiinalaisia keskittymään olennaiseen, ja onnettomuustilastot kaunistuvat.

Alla vielä hauska pyöräilyvideo Jinhuasta vuodelta 2007. (EDIT: Ei ilmeisesti onnistu katsominen Suomesta käsin.) Mitään erityisen hurjaa tässä ei tapahdu, mutta paljon olennaista on kuvaaja saanut muutamaan minuuttiin kiteytettyä. Lukijalta haluaisin kysyä, mikä yksityiskohta videosta jäi päällimmäiseksi mieleen?

Jinhua-kuvasetti IV

Sunnuntaina katselin Google Mapsin satelliittinäkymiä ja suunnittelin itselleni pyöräilyreitin, joka johtaisi kukkuloilla sijaitsevaan, asuntolan ikkunastakin näkyvään kylään. Ajattelin, että matkasta ei tulisi kovin pitkä, joten otin mukaani kameran lisäksi vain kourallisen soijapapuja sekä puolen litran pullon vettä; hatunkin jätin kotiin.

Päädyin kuitenkin hikoilemaan mutkittelevalle vuoritielle, joka tasaisen tappavasti vain nousi nousemistaan. Enkä malttanut lopettaa polkemista, sillä maaseudun porrastetut pellot ja ajoittain avautuvat näkymät alaspäin Jinhuaan olivat henkeäsalpaavia. Parituntisen nousun puolivälissä ketjuni tippuivat niin ikävästi, että minulta meni lähes tunti vääntäessäni ja hakatessani jakoavaimella jumiutuneita ketjuja takaisin rattailleen.

Saatuani homman päätökseen yritin hieman pestä öljystä mustia sormiani, kun mäkeä alas alkoi yhtäkkiä viilettää oman polkupyöräkerhoni jäseniä - todellakin omituinen sattuma, että satuin tietämättäni samana sunnuntaina heidän kanssaan samaan paikkaan! Nähtyään ylösalaisin käännetyn polkupyöräni ensimmäiset pysähtyivät auttamaan kaveria hädässä, mutta heidän onnekseen olin jo saanut ongelmani ratkaistua. Jatkoin matkaani tyytyväisenä, ja parin minuutin välein tervehdin iloisesti edelliseltä pitkältä pyöräreissulta tuttuja, yllättyneitä kasvoja.

Vaikka huoli uhkaavasta auringonpistoksen, nestehukan ja nälän yhteisvaikutuksesta painoi mieltäni, jatkoin jääräpäisesti vielä toisen tunnin ajan kohti "huippua". Lopulta päädyin näköalapaikalle, josta avautunut näkymä sai kyyneleet kihoamaan silmiini. Jinhualla on todellakin tarjota suunnattomat määrät kauniita elämyksiä! Hetken levättyäni lähdin huruttelemaan tyytyväisenä takaisin kohti kotia, ja täytyy sanoa, että mikään ei ole yhtä hauskaa kuin 40 minuuttia pelkkää alamäkeä polkupyörän selässä! Varovainen toki olin, tie oli niin mutkainen, että siellä tulisi rämäpäälle nopeasti sairaalareissu.

Myöhemmin sain vielä kuulla, että pidemmälle pyöräilemällä voi löytää vielä upeampia paikkoja, joten lauantaille on nyt suunnitteilla uusi reissu. Silloin lähden reippaasti matkaan heti aamusta, pakkaan reppuun syötävää ja juotavaa ja muistan pistää hatun päähän.

Alla olevista kuvista kuusi ensimmäistä ovat yllä kuvatulta reissulta - vaihteeksi maisemiakin siis lukijoille nähtäväksi! Loput kuusi kuvaa otin tänään lounaan jälkeen, kun kävin järjestelmäkameraansa tutustuvan koulukaverini kanssa läheisessä kylässä katselemassa paikkoja.