torstai 13. helmikuuta 2014

Toisenlainen ”syöpäkylä”

Jaoin vajaa vuosi sitten Kiinan ”syöpäkyliin” liittyvää uutisointia. Silloin puhe oli kylistä, joissa etenkin teollisuuden tuottamien saasteiden vuoksi paikallisen väestön keskuudessa oli alkanut ilmetä huolestuttavissa määrin syöpää.

Tällä kertaa jaan uutismateriaalia niin ikään ”syöpäkyläksi” nimetystä paikasta, mutta nyt syy moiselle nimitykselle on erilainen.

Guangxi-provinssissa sijaitsee Bama-niminen pikkukaupunki, joka on tunnettu yhtenä maailman viidestä kärkipaikasta, joissa väestön keskimääräinen elinikä on poikkeuksellisen korkea. Erityisen arvokkaana pidetään kaupungin sisältä löytyvää, vuorten ympäröimää Baimotun-nimistä aluetta.

Nykyisin Baimotunissa vierailee vuosittain yli miljoona matkailijaa, niiden joukossa lukemattomia syöpään sairastuneita. Sairastuneet ovat alkaneet rynnätä paikalle sen tarjoaman suotuisan ympäristön sekä puhtaan ilman ja veden vuoksi. Kylän uskotaan olevan otollinen paikka toipumiselle ja kehon syöpäläisistä eroon pääsemiselle. Matkailupalveluille on alkanut löytyä yhä enemmän kysyntää.

Turismin kehittymisen myötä lukemattomat syöpäpotilaat ovat päättäneet jäädä pidemmäksi aikaa. Siksi Baimotun onkin saanut liikanimen ”syöpäkylä”. Paikalle tiensä löytäneet, syövästä kärsivät puolestaan ovat ristineet itsensä ”syöpää sairastaviksi muuttolinnuiksi”. Näille muuttolinnuille Baimotun edustaa elämän viimeistä oljenkortta.

Joka aamu kello kuusi kylässä on jo täysi hulina päällä, kun Panyang-joella satakunta ihmistä on asettunut jonottamaan. Ihmiset ovat tulleet noutamaan vettä, ja vuoroaan odottavista valtaosa on syöpäsairaita. Joen hyvämaineista vettä pidetään luonnollisena parantajana, minkä vuoksi sitä halutaan käyttää erilaisten kuumien juomien ja keittojen vetenä. Monet ovat niin vakuuttuneita tämän ”pyhän veden” terveysvaikutuksista, että heittäytyvät jopa jokeen aamu-uinnille.

Paikalliset ovat kuitenkin sitä mieltä, että Baimotun ja Panyang-joki ovat muuttuneet. Jokivesi ei ole enää niin kirkasta ja makeaa kuin ennen. Erilaiset saasteet sekä ihmisten ja liikenteen kasvanut määrä ovat vaikuttaneet veden puhtauteen, eivätkä paikalliset sitä enää juuri tahdo juoda.

Kyläläisten mukaan ennen Baimotunin avaamista turismille ei siellä juuri roskia näkynyt, puhtaanapitotyövoimasta puhumattakaan. Nykyisin teiden reunustat ovat tulvillaan ihmisten jälkeen jättämiä jätteitä, pakkausmuoveja, muovipusseja, rakentamisesta ylijäänyttä materiaalia, ja niin edelleen.

Syöpäpotilaat eivät suostu ottamaan muutoksesta syytä niskoilleen, leimautumaan ”syöpäläisiksi”. He ovat vakuuttuneita siitä, että he ovat elintavoiltaan jopa paikallisia huolellisempia. He nimittäin kunnioittavat Baimotunia ja haluavat pitää siitä hyvää huolta, sillä paikka on heille heidän sairauksiensa vuoksi viimeinen toivo elämästä.

Kiistämätön tosiseikka on kuitenkin se, että turismin kehittymisen ja väkiluvun kasvamisen myötä ”pyhälle maalle” on alkanut esimerkiksi nousta korkeita kerrostaloja kuin sieniä sateella samalla, kun vesistön laatu on jatkuvassa alamäessä. Kyläläiset eivät tiedä, mitä tehdä – voiko tällaisessa paikassa enää elämä kukoistaa?

Tässä jälleen yksi surullinen esimerkki siitä, kuinka alun perin oloiltaan taivaallinen paikka on Kiinassa ”kehityksen” myötä päätynyt epämiellyttävien muutosten kouriin. Miljoona vierasta vuodessa on synnyttänyt kysyntää, ja luonnollisesti talouskasvun avosylin vastaanottavat paikalliset ovat halunneet vastata kysyntään. Valitettavasti näyttää siltä, että kehitys ei ole ollut laadultaan kovin kestävää.

Aiheesta kirjoitti 《法制晚报》. Tämän blogitekstin pohjana on käytetty 《文摘周报》-lehden muokkaamaa, 28.1.2014 julkaisemaa versiota alkuperäisestä artikkelista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti