lauantai 13. elokuuta 2011

Vainoharhoja hostellissa

Kyllä huomaa, että olen tottunut asumaan yksinäni, kun nukkuminen dormissa on ollut hieman sekavaa! Ensimmäisenä iltana olin niin poikki, että menin nukkumaan jo ennen seitsemää, eikä silloin huoneessa ollut muita paikalla. Pari tuntia myöhemmin heräsin siihen, kun hostelliin juuri kirjautunut thaimaalainen nuori kaveri halusi esitellä itsensä. Ensimmäiset sekavat lauseeni menisivät suomeksi käännettynä jotakuinkin näin: "Kuka helvetti sää oot?" ja "Mitä sää täällä teet?" Kokosin itseni kuitenkin melko nopeasti, ja onnistuin selittämään, että olen usein hieman outo unisena (isääni tullut).

Toisena yönä otin jo selvästi rauhallisemmin, mutta aamuisin on ollut vielä vähän sellaista "kuka siellä nyt taas kajoaa tavaroihini?!" -sekoilua, lähinnä siksi että olen nukkunut niin pitkään, että muut ovat saaneet aamutoimensa hoidetuksi ja lähteneet, kun itse olen vasta alkanut harkita nousemista. Päätin kuitenkin tänään jatkaa hostellivaraustani (vielä kun se oli mahdollista), joten majailen tässä huoneessa yhteensä 19 yön verran ennen kuin matkani jatkuu mantereelle päin. Eiköhän siinä ajassa ehdi jo tottua melkein mihin tahansa.

Kameran kanssa liikkuessa olen joutunut toteamaan, että jotkut asiat vain on parempi kokea omin silmin kuin linssin läpi. Kaikkea suurta - lähinnä rakennuksia - olen tässä kolmen päivän ajan ehtinyt ihmetellä, mutta ei massiivinen rakennus oikein tunnu kuvassa näyttävän miltään. Laitan tähän joka tapauksessa joitain näytteitä siitä, miltä Hong Kongissa näin alkajaisiksi on näyttänyt (kuvatekstejä en ainakaan vielä osannut laittaa, mutta ehkä niin on parempikin). Tällaisia kuvia on internet väärällään, mutta ei kai muutamasta lisäkuvasta haittaakaan ole. Ehkä sitten, kun olen asettunut aloilleni Jinhuaan, tulee kuvailtua jotain vähän pienimuotoisempaakin...






1 kommentti:

  1. "Kuka helvetti sää oot?"

    "Mitä sää täällä teet?"


    hahahaha!

    VastaaPoista