tiistai 11. lokakuuta 2011

Ilmaista markkinointia!

Muistan Pekingissä ihmetelleeni aina sitä, kuinka joka paikassa voi nähdä spraymaalilla hutaisten kirjoitettuja, puhelinnumerosta ja (useimmiten) jokusesta kirjainmerkistä koostuvia "mainoksia". Halusin luoda numeroista jonkinlaisen kuvasarjan, mutta kannoin silloin kameraani mukana paljon harvemmin, eikä kuvia tullut otettua. Jinhuassa innostuin kuitenkin tänään ennen auringonlaskua kokeilemaan puhelinnumeroiden kuvaamista.

Aiemmin iltapäivällä vierailin jälleen yhdessä Jinhuan lukemattomista pienistä kylistä. Kylästä ei tällä kertaa jäänyt todisteeksi kuvia, vaan hieno muisto. En ehtinyt polkea kylän kapeaa tietä kovinkaan pitkälle, kun vanha nainen tuli juttelemaan ja kutsui minut kotiinsa. Istuimme pitkään etupihan muovituoleilla juttelemassa ja juomassa vuoripurosta kerättyyn veteen valmistettua vihreää teetä, eikä höyryävä lasini koskaan päässyt tyhjenemään. Silloin kun emme puhuneet, nainen hyräili ja keräili maahan levitettyjen siementen joukosta huonoja yksilöitä pois.

Talon isäntä oli jonkinlainen paikallinen kiinalaisen lääketieteen guru, ja hän mielellään esitteli minulle neulojaan ja kyseli samalla, että harrastetaankos minun kotimaassani tällaista parantamista ollenkaan. Pääsin jopa vilkaisemaan hoitotilannetta, jossa (minut nähtyään selvästi nolostunut) nainen makasi vatsallaan sängyllä. Hänen alaselkäänsä ja takapuoleensa oli kiinnitetty tusinan verran bambukartioita, eli kyse oli mitä todennäköisimmin kuppauksesta. Työnsä ohessa mies esitteli minulle kirjojaan ja painotti kerta toisensa jälkeen, että jos minulla tai tutuillani on joskus kipuja, hänen pakeilleen ovat kaikki tervetulleita.

Lähdin kylästä takaisin kohti kampusta tyytyväisenä, taas yhtä, aitoa kiinalaista kokemusta rikkaampana. Arvostan näitä pieniä kokemuksia suuresti, sillä puolivuotisen Pekingin-työharjoitteluni aikana kaksi vuotta sitten en koskaan päässyt kokemaan mitään vastaavaa, osittain varmasti silloisen huonon kielitaitoni vuoksi; vasta nyt tunnen pääseväni paremmin sisään kiinalaiseen maailmaan. Nämä kokemukset saavat minut janoamaan lisää, lisäksi ne tuovat tullessaan aina pienen piikin opiskelumotivaatioon raskaan arjen keskelle.

Alla olevat puhelinnumerokuvat otin iltapäivän yllättävän kohtaamisen jälkeen melko pieneltä alueelta läheltä yliopistomme kampusta. Vaihtelevat käsialat ja spraymaalin värit, betonimuurien likaisuus, muut mainokset, jäänteet vanhentuneista tai maalilla peitetyistä puhelinnumeroista sekä muureja ympäröivä kasvusto luovat yhdessä yllättävän, kiinnostavan kuvauskohteen.






2 kommenttia:

  1. Ihana rouva ja hienoja kuvia! Toivottavasti itsekin vanhana mummuna kutsun tuntemattomia ihmisiä teelle. :)

    VastaaPoista
  2. Kevaalla polviani hoidettiin akupunktiolla (toistakymmenta neulaa kumpaankin polveen), neuloihin laitettiin sahkoa piuhoilla ja kun ne otettiin pois, laitettiin lasiset kuplat neulojen paikalle. Kaikki nama toimenpiteet tehostivat kuulemma hoidon vaikutusta. Ja kyllahan ne todella tehosivatkin.
    Jotenkin aloin uskoa vanhaan kiinalaiseen laaketieteeseen. En olisi kokeilematta uskonut.
    kirjoitti Tuula

    VastaaPoista