Yhdeksän miljoonaa muovipulloa

Vaikka tyhjä muovipullo on keskivertokiinalaiselle
arvoton kapistus, pullojen kerääjiä riittää.

Kun Suomessa elin kuuden vuoden ajan köyhää opiskelijaelämää, tein kaikkeni, jotta minun ei olisi tarvinnut käydä opintojeni ohessa töissä.

Luonnollisin keino saada opintotuki ja kesien aikana kesätöistä säästöön kertyneet rahat riittämään läpi lukuvuoden oli noudattaa ”pienet tulot, pienet menot” -periaatetta. Kaupassa käydessäni ostin vain sen mitä tarvitsin, en sitä, mitä mieleni hamusi. Kokkasin itse ja aina suuria määriä kerrallaan pakastettavaksi, laiskoina päivinä sulatin pakkasesta ruokaa tai käytin hyväkseni edullisten yliopiston ruokaloiden antia. Vaatteita ei tarvinnut ostaa uusina, kun täysin käyttökelpoista kuosia löysi euron tai parin hintaan Tampereen lukemattomilta kirpputoreilta. Ja niin poispäin…

Pienten menojen ohella selviytymisstrategiaani liittyi synkeä salaisuus: kierrätyspullojen ja -tölkkien kerääminen. Etenkin hämyisemmällä Nekalan alueella asuessani sain iltamyöhään yliopistolta kotiin palatessani huomata, että teiden reunustat olivat toisinaan ”pullollaan” rahanarvoista kierrätystavaraa.

Hiljalleen tuli tavaksi, että mukanani oli aina kaiken varalta muovipussi tai kaksikin. Joskus kotiin päästyäni kasassa oli seuraavan viikon ruokabudjetin edestä kauppaan palautettavaa tavaraa. Saatoinpa kotiin päästyäni lähteä vielä ulos toiselle kierrokselle. Noloa, tiedän, mutta kymmenien eurojen säästäminen kuukausittain tuntui opiskelijasta hyvältä. Keräilijäluonne on minussa muutenkin ollut pienestä asti vahvana läsnä, joten puuhasta sai kaupan päälle omanlaistaan tyydytystä.

Pullonkerääjiä on Suomessa paljon, ja jokaisessa kaupungissa on omat mummonsa ja pappansa, jotka urbaanien legendojen mukaan paitsi elättävät pullorahoilla itsensä, myös köllöttelevät niiden turvin joka vuosi viikon vaikka jossain välimeren lämmössä.

Kiinassa pulloista ei makseta panttia, mutta muovilla on kuitenkin oma arvonsa. Älkää suotta pelästykö – minun ei ole Kiinassa tarvinnut vajota pullonkerääjäksi! Monet muut sen sijaan ansaitsevat Kiinassa pullojenkeruulla ihan sievoisia summia. 《三湘都市报》 kirjoitti hiljattain 54-vuotiaasta herrasta nimeltä Zhu Jiagu, joka on kerännyt Hunanin provinssissa peräti 9 miljoonaa muovipulloa ja mahdollistanut rahoilla sen, että hänen kaksi poikaansa ovat päässeet käymään kouluja.

Vuonna 2004 "vanha Zhu" vuokrasi käyttöönsä hylätyn tehdastilan ja valjasti sen kierrätystoimintaan sopivaksi. Hän keräsi päivittäin noin 150 kilon edestä pulloja, yhteensä noin 9 000 kappaletta per päivä. Samanaikaisesti hänen vaimonsa Liu Jianying raatoi ”tukikohdassa” pulloista etikettejä poistaen ja pulloja niiden muovin värin mukaan lajitellen. Lajittelun jälkeen pullot vielä puhdistettiin ja pakattiin huolellisesti. Näin toimimalla kierrätetyistä pulloista sai paremman hinnan.

Zhu kertoo keränneensä kymmenen vuoden aikana noin 9 miljoonaa muovipulloa. Lisäksi hän ja hänen vaimonsa ovat kierrättäneet vuosittain noin 20 tonnin edestä muuta muovimateriaalia. Ahertamisella on periaatteessa ollut vain yksi tarkoitus: tarjota pariskunnan kahdelle pojalle mahdollisuus päästä käymään kouluja. Pojista vanhempi onkin jo ehtinyt kouluttautua sichuanilaisesta yliopistosta tohtoriksi; hän jopa vietti opintiestään yhden vuoden Saksassa. Nykyisin pojalla on Chengdussa hyvä työpaikka.

Kiinassa koulunkäynti on ilmaista korkeintaan yhdeksänvuotisen peruskoulun ajan, joten viimeistään lukiosta alkaen vanhempien tulee alkaa pulittaa lapsensa koulutuksesta lukuvuosimaksuja.

Monille pienituloisille vanhemmille lukuvuosimaksut saattavat olla ylitsepääsemättömän suuria summia. Kiinalaiset vanhemmat ovat kuitenkin valmiita raatamaan sen eteen, että heidän lapsellaan olisi mahdollisuus kouluttautumiseen ja sen myötä kenties valoisampaan tulevaisuuteen, joka ajan myötä heijastuisi myös kaikkensa antaneiden vanhempien elämään. Pitkät työpäivät ovat arkipäivää, ja keinot rahan tienaamiselle monet. Pullojen kerääjät ovat vain jäävuoren huippu.