Ensimmäinen viikkoni Jinhuassa on vierähtänyt, ja elämä hymyilee. Aikataulu on ollut leppoisa, joten aikaa on ollut riittävästi asuntolaan totuttautumiseen, yliopiston lähiympäristön tutkiskeluun sekä tarpeellisten tavaroiden hankintaan. Tavaraan onkin mennyt aika paljon rahaa, vaikka sitä toivoisi, että huoneeni edellisten asukkaiden hankkimat petivaatteet, siivousvälineet, vedenkeittimet, pöytälamput ja muut olisi ystävällisesti säilytetty seuraavien asukkaiden käytettäviksi. Toivottavasti joku on edes myynyt tavarat eteenpäin ja saanut vähän taskurahaa.
Maanantaina pidettiin rutiininomainen lähtötasokoe: ruksin monivalintatehtävien vastaukset helpohkosti kymmenessä minuutissa ja palautin paperin opettajalle. Eilen saimme tulokset, ja olin ainoana koko 50-60-henkisestä kokeen suorittaneesta porukasta saanut vastauksista sata prosenttia oikein. Pääsen siis ylimmälle mahdolliselle tasolle opiskelemaan. Advanced-kurssia täällä ei valitettavasti ainakaan vielä järjestetä, mutta selailtuani saamaani viiden oppikirjan nippua totesin, että kyllä niissä opittavaa riittää.
Vaikka varsinainen opiskelu ei ole vielä alkanut, on minusta alkanut tuntua, että käsissäni on kiinan oppimisen kannalta voittava yhdistelmä. Pohjatietoni ovat jo niin vakuuttavat, että ne mahdollistavat uuden sanaston omaksumisen hengästyttävällä tahdilla: suorastaan imen ympäristöstäni uutta tietoa, oli kyse sitten bussissa istumisesta, kaupassa käymisestä tai muiden opiskelijoiden kanssa jutustelusta (luonnollisesti opin sanastoa samalla myös muista, jo pitkään käyttämistäni lähteistä). Ja sanasto jää paremmin päähän, koska kirjoitusmerkit ovat ennestään tuttuja monista, monista muista sanoista. Kirjoittelen jatkuvasti muistiinpanoja pieneen muistivihkooni, joka kulkee aina mukanani, ja olen ilokseni huomannut, että olen inspiroinut muutaman muunkin opiskelijan hankkimaan vihkon samaiseen tarkoitukseen!
Pian se ”todellinen” opiskelu alkaa neljän oppitunnin päivätahdilla, enkä edes uskalla ajatella, minkälainen vaikutus tällä oma-aloitteisuuden ja ohjatun opiskelun yhdistävällä combolla onkaan kielitaidolleni. Alan olla varma siitä, että ensi kesänä saan huomata ottaneeni lyhyessä ajassa valtaisan askeleen, ehkä jopa suuremman kuin ne, jotka ovat tulleet tänne aloittamaan kiinan kielen opintonsa ihan alusta.
Jos lukuvuoden tuottamat tulokset ovat sitä mitä odotan, alan entistä hanakammin toimia hitaan ja kärsivällisen kielenopiskelun sanansaattajana. Sekä kiinalaiset että muut ulkomaalaiset ovat kovin hämmästyneitä siitä, etten ole oikeastaan koskaan opiskellut Kiinassa ja että viimeiset kolme vuotta olen ollut opinnoissani täysin omillani. Ehkä kiinaankin voi ja kannattaa ensin panostaa kärsivällisesti, ennen kuin lähtee paikan päälle sitä suurta loppukiriä suorittamaan… Ajatuksia?
Itse Jinhua vaikuttaa yllättävän pieneltä kaupungilta, eikä ihme, sillä lähes viisimiljoonaisesta väestöstä vain viidennes lukeutuu urbaaniin populaatioon. Kovin korkeita rakennuksia ei keskustastakaan löydy, ja kaupunki on kauniiden kukkuloiden sekä vihreän maaseudun ympäröimä. Koska olen kiinnostuneempi syrjäisemmistä seuduista, hankin heti itselleni kaksi käytettyä polkupyörää. Toinen on romupyörä, jolla voin polkaista luennoille, kirjastoon tai kampuksen pohjoisportille, jonka läheisyydestä löytyy kuhinaa, ruokakauppoja ja ravintoloita. Kampusalue on todellakin suuri: ostamaltani Jinhuan kartalta ei löydy toista yhtä suurta länttiä, eikä luennoille huvittaisi mennä ilman polkupyörää.
Toinen pyöristä on laadukkaampi, Giant-merkkinen (toivottavasti aito) maastopyörä, joka mahdollistaa pidemmät elämysmatkat rauhallisempiin ja kiehtoviin paikkoihin, joissa liikenne ei ruuhkaudu - mutta silti tööttäillään, kiinalainen pyörillä nimittäin omistaa aina koko tien! - ja joissa kansa ei ole vielä tottunut näkemään ulkomaalaisia. Kamera kulkee luonnollisesti matkassa mukana, ja laitankin alle jokusen otoksen ensimmäiseltä viikoltani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti