Jinhua-kuvasetti III

Jostain syystä lomaviikko on mennyt yllättävän passiivisella linjalla, sillä en ole vaivautunut edes Jinhuassa käymään missään potentiaalisesti vierailun arvoisissa paikoissa. Kuvailukin on jäänyt vähemmälle, ja sunnuntaisen polkupyöräreissun jälkiuupumukselta en moneen päivään jaksanut edes lähteä pyöräilemään. Eilen meinasi kuitenkin palaa hermot, kun koko päivän tietokoneen edessä istuttuani aivoni potkivat tyhjää. Oli pakko lähteä tutkiskelemaan paikkoja!

Löysin muun muassa jälleen yhden kukkuloiden rinteillä luikertelevan tien varrelle rakennetun kylän. Siellä saattoi nähdä vieri vieressä ränsistyneitä koteja sekä todellisia lukaaleja, joita varakkaammat kyläläiset ovat itselleen pystyttäneet. Koirat haukkuivat oudolle vierailijalle, ennen kuin pötkivät pakoon vieraan lähestyttyä niitä polkupyöränsä satulassa. Kyläläiset olivat pääasiassa uteliaita, ja heidän hölmistyneistä katseistaan huomasin, etteivät he nähneet kuvauskohteissani mitään kuvaamisen arvoista. Ilmiö lienee universaali: enhän minäkään Tampereella liikoja kuvaile, mutta kiinalainen varmasti räpsii mielellään satoja kuvia muistoksi tuosta kaupungista, joka on monin tavoin vastakohta hänen kotimaalleen.

Tieni vei myös kummalliseen, autioituneeseen kylään, jossa näin vain tusinan verran ihmisiä ja jokusen haukkuvan koiran. Paikka oli täynnä ränsistyneitä, pienistä yksiöistä koostuvia hylättyjä betonirakennuksia sekä maisemapaikkoja, joista luonnon kasvusto oli ottanut vallan. Uskaltauduin astumaan sisään yhteen rakennuksista, ja tunnelma sisällä oli suorastaan aavemainen. Sekaisilta lattioilta löytyi pieniä merkkejä elämästä: pelikortteja, lamppulyhtyjä, homeisia nojatuoleja. Uteliaana yritin kysyä eräältä vanhalta herralta, mikä tuo paikka oikein on ennen ollut, mutta hän suhtautui minuun erittäin nihkeästi ja totesi vain, että en saisi olla siellä. Niinpä poistuin kiltisti, mutta tuo paikka, joka joskus hamassa menneisyydessä on varmasti ollut siisti ja hyvin kaunis, jäi vaivaamaan mieltäni.