Ensinnäkin, suosittelen paria asiaa: vietä vuorilla ainakin yksi yö ja varaa mukaan reilusti rahaa, sillä Keltainen vuori on ainakin opiskelijan näkökulmasta todellinen rahareikä. Itse käytin reissuun kolme päivää – itse vuorella vietin noin 24 tuntia – ja ankarasti pihtaillen onnituin pitämään kuluni alle tuhannen yuanin.
Ensimmäisenä päivänä suuntasin Hangzhoun kautta bussilla Tongji-nimiseen kaupunkiin, jossa päätin yöpyä yhden yön ja suunnata sieltä seuraavana aamuna vuorelle. Ajatus olikin hyvä, sillä hostellini auttoi minua varaamaan seuraavalle päivälle varhaisen bussikyydin vuoren kupeessa sijaitsevaan Tangkou-kylään sekä sängyn eräästä vuorella sijaitsevasta hostellista. Sängyn hinta oli 140 yuania; sangen edullinen hinta ottaen huomioon, että hostellille saavuttuani huomasin, että paikan päällä varattuna samasta lystistä olisi saanut pulittaa lähes 400 yuania.
Tangkousta pitää ottaa vielä yksi pikainen bussi ylemmäs vuoristoon; voit ottaa bussin itäiseen tai läntiseen lähtöpaikkaan. Sen jälkeen varsinaiselle vuorelle pääsee molemmilta puolilta joko kaapelisysteemillä tai sitten jalkaisin. Itäpuolelta kipuaminen onnistuu jalkaisinkin melko vaivatta, mutta länsipuolen portaikko on paljon pitempi ja raskaampi. Itse sijoitin itäpuolella ensin kaapelikyytiin, jonka jälkeen samoilin reippaana aikani huipulla ennen kuin kävin jättämässä osan kantamuksistani hostellille.
Wikitravel tarjoaa paljon lisätietoa Keltaiseen vuoreen liittyen, lisäksi suosittelen tulostamaan tarjolla olevat aluekartat, joista saa oivan tuen ylhäällä suunnistamiselle.
Megafonien mölyyn ja ihmismeriin kyllästyneelle Keltaisen vuoren kiehtovin paikka eri huippujen sijaan on West Sea Canyon, 8,5 kilometriä pitkä ja vähintään neljä tuntia vaativa ympyrän muodostava reitti, jonka aikana laskeutuu satoja metrejä alaspäin ennen väistämätöntä nousua takaisin ylös. Itse lähdin reissulle innokkaana ja hyvin valmistautuneena, ja sainkin ensimmäisen tunnin aikana kokea ja nähdä mielettömiä paikkoja (suurin osa ottamistani kuvista on tältä osuudelta, jossa sumu ei niinkään vaivannut) ja nauttia todellisesta hiljaisuudesta.
Pettymyksekseni törmäsin kuitenkin tunnin vaeltamisen jälkeen porttiin, joka kertoi, että reitti on poikki korjaustöiden vuoksi. D’oh! Ehkä joku infotaulu jossain varoitti asiasta?! En voinut muuta kuin pitää piiiiiitkän lepotauon ja lähteä pettyneenä samaa reittiä takaisin kohti majapaikkaani. Olisin voinut vielä suunnata kyseiselle reitille pohjoisemmassa sijaitsevasta sisäänkäynnistä, mutta silloin ei olisi enää ollut tarjolla päivänvaloa riittävän pitkään – lisäksi olisin luultavasti kuollut uupumukseen. Noh, ensi kerralla sitten paremmalla tuurilla.
Auringonlaskun ja -nousun todistaminen on iso hitti Keltaisella vuorella, mutta kummastakaan ei ollut tällä kertaa sankan sumun vuoksi toivoakaan. Niinpä nukuin yöni sikeästi, enkä pitänyt aamulla aktivoitumisen kanssa kiirettä. Saatuani itseni liikkeelle lähdin läntisiä portaita pitkin verkkaisesti kohti vuoren juurta, paljon rauhoittumistaukoja pitäen. Tuo taival tarjosi myös paljon hienoja maisemia, mutta 15 kilometriä portaita alaspäin otti yllättävällä tavalla voimille. Opinkin kiinalaisilta oivan taktiikan: mitä nopeammin portaita kipittää alas, sitä vähemmän se tuntuu jaloissa.
Omia pohkeitaan ei kylläkään kauaa jaksanut sääliä, kun vastaan tuli 20 metrin välein ylöspäin kulkevia kiinalaisia kuleja, joiden kantamusten paino oli varmasti reilusti 50 kilon raskaammalla puolella… Heidän vuodattamansa hiki selittää pitkälti sen, miksi esimerkiksi ruoka on huipulla niin kallista. Tosin uskallanpa silti veikata, että esimerkiksi minun kuukausittainen stipendirahani ylittää heidän palkkansa…
Itselleni ehdoton ykkössyy lähteä Keltaiselle vuorelle oli valokuvaaminen. Parhaimmillaan vuori on kuvaajan unelma: sumuverhon seasta esiin työntyvät vuorenhuiput voivat komeimmillaan salvata hengen. Itsekin sain paikan päältä ihan mukavia kuvia, mutta silti sää jätti toivomisen varaa: päädyttyäni yhdelle vuorten kuuluisimmista huipuista (Beginning to Believe Peak) sain harmikseni todeta, että näkymä oli sataprosenttisen valkoinen. Saatoin vain lohduttautua sillä, että tuntui jännältä olla näkemättä yhtään mitään ja samalla hengittää alhaaltapäin työntyvää, viileän raikasta sumuilmaa. Pikaisella Google-kuvahaulla löytää paljon muiden kaappaamia hienoja otoksia.
Lonely Planet kertoo, että sään puolesta otollisin aika mennä vuorille on syksyllä, mutta varoittaa kuitenkin, että tuurista on paljon kiinni silloinkin. Sääennusteita on oikeastaan turha tiirailla, sillä ne eivät varsinaisesti tarjoa sääennustetta itse vuorelle, missä säiden muutokset ovat vaikeasti ennustettavissa. Itse, kun kuljin vuorilla säähän hieman pettyneenä, tapasin kuitenkin kiinalaisen miehen, joka oli paikalla valokuvaamassa jo neljättä kertaa. Hän kertoi tuolla kerralla sään olleen siihen asti paras, eli ilmeisesti myös minulla kävi ihan mukava tuuri.
Tein reissun Huangshanille syyskuussa 2011 yhdessä muutaman kaverin kanssa, ja kelit olivat kyllä tuolloin todella hyvät. Ja onneksi olimme silti pahimman turistiruuhkan ulkopuolella, ainoastaan köysiradan läheisyydessä oli enemmän muita matkustajia.
VastaaPoistaMuistan kyllä että jo silloin yksi reitti oli poissa käytöstä, todennäköisesti tuo sama, ja se ei ehkä muuten olisi tullut etukäteen ilmi ellei yksi hostellin työntekijöistä olisi sitä erikseen ilmaissut.
Tuli asuttua tuossa samassa hostellissakin, se taitaa olla selkeästi houkuttelevin netistä hostelli valikoimaa tarkastellessa. Jätimme rinka tuonne hostelliin säilöön ja huangshanille lähdettiin vain pienen repun kanssa, ja sekä ylös- ja alaspäin kapuaminen suoritettiin kävellen. Huipulla oltiin yksi yö.
Oli muuten hieno reissu, mutta huipulla ruokavalikoimat olivat todella niukat ja erittäin kalliit. Yhdessä pikkukaupassa kysyin myyjältä että miksei huipulla ole missään myynnissä pikanuudeleita, ja hän vastasi että ravintoloiden ja hotellien painostuksesta on pikanuudelien myynti huipulla kielletty.
Mutta kiellosta huolimatta hän voi meille myydä niitä salaa, annamme vain jonkun laukun hänelle ja hän takahuoneessa laittaa sinne nuudelipaketit :D
Näimme paljon myös puoli-villejä apinoita vuorilla, harmillisesti yksi näköalatasanne oli täysin niiden hallussa joten se tuli nähtyä vain turvallisen välimatkan päästä.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaSimo, kiitos kommentista!
VastaaPoistaItsekin taisin välttyä pahimmilta ruuhkilta, sillä menin vuorelle ennen kuin viikonloppu ehti alkaa. Alas tullessa alkoi jo olla enemmän kuhinaa.
Mä varasin itselleni ruokaa ja vettä ennen lähtöä aika mukavasti mukaan, juuri siksi että tiesin kaiken olevan huipulla sikahintaista - en muistaakseni ostanut huipulta muuta kuin jokusen kananmunan, kympillä kolme, ei mikään ihan paha hinta.. Ja kaapelihärvelillä kulkiessa ei ylimääräinen paino haitannut, alas tullessa taas suurin osa eväistä oli jo syöty ja vedet juotu! :)
Pikanuudeleita oli mun mielestäni myynnissä, olisiko tullut kovan kysynnän vuoksi tarjolle sitten oman visiittisi? Joku muuten sanoi, ettei se kiehuva/kuuma vesikään (开水) ole sitten ihan ilmaista huipulla, eli jos varaat omia mukaan niin pulitat sitten vedestä. Hostellissa oli tosin vedenkeitin...
Apinoilta vältyin itse, tosin näin jossain kylttejä, joissa kehotettiin olemaan niitä ruokkimatta. Jossain päin noilla apinoilla on aika röyhkeitä tapoja, ei riitä että estävät pääsyn näköalapaikoille, pöllivät vielä ruoatkin repusta! Jos joskus pääsen Sichuanin Emei-vuorelle niin laitan repun vetoketjut munalukolla kiinni! :D
Samoja havaintoja tein minä muistaakseni vuonna 2010 vuorilla. Me emme olleet opiskelijabudjetilla vaan varasimme parhaan ja kalleimman hotellin. Joka sekin oli siis ihan ala-arvoinen (ei se nyt euroissa siis kovin kallis huone kuitenkaan ollut). Ruoka todella kallista ja huonolaatuista sekä huoneet todella kylmät. Ei siinä muuten mitään, mutta meillä oli yksi alle 1 vee mukana. Muistaakseni olimme huhti-toukokuun vaihteessa vuorilla.
VastaaPoistaKävimme myös kaverini kanssa testaamassa Kiinan huonointa jalkahierontaa, jossa ilmeisesti olisi miehille tarjoiltu muunkinlaista hierontaa ja ensimmäistä kertaa hierojat oikein pyysivät tippiä. No ei kyllä tippunut penniäkään siitä kokemuksesta.
Lisäksi meillä oli kyllä oikein mukava opas siellä mukana, mutta kun oppaan kunto oli paljon huonompi, kuin kenenkään meidän (siis ihan taviskuntoisen) ryhmäläisen, niin sekin oli hassua. Jouduimme odottelemaan opasta aina mäkien päällä, että hänkin ehti puuskuttaa paikalle.
Terv. Minttu
Tuonne mä haluaisin :)
VastaaPoistaOnko tämä se paikka, josta löytyy netistä huimia kuvia? Pystysuoraan nousevia rappusia, kallion kylkeen kiinnitettyjä kulkuväyliä ynnä muuta?
VastaaPoistaErittäin mielenkiintoinen blogi sinulla!!
Terve!
VastaaPoistaVoi hyvinkin olla, tuosta kanjonireissusta multa jäi nyt kolme neljäsosaa kokematta, mutta siellä loppuosuudella taitaa olla sellaisiakin pätkiä, joita ei ole tarkoitettu heikkohermoisille! :)