Etelä-Korea: My Sassy Girl (Yeopgijeogin geunyeo; Jae-young Kwak; 2001)
Eteläkorealainen elokuva on jo vuosia ollut salainen paheeni, ja olenkin Jinhuassa onnistunut yllättämään lukemattomat korealaisopiskelijat heidän elokuvatuotannostaan intoilemalla. Useimmat korealaispätkät, joista pidän, yhdistävät mielettömän tyylikkään elokuvanteon joko älyttömään huumoriin tai häikäilemättömän graafiseen väkivaltaan – tai sitten molempiin.
Tavallisesti kuvaukseen, musiikin käyttöön ja muihin tyyliseikkoihin tulee kiinnittäneeksi huomiota, missä luultavasti piileekin elokuvien pohjimmainen viehätys: korealainen antaa jotain sellaista, mitä amerikkalainen ei kenties ole osannut enää aikoihin tarjota. ”Tavallisiakin” elokuvia korealaiset toki tekevät, niistä vain harvemmin tulee kansainvälisesti yhtä tunnettuja kuin omalaatuisemmista lajitovereistaan.
My Sassy Girl ei ole mielestäni erityisen loistava elokuva, mutta haluan silti mainita sen, koska se on niin järjettömän tunnettu ja suosittu. Ja onhan tällä elokuvalla hetkensä! Elokuva kertoo Kyun-woo-nimisestä poikarukasta, joka onnistuu rakastumaan kauniiseen mutta sangen karkeakäytöksiseen ja pahasuiseen tyttöön. Sanotaan vaikka näin: kannattaa antaa mahdollisuus romanttiselle komedialle, jonka naispäähenkilö ensimmäisessä kohtauksessaan humalaisena ensin nielee oksennuksensa ja oksentaa sitten nuudelinsa metrossa matkustavan vanhan herran peruukin päälle. Ei tosikoille!
Koko elokuvan voi katsoa muun muassa tämän Youtube-linkin kautta englanninkielisillä teksteillä; alla kiinnostuneille pieni pätkä elokuvan alusta:
Mongolia: Tarina itkevästä kamelista (Die Geschichte vom weinenden Kamel; Byambasuren Davaa, Luigi Falorni; 2003)
Dokumenttielokuvamainen, ilmeisesti saksalaisvoimin toteutettu Tarina itkevästä kamelista tarjoaa tarinan täysin eri ääripäästä edellä mainittuun korealaisfarssiin nähden. Tässä elokuvassa ei tapahdu juuri mitään, mutta filmille on siitä huolimatta tallentunut jotain erityistä.
Eräänä päivänä yksi Mongolian tasangoilla elävän perheen kameleista synnyttää kivuliaan näköisen prosessin päätteeksi albiinon poikasen, vain kieltäytyäkseen myöhemmin imettämästä sitä. Yritykset saada jukuripäisen emon mieli muuttumaan epäonnistuvat kerta toisensa jälkeen, joten jäljelle jää vain yksi keino: hakea ”kaupungista” viulunsoittaja veisaamaan kamelille värssy.
Sain kunnian katsoa tämän elokuvan mongolialaisen ystävättäreni kanssa, ja hän valistikin minua usein siitä, mitä elokuvan hahmot milloinkin tekevät ja minkä vuoksi – opin paljon tästä mielenkiintoisesta kulttuurista. Elokuvaa katsoessamme ystäväni myös päivitteli yllättäen kerta toisensa jälkeen sitä, kuinka melkeinpä kaikki elokuvan hahmot lapsista aikuisiin olivat hänen mielestään epärealistisesti poikkeuksellisen hyvännäköisiä – kyseessä ei siis ehkä sittenkään ole ihan minkä tahansa satunnaisen, todellisen perheen elämää kuvaava dokumenttielokuva!
Tämänkin elokuvan voi näköjään katsoa YouTubesta, toivottavasti myös Suomesta käsin! Jääköön salaisuudeksi, kumpaan kahdesta kamelista elokuvan nimi viittaa, emoon vaiko poikaseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti