Joku Pekingissä tai Shanghaissa asuva ei Kunmingista ehkä hirveästi riemun aihetta löytäisi, mutta sanon kuitenkin, että kaupungin kulttuuri- ja elämä yleensä -tarjonta on toistaiseksi miellyttänyt erittäin paljon; Jinhuan kaltaisessa kaupungissa vuoden viettäneenä olen täällä ollut onneni kukkuloilla autuaammin kuin aikoihin. Englanninkielinen infosivusto goKunming.com tarjoaa jatkuvalla syötöllä vinkkejä mielenkiintoisista tapahtumista ympäri kaupunkia.
Hyvänä esimerkkinä tarjonnasta mainittakoon livemusiikki. En ole kiinalaisesta musiikista koskaan suuremmin pitänyt, sillä lähes kaikki musiikki, jota kiinalaiset (sukupuoleen katsomatta) ovat minulle suositelleet, ovat olleet pianolla säestettyjä balladeja rakkaudesta – kaikki kuin kopioita toisistaan. Rakkauslaulajista edukseen on minun korvissani erottunut vain ajaton, iki-ihana Teresa Teng, josta on pakko tykätä.
Pari viikkoa sitten Kunmingin vanhalla lentokentällä järjestettiin kiinalaisen Battle of the Bands -kilpailun semifinaalit. Useita tunteja kestäneeseen tapahtumaan osallistuneista bändeistä osa herätti myötähäpeää, mutta oli joukossa ihan kelvollisia ja jopa hyviäkin bändejä. Karmeasta äänentoistosta huolimatta (ensimmäistä kertaa elämässäni kaduin sitä, että korvatulpat jäivät kotiin) kiinnostuin jokusesta bändistä ja sain jopa yhden nimenkin ylös. Myöhemmin, kun olen saanut materiaalia kasaan, voin esitellä lukijoille jokusen vähemmän tunnetun kiinalaisartistin!
Rock-, punk- ja hevikulttuuri tuntuu täällä olevan isomman yleisön keskuudessa vielä lapsenkengissä. Bändien välissä juontaneen kiinalaisherran spiikkejä kuunnellessani oli jonkin verran häiritsevää huomata, että suurin osa porukasta oli varmaankin tullut paikalle pelkästään siksi, että heillä oli vapaalippu. Kun juontaja yhdessä välispiikissään pudotteli erinäisten legendaaristen länkkäriyhtyeiden nimiä, ei yleisöstä irronnut minkäänlaisia tunnistamisen merkkejä – huudatus meni kiville.
Monet nuoret naiset myös selvästi tykkäävät pukeutua ”rajusti” voidakseen tuntea olonsa jotenkin tavallista tallaajaa persoonallisemmaksi: mustat vaatteet, synkät meikit ja korkeakorkoiset nahkasaappaat olivat yleinen näky. Sex Pistols- tai Ramones-bändipaitoja näkee katukuvassakin silloin tällöin, mutta en usko, että niitä kantavat tytöt tietävät itse musiikista mitään; on vain ehkä in olla "rock" tai "hevi", vaikka se rajoittuisikin siihen mustaan paitaan.
Kiinalaisyleisön huomio näytti myös olevan helposti herpaantuvaa sorttia. Jollain taikakeinolla eräs hieman vilkas nainen seurueestamme oli onnistunut hankkimaan kaulaansa VIP-passin, mikä tarkoitti sitä, että hän kantoi meille tapahtuman sponsoroinutta Tiger-olutta kaksin käsin aina silloin, kun edelliset olivat päässeet loppumaan. Niinpä yleisön päähuomio ei aina ollutkaan siellä missä pitäisi – eli lavalla – vaan iloisessa hiprakassa tanssineessa laowai-joukossa.
Itse käyttäydyin toki supisuomalaisen hillitysti ja keskityin korvia riipivään heviin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti