Olen Kiina-blogissa jonkin verran kirjoitellut kiinalaiseen parisuhteeseen liittyvistä aiheista, ja usein kirjoittaessa on tullut sivumennen mainittua nuorten kiinalaisten avioliittopaineista. Tässä jaan käännöksen aiheeseen liittyvästä artikkelista, jonka löysin taannoin kiinalaisesta sanomalehdestä. Artikkeli on 28-vuotiaan naimattoman naisen kirjoittama tilitys äidilleen. Se kuvaa mielestäni hyvin sitä, kuinka kiinalaisvanhemmilla voi usein olla tapana asettaa jälkeläisensä harteille kovia paineita puolison löytämiseen liittyen.
Näin se menee:
Olen jo hyvässä iässä, mutten vieläkään ole löytänyt etsimääni. Se henkilö elämässäni, joka puolestani eniten murehtii, on tietysti äitini. Jokusen epäonnistuneen parisuhdekokeilun jälkeen sain hiljattain äidiltäni kirjeen. Tämä kirje oli ensimmäinen, jonka hän oli kirjoittanut minulle yli kymmeneen vuoteen, ja se alkoi näin: ”Rakas tyttäreni, olet jo 28-vuotias. Olet seurustellut monen miehen kanssa, mutta aina tuloksetta. Oletko miettinyt, mistä se voisi johtua?”
Sydän täynnä epäilyksiä jatkoin lukemista. Se, mitä seurasi, yllätti minut kuin salama kirkkaalta taivaalta: ”Tyttäreni, olemme isäsi kanssa miettineet, että se voisi ehkä johtua siitä, ettet omaa kovin hyvää ymmärrystä omia ominaisuuksiasi kohtaan. Vaatimuksesi unelmiesi miestä kohtaan ovat ehkä kohtuuttomia. Olet ainoastaan 1,58 metriä pitkä, eikä vartalosi muotokaan ole kaksinen (tämä lievä paksuus tosin johtuu osittain siitä, että ruokimme sinua lapsena liikaa siinä pelossa, ettet saisi kylliksi ravintoa). Vanhempasikaan eivät ole erityisen varakkaita. Tavallisen ihmisen tulisi etsiä itselleen tavallinen ihminen. Ei kannata tuhlata vuosiaan epärealististen tavoitteiden vuoksi.”
Itkin murskautuneen itsetuntoni kanssa koko yön. Eikö sanotakin, että kaikki lapset ovat vanhempiensa silmissä täydellisiä? Eivätkö tytön vanhemmat usein olekin sitä mieltä, että minkäänlainen mies ei voi olla kyllin hyvä heidän tyttärelleen? Kuinka äitini saattaakaan niin kärsimättömästi haluta myydä minut alennuksella pois?
Se, mitä olen etsinyt, on aina ollutkin ihan tavallinen ihminen.
Millainen sitten on tavallinen ihminen? Terve ja kohtuullisen näköinen, jonkin verran koulutusta, samankaltainen perhetausta kuin minulla, aavistuksen verran minua pitempi, tulot hieman omiani korkeammat, vuosiltaan suurin piirtein samassa ikäluokassa kuin minäkin. Vartaloni ei ole kaksinen, joten hänkin saa olla lihava, tai laiha. Perhetaustani on vaatimaton, enkä koskaan ole haaveillutkaan mistään rikkaasta prinssistä. Näin yksinkertainen on mielikuvani sopivasta miehestä. Kuinka äitini silti saattaa puhua ”epärealistisista tavoitteista”?
Äitini jatkaa vielä kirjoittamista: ”Eivät ihmiset ennen olleet noin nirsoja. Silloin joku tuli ja esitteli naisen miehelle, sitten tavattiin pari kertaa ennen kuin sovittiin jo asia. Ja kaikki elivät elämänsä mukavasti.” Ongelmana on se, että äidin nuoruusaikoina kaikilla niillä ihmisillä, joihin tehdasalueella törmäsi, oli enemmän tai vähemmän samanlaiset lähtökohdat. Samoin oli tulevaisuusnäkymien laita. Nykyisin, suuressa kaupungissa, on vaikeampi törmätä sopivaan ihmiseen.
Tietyllä tavalla kumppanin etsiminen on kuin etsisi työpaikkaa: tullakseen ensin valituksi ja sitten pärjätäkseen pitäisi olla kaikin puolin sopiva. Lyhyesti sanottuna: Se, että en ole päässyt naimisiin, ei johdu siitä että olisin liian nirso tai että rimani olisi omiin avuihini nähden kohtuuttoman korkealla. Kaikki johtuu yksinkertaisesti siitä, että kohtalo ei vain ole tuonut kohdalleni sopivalta tuntuvaa miestä, enkä kohtaloani odotellessani ole halunnut tyytyä ”paremman puutteessa” sellaiseen, joka ei minulle sovi.
Äitini, älä vähättele arvoani vain sen vuoksi, että minulla ei ole ollut onnea rakkaudessa.
Tekstin julkaisi alun perin naistenlehti 《安报·魅力》. Tämä käännös perustuu 《文摘周报》-lehden muokkaamaan versioon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti