Eksymällä löydät

Ihminen ei paljon opi, jos asiat tehdään aina hänen puolestaan.

Etenkin Kiinassa olen huomannut, että uuteen asuinpaikkaan tutustuminen onnistuu parhaiten yksin, tai muiden vielä yhtä pihalla olevien kanssa. Kun pitää itse selvittää, missä on se paikka, jossa voi hoitaa itselleen bussikortin, tai etsiä viisumiasioiden hoitoa varten paikallinen poliisiasema, tulee ensin suorittaa vähän tiedonhakua ennen kaduille hortoilemaan lähtemistä.

Aina määränpäätään ei niin vain löydä, ei ainakaan ennen, kuin on kysynyt useita kertoja kiinalaisilta tietä. Eksyminen tai hukassa oleminen saattaa tuntua nololta, mutta itse voin kokemuksen syvällä rintaäänellä todeta, että siitä on hyötyä. Eksyilemällä oppii tuntemaan ympäristöään. Eksyilemällä löytää yllättäviä paikkoja, joita ei osaa edes kaivata ja joihin ei ehkä koskaan muuten päätyisi.

Toissa viikonloppuna sain huonon idean: ajattelin pyöräillä itää kohti niin kauan, että maisemat rauhoittuvat. Valtatiet, rakennustyömaat ja melu ylipäänsä eivät kuitenkaan loppuneet. Tylsistyneenä käännyin takaisin ja soitin koulukaverilleni, että olisin tulossa kylään. Tiesin hänen asuntonsa sijainnin, mutta minun suuntavaistollani ei kuitenkaan uudesta suunnasta käsin ihan niin vain tuttuja katuja löydetäkään.

Päädyin mielenkiintoiselle, ihan todellisista vanhan ajan rakennuksista koostuvalle keskustan alueelle.

Löysin ensin kiehtovan, ränsistyneen pienen rakennuksen, joka ilmeisesti on koko Kunmingin vanhin vielä pystyssä oleva rakennus. Samalta seudulta löytyi vielä useita katuja, joiden huonossa kunnossa olevat rakennukset todella kävivät esimerkkinä vanhasta Kiinasta. Ironista ja samalla jonkin verran häiritsevää rakennuksia äimistellessä oli se, että joka puolella näkyi mainoksia "Kunmingin vanhasta kadusta".

Tuleva turistivetonaula ei koostu löytämistäni vanhoista rakennuksista: kaikkea oikeasti vanhaa revitään nyt alas samalla, kun tilalle pystytetään heti uutta ja puhdasta, vanhaa muistuttavaa – ihan nättiä, mutta jotenkin niin kliinistä ja joka puolella Kiinaa nähtyä. Paljon on tuolla seudulla jo ehditty korvata uudella, ja lienee vain ajan kysymys, koska loputkin vedetään nurin. Hyvä, että ehdin nähdä palan vanhaa todellisuutta ennen kuin on liian myöhäistä.

Lisää osittain sattuman tuomia helmiä löysin viime viikonloppuna, kun suoritin kaksi noin 50 kilometrin pituista pyöräreissua Kunmingin kuuluisille läntisille vuorille (西山). En vielä ehtinyt vieraille ”lohikäärmeportilla” (龙门), joka lienee kaupungin kovin vetonaula, mutta alueella pyöräillessäni löysin komeita maisemia, jotka varmasti saavat minut palaamaan vuorille vielä kerta toisensa jälkeen.

Ilma on vuorilla puhdasta, tunnelma seesteisen hiljainen ja liikenne satunnaisia busseja lukuun ottamatta erittäin vähäistä – sään suosiessa mitään sen parempaa ei voi olla. Vuorten itäpuolelta avautuu kaikkien Kunmingissa tuntema näkymä kaupunkiin sekä sen kupeessa sijaitsevaan, suureen Dianchi-järveen (滇池). Länsipuolelle eksyvä (itse todellakin päädyin sinne sattumalta) ja hieman syvemmälle kurottava taas saa todistaa kauas avautuvaa, loputtomien kukkuloiden täyttämää näkymää, joka pienine polkuineen houkuttelee sukeltamaan yhä syvemmälle vaeltamaan.