sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Opettajan pesti hakusessa – mutta mikä olisi opetettava kieli?

Kuvittelin huhtikuussa, että alkaisin jo sen kuun loppupuolella käydä säännöllisemmin ihan oikeissa englannin opettajan töissä, mutta toistaiseksi olen saanut lepäillä laakereillani, odotella yhteydenottoja ja nautiskella vielä, kun tarjolla on ollut paljon aikaa rentoutumiselle ja kiinan opiskelulle. Tyytyväisenä olen ottanut vastaan jokaisen rennon päivän ja viikon.

Asiat ovat kuitenkin edenneet sen verran, että ehdin lauantaina käydä Yiwu'ssa tutustumassa mahdolliseen tulevaan työnantajaani, kouluun, jossa minun olisi tarkoitus toimia tämän lukuvuoden viimeiset kuukaudet englannin opettajana. Ystävällinen nuori kiinalaismies nimeltään Jimmy näytti minulle paikkoja, esitteli minut joillekin muista opettajista ja vei lounaalle.

Jimmy kertoi, että kyseessä on pieni koulu: vain 13 000 oppilasta! Naureskellen kerroin hänelle, että minun näkökulmastani kyseessä on jo pieni kaupunki; muistaakseni oman kotikaupunkini väkiluku oli suunnilleen samaa luokkaa ennen kuntaliitoksia.

Koulu rakennuksineen oli rupuisuudessaan jollain tavalla viehättävä. Mietin niitä tiloja, joissa itse yli 20 vuotta sitten aloitin peruskoulutaipaleeni, ja ymmärsin, että kyllä meillä oli talousongelmista huolimatta puitteet aina sangen erinomaisessa kunnossa. Tämän koulun rapistuneet betonirakennukset taas ovat jostain useiden vuosikymmenien takaa. Lisäksi tilat opettajainhuoneesta aina luokkahuoneisiin asti ovat hämmästyttävän ahtaita, eikä asiaa auta yhtään se, että ne ovat myös hirmuisen sekaisia.

Olen tyylilleni uskollisena hieman hermona ensimmäisten tuntieni suhteen: Pystynkö tekemään haastavassa iässä oleviin oppilaisiin hyvän ensivaikutelman, vaikuttamaan heidän silmissään ”coolilta”? Entä millaisilla aiheilla saan heidät pidettyä kiinnostuneina viikosta toiseen? Luokassa on varmasti kielitaidoltaan hyvin eritasoisia oppilaita, mikä tarkoittaa sitä, että osa heistä ei välttämättä ymmärrä mitään siitä, mitä puhun, kun taas osalla ei ole mitään hankaluuksia. Kun oppilas ei ymmärrä kuulemaansa, tulee hänestä herkästi levoton – kuinka saan koko luokan käyttäytymään asiallisesti aina kellon soimiseen saakka? Haasteita!

Jimmy kyseli jo minulta, koska palaan kesälomaltani takaisin Kiinaan, mikä luultavasti tarkoittaa sitä, että töitä saattaisi olla tarjolla jopa koko tulevalle lukuvuodelle. Hän kertoi myös voivansa tarvittaessa etsiä minulle oppilaita, joita voisin opettaa yksityisesti hulppeahkolla tuntipalkalla, itse asiassa lähes kaksinkertaisella summalla siihen nähden, millä rahalla olen tämän lukuvuoden aikana palvelujani tarjonnut.

Kerroin Jimmylle rehellisesti, että en halua vielä sitoutua mihinkään, vaan että tällä hetkellä tärkeintä on odottaa ja varmistaa jokusen työviikon jälkeen, että molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä. Itse en ole opettajana mitenkään kokenut, enkä toisaalta ole koskaan opettanut lähes 30-henkistä ryhmää lukioikäisiä. Toisaalta Kiinassa töitä kuin töitä tehneille on tuttua se, että vaikka alussa kaikki näyttäkin ruusuiselta ja ihmiset ovat mukavia, voi lopulta kaikki kuitenkin mennä päin helvettiä, kun kiinalaiset ilmiöt ja kiinalaisten omalaatuiset tavat hoitaa asioita alkavat nostella lohikäärmeenpäitään.

Eli nyt odotetaan ja katsotaan, siksi en viitsi vielä hihkua onnesta. Jos asiat menevät edes suhteellisen hyvin, tartun luultavasti aika herkästi tämän koulun koukkuun, mutta minulla on edelleen mielessä myös muut mahdollisuuteni. CSC-stipendihakemus on edelleen vetämässä, ja olen kuullut huhuja, että tänä(kään) vuonna suomalaishakijoita ei ollut kovinkaan montaa.

Kuluneella viikolla innostuin myös baiduamaan (eli googlaamaan, mutta kiinalaisella hakukoneella) sellaisia lauseita kuin ”招聘芬兰语教师” eli ”palkataan suomen kielen opettajia”, ja olenkin löytänyt jo neljä kiinalaista oppilaitosta, joiden tarjonnasta suomen kielen opetusta löytyy. Heidän työpaikkailmoituksissaan etsitään yleensä kiinalaisia suomen kielen opettajia, mutta olen siitä huolimatta päättänyt yrittää tarjota natiivipuhujana palveluksiani.

Tällä viikolla lähetin jo kahdelle koululle CV:lläni varustetun, täysin kiinankielisen sähköpostin, jossa kerron itsestäni, kielten osaamisestani sekä kiinnostuksestani opettajana työskentelemistä kohtaan. Yrittänyttä ei laiteta eikä mitään hävittävää ole, joten lähetän ensi viikolla viestini vielä kahdelle muulle oppilaitokselle.

Odotukseni eivät ole erityisen korkealla, mutta olen silti huomannut olevani jännittyneen toiveikas: aina, kun minua tavoittelee puhelimitse tuntematon numero, alkaa sydämeni lyödä tiheämmin! Suomen kielen opettaminen Kiinassa kuulostaa haasteelta, joka saattaisi motivoida pitempäänkin kuin vain sen yhden vuoden eteenpäin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti