lauantai 3. toukokuuta 2014

Han Han, osa VIII – kirjailijasta rallikuskiksi!

Han Han -tunnisteella varustettujen blogitekstien sarjassa tutustutaan kiinankielisessä maailmassa kenties tunnetuimpaan kirjoittajaan ja yhteiskuntakriitikkoon. Han Hanin esikoisromaanin 《三重门》 (Kolme porttia) suomentaminen on allekirjoittaneen ykkösprojekti vuonna 2014. Julkaisu odotettavissa syksyllä!

Han Han on kokenut Kiinan kilparadoilla paljon, eikä läheskään aina ole ollut tyytyväinen siihen, kuinka surkeasti Kiinassa asioita toisinaan järjestetään.

Han Han Wikipedian mukaan, osa VIII

Ura rallikuskina

Menestys kirjailijana mahdollisti sen, että Han Han saattoi toteuttaa pitkäaikaisen unelmansa, kilpa-autoilijaksi ryhtymisen. Uusi ura starttasi vuonna 2003, mutta ei ollut pelkkää ruusuilla tanssimista, vaan Han Han joutui kohtaamaan vaikeita taloudellisia haasteita. Hän onkin myöntänyt, että Kiinassa sekä kirjailijan että kilpa-autoilijan ammatit ovat taloudellisesti erittäin haastavia.

Koska Han Han on jo pitkään kieltäytynyt tienaamasta rahaa esimerkiksi mainoksissa esiintymisellä, on hänen ainoa tulonlähteensä palkintorahojen ohella hänen omien kirjojensa myynnistä tulevat tuotot. Hän on myöntänyt, että hän voisi ansaita mainostamisella niinkin paljon kuin kolme miljoonaa yuania vuosittain. Hän kuitenkin pelkää, että jos hän lähtisi mainosmaailmaan mukaan, ei hän kenties pystyisi lopettamaan.

Alkaessaan saavuttaa kilpa-autoilussa menestystä, Han Han kommentoi haastattelussa kiinalaiselle koulujärjestelmälle irvaillen: ”Se, että olen menestynyt myös kilpa-autoilun saralla, todistaa, että olen kuin olenkin kokonaisvaltaisesti kehittynyt, etevä oppilas.”

Kilpa-autoilevaan kirjailijaan kohdistuneille ennakkoluuloille olkiaan kohauttanut Han Han on saavuttanut useita eri tason mestaruuksia Kiinassa, niistä ensimmäisen vuonna 2007. Vuonna 2009 hän pääsi ottamaan osaa myös Australian MM-ralliin. Ralliin osallistuttuaan hän kirjoitti blogissaan paljon siitä, kuinka surkeasti järjestettyä kilpa-autoilutoiminta on Kiinassa.

Han Han -lainaus, osa VIII

Koska tämänkertaisessa blogitekstissä puhutaan Han Hanin urasta kilpa-autoilijana, halusin poimia myös tähän lainaus-osioon asiaan liittyvän kommentin. Seuraava poiminta on viimeinen kappale 27.8.2009 kirjoitetusta, Han Hanin blogissaan julkaisemasta tekstistä ”几多事” (”Satunnaisia”). Painetussa muodossa teksti löytyy esseekokoelmasta 《青春》, josta olen lainannut aikaisemminkin ja joka on myös käännetty englanniksi (The Last Generation):


Tämänkertaisessa rallissa oli jälleen yksi äärimmäisen nopea asvalttitaipale. Koko taipaleella piti käyttää jarruja vain kahdessa kohdassa, muuten sai ajaa koko ajan kaasu pohjassa. Toivon, että voin jatkossakin napata asvalttirallien voittoja, mutta en ole varma, onko minusta siihen. Ei sillä, ettenkö pystyisi rallissa vielä korottamaan vauhtiani entisestään, olen vain sitä mieltä, että paineet alkavat tuntua turhan kovilta. Minulla on vielä liikaa keskeneräisiä asioita. Jos minulla ei olisi minkäänlaisia huolia ja murheita, voisin korottaa vauhtiani. Kun olen saanut lapsen, toteuttanut unelmani ja taannut perheelleni sekä vaimolleni elämän, jossa heidän ei tarvitse murehtia, voin näyttää kaikille, millaiseen nopeuteen pystyn. Usein pikataipaleita ajaessani minut valtaa pelko. Pelkään jyrkänteitä, järviä, korkeamman nopeuden pikataipaleita reunustavia, suuria puita, kallionseinämiä – pelkään niitä kaikkia. En myöskään koskaan voi sataprosenttisesti uskoa siihen, etteikö autooni iskisi teknistä vikaa. Voi olla, että olen ajaessani tähän asti ottanut varman päälle, pysytellyt liikaa omien kykyjeni asettamien rajojen sisällä. Tämänkertaisessa kilpailussa toivon voivani keskittyä kehittämään itseäni ja olla samalla tietenkin osumatta mihinkään. Olen onnekas, jos saavutan tavoitteeni, enkä usko, ettenkö sitä saavuttaisi. Jos taas en sitä saavuta, olen onneton. Asia on näin yksinkertainen.

这次的堪路发现又有一个超快的柏油路赛段,快到一直在最高的档位里整个赛段只需要踩两脚刹车。希望可以继续在柏油路面上获胜,我不知道自己能不能做到。在拉力赛场上其实我可以更快的,只是对我来说有太大的压力,我有太多未完的事情,如果没有任何的顾虑和牵挂,我可以更快的。当我有了小孩,完成了理想,确保家人和女人可以余生无忧以后,我会展示我可以达到的速度的。我在很多赛段里很害怕,垂直的悬崖,水库,高速赛段旁边的大树,山壁,我都害怕,我也不曾百分之一百信任我的赛车不会出机械问题。可能以前我驾驶的太安全了,太在我的能力范围之内了,这场比赛希望我能只顾着往前推进,当然尽量别撞上什么东西。得之我幸,不得我不信,再不得我不幸,无非就是这样。

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti