Joululoki, osa I – Punkkia punkassa, äkkilähtö ”pässikaupunkiin”

Koska lukukauden päätöstenttiemme ajankohta osoittautui sangen yllättäväksi, menivät alkuperäiset matkasuunnitelmani hieman mönkään. Niinpä päädyin jo joulun päiviksi pikaiselle visiitille eteläiseen Guangzhouhun ystävää tapaamaan. Rajatun budjetin vuoksi hoidin matkat junalla; kaksi 26-tuntista junamatkaa jättivät itse Guangzhoulle suunnilleen kaksi ja puoli vuorokautta.

Pitkät junamatkat eivät ole Kiinassa enää osoittautuneet ongelmallisiksi, kun olen fiksuna poikana onnistunut matkustamaan sesonkien ulkopuolella, jolloin paikan makuuvaunusta saa ostettua helpommin. Ala-, keski- ja yläpunkasta suosittelen valitsemaan sen alimman, sillä vaikka se on hitusen muita punkkia kalliimpi, on se tavallisesti punkista ainoa, jossa pystyy nousemaan kunnolla istumaan. Kun junassa viettää kokonaisen vuorokauden, on tälläkin pieneltä vaikuttavalla asialla merkitystä.

Niinpä menomatka sujui rattoisasti, kun pystyin tekemään mitä halusin. Oppikirja oli mukana ensi maanantaina alkavia tenttejä varten, ja opiskelun lomaan vaihtelua toivat muun muassa kiinalaiset sanomalehdet sekä Lonely Planetin muhkea Yunnan-osuus.

Jostain syystä nukun nykyisin kiinalaisessa junassa kuin tukki, vaikka meno onkin yöllä melko kolisevaa ja vaikka valot (ja radio) laitetaan päälle heti aamuseitsemältä. Illalla kuuntelin väsyneenä joululaulujen ja AIDS-valistuksen sekoitusta, ennen kuin vaivuin pitkään, syvään uneen. Uskon hyvien unien johtuvan siitä, että Zhejiangin-aikoinani ehdin kokea turhan monta yötä tupakansavussa kovalla, pystysuoralla penkillä, jolla nukahtaminen on aina taitolaji ja haaste myös kaulan nikamille. Moisten kokemusten jälkeen kova ja kapeakin punkka tuntuu aina luksukselta!

Kiinalaiset matkakumppanini olivat mennessä mukavia, mutta minua ikuisesti Kiinassa vainoava kirous oli kuitenkin läsnä. Olen joskus ”pienenä” Pekingistä käsin jo tästä aiheesta kirjoitellutkin, enkä näemmä vielä nelisen vuotta myöhemminkään ole päässyt asiasta yli: kiinalaisten ruokatavat ovat yhä kuin jostain toisesta maailmasta.

Tuntui siltä, että jonkinlaiset Kiinan ulkomaalaisvastaiset joukot olivat laowain havaittuaan pistäneet kätyrinsä paikalle. Kiinalaiset söivät ympärilläni jatkuvalla syötöllä, milloin kanan jalkoja tai keitettyjä kananmunia, milloin pikanuudeleita tai banaania – ja koskaan eivät suut pysyneet kiinni. Aina jossain lähistöllä tuntui istuvan mies luu kädessä ulkomaalaista uteliaasti tuijotellen. Eräs nainen jopa päätti aterioinnin aloitettuaan aloittaa aikansa kuluksi myös puhelun, joka kestikin sopivasti juuri saman verran kuin itse nuudelit. Onneksi mukaan osuneessa Bad Religionin musiikissa ei hiljaisia hetkiä juuri ole, joten sain punkilla aina paetuksi ahdistavimpia hetkiä.

Matkalleni toi lisäväriä yläpuolellani matkustanut englantia puhuva, guangzhoulaiselle öljy-yhtiölle työskentelevä nuori nainen, joka oli päättänyt paeta puuduttavaa elämäänsä ja lähteä kenellekään kertomatta kiertämään Yunnania.

Avattuaan reilun viikon pakomatkan jälkeen puhelimensa oli hän ”yllätyksekseen” saanut huomata, että häntä etsittiin kissojen ja koirien kanssa ja ihmiset olivat huolissaan. Weibon eli Kiinan Twitterin tehosta kertoo paljon se, että yli tuhat ihmistä oli noiden päivien aikana jakanut tytön olinpaikan perään tiedustelevan viestin. Hänen lähtönsä mahdollisista syistä oli tehty jopa äänestyksiä.

Sain hänestä kaivattua matka- ja juttuseuraa, ja uskon, että omatkin turinani tulivat hänelle tarpeeseen: hän yritti kovasti olla ajattelematta niitä hetkiä, jolloin hän joutuu kohtaamaan läheistensä paheksuvat katseet ja kuulemaan tulevan toruvien nuhteiden myrskyn. Itse en halunnut ottaa kantaa siihen, oliko hänen tekonsa vastuuton vai ei, mutta päätin kuitenkin olla hänen tukenaan ja rohkaista häntä nostamaan päänsä pystyyn.

Minulle hän edusti valitettavaa mutta mielenkiintoista esimerkkiä uudesta Kiinasta, jossa ihmiset elävät kovan paineen ja jatkuvan muutoksen alaisina, eikä individualistisia tekoja perheen sisällä läheskään aina suvaita. Ruokatavoiltaan hän oli moitteeton.

Paluumatkalla ei ilmennyt mitään merkille pantavaa, mutta junamatkojen välisistä ajoista Guangzhoussa sen sijaan löytyy jaettavaa – siitä seuraavassa postauksessa.