torstai 18. elokuuta 2011

"The Peak I Love You!"

Ensimmäinen, fyysisesti yllättävän rankka viikkoni Hong Kongissa on päättynyt, ja toistaiseksi olen pysytellyt turvallisesti hostellini "lähistöllä": pääasiassa Hong Kong Islandilla ja jonkin verran myös Kowloonin puolella. Viimeistään 20-päiväisen reissuni kääntyessä jälkipuoliskolleen alan suunnitella myös matkoja muille saarille, joten paljon jännitystä pitäisi olla vielä luvassa - isosta Buddhasta on varmasti tulossa kuvia.

Toistaiseksi ehdoton suosikkipaikkani on ollut Victoria Peak, joka lienee Hong Kongiin saapuvien turistien yleisin kohde, eikä syyttä. Jo matka saaren korkeimmalla huipulla sijaitsevalle Peak Towerille on elämys: jos jonot eivät ole liian pitkät, kannattaa valita Peak Tram, raitiovaunu (EDIT siis funikulaari!), joka alkoi kuljettaa ihmisiä ylös jo vuonna 1888. Hämmästyttävä vaunu kulkee välillä rinnettä pitkin kuumottavan jyrkässä kulmassa, ja olikin yllättävää kuulla, ettei sen kanssa ole koskaan sattunut onnettomuutta.

Huipulla kannattaa aloittaa Peak Towerista, jonka tarjoamaa näkymää kaikkiin mahdollisiin suuntiin ei voi sanoin (eikä ehkä kuvinkaan riittävän hyvin) kuvailla. Koska torniin on (näennäisen pieni) 30 HKD:n ylimääräinen pääsymaksu, ei siellä myöskään ollut erityisen kova tungos edes sesonkiaikana, joten kuvia pääsi nopeasti räpsimään haluamiltaan paikoilta.

Halusin ottaa Peakista kaiken irti, joten kävin siellä kaksi kertaa, ensin illan pimeydessä ja sitten keskellä kirkasta päivää. Päiväreissulla patikoin vielä hienon, huipun ympäri kiertävän Lugard Road/Harlech Road -reitin, joka tarjosi reilun tunnin verran varjoa, hiljaisuutta sekä mielenrauhaa ja joka yllätti välillä myös hienoilla maisemilla. Alla vielä kuvamaistiaisia Peakilta ja sen lähiympäristöstä. [kuvia poistettu jälkikäteen]




P.S. Tuo otsikko viittaa johonkin outoon kampanjaan, joka kannustaa ihmisiä ottamaan itsestään Peakilla kuvia, joissa he ovat muodostaneet käsillään sydämen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti