Kahden Guangzhoussa vietetyn yön jälkeen suuntasin torstaina Hangzhouhun junalla, joka olisi perillä seuraavana aamuna. Matka oli alusta loppuun elämys siitä huolimatta (tai ehkä juuri siksi), että toivomani makuupaikan sijaan sainkin tyytyä matkustamaan koko 20-tuntisen matkan suhteellisen kovalla, pystysuoralla penkillä, joka ei taipunut suuntaan eikä toiseen.
Heti ensimmäisen puolen tunnin aikana poliisit kävivät vaunun läpi, kysyen ehkä kolmannekselta matkustajista papereita sekä tutkien epäilyttävien naamojen matkatavarat. Itsekin tyrkytin passiani yhdelle poliiseista, mutta mies sanoi vaan "ok" ja jatkoi matkaansa. Olisi kiva tietää, tavoiteltiinko etsinnällä oikeasti jotakin vai oliko kyse vain pakollisesta rutiinista. Minulla ainakin olisi ollut laukussa kielletty Falun Gong -sanomalehti, joten metsään menivät etsinnät.
Paikalleni päästyäni olin ensin jonkin verran yllättynyt kiinalaisten pidättyväisyydestä - olinhan kuitenkin vaunun (ja kenties koko junan) ainoa ulkomaalainen. Minua kyllä tuijotettiin paljon, etenkin silloin, kun syystä tai toisesta jouduin kävelemään vaunun toiseen päähän. Kuitenkin kovin harva yritti puhua kanssani. Jossain vaiheessa avasin kuitenkin itse suuni, ja ihmisten uteliaisuus alkoi herätä: välillä saatoin "jutella" jopa kymmenen kiinnostuneen silmäparin kanssa yksinkertaisista asioista kiinaksi.
Samoilla penkeillä kanssani istuvat nuoret, kirjaimellisesti hämmästyttävän pitkäkyntiset miehet osoittautuivat matkan saatossa sangen ystävällisiksi kavereiksi, vaikka alussa ärsyynnyin heidän tuijotuksestaan, ruokatavoistaan (yllätys!) tai esimerkiksi siitä peittelemättömästä uteliaisuudesta, jota he osoittivat aina kun kaivoin pienemmästä matkalaukustani jotakin tarvitsemaani.
Yön lähestyessä tarkoitukseni luonnollisesti oli nukkua, mutta en pystynyt siihen edes korvatulppien avulla. Pääsyynä tälle oli penkkien pysty asento, joka mahdollisti vain epätoivoisen pilkkimisen, jota seurasi aina niskakipu. Toinen syy oli se osa matkustajista, joilla ei ollut edes istumapaikkaa: he vaeltelivat vaunussa edestakaisin, istuutuen välillä hetkeksi paikalle, jonka haltija oli päättänyt käydä joko vessassa tai sitten tupakalla. Heistä yksi soitti pitkin yötä puhelimestaan Antti Tuisku -tyylistä kiinalaista poppia, vaikka valtaosa porukasta hänen ympärillään jo nukkui. Jossain vaiheessa hän rupesi vielä soittelemaan kavereilleen, eikä hän silloinkaan turhia kuiskinut.
Itse istuin käytäväpaikalla kolmen penkin rivillä, enkä siksi voinut oikein nojata mihinkään. Kun rivistämme keskimmäinen poikkesi yöllä vessaan, rojahti ikkunanpuoleinen kaveri välittömästi sikiöasentoon koisimaan kahden istumapaikan tarjoamaan, pieneen tilaan. Palattuaan vessassakävijä huokaili protestiksi, mutta päätti kuitenkin antaa toisen nukkua, istuutuen itse sanomalehden päälle lattialle.
Kun nukkuja sitten heräsi, kehotin miestä ottamaan paikkansa takaisin, mutta sen sijaan hän vaatimalla vaati minua ottamaan vuorostani torkut vapautuneella tilalla. Väiteltyäni puolitosissani hetken vastaan suostuin hänen vaatimukseensa, ja sainkin jotain unentapaista aikaiseksi. Aamun koittaessa oli sitten hänen vuoronsa torkahtaa, enkä voinut olla miettimättä, että ei Suomessa kukaan tuolla tavalla uhrautuisi muiden ihmisten unien tähden, istuisi yötään lattialla kun kerran on paikastaan maksanut.
Minua ehdittiin etukäteen useaan otteeseen varoitella kiinalaisista junista, mutta ensimmäinen kokemukseni ei ollut ollenkaan hullumpi. Juna ei haissut, kukaan ei nukkunut jaloissa, jopa vessa oli niin siisti kuin vain uskalsin toivoa. Lisäksi pikkupurtavaa ja ihan oikeita aterioitakin oli edullisesti tarjolla, joten pidemmälle matkalle voisi ihan hyvin lähteä ilman omia eväitäkin.
Ehkä matkani vain sattui sopivaan aikaan, sesonkien ulkopuolelle, ja siksi kokemukseni oli parempi. Useimmat Kiinassa junalla matkustavat ulkomaalaiset kuitenkin tehnevät matkansa aikoina, jolloin muutkin ovat liikkeellä, kuten kesälomalla. Ja ovathan Kiinassa opiskelevat tai töitä tekevät kuitenkin usein paikallisten pyhien ja loma-aikojen kahlitsemia. Tulevaisuudessa omien matkojeni ajankohdat ovat opintojen vuoksi myös rajoitetumpia, joten saan varmasti vielä kokea pahempaakin. Siitä lisää sitten kun sen aika koittaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti