Vuonna 2013 kiinalaismediassa yleiseen käyttöön nousseiden sanojen joukosta löytyy ’savusumuun’ viittaava wùmái. Sana ei ole kiinan kielessä enää uusi, mutta Kiinassa sitä on käytetty viime aikoihin asti säästeliäästi. Sen käyttö on kuitenkin yleistynyt sitä mukaa, kun kiinalaisten suurkaupunkien saastelukemat ja -näkymät ovat synkistyneet.
Etenkin kahden viime talven aikana pääkaupunki Pekingissä on ikuistettu niin ankeita saastenäkymiä, että asiasta puhumista on nykyisin ihan turha yrittää vältellä – varsinkaan, kun sosiaalisesta mediasta on tullut Kiinassa niin tehokas kanava kuvamateriaalin levittämiseen.
Tilanne on vakava. Viime syksynä Kiinan Jiangsu-provinssissa raportoitiin niinkin nuoren kuin 8-vuotiaan tytön sairastumisesta keuhkosyöpään. Tyttöä hoitaneen lääkärin mukaan suurin syypää syövän kehittymiselle oli suurkaupungin ala-arvoinen ilmanlaatu.
Jiangsu sijaitsee Kiinan varakkaammassa itäosassa, suurkaupunki Shanghain kupeessa. Tähän asti olemme tottuneet lukemaan raportteja Pohjois-Kiinan ja erityisesti pääkaupunki Pekingin saastetilanteesta, mutta valitettavasti etenkin kuluneena talvena julkaistiin paljon materiaalia myös muissa kiinalaiskaupungeissa vallitsevista hälyttävistä oloista.
Huono ilmanlaatu on levinnyt ympäri Kiinan. Joulukuun alussa julkaistujen virallisten lukemien mukaan maassa oli peräti 104 kaupunkia, joissa PM2.5-pienhiukkaspitoisuus oli korkeampi kuin 300 mikrogrammaa kuutiometriä kohden. Pitoisuus on hurja, sillä esimerkiksi Maailman terveysjärjestö WHO:n suosittelema lukema on 25 mikrogrammaa.
Teollisuuden ja liikenteen päästöjen lisäksi Kiinan ilmaa saastuttaa vakavasti hiili. Etenkin pohjoisemman Kiinan kaupungeissa tulee talvisin tukalat oltavat, kun kymmeniä miljoonia koteja aletaan lämmittää hiilivoimalla.
Kiina kaupungistuu edelleen kovaa tahtia. Moni haluaa jättää köyhän maaseudun taakseen ja lähteä isoon kaupunkiin onneaan etsimään. Nykyisin jo yli puolet maan väestöstä asuu kaupungeissa. Samanaikaisesti kasvava määrä kiinalaisia on kuitenkin alkanut haaveilla päinvastaisesta, eli kaupungista pois muuttamisesta.
Huono ilmanlaatu on yksi monista syistä uudenlaiselle ilmiölle, kiinalaisten kaupunkilaisten ympäristöpakolaisuudelle. The New York Timesin Edward Wong raportoi marraskuussa Kiinan ympäristöpakolaisista, joita hän oli kohdannut Lounais-Kiinan Yunnan-provinssissa, Dali-nimisessä pikkukaupungissa.
Monille Kiina-blogin lukijoille varmasti tuttu Dali tunnetaan rennosta elämänrytmistään sekä ihanteellisesta ilmastostaan. Pikkukaupungin taivas on sininen ja lämpötila miellyttävä ympäri vuoden. Dalissa nykykiinalainen voi oppia, että tänä päivänä luksus määritelläänkin luultua yksinkertaisemmin. Auringonpaiste, raikas vesi, puhdas ilma – siinä onnen perusteet, etenkin lapsiperheille.
Wongin haastattelemat ex-kaupunkilaiset ovat paenneet entistä elämäänsä monenlaisista syistä johtuen. Saasteet, liikenne ja kaupungin melu ovat tärkeitä syitä kaupungista lähtemiselle, mutta ympäristöpakolaisuuden voi tulkita laajemminkin. Voimme ajatella myös sitä yhteiskunnallista ja sosiaalista ”ympäristöä”, jonka keskellä Kiinan kaupunkilaiset elävät.
Kiinan suurkaupungeissa ihmisiä ajavat nurkkaan muun muassa jyrkästi nouseva yleinen hintataso, asuntojen päätähuimaavat hinnat, menestyspaineiden tuoma stressi tai vaikkapa vaurastumisen (ja länsimaalaistumisen) myötä yleistyneen materialistisen kulttuurin pinnallisuus.
Kovaa kehittyvässä Kiinassa moni hengästyy yrittäessään pysyä tahdissa mukana. Moni on kyllästynyt yrittämään ymmärrettyään, ettei onnellista loppua ole näköpiirissä.
Aiheesta lisää seuraavassa blogijulkaisussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti