maanantai 31. joulukuuta 2012

Tärppejä


Guangzhou-raporttieni välissä jaan kolme mielestäni jakamisen arvoista asiaa: kaksi linkkiä muille sivuille internetin jännässä maailmassa sekä yhden kirjavinkin kiinan kieltä opiskeleville tai siitä muuten kiinnostuneille.

Kirjatärppi

Modern Mandarin Chinese Grammar – A Practical Guide on vuonna 2006 julkaistu teos, joka lähes 400-sivuisena tarjoaa suurta apua kiinan kielen parissa tavalla tai toisella työskenteleville. En ole teokseen vielä itse tarkemmin tutustunut, mutta päällisin puolin se vaikuttaa hyödylliseltä; lisäksi eräs opiskelutovereistani on lukenut sitä ahkerasti jo pitkään, joten mistään turhasta opuksesta ei varmasti ole kyse.


Kirjan jakaminen voi olla laitonta tai ainakin hieman epäeettistä, mutta mainittakoon kuitenkin sivulauseessa, että kyseinen teos löytyy minulta pdf-muodossa. Mikäli olet kiinnostunut teoksesta, pistä sähköpostia tai jätä kommentit-osioon yhteystietosi, niin paluupostissa kerron teoksesta lisää.

Ruokablogitärppi

"Let's get something straight: we like chili. We like it a lot. One of us routinely eats the hottest Jalfrezis swedish indian restaurants have to offer, and subsequently goes around suffering from burns in his mouth all day. That's just how viking we are. But this dish is insane, like something freshly crawled out of a smoldering pit in the buddhist hells. It consists of some kind of mashed, supernaturally strong chili, all cold, mixed with an ungodly amount of coriander, put on a plate. That's it. That's this dish. We want to love it, but, well... no. Some meat or something to like soak in and savour the absurd spiciness could have saved it, but as it stands, 'Ghostfire fury' tastes like genocide."

Omintakeisen kirjoitustyylin omaava, chiliä rakastava ruotsalainen koulukaverini Ola on kirjoittanut tätä mukaansa tempaavaa ”ruokablogia” Kunmingiin saapumisestaan lähtien. Heaven in Hell etsii laowai-voimin täydellistä ravintolayhdistelmää, joka tarjoaisi äärimmäisen rupuisen mutta hinta-laatu-suhteeltaan ihanteellisen, autenttisen kiinalaisen ravintolaelämyksen. Itse olin mukana viimeisimmällä ravintola-arvostelureissulla vierailevana valokuvaajana.

Ola kirjoittaa hauskasti (joskin toisinaan hieman huolimattomasti), ja vaikka välillä suoraan kiinan kielestä tulevat sanavalinnat saattavat vieraannuttaa niitä, jotka eivät kieltä tai kiinalaista ruokakulttuuria kovin hyvin tunne, suosittelen lämpimästi tutustumaan tähän persoonalliseen blogiin.

Valokuvaus/ultrasöpöys/kissa-ja-mummelitärppi

Ystäväni suositteli tätä linkkiä. Se kuljettaa artikkelin pariin, joka saa ainakin kissojen ystävien sydämet sulamaan. (Äidille terveisiä siis, toivottavasti viimeisimmät sähköpostini eivät ole hukkuneet roskapostin sekaan…)

Artikkeli kertoo valokuvin 13 vuotta sitten alkaneesta, erityisestä suhteesta. Silloin japanilaisen valokuvaajan iäkäs maanviljelijäisoäiti Misao löysi eräästä vajasta hylätyn, valkean kissan, jonka silmätkin olivat eri paria. Pienokaisen nimeksi tuli Fukumaru, eikä kaksikkoa sen jälkeen ole voinut mikään erottaa. Heidän ystävyytensä on löytänyt tiensä myös kansien väliin: kirja tunnetaan nimellä Misao the Big Mama and Fukumaru the Cat.


perjantai 28. joulukuuta 2012

Joululoki, osa I – Punkkia punkassa, äkkilähtö ”pässikaupunkiin”


Koska lukukauden päätöstenttiemme ajankohta osoittautui sangen yllättäväksi, menivät alkuperäiset matkasuunnitelmani hieman mönkään. Niinpä päädyin jo joulun päiviksi pikaiselle visiitille eteläiseen Guangzhouhun ystävää tapaamaan. Rajatun budjetin vuoksi hoidin matkat junalla; kaksi 26-tuntista junamatkaa jättivät itse Guangzhoulle suunnilleen kaksi ja puoli vuorokautta.

Pitkät junamatkat eivät ole Kiinassa enää osoittautuneet ongelmallisiksi, kun olen fiksuna poikana onnistunut matkustamaan sesonkien ulkopuolella, jolloin paikan makuuvaunusta saa ostettua helpommin. Ala-, keski- ja yläpunkasta suosittelen valitsemaan sen alimman, sillä vaikka se on hitusen muita punkkia kalliimpi, on se tavallisesti punkista ainoa, jossa pystyy nousemaan kunnolla istumaan. Kun junassa viettää kokonaisen vuorokauden, on tälläkin pieneltä vaikuttavalla asialla merkitystä.

Niinpä menomatka sujui rattoisasti, kun pystyin tekemään mitä halusin. Oppikirja oli mukana ensi maanantaina alkavia tenttejä varten, ja opiskelun lomaan vaihtelua toivat muun muassa kiinalaiset sanomalehdet sekä Lonely Planetin muhkea Yunnan-osuus.

Jostain syystä nukun nykyisin kiinalaisessa junassa kuin tukki, vaikka meno onkin yöllä melko kolisevaa ja vaikka valot (ja radio) laitetaan päälle heti aamuseitsemältä. Illalla kuuntelin väsyneenä joululaulujen ja AIDS-valistuksen sekoitusta, ennen kuin vaivuin pitkään, syvään uneen. Uskon hyvien unien johtuvan siitä, että Zhejiangin-aikoinani ehdin kokea turhan monta yötä tupakansavussa kovalla, pystysuoralla penkillä, jolla nukahtaminen on aina taitolaji ja haaste myös kaulan nikamille. Moisten kokemusten jälkeen kova ja kapeakin punkka tuntuu aina luksukselta!

Kiinalaiset matkakumppanini olivat mennessä mukavia, mutta minua ikuisesti Kiinassa vainoava kirous oli kuitenkin läsnä. Olen joskus ”pienenä” Pekingistä käsin jo tästä aiheesta kirjoitellutkin, enkä näemmä vielä nelisen vuotta myöhemminkään ole päässyt asiasta yli: kiinalaisten ruokatavat ovat yhä kuin jostain toisesta maailmasta.

Tuntui siltä, että jonkinlaiset Kiinan ulkomaalaisvastaiset joukot olivat laowain havaittuaan pistäneet kätyrinsä paikalle. Kiinalaiset söivät ympärilläni jatkuvalla syötöllä, milloin kanan jalkoja tai keitettyjä kananmunia, milloin pikanuudeleita tai banaania – ja koskaan eivät suut pysyneet kiinni. Aina jossain lähistöllä tuntui istuvan mies luu kädessä ulkomaalaista uteliaasti tuijotellen. Eräs nainen jopa päätti aterioinnin aloitettuaan aloittaa aikansa kuluksi myös puhelun, joka kestikin sopivasti juuri saman verran kuin itse nuudelit. Onneksi mukaan osuneessa Bad Religionin musiikissa ei hiljaisia hetkiä juuri ole, joten sain punkilla aina paetuksi ahdistavimpia hetkiä.

Matkalleni toi lisäväriä yläpuolellani matkustanut englantia puhuva, guangzhoulaiselle öljy-yhtiölle työskentelevä nuori nainen, joka oli päättänyt paeta puuduttavaa elämäänsä ja lähteä kenellekään kertomatta kiertämään Yunnania.

Avattuaan reilun viikon pakomatkan jälkeen puhelimensa oli hän ”yllätyksekseen” saanut huomata, että häntä etsittiin kissojen ja koirien kanssa ja ihmiset olivat huolissaan. Weibon eli Kiinan Twitterin tehosta kertoo paljon se, että yli tuhat ihmistä oli noiden päivien aikana jakanut tytön olinpaikan perään tiedustelevan viestin. Hänen lähtönsä mahdollisista syistä oli tehty jopa äänestyksiä.

Sain hänestä kaivattua matka- ja juttuseuraa, ja uskon, että omatkin turinani tulivat hänelle tarpeeseen: hän yritti kovasti olla ajattelematta niitä hetkiä, jolloin hän joutuu kohtaamaan läheistensä paheksuvat katseet ja kuulemaan tulevan toruvien nuhteiden myrskyn. Itse en halunnut ottaa kantaa siihen, oliko hänen tekonsa vastuuton vai ei, mutta päätin kuitenkin olla hänen tukenaan ja rohkaista häntä nostamaan päänsä pystyyn.

Minulle hän edusti valitettavaa mutta mielenkiintoista esimerkkiä uudesta Kiinasta, jossa ihmiset elävät kovan paineen ja jatkuvan muutoksen alaisina, eikä individualistisia tekoja perheen sisällä läheskään aina suvaita. Ruokatavoiltaan hän oli moitteeton.

Paluumatkalla ei ilmennyt mitään merkille pantavaa, mutta junamatkojen välisistä ajoista Guangzhoussa sen sijaan löytyy jaettavaa – siitä seuraavassa postauksessa.

lauantai 22. joulukuuta 2012

Viisi kiinalaista vitsiä


Tämän keveän postauksen myötä Kiina-blogi jää lyhykäiselle joulu- ja tenttiinlukutauolle. Toivotan itse kullekin rattoisia juhlapyhiä!

Muistan, kuinka lapsena vitsikirjat olivat suosittuja. Niitä luettiin porukalla ja vitseille naurettiin makeasti; uusien vitsikirjojen ilmestymistä odotettiin innolla. Sitten jossain vaiheessa teini-ikää, kuin salaman iskusta, lakkasivat vitsit naurattamasta, yhtäkkiä ne olivat jotenkin kiusallisen lapsellisia.

Taannoin eksyin kiinalaiselle sivustolle, jossa hiirtä klikkaamalla saa ruutuun aina uuden, yleensä melko lyhyen vitsin. Vitsien lisäksi sivulta löytyy linkkejä myös lukemattomille muille kiinankielisille huumorisivuille, joten jos ylimääräistä aikaa riittää niin siitä vaan klikkailemaan.

Vitsejä lueskellessani tajusin nopeasti, että siitä on aikaa, kun edellisen kerran olen vitsejä lukenut – ja sille on ehkä syynsä. Alla viisi ensimmäistä vitsiä (käännökset + alkuperäiset), jotka sivusto tarjosi.

Netistä ladattu poika

Poika: Isä, mistä minä oikein olen tullut?
Isä: Koska olet jo niin iso poika, isä voi kertoa sinulle suoraan totuuden. Sinut ladattiin netistä.
Poika: Mutta meillähän ei ole kotona nettiä.
Äiti: Senkin tyhmä, käytimme hyväksemme naapurin Wang-sedän langatonta.
Isä mielessään: Ei kai se nyt sentään ihan niin mennyt…

上网下载个小孩

儿子:爸爸,我到底是哪里来的?
爸爸:你也长大了,爸爸就告诉你实话吧,你是网上下载的。
儿子:可是,我们家没有网络啊。
妈妈:傻孩子,是蹭了隔壁王叔叔家的WIFI。
爸爸内心:好像哪里有点不对啊……

Naapurin täti

Eräs täti, joka usein kävi meillä, kutsui minua aina isoveljeni nimellä.
Eräänä päivänä sain kyllikseni ja karjaisin hänelle: ”En ole koskaan tavannut toista kaltaistasi idioottia!”
Täti raivostui ja kertoi oitis isälleni.
Vielä tänäkin päivänä isoveljeni kasvoilta voi nähdä selkäsaunan jättämät arvet.

大骂邻居家阿姨

有个常来我家的阿姨总是把我叫成我哥哥的名字。
终于有一天,我忍无可忍,大骂了她一顿:“老子从来没见过你这样的白痴!”
她暴怒了,立马告诉了我爸。
到现在我哥脸上还有被我爸暴揍留下的疤……

Sopimatonta materiaalia

Taannoin tietokoneeni hajosi. Keskustelimme äitini kanssa sen viemisestä korjattavaksi.
Äiti kysyi: ”Eihän koneellasi ole mitään sopimatonta materiaalia?”
Minulla oli silloin hieman pitkät piuhat, vastasin nimittäin ajattelematta näin: ”Ei hätää, kaikki sopimaton materiaali on turvassa ulkoisella kovalevylläni.”

不该看的东西

这两天电脑坏了,跟老妈说去修电脑。
这时候老妈来了一句:“你电脑里没有什么不该看的东西吧?”
我当时也不知道哪根筋搭错了,回了一句:“没事,不该看的都在移动硬盘里搁着呢。”

Jalaton lintu

Kuulin, että maan päällä elää lintu, jolla ei ole jalkoja. Lintu voi vain lentää ja lentää, väsähdettyään se nukkuu tuulen päällä.
Tämä lintu voi eläissään laskeutua vain kerran – silloin, kun se kuolee.
Kuullessani tämän tarinan tunsin sydämessäni surua – lintuparka!
Myöhemmin opin ystävältäni tämän lintulajin nimen: Angry Bird.

没有脚的小鸟

听说世界上有一种鸟是没有脚的。它只能一直飞呀飞呀,飞累了就在风里面睡觉。
这种鸟一辈子只能下地一次,那一次就是它死亡的时候。
以前听到这个故事,就觉得这鸟儿好可怜,心中总有一丝伤感!
后来听朋友说原来只鸟的名字就叫:愤怒的小鸟。

Uskollinen poikaystävä

Katselin poikaystäväni kanssa tv-sarjaa, jonka naispäähenkilö sairasti leukemiaa. Naisen miesystävä ei kuitenkaan hylännyt häntä.
Kysyin poikaystävältäni: ”Jättäisitkö minut, jos sairastuisin leukemiaan?”
Hän sanoi päättäväisesti: ”En.”
”Miksi et?”
”Kuolisit joka tapauksessa hyvin pian.”

不离不弃的男友

和男友看电视,剧中女主角身患白血病,男主角不离不弃。
我矫情地问:“我要得白血病了,你会离开我么?”
男友坚决地说:“不会。”
“为什么啊?”
“反正活不了几天了。”

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Kiinan ”asuntosedät” vs. tavalliset kuluttajat


Jokainen Kiinan kehittyneemmän puoliskon kaupunkeja nähnyt on saanut huomata, että lähes kaikkialla on käynnissä mieletön rakennusbuumi: vanhoja, matalia ja ränsistymään päässeitä rakennuksia vedetään nurin, kun tilalle on kaavoitettu komeita, korkeita kerrostaloja.


Asuntojen hinnan kehityssuunta on Kiinassa viime vuosina vaihdellut, mutta hinnat ovat jälleen monin paikoin nousussa ja yleistäen voidaan sanoa, että perusduunarin näkökulmasta mukavan asunnon hankkiminen saattaa olla toiveajattelua.

Vuonna 2008 valmistunut kiinalainen tv-sarja 《蜗居》 (suomeksi vaikka Matala maja) käsittelee muiden muassa tätä ilmiötä huolellisesti: ensimmäistä ja ainoaksi jäävää lastaan odottava, noin kolmekymppinen pariskunta yrittää epätoivoisesti keksiä keinot oman asunnon hankkimiseen, mutta realiteetit eivät ole heidän puolellaan. Lapsi päätyy elämään isovanhempiensa luona samalla, kun hänen vanhempansa taistelevat muuttuvan Kiinan kourissa.

Omistusasunnon hankkimisen tärkeys on ainakin omasta näkökulmastani Kiinassa hämmästyttävällä tasolla (tosin niin taitaa olla myös Suomessa, itse satun vain tuntemaan enemmän itseni kaltaisia ikuisia haahuilijoita kuin stabiiliuden ystäviä). Eräs miespuolinen kiinalaisystäväni on kihlannut tyttöystävänsä, mutta ei omien sanojensa ja kiinalaiselle kulttuurille mielestäni tyypillisen ajattelutavan mukaan voi viedä häntä vihille, koska miehen varat eivät riitä oman kodin ostamiseen.

Hakukone Baidun mukaan Kunmingin kaupungissa työskentelevien keskitulot olivat viime vuonna 3 470 yuania. Jos lukua verrataan esimerkiksi tämänhetkisen kotini lähistölle kohoavien kerrostalojen neliöhintaan (7 800 yuania), voidaan laskea, että vaikkapa 80-neliöisen kodin maksamiseen uppoaisi keskivertoduunarilta 15 vuoden palkka kokonaisuudessaan. Tähän yhtälöön voidaan lisätä vielä se, että vaimo ei aina suinkaan ole töissä; lisäksi monien kaupunkilaisten vanhemmat odottavat jälkikasvultaan säännöllistä rahallista tukea.

Mikä asuntojen hintaa sitten nostaa? Tietojeni mukaan esimerkiksi Kunmingissa uusien rakennusten asunnot käyvät mainiosti kaupaksi. Valtaosaa ei kuitenkaan käytetä asumiseen (ei edes vuokra-asumiseen), vaan niistä tulee tyhjinä seisovia sijoituskohteita.

Kiinan medioissa on puhuttu paljon korruptoituneista poliitikoista, joilta löytyy väylät parhaille asuntoapajille – vieläpä naurettavan alhaiseen hintaan. Lukemattomat määrät kiinteistöjä haalineista on julkisuudessa käytetty muun muassa sellaisia nimityksiä kuten ”asuntosetä”, ”asuntotäti” ja ”asuntovaari” (“房叔”,“房婶”,“房爷”).

Julkisuuteen tulleiden tapausten joukossa on muun muassa 84 kiinteistöä omistava zhejiangilainen virkamies, kymmenien kiinteistöjen kantonilainen komiteasihteeri sekä viimeisimpänä ”asuntovaari”, joka omistaa Pekingissä peräti 80 kovahintaista kiinteistöä.

Valtion leivissä työskenteleville avautuu usein tilaisuuksia esimerkiksi otollisiin tontteihin sijoittamiseen – halvalla. Asuntoja saattaa heille irrota jopa alle puoleen hintaan siitä, mitä tavallinen, guanxia (关系) eli suhteita omaamaton kansalainen saisi vastaavasta pulittaa. Kiinteistöjä pidetään luotettavampina sijoituskohteina kuin esimerkiksi osakkeita, optioita tai velkakirjoja.

Mitä enemmän rikkaat rohmuavat asuntoja päältä pois, sitä vähemmän niitä jää tavallisen kuluttajan ulottuville. Ja koska halvalla lähteneistä kiinteistöistä aiheutuneita tulonmenetyksiä pitää jollakin tavalla kompensoida, lankeaa yhä korkeampi neliöhinta tavallisen kiinalaisen harteille.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Kiinan poissaolevat (都市失陪族)


Soitatko hyvin harvoin vanhemmillesi? Oletko töistä palattuasi usein niin huonolla tuulella, ettei puhuminen maita? Lupaatko usein lapsillesi laatuaikaa yhdessä, vain pettääksesi lupauksesi myöhemmin muihin kiireisiin vedoten?

Mikäli vastauksesi kahteen tai kolmeen näistä kysymyksistä on ”kyllä”, et välttämättä Suomessa erotu kovin räikeästi massasta. Kiinassa sen sijaan edustat vielä melko tuoretta ilmiötä, joka on viime aikoina alkanut herättää keskustelua.

Kiina kehittyy taloudellisesti kiivaaseen tahtiin, mutta yhteiskunnallisen kehityksen sanotaan laahustavan hitaasti perässä. Tämä on johtanut muun muassa siihen, että ennen maailman tasa-arvoisimpiin valtioihin lukeutunut Kiina on nykyisin yksi epätasa-arvoisimmista. Eriarvoisuuden ohella kehitys on lisännyt työelämän paineita (esimerkiksi asuntojen korkean hintatason vuoksi) niin, että jopa kiinalaisille perinteisesti ensiarvoisen tärkeät perhearvot ovat alkaneet rakoilla. Aiheeseen liittyvästä tutkimuksesta kirjoittaa muun muassa sanomalehti 《文摘周刊》.

Tutkimuksen mukaan Kiinan kaupunkilaisperheistä 63 prosenttia ehtii saman pöydän ääreen vain alle kolmasti vuodessa. Vastaavasti 65 prosenttia vanhuksista kokee olonsa yksinäiseksi, kun jälkikasvu on liian kiireinen pitääkseen kunnolla yhteyttä. Kuvaavia ovat raportin mainitsemat kolme yleisintä fraasia, joita kaupunkilaiset käyttävät ollessaan puhelimessa vanhempiensa kanssa: ”juu, juu”, ”hyvä, hyvä” ja ”selvä, selvä” (“嗯嗯”,“好的”,“知道了”).

Vanhemman sukupolven apaattisuuden lisäksi kiireinen elämäntyyli näkyy myös avioliittojen laadussa: 74,4 prosenttia kyselyyn osallistuneista Kiinan kaupunkilaisista kertoi viettävänsä keskimäärin alle tunnin päivässä aviopuolisonsa seurassa.

Työelämän rokottavaa tahtia heijastelevat tutkimustilastot, joiden mukaan 83,1 prosenttia haastatelluista kokee potevansa ”työpäivän jälkeistä vaiteliaisuutta”. Nämä ihmiset tulevat yleensä hyvin toimeen työtovereidensa kanssa samalla, kun esimerkiksi asiakastapaamiset sujuvat rutiinilla. Väsyneenä kotona juttu ei kuitenkaan jaksa enää luistaa.

Lienee sanomattakin selvää, että yllä mainitut ilmiöt eivät varsinaisesti edistä avio-onnea. Artikkelissa rinnastetaan kiinan kielessä identtisesti ääntyvät sanat 幸福 (xìngfú) ’onnellisuus’ ja 性福 (xìngfú) ’onnellinen seksielämä’. Nykyisin Kiinassa pistetäänkin päivittäin alulle peräti yli 5 000 avioeroa, kun aviopuolisot eivät jaksa olla molemmin puolin kiinnostuneita toisistaan.

Avio-onnen ohella kovasta työtahdista kärsivät myös vanhempien ja heidän lastensa väliset suhteet. Vanhemmat viettävät lastensa kanssa keskimäärin vain 1,05 tuntia päivässä, ja enemmistö lapsista onkin periaatteessa isovanhempiensa kasvattamia. Artikkelin mukaan yhä useammat kiinalaisvanhemmat havahtuvat jossain vaiheessa siihen, että heidän lapsensa on yhtäkkiä ehtinyt kasvaa aikuiseksi; vanhemmilta on jäänyt kasvuprosessi näkemättä.

Hidastakaa, kiinalaiset, tekisi mieli sanoa tässä vaiheessa. Valitettavasti näyttää siltä, ettei tässä kehittyvässä yhteiskunnassa termille hidastaminen ole ihan lähitulevaisuudessa luvassa yleiseen tietoisuuteen tiensä löytävää, kiinankielistä vastinetta.

Pitäisikin muuten itse muistaa soitella Suomeen päin…

Aiheeseen liittyvän artikkelin julkaisi 7.12. sanomalehti《文摘周刊》, artikkelin pohjana käytetty, hieman laajempi kiinankielinen teksti löytyy täältä.

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Ote kuvaannollisesta päiväkirjasta


”Talvi” on kaikesta päätellen saapunut Kunmingiin: tiistaina liikuin vielä t-paidassa ja shortseissa, mutta keskiviikkona avautui ikkunasta ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen pilvinen näkymä, ja lämpötila oli sen mukainen – pyöräillessäni hytisin kylmästä. Torstaina aurinko taas paistoi kuumasti, mutta sää on alkanut vaihdella ja yölämpötilat ovat jo pysyvästi viiden asteen tienoilla. Pirun kylmä siis!

Ollaan jo joulukuussa, mutta kaikki vuoden viimeiseen kuukauteen liittyvä on Kunmingissa päässyt unohtumaan: Facebookissa ehdin torstaina ja perjantaina aikani ihmetellä ihmisten isänmaallisia kommentteja ennen kuin tajusin, että tosiaan, Suomen itsenäisyyspäivästähän siellä vouhotettiin. Googlea käyttäessäni sain vielä varmistusvihjeen, kun hakukoneen logo oli perjantaina Suomi-teemainen.

Joulun lähestyminen ei ainakaan toistaiseksi ole herättänyt minkäänlaisia tuntemuksia, jos ei lasketa sitä, että käytin viimevuotiseen tapaan tilaisuutta hyväkseni ja tilasin kotiväeltäni Suomesta herkkupaketin. Viimevuotiseen tapaan tietoisuus joulunajasta varmasti iskee siinä 24. päivän tienoilla, mutta tällä kertaa en onneksi vietä joulua ihan yksin.

Päivät, viikot ja nähtävästi myös kuukaudet vierivät nyt lujaa, ja elämä Kunmingissa on edelleen makoisaa – niin makoisaa, että visiitti Suomeen on vajonnut ”jos mulla olis rahaa” -toivelistallani alaspäin muun muassa uuden tietokoneen hankkimisen ja Kiinassa reissaamisen varjoon. Toki ajatus vierailusta Suomeen kutkuttaa jatkuvasti, mutta tällä kertaa pysynen täällä vielä kuluvan lukuvuoden päätyttyäkin melko pitkään.

Kiinan opiskelu vie yhä ajastani suurimman osan, ja kirjoitteluani pidempään seuranneet tietävät, että se juuri on minulle yksi makoisan elämän tunnusmerkeistä. Kuukauden kuluttua lukukausi päättyy ja koittaa ruhtinaallisen pitkä talviloma. Pankkitilini saldon tuntien vietän loman lähes kokonaisuudessaan täällä Kunmingissa, pienen elämäni pienistä iloista nautiskellen: luvassa opiskelua, kirjoittamista, elokuvia, ehkä myös vähän kuntoilua.

Voisin täällä helposti tienata reissurahaa englannin opettajan hommilla, mutta aikaisemmat kokemukseni alalta eivät houkuttele palaamaan liitutaulun eteen. Olen huomannut, että elän mieluummin tätä perusarkeani kuin kiusaan itseäni tekemällä asioita, joista en pidä; olen itse asiassa aika ylpeä siitä, että osaan arvottaa perusarkisen laatuajan niin selkeästi rahan yläpuolelle. Loputtomiin en Kiinassa kuitenkaan pelkän stipendin varassa elä, ja koska kiinnostavat matkakohteet eivät ole lähdössä minnekään, jatkan itseni kehittämistä rauhassa, kun siitä kerran niin paljon tykkään – matkailen intensiivisemmin myöhemmin.

Olen jo vuosia opiskellut kiinaa tasaisen päättäväisesti hyväksi katsomillani metodeilla, jotka eivät juuri ole muuttuneet sitten kieliopintojeni alkuaikojen. Englannin opintojeni kokemusten viisastuttamana jaksan uskoa vakaasti oppikirjojen uskolliseen koluamiseen ja sanavaraston kartuttamiseen – ajatustensa ilmaiseminen sekä paperilla että suullisesti laahustavat hitaasti perässä, mutta rynnistävät jossain myöhemmässä vaiheessa takuuvarmasti rinnalle.

Sen verran olen kuitenkin viime aikoina uusiutunut, että olen viimein alkanut lukea kiinankielisiä sanomalehtiä ja tutustua kiinalaisten internet-sivustojen maailmaan. Startti on ollut hidas ja vaikea, mutta olen pitänyt tavoitteeni vielä matalalla: pyrin lukemaan joka päivä huolella sanakirjan avulla läpi yhden lehtiartikkelin, joka otsikkonsa puolesta kutsuu lähemmin tutustumaan. Lukeminen auttaa paitsi kieltä ajatellen uuden oppimisessa ja vanhan kertaamisessa, myös muuten tutustuttamalla minut syvemmin kiinalaiseen yhteiskuntaan ja sen ajankohtaisiin aiheisiin.

Toistaiseksi kiinnostavia artikkeleita on löytynyt mukavasti, ja niiden lukeminen on johtanut yleensä tiedonjanon kasvamiseen. Huomaan oppivani paljon uutta ja etsiväni tietoa aktiivisemmin, koulutan ikään kuin itse itseäni. Pyrin käyttämään lukemaani hyväksi myös kirjoittaessani, joten Kiina-blogissa saattaa jatkossa olla luvassa monipuolisempaa materiaalia, tietoa siitä, mitä Kiinassa on meneillään.

Uskoisin, että näistä tavoitteista riittää tekemistä myös sille pitkälle talvilomalle!

torstai 6. joulukuuta 2012

Mainontaa


Eräänä lokakuisena iltapäivänä istuskelin luokkatoverini kanssa yliopistomme kampuksella opiskelemassa, kun seuraamme liittyi kiinalainen kaveri nimeltään Wang. Paikallisen mainostoimiston ohjaajan avustaja kertoi etsivänsä ulkomaalaisia kasvoja seuraavan päivän kuvauksiin. Rahan kiilto silmissämme me köyhät opiskelijat suostuimme ehdotukseen. Itsekin pääsisin taas televisioon, edellisestä kerrasta oli jo aikaa.

Vietimme kiinalaisen apteekkiketjun kuvauksissa reilut kolme tuntia, ja odotellessamme syömiemme herkullisten välipalojen lisäksi saimme itse kukin 300 yuania korvaukseksi siitä, että naamamme näkyy nyt televisiossa todennäköisesti satojen miljoonien ihmisten ilona.

Itse kuvaukset olivat sangen vaivattomat, sillä meidän ei oikeastaan tarvinnut muuta kuin seistä rivissä ja katsoa apteekkiin liittyvää lorua lausuvaa kiinalaista esiintyjää. Lausumisen päätyttyä nostimme vielä peukkumme ilmaan ja lausuimme kovaan ääneen apteekin uuden iskulauseen, joka kiinaksi kuuluu ”一心堂,保健品,真的全!”.

Kiinalaiset mainokset ovat tavallisesti äänekkäitä ja ärsyttäviä, ja niitä tulee joka tuutista. Television omistaminen ja sen päivittäinen katsominen olisi kiinan opiskelijan kuuntelutaidoille hyvästä, mutta mainoksia on niin paljon, että mielestäni on parempi olla televisiotta ja vain keskittyä johonkin sellaiseen, mikä ei kohota pulssia.

Mietin, tulisiko tekemästämme mainoksesta kenties massasta eroava poikkeus – luultavasti ei.

Ennen kuvauksia työnantajaansa esitellessään Wang kuitenkin näytti meille, että kaikki kiinalaiset mainokset eivät suinkaan ole samasta puusta veistettyjä. Hän esitteli meille uudenlaisen, Kiinassa suosituksi osoittautuneen mainostamisen tyylin, joka lyhytelokuvan keinoin yhdistää kiinalaisia koskettavan, kiinalaisesta kulttuurista ammentavan tarinan häpeilemättä modernin tuotesijoittelun kanssa.

Tämän linkin takaa pitäisi avautua ällösiirappinen, lyhytelokuvaksi puettu kiinalaismainos. Suosittelen sitä vain ja ainoastaan sen liikuttavan pääosanesittäjän vuoksi. Kiinaa taitamatonkin pääsee varmasti tarinan juonesta jyvälle!

[Seuraavat kappaleet sisältävät juonipaljastuksia mainoksesta!]

Kiinalaiseen uuteen vuoteen sijoittuvassa tarinassa rautatieaseman työntekijä valmistautuu viettämään uudenvuodenaattoa yksin. Hänen kolme pesästä jo lentänyttä lastaan ovat itse kukin liian kiireisiä palatakseen kotiin: yksi tekee bisnestä, toinen on tekemässä läpimurtoa pop-tähdeksi ja kolmas haluaa mieluummin reissata kavereidensa kanssa.

Aatonaattona konduktööri tapaa asemalla yksinäisen nuoren miehen ja tarjoaa hänelle yösijan. Leskimiehen hyväntahtoisuudesta liikuttuneesta nuorukaisesta kuoriutuu esiin yllättävä, maaginen puoli. Pepsi-cola ja Lay’s-perunalastut apunaan hän lähtee istuttamaan perheen lasten mieliin koti-ikävää. Isä-ressukan yksinäinen uusivuosi on kenties sittenkin pelastettavissa…

Mainos näyttää hyvältä ja on mielestäni laadukkaasti tuotettu, mutta Pepsi- ja Lay’s-tuotteiden sisällyttäminen melkeinpä jokaiseen kohtaukseen (sekä nykyhetkeen sijoittuviin että lapsuustakaumiin) ikään kuin ne oikeasti olisivat olennainen osa jokaisen kiinalaisen perheen uutta vuotta, saa ainakin allekirjoittaneen voimaan välillä pahoin.

Ehkä ensi kerralla marketissa valitsen Pepsin sijaan Coca Colan ja poljen sitten ostamaan Lay’s-sipsien tilalle lähes suomalaisten perunalastujen veroisia, paikallisia tuotteita.




maanantai 3. joulukuuta 2012

Kiinalainen yökerhoilta


Tunnustuksen aika: ehdin viettää Kiinassa yli puolitoista vuotta ennen kuin astuin ensimmäistä kertaa ihan oikean yökerhon ovesta sisään. Baareissa olen istuskellut jonkin verran, mutta käyntien määrä on jäänyt hyvin vähäiseksi; KTV- eli karaokeiltanikin pystyy laskemaan yhden käden sormilla.

Perjantaina päädyin ystävieni kanssa Kunmingin Kundu-baarialueelle, josta löytyy lukemattomia yökerhoja niille, joiden tanssijalkaa on alkanut vipattaa tai jotka muuten vain kaipaavat irtiottoa. Alueen kaduilla humalaiset kiinalaiset ja ulkomaalaiset hoippuvat samalla, kun hihasta nykii joko vanha kerjäläisnainen tai vähintään yhtä sinnikäs, ruusuja hämmästyttävän päättäväisesti kauppaava alle kouluikäinen lapsi.

Kundussa tapellaan usein, ja yhteenoton sattuessa paikalle ilmestyy nopeasti tusinan verran valkoisiin kypäriin pukeutuneita poliiseja tai vartijoita selvittämään sotkut. Viimeksi kun olin alueella, päätyi harmittomalta vaikuttanut, ulkomaalaisen ja kiinalaisen välinen äijien välienselvittely käsittämättömään sähkötainnuttimella sohimiseen.

Astumme sisään erääseen yökerhoon, ja tunnelma sisällä yllättää positiivisesti – keskinkertaisesta musiikista huolimatta. Yökerhoissa melkeinpä missä päin tahansa on ehtinyt jo tottua siihen, että joskus pelkkä rytmi saa riittää.

Ensimmäinen mies tarttuu kylkeeni ja pyytää puhelinnumeroani, mutta heteroudeltani kieltäydyn kohteliaasti. Kaksi bangladeshilaista miestä kiinalaisine tyttöystävineen viittoo meidät pöytäänsä. Liitymme seuraan ja saamme lasilliset alkoholittomalta vaikuttavaa limua – paikan jokainen pöytä näyttäisi olevan lastattu laimeilla juomilla. Koska paikka on meluisa eikä bangladeshilaisten kanssa juttu luista, jatkamme kohti yökerhon muita kulmia.

Seurueemme sveitsiläisneito tykkää poinpyörityksen ohella huomiosta, joten hän nousee oitis tanssilavalle ja alkaa pyöritellä. Kiinalaisten huomio liimautuu muutamaksi minuutiksi herkeämättä häneen, ja hetken lähes koko baari on hänen lumoissaan. Uutuudenviehätys katoaa kuitenkin nopeasti, ja valkonaamainen esiintyjä unohtuu viimeistään siinä vaiheessa, kun kaiuttimista kajahtaa Kiinassakin megasuosituksi noussut korealaishitti Gangnam Style. Silloin ystävämme joutuu astumaan lavalla sivuun, kun kiinalainen, selvästi juuri tätä ”ratsastustanssia” varten valmistautunut parivaljakko ottaa hetkensä valokeilassa.

Vaikka olenkin suomalainen mies ja veressäni ei vielä juuri ole alkoholia, huomaan miettiväni, että tanssiminen voisi tehdä pitkästä aikaa hyvää. Yritän parhaani, heilun hillitysti, mutta musiikki ei loppujen lopuksi jaksa sytyttää – sama vanha vaiva. Onneksi kiinalaiset ovat uteliaita ulkomaalaisten suhteen. Ensin läheisestä pöydästä uskaltautuu luokseni ujo tyttö, joka tarjoaa lasillisen ja huutaa ”干杯”, kippis. Heitämme yllättävän tujut juomat huiveihimme, ja tyttö palaa pöytäänsä, jossa häntä odottaa palkintona rohkeudesta pari riemastunutta halausta.

Pari muutakin kiinalaismiestä tulee juttelemaan. He ovat jopa kiusallisen suorasukaisia, viesti tehdään sangen selväksi: olen homo, olen huomannut sinut, oletko kenties kiinnostunut? Homous ei todellakaan tunnu Kiinan isoissa kaupungeissa olevan enää mikään maton alle lakaistu tabu, mikä on ihan hienoa ottaen huomioon sen tosiseikan, että poikia on Kiinassa viime vuosikymmeninä syntynyt kymmeniä miljoonia enemmän kuin tyttöjä. Homoseksuaalisuus yleistynee, kun miehille ei riitä vaimoja mutta läheisyydenkaipuu ei katoa minnekään.

Pelastun lähentelijöiltä, kun toisesta pöydästä käy kutsu. Nämä kaverit ovat jo ihan kunnolla pihalla, porukka on sen verran hilpeässä tilassa. Pieni lasi täytetään oluella ja työnnetään käteeni, oluen kyytipojaksi tulee voimakas kiinalainen savuke. Kiitän, juon, poltan, hymyilen. Lasi täyttyy piripintaan jatkuvalla syötöllä, jokaisen pienenkin huikan jälkeen. Savukkeetkin jatkavat tulemistaan. Poltan ja juon lisää. Laiha olut ei tunnu missään, mutta liika tupakointi pistää koville.

Huonoon oloon vedoten yritän kieltäytyä seuraavista savukkeista, mutta ei onnistu. Useita savukkeita menee niin, että vedän niistä parit kohteliaisuushenkoset ja sitten vaivihkaa pudotan ne lattialle – haaskausta kasvojen säilyttämisen nimissä. Alan humaltua, joten on aika etsiä ulkomaalaiset kaverini ja siirtyä tanssilattialle.

Meno on tanssilattialla hyvä. Kukaan ei yritä mitään, miehetkin tulevat vain pitämään hauskaa, heistä on siistiä jorata ulkomaalaisten kanssa. Valtaosa tanssijoista on naisia, mutta vastoin odotuksiani ei vilkkaisiin silmiini tahdo osua yhtään erityisen viehättävää. Joidenkin känni on mennyt överiksi: yksi tyttö hoippuu naureskellen keskisormet pystyssä ja juo lisää sen minkä ehtii – pahoinvointia tiedossa.

”Kaunottaria” on monenlaisia, nuoret tytöt yrittävät selvästi mahtua jonkinlaisiin modernin yhteiskunnan medioineen luomiin kauneusmuotteihin. Ulkomaalaisen silmin katsottuna tytöt näyttävät melkeinpä nukeilta: meikkiä on älyttömästi (mielestäni kiinalaisnaiset eivät tarvitse meikkiä ollenkaan näyttääkseen kauniilta), liian korkeat korot ja turhan paljon laihuutta korostava, tiukka ja paljastava vaatetus luovat pinnallisen kuvan, jota usein korostaa vielä kasvojen täydellinen ilmeettömyys.

Lopulta suurimman vaikutuksen tekevät ne naiset, jotka eivät yritä liikaa, jotka eivät ole tulleet näyttäytymään vaan vain pitämään hauskaa. Tapaamme kivoja neitoja, joiden kanssa tanssia ja metelissä parhaamme mukaan jutella. Heidän vaatetuksensa ei yritä korostaa paljasta pintaa tai valehdella pituutta parin tuuman edestä. Heidän kasvoiltaan paistaa aidosti hyvä meininki – raskaat opinnot tai kova työ ovat unohtuneet hetkeksi.

Ennen kuin poistumme hyvän illan päätteeksi paikalta, vaihtaa yökerhopokaamiseen negatiivisesti suhtautuva kaverini hyväntuulisen kiinalaistytön kanssa numeroita. Jään odottamaan mielenkiinnolla raporttia siitä, synkkaako heillä kenties myös selvin päin.

Taksia metsästämään suunnistaessani hihaani yrittää vielä tarttua pieni, kukkia kauppaava poika. Kello on neljä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.

perjantai 30. marraskuuta 2012

Neljän lapsen helvetti


Yhden lapsen politiikka (计划教育政策) on ollut Kiinassa voimassa jo 34 vuotta. Lakisäädös on lähteiden virallisuudesta riippuen vähentänyt syntymiä jopa 400 miljoonalla. Monet tutkijat pitävät lukua kuitenkin liioiteltuna, väittäen todellisen lukeman olevan monenlaisista tekijöistä johtuen lähempänä sataa tai kahta sataa miljoonaa.

Toisen tai useamman lapsen hankkimiseen on nykyisin ainakin teoreettinen oikeus yli puolella Kiinan aviopareista (toisin kuin esimerkiksi Suomessa, ei Kiinassa käytännössä saa hankkia lasta avioliiton ulkopuolella): maalaisväestö saa monin paikoin lisääntyä ”reilummin”, samoin kuin Kiinan etnisiä vähemmistöjä edustavat kansalaiset. Useissa tapauksissa toisen lapsen saa hankkia, mikäli ensimmäinen on tyttö (tosin kiinalaiset perinteet tuntien pitäisi ehkä sanoa ”ei ole poika”). Mikäli pariskunnan molemmat osapuolet ovat perheensä ainoita lapsia, on heillä oikeus kahteen lapseen. Hongkongilaiset ja macaolaiset eivät ole yhden lapsen politiikan vaikutuspiirin alaisuudessa.

Kaikki merkit viittaavat Kiinassa siihen, että yhden lapsen politiikan lakkauttamisesta (放开二胎) on tulossa yhä kuumempi aihe, eikä vähiten siksi, että Kiinan väestö on ikääntymässä hälyttävää tahtia. Kykeneekö pieni, nuori ikäluokka pitämään huolen vanhemmistaan?

Voisi luulla, että yhden lapsen politiikan lakkauttaminen johtaisi valtavaan vauvabuumiin, mutta todellisuus viittaa toisenlaiseen suuntaan. Kiinalaiset vanhemmat ovat tavallisesti valmiita tekemään kaikkensa sen eteen, että heidän jälkikasvullaan olisi helpompi elämä kuin heillä. Olennaisena osana tätä hyvää elämää on muun muassa korkea koulutus. Kiinassa maksuton koulunkäynti kuitenkin päättyy yhdeksännen luokan jälkeen, ja hyvään yliopistoon pääsy – olettaen että lapsi vetää lukion lopussa kokeista (高考) loistavat tulokset – maksaa.

Monet kiinalaiset ystäväni ovat tuoneet esille sen tylyn tosiseikan, että vaikka he saisivatkin hankkia kaksi lasta, eivät he niin tekisi – taloudellisista syistä. Jo yhden lapsen kasvattaminen on rahassa mitattuna vaativaa. Mikäli lapsia olisi kaksi, voisivat vähemmän varakkaat vanhemmat joutua epämiellyttävien valintojen eteen: kumman lapsen tulevaisuuteen ”sijoittaa”?

Kahdenkaan lapsen kasvattaminen ei ihan välttämättä vielä loisi kiinalaisperheelle ylitsepääsemättömiä taloudellisia paineita, mutta silti esimerkiksi ei-toivottujen kaksosten synnyttäminen saattaisi olla monille pariskunnille katastrofi. Kolmosten tai nelosten ollessa kyseessä voisi monessa paremmassakin taloudessa mennä jo pakka sekaisin.

Yunnanin Chuxiongissa, Kunmingin naapurikaupungissa, on kuluneella viikolla herättänyt huomiota neljää lasta odottavan pariskunnan tapaus. Parilla on noussut hiki pintaan synnytyksestä ja muista maksuista aiheutuvia, yli 100 000 yuanin kustannuksia pohdiskellessaan. Euroissakin laskettuna summa on tyly, yli kaksitoista tuhatta.

Tapauksen myötä Yunnan Xinxibao -sanomalehden toimittaja tiedusteli Yunnanin viranomaisilta, olisiko provinssissa olemassa säädöksiä tai lakeja, jotka suojelisivat kahta tai useampaa lasta odottavia, pienituloisia perheitä.

Kävi ilmi, että sekä Yunnanista että koko maasta viralliset, asiaan kuuluvat säädökset puuttuvat, vaikka asiasta onkin Kiinassa ollut puhetta jo kymmeniä vuosia. Niin, luulisi että näin isossa maassa on vuosikymmenien saatossa sattunut kerran jos toisenkin niin, että lapsia on syntynyt enemmän kuin yksi. Tästä huolimatta ovat kunnolliset aloitteet ja täytäntöönpanot jääneet puuttumaan.

Onneksi toimittajan viranomaisilta saaman vastauksen mukaan voi erityisen pahassa tilanteessa oleva pariskunta Yunnanissa anoa tilapäistä avustusta kuluihinsa; avustuksen määrästä päätetään tapauskohtaisesti. Jostain syystä minusta tuntuu, ettei näiden neljän lapsen sekä heidän vanhempiensa tie kuitenkaan ole ihan ruusuilla päällystetty.

Nelosia odottavasta pariskunnasta kertovan artikkelin julkaisi marraskuun 27. päivä sanomalehti 《云南信息报》, teksti luettavissa myös verkossa täällä.

lauantai 24. marraskuuta 2012

Ohjeita elämästä selviämiseen


Lohikäärmeen vuosi

Olen kiinalaiselta horoskoopiltani sika. Kuten meistä jokainen, vietin sekä 12:nnen että 24:nnen ikävuoteni tienoilla oman eläinmerkkini vuotta, ja seuraava kerta koittaa, kun olen 36-vuotias.

Kuvittelin aina, että oman vuoden (本命年) koittaminen olisi hieno asia, mutta näin ei kuitenkaan todellisuudessa ole. Alla esimerkkinä ruutukaappaus juuri tekemästäni Baidu-hausta: kirjoitettuani hakukenttään sanan 本命年 ilmestyi tarjolle muun muassa seuraavia lauseita: Voiko sinä vuonna mennä naimisiin? Mitä omana vuotenaan pitäisi osata varoa? Entä mitä lisätä asuunsa?


Oman eläinmerkkinsä vuonna pitää olla erityisen varovainen, sillä onnettomuus vaanii jatkuvasti kulman takana. Tällä hetkellä tulee siis lohikäärmeiden olla tarkkana!

Huonon onnen ja onnettomuuden pystyy pitämään loitolla punaisella värillä. Niinpä moni uskookin, että esimerkiksi punaisiin alushousuihin pukeutumalla etenkin lapset voivat vuotensa aikana pitää mielensä tyynenä. Kiinalaisen uuden vuoden koittaessa menevät erilaiset punaiset nauhat kuin kuumille kiville, sillä monet kantavat omana eläinvuotenaan nauhaa ranteessaan tai nilkassaan turvaa tuomassa.

Sivistyneen Kunmingin ”seitsemän kiellettyä”

Osa kiinalaisista on edelleen sivistymättömiä juntteja, siitä ei vain pääse mihinkään. Eilenkin bussissa istuskeli mies, joka syljeskeli ja heitteli roskia bussin ikkunasta ulos. Siksi kaduilla ja esimerkiksi julkisissa kulkuvälineissä näkee silloin tällöin opastusta sivistyneemmän käytöksen pariin. Alla käännös ”sivistyneen ja puhtaan Kunmingin ’seitsemästä kielletystä’”.

1. Älä kiroile tai puhu muutenkaan rumia.
2. Älä sylje minne sattuu.
3. Älä roskaa, äläkä heitä jätteitä tai jätevettä minne sattuu.
4. Älä vahingoita julkista omaisuutta.
5. Älä sotke nurmialueita, äläkä vahingoita puita.
6. Älä riko liikennesääntöjä.
7. Älä liimaa tarroja, äläkä maalaa töherryksiä seiniin.

昆明市文明卫生七不准:

1、不说脏话粗话
2、不随地吐痰
3、不乱扔垃圾,不乱丢杂物乱倒污水
4、不损坏公物
5、不踩踏草坪损坏树木
6、不违反交通规则
7、不乱贴乱画.


Ohjeita synnytyksen jälkeiseen kuukauteen

Kiinalaisessa kulttuurissa on olemassa erityinen, peräti kaksi tuhatta vuotta vanha perinne – kiinaksi 坐月子 – jonka mukaan äidin tulee synnyttämisen jälkeen viettää ensimmäinen kuukausi kokonaisuudessaan kotona neljän seinän sisällä.

Käytän ensin esimerkkinä lauseita, joita Baidu tarjoaa syöttäessäni hakusanaksi yllä mainitun kiinankielisen termin. Lauseissa kysytään muun muassa sitä, millaista ruokavaliota tuon kuukauden aikana tulisi noudattaa, mitä hedelmiä saa syödä ja mitä ei, saako pestä hiuksensa tai hampaansa, tai saako käyttää nettiä ja katsoa televisiota. Säännöt ovat selvästi olleet ainakin ennen todella tiukat, mutta nykyisin nainen saanee synnyttämisen jälkeen ottaa hieman rennommin.


Kuukauden ajan tulee naisen ottaa rauhallisesti siksi, että synnyttäminen – tai ”vaimosta äidiksi muuttuminen” – on raskas prosessi, joka aiheuttaa paitsi naisen kehossa, myös hänen elämässään suuria muutoksia. Tämä kuukausi takaa täydellisen toipumisen, mikäli seuraaviin asioihin kiinnitetään riittävän hyvin huomiota:

Lämpö:

Huonelämpötilan tulee olla noin 25 celsiusastetta, ilmankosteuden pyöriessä 50 ja 60 prosentin välillä. Pitkähihainen paita, pitkät housut sekä lämpimät sukat pitävät vilustumisen loitolla. Erityisen kuumana kesäaikana ja talven kylmimpinä aikoina tulee olla tarkkana.

Askareet ja lepo:

Koska synnyttämisen jälkeen nainen on fyysisesti heikossa kunnossa, tulee hänen levätä paljon. Sängystä saa nousta aluksi korkeintaan puolen tunnin ajaksi; voimien lisääntyessä aikaa voi lisätä, mutta sängystä ei silti saa poistua yhtäjaksoisesti yhtä tai kahta tuntia pidemmäksi ajaksi.

Hygienia:

Hiukset ja keho tulee pitää puhtaina, jotta tartunnoilta ja infektioilta vältytään. Ennen vanhaan, kun kodin olosuhteet eivät olleet kovin kaksiset, oli peseytyminenkin kielletty ensimmäisen kuukauden aikana, mutta nykyisin hygienia sentään sallitaan! Peseytyessä tulee muistaa käyttää 40-asteista vettä, ja peseytymisen jälkeen pitää hiukset välittömästi kuivata pyyhkeellä.

Ruokavalio:

Ruokavalio vaihtelee yksilöstä ja synnyttämisen vuodenajasta riippuen. Käänny lääkärin puoleen ja pyydä häntä suunnittelemaan juuri sinun tarpeisiisi soveltuva ruokavalio. Ruoan valmistuksessa kannattaa käyttää inkivääriä, koska sillä on kohtua lämmittävä ja niveliä vetreyttävä vaikutus. Verenkierto sen sijaan paranee syömällä ruokaa, jonka valmistuksessa on käytetty alkoholia.

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Huomauta, jos on huomauttamista


Tykkään pitää mölyjä mahassani, mutta on minulla joskus tapana ilmaista tyytymättömyyteni tai negatiivinen mielipiteeni melko suoraankin. Siksi en aina ole ihan jokaisen ihmisen silmissä se suosituin mahdollinen ihminen.

Kerran eräs kommentistani närkästynyt ystäväni totesi, että "jos sinulla ei ole mitään hyvää sanottavaa, älä sano mitään". Pyrin kuitenkin pitämään kiinni periaatteistani ja oikeudestani kriittisten kommenttien ilmaisemiseen, sillä hiljaisuudella asiat harvemmin paranevat.

Olen aikaisemmin puhunut tämän lukukauden kiinan kurssieni opettajista ylistävään sävyyn – yhtä lukuun ottamatta. Kaksi ja puoli kuukautta olen saanut kärsiä herra Zhangin kiinalaistakin kiinalaisemmista, puuduttavaakin puuduttavammista opetusmetodeista sekä miehen ulkokuoren alla mielestäni kytevästä väsymyksestä opettamiseen. Lisäksi opettajan äänensävy kuulostaa alentuvalta.

Joka viikko peräti kuuden tunnin ajan on herra Zhang tietämättään yrittänyt parhaansa mukaan iilimadon tavoin imeä kiinan kieltä kohtaan tuntemaani intohimoa ulos. Onneksi rakkauteni tätä kieltä kohtaan on kuitenkin vuosia kestäneen suhteen jälkeen yhä vakaalla pohjalla.

Viime aikoihin asti olen jotenkuten kestänyt herra Zhangin luentoja, mutta mittani tuli täyteen viime viikolla. Jopa kotona läksyjä tehdessäni tunsin verenpaineeni kohoavan, kun mietin sitä hätäistä tapaa, jolla vastaukset käytäisiin läpi. Tunneilla aloin tehdä omia juttujani, koska tunsin niiden hyödyttävän oppimistani enemmän kuin mihin loputtomaan toistoon, toistoon ja toistoon perustuvista, luovuutta tukahduttavista opettajan metodeista on ollut. Olen toki yrittänyt seurata opetusta, mutta käytännössä kaikki, mitä herra Zhang meille opettaa, seisoo mustana valkoisella myös edessäni makaavan, avonaisen kirjan sivuilla.

Opettajan metodit eivät juuri ole temmanneet mukaansa, ja kerran kävi niin, että eräänlaisen ”imitaatioharjoituksen” aikana opettaja mainitsi nimeni. ”Anteeksi, en ole kuunnellut, mielestäni tällainen harjoitus on hyödytön”, kuului vastaukseni. Vastaus oli kieltämättä hieman tökerö, mutta se sai varmasti opettajan ajattelemaan; lisäksi se käynnisti oman verenpaineeni kannalta tärkeän tapahtumien ketjun.

Aloin keskustella opettajasta muiden opiskelijoiden kanssa, ja pian kävi ilmi, että en ole ainoa, joille hänen oppituntinsa merkitsevät 90-minuuttista piinaa – tuntui hyvältä saada kriittisille ajatuksilleen vertaistukea. Yksi naispuolinen luokkatoverini oli kuitenkin mielipiteistäni selvästi närkästynyt, ja ajauduimme asiasta pariin otteeseen pieneen sanalliseen vääntöön. Vaikka asiasta ei mitään oikeaa riitaa saatukaan aikaiseksi, tunsin, että luokkatoverini – joka on myös hyvä ystäväni – suhtautuminen minuun muuttui noiden keskustelujen myötä. Ihmiset eivät pidä omistaan eriävistä mielipiteistä.

Viikonloppuna päätin kirjoittaa herra Zhangille sähköpostin, jossa ensin kerron näkemyksistäni ja sitten pyydän lupaa opiskella itsenäisesti oppikirjan jäljellä oleva sisältö loppuun. Käytin useita tunteja kiinankielisen viestin viilailemiseen, muuttaen sitä aina vain kohteliaammaksi, muuttaen perustelujani järkevämmän kuuloisiksi.

Lopulta aloin tuntea, että viestini sisälsi kaiken tarpeellisen, vieläpä suhteellisen järkevässä kiinankielisessä muodossa. Lähetin viestin ja jäin jännittyneenä odottelemaan vastausta. Koska stipendin voimin opiskelevat saattavat usein Kiinassa olla hieman opettajien ”tossun alla” esimerkiksi itse opintonsa kustantaviin verrattuna (joita opettajat eivät periaatteessa voi millään tavalla edes yrittää kontrolloida), odotin negatiivista vastausta, joka johtaisi väittelyyn asiasta eikä lopulta tuottaisi toivottua tulosta, eli vapautusta opettajan tunneilta – tuska saisi jatkua.

Pelkoni oli kuitenkin turhaa, sillä herra Zhangin vastaus oli sangen ymmärtäväinen. Hän kertoi pohtineensa viestiäni yhdessä vaimonsa kanssa (joka on myös opettaja) ja päätyneensä siihen tulokseen, että minun olisi parasta siirtyä tämän kurssin osalta jonkun toisen opettajan vetämään henkilökohtaiseen opetukseen.

Mikä odottamaton tulos! Tänään käyn kansainvälisten asioiden toimistolla keskustelemassa asiasta, ja jokusen viikon kuluttua voinen jakaa kiina-blogissa kokemuksia one on one -opetuksesta.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Li Zhi

Potentiaalisessa sarjassa "mainitsemisen arvoisia kiinalaisia muusikoita tai yhtyeitä" ensimmäisenä luvassa pikainen tutustuminen artistiin, jota minulle suositteli ruotsalainen opiskelutoverini ja joka on sittemmin osoittautunut yllättävän mukavaksi kuunneltavaksi.

李志 (Li Zhi) on Kiinan Jiangsu-provinssista kotoisin oleva 34-vuotias herra, jonka virallisilta nettisivuilta voi vaivatta ladata koko hänen kymmenkunta albumia käsittävän tuotantonsa; halutessaan taiteesta voi kiittää lahjoittamalla artistille haluamansa summan rahaa.


Latasin ensimmäiseksi yksinkertaista nimeä F kantavan albumin, joka edustaa miehen tuoreinta tuotantoa. Albumin mukana tulee Word-tiedostona levyn kappaleiden sanoitukset, mikä helpottaa mukavasti musiikkiin tutustumista.

Levy  alkaa rauhallisella, suorastaan tyypillisellä kiinalaisballadilla 《寻找》(’Etsintä’), jossa epäonnistuneen suhteen särkemä sydän etsii yksinkertaista rakkautta ja sen mahdollistamaa uuden elämän aloittamista. Oikukas kakkosraita 《尽头》 (’Päätepiste’) omaa kevyiden osuuksien rinnalla yllättäen jopa suomalaisen rockin kaltaisia dramaattisia piirteitä; rakkautta ja kuolemaa yhteen nitovat sanoituksetkin ovat välillä kuin suoraan Ville Valon kynästä:

路的尽头是湖
(Tien päätepiste on järvi.)

湖的尽头是你
(Järven päätepiste olet sinä.)

你的尽头有一个人看着我,说:明天,一起下葬
(Sinun päätepisteessäsi on ihminen, joka katsoo minuun sanoen: ”Huomenna meidät haudataan yhdessä.”)

Tunnelmallinen 《门》 (’Portti’, pistä soimaan jos linkki aukeaa!) edustaa levyn kauneinta antia, ja kiinaa ymmärtävä kuuntelija saa tehdä sanoitusten merkityksestä omat tulkintansa. Samoin on monien muiden raitojen kanssa: ainakin itselleni on välillä ihan riittävän vaikeaa tulkita jopa suomenkielisten kappaleiden sanoituksia, eikä kiinankielisen tekstin tulkinta tunnu yhtään helpommalta!

Albumin jälkipuoliskolla tunnelmoidaan paljon menneisyyden muistoissa, usein romantiikkaa huokuvissa merkeissä.

Kappaleen 《山阴路的夏天》 (’Shanyin-kadun kesä’) teksti kuvaa lopulliselta näyttävän eron jälkeisiä tunnelmia. Nanjingin kesä on jättänyt kertojan mieleen elävät muistot kauniista parisuhteesta, yhteisistä hetkistä kesäisillä kaduilla tai kahdeksannessa kerroksessa sijaitsevan asunnon parvekkeella. Myös letkeä seitsemäs raita 《你的早晨》 (’Aamunkoittosi’) virittelee parisuhdetunnelmia, kertoen aamu-unisesta kumppanista, jota ei yhtään kiinnostaisi nousta sängystä saati mennä töihin. Nimeä 《杭州》 (’Hangzhou’) totteleva kahdeksas raita käväisee Zhejiang-provinssissa, jonka pääkaupungista kertojalla on haikeutta ja katumusta aiheuttavia, nuoren, kadotetun rakkauden muistoja vuosien takaa.

Kokonaisuus ei ehkä varsinaisesti tajuntaa räjäytä, mutta suosittelen kuitenkin kokeilemaan, mikäli olet yhtään kiinalaisesta musiikista kiinnostunut!

torstai 15. marraskuuta 2012

Kuluttaja tarvitsee aikaa


Keskisyksyn juhlan ja Kiinan kansallispäivän yhdistelmänä lokakuun alussa syntyneen ”kultaisen viikon” aikana kiinalaiset törsäsivät matkailuun ja siihen olennaisesti liittyvään shoppailuun valtavia summia rahaa. Paljon valuuttaa kilisi kotimaan kassaan, mutta yhä useammilla kiinalaisilla on viime vuosina ollut varaa matkustaa myös ulkomaille.

Jos kiinalaisella on varaa matkustaa vaikkapa Eurooppaan, on hänellä mitä todennäköisimmin varaa myös tehdä se tyylillä. Tilastot kertovat, että kiinalainen turisti kuluttaa usein lomamatkallaan enemmän kuin esimerkiksi eurooppalainen tai amerikkalainen.

Tälle löytyy osittainen selitys siitä, että kiinalainen turisti kuluttaa huomattavan paljon rahaa merkkituotteisiin: vaikkapa Euroopassa kiinalainen tietää ostavansa aidon tuotteen, joka on paitsi laadultaan Kiinan markkinoille valmistettua aitoa parempi (koskee esimerkiksi muotia ja elektroniikkaa), myös hintatasoltaan sitä alhaisempi (Kiinan korkea verotus, euron ja dollarin laskenut arvo yuaniin nähden).

Kiinalaisen turistin tarpeet ovat lisäksi hyvin erilaiset länsimaalaiseen tyyliin verrattuna. Pienen budjetin reppureissaaminen on suosittu valkoisen miehen tapa toteuttaa matkailua, jonka päätavoitteena kuluttamisen ja löhöilyn sijaan on kenties löytää unohtumattomia, seesteisen rauhallisia vierailukohteita sekä saavuttaa syviä elämyksiä vieraiden kulttuurien ja niiden edustajien kohtaamisesta.

Länsimaalainen turisti on itsenäisen elämysmatkailun saralla paljon kyvykkäämpi – harva kiinalainen uskaltaisi lähteä yksinään tai pienessäkään ryhmässä moiselle matkalle, sillä kiinalaisturisteista valtaosa ei osaa kommunikoida edes englanniksi, eikä kokemusta ulkomaalaisten kanssa kommunikoimisesta muutenkaan juuri löydy. Matkat toteutetaankin usein turvallisesti, isossa porukassa, matkatoimiston räätälöiminä.

Globaali talouskriisi rokottaa myös Kiinan talouskasvua. Etenkin maan vienti kärsii, kun yuanin kohonnut arvo euroon ja dollariin nähden on tehnyt Kiinassa valmistetusta tavarasta totuttua tyyriimpää. Kiina yrittää ratkaista tätä pulmaa lisäämällä kotimaan kysyntää, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty.

”Kultaisen viikon” aikainen törsäyspiikki teki harvinaisen selväksi sen, että kiinalaisilla todellakin olisi varaa kuluttaa ja sitä kautta auttaa talouskasvua mukavampiin lukemiin. Ongelma piilee kuitenkin kiinalaisten raskaassa työkulttuurissa: suuri osa työväestöstä raataa kuusipäiväisiä viikkoja, päivittäisenkin tuntimäärän ollessa usein korkeahko; vuosittaisista, palkallisista lomapäivistään esimerkiksi suomalaisen kanssa keskustellessaan saattaisi kiinalainen muuttua apaattiseksi.

Hallituksen yrittäessä puskea kotimaan kulutusta ylöspäin, puskee keskivertokiinalainen yuaneja pankkitililleen niin intensiivisesti, että aikaa tienestien kuluttamiselle ei juuri jää. On ironista, että vapaa-aika – yksi tärkeimmistä asioista paitsi maan talouden, myös sen kansan henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin (ja sitä kautta taas talouden tulevaisuuden) kannalta – on Kiinassa niin pahasti kortilla.


maanantai 12. marraskuuta 2012

Naxi-mamma ja lisää hölmöjä unelmia


Takana on täydellinen viikonloppu henkeäsalpaavan kauniissa maisemissa, erinomaisen lämpimässä säässä ja loputtoman viihdyttävässä seurassa. "Loikkaavan tiikerin rotkon" (Tiger Leaping Gorge tai kiinaksi 虎跳峡) kauneus pysäytti usein miettimään sitä, kuinka hieno sattuma olikaan, että päädyin täksi vuodeksi opiskelemaan juuri Yunnaniin – tässä provinssissa riittää todella paljon nähtävää.

Kirjoitan viikonlopusta lisää myöhemmin; sitä odotellessa jaan jokusen ennakkokuvan maisemista, joissa vietimme kuuden hengen porukalla kaksi unohtumatonta vaelluspäivää.

[kuvat poistettu jälkikäteen]

Kirjoituksiani pitempään seuranneet tietävät, että olen jo pitkään tykännyt unelmoida ja rakennella lähitulevaisuuteeni liittyviä unelmaskenaarioita. Osa unelmista on hölmöytensä vuoksi pyyhkiytynyt jo pois muistin perukoilta, osa taas on jäänyt jonnekin passiiviseen muistiin odottamaan sitä hetkeä, jolloin niistä voisi muun muassa kielitaitoni sekä taloudellisen tilanteeni turvin viimein tulla toteuttamiskelpoisia.

Unelmointi on hauskaa ja motivoi kehittämään itseään. Hölmöistä unelmistani kirjoittamalla olen saanut itse muodostettua niistä aivoissani järkevämmän kuvan ja toivottavasti myös onnistunut auttamaan lukijoita uskaltamaan enemmän, rohkaisemaan heitä pohtimaan, millaisilla tempauksilla he voisivat omaakin elämäänsä värittää. Niinpä jaan taas uuden haaveen.

Loikkaavan tiikerin rotko -reissun jälkeen yövyimme yhdessä Lijiangin monista mainioista majataloista. Mama Naxi -nimeä kantavan hostellin omistaja, suomeksi vaikkapa "Naxi-mamma", on aviomiehelleen töykeä mutta etenkin kiinaa osaaville vierailleen upean ystävällinen ja puhelias, Kiinan Naxi-vähemmistöä edustava reipas emäntä.

Hänen olohuoneensa on meidän olohuoneemme, ja illan viettäminen hostellin oleskeluaulassa on mitä mukavinta, kun tunnelmallisessa huoneessa aikaa viettäessä makoilee omistajatar läheisellä sohvalla televisiota katsellen, kyljessään lämmittelevä kissa ja jaloissaan pari sievää, uinuvaa koiraa. Aina silloin tällöin nousee Naxi-mamma sohvaltaan ja käy täyttämässä vieraidensa kupit ilmaisella teellä tai tarjoaa syötäväksi banaanin tai muuta purtavaa.

Sunnuntaiaamuna olin sen verran aikaisin jalkeilla, ettei aulassa aamuaan viettämässä vielä ollut juuri muita vieraita; niinpä Naxi-mamman huomio kiinnittyi kiinaksi sujuvasti juttelevaan suomalaismatkailijaan. Juttelimme pitkään, kunnes lopulta hän pyysi minua kirjoittamaan muistikirjaansa yhteystietoni siltä varalta, että vastaisuudessa ilmenisi avautuvia työpaikkoja.

Päivittelimme jonkin aikaa Kiinassa työskentelevien ulkomaalaisten korkeaa palkkatasoa kiinalaisiin nähden. Totesin, ettei itselleni raha ole Kiinassa oleskelussa koskaan ollut niinkään etusijalla, vaan tärkeintä on ollut löytää tilaisuuksia elää kiinalaisessa ympäristössä siten, että varat juuri ja juuri riittävät kielitaidon kohentamiseen, maan kulttuurin ja ihmisten tuntemuksen syventämiseen sekä satunnaiseen matkailuun.

Puolitosissani ehdotin Naxi-mammalle, että hän ottaisi minut ensi vuonna lukuvuoden päätteeksi leipiinsä. Sain ehdotukselleni selvää vastakaikua, vaikka hän totesikin, ettei voisi maksaa minulle enempää palkkaa kuin kiinalaisille työntekijöilleenkään – alle 300 euroa kuussa, majapaikka ja ateriat päälle. Moisia olosuhteita ei minun tarvitsisi kauaa pohtia, sen verran alhaiset ovat elinkustannukseni; totesin emännälle, että sehän riittäisi minulle vallan mainiosti.

Vuosi kiinalaisen majatalon työntekijänä kiinalaisessa pikkukaupungissa, joka on paitsi ilmastoltaan erittäin raikas, myös lähiympäristöineen todellinen ulkoilijan (etenkin maastopyöräilijän) unelma? Ajatus on nyt pyörinyt päässäni pari päivää, ja se varmasti heikkenee ja vaipuu lopulta jonnekin sinne aivojen perukoille. Aion joka tapauksessa matkustaa vielä uudestaan Lijiangiin, majailla Mama Naxi -majatalossa, haistella kaupungin ja sitä ympäröivän maaseudun tunnelmia, ja ehkä, ehkä jos kaupunki jättää hyvät fiilikset, alkaa neuvotella Naxi-mamman kanssa yhteistyöstä.

torstai 8. marraskuuta 2012

Tyttöjä vai naisia?


Eräänä päivänä päädyin pyörälläni jonkinlaisen turistialueen portille. Aluetta kuvaavaa karttaa ihmetellessäni liittyi seuraani uteliaita, naispuolisia kiinalaisia yliopisto-opiskelijoita. Tein heihin luonnollisesti suuren vaikutuksen puhumalla sujuvasti tavallisimmat lauseet, joita kiinalaisten kanssa tulen yleensä käyttäneeksi: olen suomalainen, opiskelen täällä kiinaa, olen tottunut kiinalaiseen ruokaan, ja niin edelleen…

Sitten tuli pyyntö: Esittelisitkö meille lihaksiasi? Totesin, ettei minulla ole mitä esitellä (ihan totta muuten). Sitten toinen pyyntö: Voimmeko ottaa sinusta kuvan? Sanoin, että mieluummin ei, mutta vain parin sekunnin kuluttua kymmenkunta älypuhelinta osoitti jo minua kohti. Poistuin paikalta todeten kohteliaasti, ettei ulkomaalaisen kohdatessaan ihan näin kannata toimia.

Pyöräillessäni pohdin itselleni tuttua aihetta, kiinalaisia naisia. Pohdiskelulle löytyy aihetta päivittäin, välillä hyvässä, useammin ei niin hyvässä mielessä.

Ilman minkäänlaista liioittelun häivääkään voi todeta, että länsimaalainen mies kuin mies löytää halutessaan itselleen Kiinasta vähintään ihan kelvollisen vaimon; naispuolisillakin valkonaamoilla näyttäisi riittävän kysyntää, mutta varmaan 90 prosenttia kohtaamistani sekarotuisista pariskunnista koostuu kiinalaisesta naisesta ja ulkomaalaisesta miehestä.

Itse mietin usein, haluanko olla osa tuota vääristynyttä ilmiötä. Suhteeseen luo mielestäni vinot lähtöasetelmat muun muassa se tosiseikka, että pariskunnan osapuolet tulevat useimmissa tapauksissa täysin päinvastaisista lähtökohdista, esimerkiksi taloudellisesta, kulttuurillisesta ja yhteiskunnallisesta näkökulmasta.

Ei ole helppoa erottaa, onko minulle hymyilevä kiinatar kiinnostunut minusta ihmisenä vai siitä, mitä edustan: vaurautta, joka voisi avata väylän turvalliseen loppuelämään, kenties vieraassa maassa, jossa perheen perustaminen on helpompaa ja jossa ei tarvitse raataa itseään kuoliaaksi saavuttaakseen hyvän elämän perustarpeiksi katsomansa asiat – kiinalaisnäkökulmasta usein lapsi ja lapselle hyvä koulutus, itselle asunto ja auto, vähän matkailua lomilla; palava rakkaus ei välttämättä löydy ihan sieltä prioriteettien kärkijoukosta. Ok kumppani riittää.

Jos joskus päädyn parisuhteeseen kiinalaisen naisen kanssa, tapahtuu se mitä todennäköisimmin ystävystymisen kautta, sillä haluan tuntea hänet läpikotaisin ennen pieniä tai isoja askelia mihinkään suuntaan.

Varmaankin lähestulkoon paikasta riippumatta saa ulkomaalainen Kiinan kaduilla kulkiessaan osakseen paljon ihailevia katseita. Yhtäkkinen valtaisa imartelevien katseiden ryöppy sekoittaa helposti (ainakin miehen) pään, ja esimerkiksi kotimaassaan harmaatakin harmaampaa massaa edustava henkilö saattaa Kiinassa nopeasti alkaa tuntea olonsa kuninkaalliseksi, äärimmäisen puoleensavetäväksi.

Kiinalainen saattaa tulla juttelemaan ja kertoa sinulle suoraan haluavansa olla ystäväsi. Kuvittele samanlainen asetelma vaikkapa kahden suomalaisen kesken: istut kahvilassa lukemassa, ja viereesi ilmestyy ihminen joka sanoo päättäneensä juuri, että nyt meistä pitäisi nyt tulla ystäviä. Miten reagoisit, käskisitkö painua helvettiin? Itse ainakin pitäisin moista lähestymisyritystä outona, sillä mielestäni ystävät löydetään yhteisten asioiden ja sattumien kautta; kahdesta ihmisestä tulee ystäviä siten, että he viihtyvät yhdessä ja tulevat juttuun. Kiinalainen ajattelee usein, että ystävä löydetään luonnollisesti etsimällä ja sitten tarjoamalla löydetylle ystäväehdokkaalle vaikka ateria hyvässä ravintolassa ja/tai antamalla hänelle lahjoja.

Mutta eiköhän niitä suhteita synny täällä normaalillakin tavalla. Eräs uusi tuttavani totesi pitävänsä siitä molemminpuolisen uteliaisuuden herättämästä jännitteestä, joka syntyy, kun kiinalainen kiinnostuu silmää miellyttävästä ulkomaalaisesta ja saa reaktiolleen vastakaikua. Olen itsekin kiinnostunut kiinalaisista naisista, sillä pidän heitä erittäin kauniina ja puoleensavetävinä. (Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteivätkö myös länsimaalaiset naiset olisi silmissäni kauniita; kiinalaisia nyt vain sattuu täällä olemaan ympärillä aika monta.)

Painottaisin edellisestä lauseesta kuitenkin sanaa nainen. Yliopistomaailmassa törmää naisiin oikeastaan vain ollessaan tekemisissä opettajien kanssa – opiskelijat ovat silmissäni tyttöjä, toisin kuin esimerkiksi Suomessa. Etenkin kaltaiseni, kolmenkympin rajoja kolkutteleva mies saattaa kampuksella vahdata ympäriinsä naiskauneuden perässä, mutta ainakaan itse en oikeastaan viitsi osoittaa sen suurempaa kiinnostusta. En usko, että kaksikymppinen kiinalaistyttö kykenee tarjoamaan henkisellä tasolla antoisan parisuhteen.

Ongelmalliseksi tämän tekee Kiinassa se, että joka ikinen kiinnostava, ikänsä puolesta sopiva nainen näyttäisi olevan aikoja sitten varattu. Naimaikäisiä miehiä on Kiinassa jopa 10 prosenttia naisia enemmän, joten nainen löytää kyllä nopeasti itselleen kriteerinsä täyttävän miehen.

Monessa suhteessa kehittyneemmässä Hongkongissa tilanne on sen sijaan toisin. Siellä naiset ovat erittäin korkeasti koulutettuja, lisäksi heitä on enemmän kuin miehiä. Monet hongkongilaiset miehet pitävät koulutettua naista eräänlaisena uhkana: jotkut käyvät mieluummin etsimässä itselleen Manner-Kiinan puolelta – esimerkiksi Shenzhenistä – naisen, jonka ei tarvitse pelätä haikailevan perheen elättäjäksi ja siten perheen pääksi ryhtymistä.

Ehkä Hongkongista voisi löytyä kolmekymppisellekin ulkomaalaiselle fiksu nainen…

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Puolivälin puoliväli


Rakas päiväkirja...

Syyslukukauden puolivälin koeviikko on päättynyt osaltani menestyksekkäästi, ja ajattelin sen kunniaksi kirjoittaa tällaisen köykäisen statuspäivityspostauksen.

Kunming on kohdellut Raunoa edelleen niin hienosti, että silloin tällöin poika tulee suorastaan liikuttuneeksi silkasta mielihyvästä.

Ikuisen kevään kaupungissa paistoi lokakuussa aurinko lähes poikkeuksetta siniseltä taivaalta, ja usein iltapäivät kuluivatkin nurmella makoillessa ja auringosta nautiskellessa. Lukuisten pyöräretkieni tuoma, vertaistaan hakeva rusketus on tuonut minulle huvittavan, sanojen brown ja Rauno ääntämykset sekoittavan lempinimen ”Browno”.

Auringon laskettua kokoonnumme usein hulppeille illallisille, joko itse kokaten tai johonkin mukavaan pikku ravintolaan päätyen. Toisinaan ilta kuluu aasialaisen elokuvan merkeissä, oluesta ja savukkeista ei myöskään ole puutetta.

Perjantaina vietimme naamiaisteemaista iltaa kokeiden päättymisen kunniaksi, ja tarkoituksena oli myös kokata jotain omalle ruokakulttuurille tyypillistä. Olin parin hermoromahduksen jälkeen valmistuneen uunipannukakkuni suhteen sen verran epävarma, että meinasin heittää koko viritelmän roskiin; pakkasin sen kuitenkin mansikkahillopurkin kera mukaan, ja yllätyksekseni siitä tuli illan hitti – etenkin ruotsalaiset kaverini menivät pannukakusta täysin sekaisin!

Ilta jatkui juopottelun ja kasvojen töhrimisen merkeissä, ja kaikilla tuntui olevan hauskaa. Tunnen olevani onnekas, sillä olen täällä onnistunut tapaamaan ihmisiä, jotka toisaalta uskaltavat jopa kolmesta ikävuosikymmenestään huolimatta tehdä itsestään narrin ja käyttäytyä suorastaan lapsellisesti, mutta jotka toisaalta ovat samalla erittäin älykkäitä ja ihmisinä kiehtovia.




Monet ovat päätyneet tänne silkasta kiinnostuksesta kieliin ja kulttuureihin, ja olenkin ilokseni saanut huomata, että esimerkiksi kääntäjiä ja kirjoittajia on kaveripiirissäni lukuisia: jotkut bloggaavat, toiset runoilevat, eräillä on työn alla kandi tai gradu, yksi on jopa kirjoittanut huonon maun rajoja kolkuttelevan eroottisen romaanin. Pieni vertaistuki on wannabe-kynäniekalle aina hyvästä.

Rahallisesti olen aika tiukan budjetin rajoissa, mutta se ei ole elämän laatuun oikeastaan vaikuttanut. Tiedossa on silti lähiaikoina ainakin yksi eeppinen matka Yunnan-provinssissa (säiden salliessa).

Lisätienestiä olen matkailua varten löytänyt jonkin verran: eräänä viikonloppuna minut ja kaksi muuta valkonaamaa värvättiin esiintymään suuren kiinalaisen apteekkiketjun televisiomainoksessa (aiheesta lisää myöhemmin), ja ilmoilla on myös ollut englannin kielen yksityistuntien antaminen; oikolukuhommia on viimevuotiseen tapaan ollut Suomeen päin jonkin verran.

Päätavoite lisätienestin suhteen – tekstien myyminen suomalaisille lehdille – ei ainakaan vielä ole tuottanut tulosta, mutta olen ainakin tehnyt rohkeasti aloitteita. Aion jatkaa yrittämistä ahkerasti sitä mukaa, kun tarjoamisen arvoista tekstiä syntyy. Aiheita on edelleen mielessä, mutta aika vain ei tahdo sallia, kun nyt on toisaalta ollut liian kiire nauttia elämästä ja toisaalta se tärkein eli kielen opiskelu on vienyt suurimmat mehut.

Opiskelu maittaa yhä, kenties paremmin kuin koskaan Kiinassa tähän asti. Lisää voimaa tuli kokeiden tulosten myötä: sain jokaisesta neljästä kokeesta arvosanaksi 90 prosenttia tai enemmän, mikä on mainio suoritus ottaen huomioon sen, että advanced-porukkamme muut oppilaat tulivat tuloksissa enemmän tai vähemmän kaukana perässä.

Tämä on taas todella aikaista spekulointia (koskaan ei tiedä mitä huomenna tapahtuu), mutta olen viime aikoina huomannut miettiväni paljon aikaa tämän lukuvuoden jälkeen. Asumislupani on voimassa ensi vuoden syyskuun puoleenväliin asti, ja mielelläni jatkaisin senkin jälkeen elämääni täällä ikuisen kevään kaupungissa… Aika näyttää, riittävätkö varat, vai löydänkö kenties viimein Kiinasta työtä, joka tuntuu tekemisen arvoiselta.

Hienointa on kuitenkin ollut nyt huomata se, että minkäänlaisia paineita ei ole!

torstai 1. marraskuuta 2012

Länsimaalainen ihanneaviomies


Tämänkertainen kirjoitus on suurilta osin englanniksi, pahoitteluni niille lukijoille, jotka eivät englantia osaa. Toisaalta, englanti on tässä sen verran kömpelösti kirjoitettua, että ehkä Google Translate voisi tarjota uteliaille suunnilleen yhtä viihdyttävän käännöksen…

Alla oleva ”nainen etsii miestä” -deitti-ilmoitus löytyi goKunming.com-sivuston henkilökohtaista-osastolta. Keski-ikään ehtineellä, eronneella yhden lapsen kiinalaisäidillä on hakusessa kohtuu hyvissä varoissa oleva länsimaalainen mies. Vaatimukset ovat tiukat, mutta nainenkin vaikuttaa kuvauksensa perusteella melkoiselta saaliilta; osa tekstistä tosin on hieman hankalasti tulkittavaa…

Suuri osa ilmoituksesta varmasti naurattaa lukijaa – ehkä sen ajoittain absurdilta kuulostavan sisällön, ehkä keskinkertaista kehnomman englannin vuoksi (kiinaa tunteva lukija voi monissa kohdissa huomata, että nainen on kääntänyt kiinankieliset ajatuksensa sanasta sanaan englanniksi); ilahduttavia ovat myös ilmoituksen kohdat, joissa nainen empimättä mainostaa kauneuttaan.

Tekstin takana piilee kuitenkin myös vihjeitä kiinalaiselle kulttuurille tyypillisistä piirteistä sekä elämänkumppanin etsimisessä yleisesti tärkeinä pidettävistä seikoista, jotka saattavat toisenlaisen kulttuurin silmin nähtyinä kenties tuntua erikoisilta.

Tässä ilmoitus:

in my life .i like Health. I am looking for serious marriage. yes. I like to go out for dinner for the simple fact I love to cook.. Well i don't like out for pizza or a burger. Those are junk food. I no eat. i hope you is a very Health man . nice to meet you .i like Classical music. And modern music. Sing and dance. Tourism .my goals is do a good wife .my aspirations is find a love me .good husband. my Self-confidence..is makes me unique. i like sexy man and handsome cool man . i mean that i want to be with you in real life and make you happy all the time . I told you I love a lot. I high school. I'm a good athlete. I like football and badminton. I was a sprinter and high jumper. 18 years of age I do modeling. . 21-year-old marriage. 22-year-old With my daughter . I always like to record every moment in life. To the future is really old when it came out to enjoy themselves. To see their own young when a lot of stories, how beautiful I grew fond of music. I like to sing. My childhood dream when singer. I am born with a good voice.

If a woman have a career. There are a good income. There are good jobs. And a good family. They will easily find a much larger age of man, or a have no money man go to sleep easily.
Only those. Does not work without a good income. There is no good woman of the family. They will be very easy to hook a woman i not hide anything, i use my real name and photo.

I totally do not care about any comments
I am already on the network is a man of the hour
I do not care the how you jealous.
Because of me Originally Is A beautiful. Stunner.
If you have any Unconvinced. You only have to go Hit tree. Because I am arrogant than you Arrogance . Arrogant
If you are a sly old fox. I'm sorry. For me. No effect. Because I'm the hunter. Than your cunning

I came here . i'm is looking for The future. And my life partner . do you understand ? i must to Explain for you .I version of the looking Marriage .I hope life is the quality of life. I'm looking for quality caring man. But not rubbish. my looking for Marriage and real and effective

I come from China. My home is in Kunming, Yunnan Province. I was divorced for six years, gave birth to a daughter. Now i want looking for married with families. I live alone. i have a brother and sister. Parents' health. I do not have any burden in China. I have a good income and a house, like the style of a gentleman of Europe and the United States men's due to my love of Western culture. Want to find a white man from the West to get married if you are a lover of Chinese culture. Marry Chinese women wife men can be a letter to my photos.

My looking Marriage conditions

1. from Canada, the United States. Germany. UK. Single white men and divorce. Must hold a single proof

2. height 1.75 cm and 1.90cm Weight 85 kg - 95 kg 45years and 60years

3. Honest. Kind caring loving family. Love children and love for the elderly.

4. High school and college degrees to work. Income. House.

5. Refused to lie. Refuse game . refused playboy .Refuse game meet .refused to love AIDS