Turvallisuudentunnetta?

Maaliskuun alussa mikroblogipalvelu Weibossa kävi kuumana keskustelu ”palkasta, joka riittää takaamaan ihmiselle turvallisuudentunteen”. Sivulla viitattiin hiljattain tehtyyn listaukseen, jossa on arvioitu, minkä suuruisten palkkojen pitäisi Kiinan eri osien suurkaupungeissa riittää takaamaan tunteen turvallisuudesta.

Tässä listatut kaupungit ja summat yuaneissa (korkeimman ja alhaisimman luvun perässä summat myös euroiksi muunnettuina):

Shanghai: 9 250 (noin 1 110 euroa)
Shenzhen: 8 780
Peking: 8 550
Wenzhou: 8 020
Hangzhou: 7 880
Guangzhou: 7 750
Suzhou: 7 320
Xiamen: 6 600
Qingdao: 6 260
Nanjing: 5 980
Chengdu: 5 660
Xi’an: 5 400
Tianjin: 5 350 (noin 642 euroa)

Kuten Weibon keskusteluaiheissa yleensä, lukijaa kehotetaan tämänkin aiheen suhteen äänestämään kahden vaihtoehdon välillä. Kysymys kuuluu: ”oletko sinä turvassa?” Vastausvaihtoehdot ovat yksinkertaiset: ”kyllä, hienosti menee” ja ”ei, palkkani laahaa kaukana perässä”.

Tätä kirjoittaessa myöntävästi vastanneita oli 955, kun taas kieltäviä vastauksia oli niinkin paljon kuin 27 720. Vastanneista siis ainoastaan joka kolmaskymmenes tienaa työstään ”turvallisuuskriteerit” täyttävää palkkaa. Seuraavassa yllä lainattu lista uudestaan siten, että ”turvallisuudentunteen takaavan” summan perään on lisätty kyseisen kaupungin keskipalkka vuodelta 2013. Useimmissa kaupungeissa keskipalkat jäävät selvästi alle puoleen määritellyistä summista:

Shanghai: 9 250 (n. 3 700)
Shenzhen: 8 780 (n. 3 790)
Peking: 8 550 (n. 3 370)
Wenzhou: 8 020 (n. 3 180)
Hangzhou: 7 880 (n. 3 275)
Guangzhou: 7 750 (n. 3 500)
Suzhou: 7 320 (n. 3 530)
Xiamen: 6 600 (n. 3 505)
Qingdao: 6 260 (n. 3 015)
Nanjing: 5 980 (3 415)
Chengdu: 5 660 (n. 2 575)
Xi’an: 5 400 (n. 2 880)
Tianjin: 5 350 (n. 2 715)

Rahan ei tietenkään pitäisi olla ainoa asia, mikä ihmisen elämään tuo turvallisuudentunnetta. Kiinassa kuitenkin ollaan monen asian suhteen yhä sellaisessa kehityksen vaiheessa, että jos palkka ei ole vähintään kohtuullinen, saa ihminen elää jokapäiväistä elämäänsä kädestä suuhun siinä toivossa, että minkäänlaisia ikäviä yllätyksiä ei tielle satu. Monella ei ole varaa esimerkiksi joutua sairaalaan.

Tähän liittyen löysin hyvän lainauksen Han Hanin esseekokoelmasta 《青春》, josta on julkaistu myös This Generation -niminen englanninkielinen käännös. Alla lyhyt katkelma käännöksineen esseestä, jossa Han Han ehkä hieman kärjistäen pohtii Shanghain hintatason kehitystä. Kiinan kieltä opiskelevalle katkelma havainnollistaa oivasti, kuinka 得起 tai 不起 verbin perässä tarkoittavat sitä, että johonkin joko on tai ei ole varaa.


“衣食住行四个字当中，衣服贵，医疗贵，住的贵，行的贵，唯独食还不算太贵，这个就是最无耻的地方。它让你行不起，病不起，住不起，玩不起，学不起，生不起，结不起，离不起，但唯独让你吃得起。它让你过不下去但又饿不死。”

”Mitä tulee ihmiselämän perustarpeisiin, ovat vaatteet kalliita, terveydenhoito kallista, liikkuminen kallista – ainoastaan ruokaa ei vielä voi pitää turhan kalliina. Shanghaissa sinulla ei ole varaa ajaa autolla, sairastua, asua, pitää hauskaa, opiskella, synnyttää, mennä naimisiin tai ottaa avioeroa – ainoa asia, mihin sinulla on varaa, on ruoka. Tämä viheliäinen paikka ei anna sinun elää rauhassa, mutta ei myöskään päästä sinua kuolemaan nälkään.”


Kiinan talous kasvaa, kiinalaisen keskiluokan koko ja kulutuskyky kasvavat, elämän tärkeiden osa-alueiden hinnat nousevat vauhdilla. Keskivertokiinalaisen tulot laahaavat kaukana kehityksen perässä. Tilastot puhuvat jo puolestaan, mutta erityisen selkeäksi tilanne tulee, kun vaihtaa muutaman sanan tuntemansa kiinalaisen kanssa. Turvallisuudentunnetta ei näytä olevan niin helppoa Kiinassa saavuttaa.