perjantai 28. helmikuuta 2014

Kiina lukuina (IV)

Hainevällä pröystäily pannassa

Kun kiinalainen uusivuosi tänä vuonna koitti, oli hainevän kysyntä Kiinassa laskenut 70 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Hongkongilaisten, haineväbisnestä pyörittävien liikemiesten mukaan Kiinasta tulevan kysynnän romahtaminen oli iso kolaus liiketoiminnalle: heidän kokonaishainevävientinsä laski viime vuoden sesonkilukuihin nähden peräti kolmanneksen.

Syy kysynnän selkeään laskuun löytyy viime kuukausina täytäntöön pannusta sarjasta toimia, joilla pyritään kitkemään Kiinassa viheliäistä korruptiota. Vastedes virkamiesten on Kiinassa luvatonta törsätä julkisia varoja esimerkiksi ylellisiin ravintolailtoihin, joihin on tyypillisesti kuulunut sellaisten tyyriiden ruokalajien kuin hainevä- ja pääskysenpesäkeiton nauttiminen, kalliiden savukkeiden lahjoittaminen sekä aitona todella ylellisen ja kalliin maotai-viinan nauttiminen.

Lähde: NBC

Hurjia aborttilukuja

Viimeisimpien tilastojen mukaan Kiinassa suoritetaan vuosittain yli 13 miljoonaa aborttia. Aborteista yli puolet tehdään alle 25-vuotiaille, raskaaksi tulleille naisille, joista peräti puolelle kyseessä ei edes ole ensimmäinen abortti. Asiantuntijoiden mukaan abortin läpikäyneillä riski mielenterveysongelmille altistumiselle on jopa kolminkertainen niihin nähden, joille ei aborttia ole tarvinnut tehdä.

Kiinassa lapsen synnyttämistä pidetään vakavana rikkomuksena silloin, kun se tapahtuu avioliiton ulkopuolella, liian nuorena tai kun lapsen synnyttämällä rikottaisiin syntyvyyspolitiikan voimassaolevia asetuksia. Siksi niin monet nuoret naiset ajautuvat raskaaksi tultuaan aborttiklinikoille.

Lähde: 《大众医学》

Monimutkaisin kiinalainen kirjoitusmerkki?

Kiinalaisia kirjoitusmerkkejä opiskelevat ovat usein kiinnostuneita siitä, mikä onkaan monimutkaisin kirjoitusjärjestelmästä löytyvä merkki. Vastaus saattaa hyvinkin löytyä alla jakamistani kuvista. Ylemmässä kuvassa monimutkaisempi, perinteinen versio kirjoitusmerkistä, jonka ääntämystä mandariinikiinassa edustaa tavu biang (sekin tavuna kiinan kielessä harvinainen); alemmassa kuvassa merkin ”yksinkertaistettu” versio:




Pikaisten laskujeni mukaan perinteinen merkki koostuu yhteensä 56 siveltimenvedosta, kun yksinkertaistetun kirjoittamiseen riittää niinkin vähän kuin 43 piirtoa. Merkki tuli hiljattain puheeksi, kun Kiinan presidentti Xi Jinping viihdytti kotonaan arvokkaita vieraita. Herkkujen joukossa oli ruokalaji nimeltään ”biang biang 面”, eikä sitä monimutkaista merkkiä tietenkään kukaan muu osannut kirjoittaa kuin herra Xi itse.

Lähde: 《华商报》

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti