Kun kärsimättömyydestä tulee hyve

Olen viime aikoina sivusilmällä seurannut Bennyn, irlantilaisen polyglotin, matkaa kohti sujuvaa mandariinikiinan osaamista kolmen kuukauden panostamisella. Benny on tehnyt omaa Fluent in 3 Months -juttuaan varsin hyvällä menestyksellä monien kielten parissa, ja viimeisimmällä, 2,5 kuukauden opiskelun jälkeen kuvatulla videollaan hän kieltämättä suoltaa kiinaa ihailtavan rennosti ja sujuvasti:



Mutta nalkuttajiahan tällainen kaveri vetää puoleensa.

Benny on saanut paljon kritiikkiä kärsivälliseen ja pitkään oppimisprosessiin uskovilta ”perfektionistiopiskelijoilta”, joiden luonteenpiirteitä hän mielestäni hieman kärjistäen blogissaan manailee. Perfektionistia ei kuulemma kiinnosta Bennyn ilmaiseman viestin sisältö, jos lauseiden sanajärjestyksessä on vikaa tai jos ääntämys on vähänkin pielessä. Perfektionisti rakastaa kielioppitehtäviä ja sisällä pönöttämistä ja haaskaa tyhmyyttään aikaansa, kun ei ole jatkuvasti lähdössä ulos käyttämään oppimaansa, vaan odottaa ja odottaa, kunnes tuntee kielitaitonsa riittävän.

Kuulostaa tutulta. Tässä ei mielestäni ole niinkään kyse perfektionismista tai tyhmyydestä kuin aikuisten kielten opiskelijoiden suurimmasta synnistä: rohkeuden puutteesta ja siitä aiheutuvista estoista. Benny on selvästikin poikkeuksellisen ennakkoluuloton ja rohkea herra, jonka päätä ei huimaa, vaan joka heittää kaikkensa likoon aina tilaisuuden tullen. Tätä asennetta ei kielikursseilla opi, ei ainakaan suomalaisessa luokkahuoneessa, jossa puhumisharjoitukset koetaan kiusallisiksi ja puhuminen lopetetaan heti, kun naaman edessä oleva dialogi on kerran hoidettu.

Benny on persoona, jota lukija joko rakastaa tai vihaa. Itse olen jossain näiden kahden tunteen välimaastossa: aluksi rakastin vihata tätä miestä, mutta enemmän luettuani aloin myös nyökkäillä monille hänen painottamilleen asioille. Kielten opiskelussa ja opettamisessa on vielä paljon tutkimattomia teitä, ja niiden kartoittamiseksi Bennyn kaltaisille, rohkeille oman tiensä kulkijoille olisi kysyntää.

Alla joitain lainauksia hänen julkaisemastaan blogitekstistä, omilla mietteilläni varustettuina.

“I am not interested in wasting time. I’m impatient, and I see that as a good thing because it ultimately leads to much better results. What can you do right now is what matters, not “some day”. Intentionally slow learners are obsessed with the long term and can’t do jack in the short term because of it. … A long-sighted learner is only interested in one thing: they want to be equivalent to a native.”

Niin paljon riippuu omasta näkökulmasta ja tavoitteista. Bennyn tavoite on saada mahdollisimman paljon irti kolmen kuukauden mittaisesta (loma)matkasta vieraaseen maahan (kolme kuukautta siksi, että monissa maissa turistiviisumin voi saada juuri siksi ajaksi). Pitkän tähtäimen opiskelija haluaa kenties kyetä käyttämään kieltä työkielenään, tai ehkä hän on parisuhde- tai muista syistä halukas asettumaan vieraaseen maahan asumaan. Silloin ei parane antaa kielitaitonsa jämähtää hyvällekään tasolle. En kuitenkaan usko, että natiivipuhujan taso on oikeasti kenenkään tavoite. Eikä kukaan toisaalta varmaan tahallaan opiskele hitaasti, vaan elämäntilanne usein sanelee, kuinka paljon opiskeluun voi tai haluaa käyttää aikaa (hyvänä esimerkkinä allekirjoittanut).

“The priority should never be the long term. If I am in the here and now and fixing my biggest priorities for communication then I am going in the right direction, and doing so quickly.”

Jos ihminen haluaa vain matkailla, ei tietenkään kannata ajatella pitkällä tähtäimellä, vaan tarttua hetkeen ja tehdä parhaansa. Kun ihminen taas aikoo muuttaa toiseen maahan pidemmäksi ajaksi ja todella oppia tuntemaan maan tapoja ja kulttuuria, haluaa hän myös päästä kielen saloista syvemmin perille. Silloin jos koskaan tehdään pitkän tähtäimen tavoitteita.

“My sentences still have lots of problems with wrong word order and such but I’m almost always understood by human beings. … If I sit a test I might fail it – but I’m doing what I need to do in the real world. Why would tests devised for people in classrooms matter more than results in the real world?”

Oikein! Juuri tämän vuoksi rohkeat ja ennakkoluulottomat saattavat yhden tai kahden Kiinassa vietetyn vuoden aikana saavuttaa hämmästyttäviä tuloksia. Itselläni on jäänyt vuosien varrella käyttämättä paljon tilaisuuksia käyttää kiinaa, ja vieläkin päivittäin puhumani kiinan kielen määrä on melko vähäinen, vaikka asun Kiinassa. Jos minun intohimooni tätä kieltä kohtaan olisi heti alusta lähtien saanut yhdistettyä Bennyn rohkeuden, olisi kielitaitoni nyt jossain aivan toisissa sfääreissä.

“But I don’t have time to whine about such things, so I (reluctantly) set up 3-hours of spoken time in Mandarin per day. … I’ll continue the ridiculously large amount of practice (about 20 hours a week one-on-one with people – it’s like a half-time job!!) so that I’ll get used to people speaking enough to let them speed up, and get used to me speaking, while constantly getting feedback so that I know what to improve.”

Tätä olen joskus miettinyt. Bennyllä on olosuhteet ehkä kunnossa: hän on semitunnettu ja hänen matkallaan on varmasti sellainen budjetti, ettei jo olemassaolevien suhteiden avulla auttajien löytäminen aiheuttane ongelmia. Mutta eihän tavallinen ihminen voisi noin vain lähteä ulkomaille oppimaan kieltä, eihän?! Itse sanoisin, että Kiina on kuitenkin vielä suomalaisnäkökulmasta halpa maa, joten sopivassa elämäntilanteessa oleva voisi vaikka yhden vuoden aikana helposti pistää palkastaan sivuun sen verran rahaa, että voisi lähteä Kiinaan kolmeksi tai kuudeksi kuukaudeksi ja repäistä intensiivikurssien sekä parin yksityisopettajan avulla mahtavan pohjan myöhemmälle opiskelulle (yst. terv. nimim. "opintotuesta säästöjään kasvattamaan onnistunut).

“It [my Mandarin] ain’t pretty – I still hesitate a lot, and my sentence structure leaves a lot to be desired, and there’s still plenty of words left to learn, but I can talk to people – I can interact with them, within many limitations that I’m well aware of.”

Ihmiseksi, jonka projekti tottelee nimeä “Fluent Mandarin in 3 Months” Benny mielestäni selittelee ja myöntelee olemassa olevia puutteitaan liikaa. Oli hänen määritelmänsä sujuvasta kielenkäytöstä kuinka löyhä tahansa, voi kolmessa kuukaudessa kaikesta huolimatta vain saavuttaa sen edellä mainitsemani loistavan pohjan, josta halutessaan ponnistaa ylemmäs.

Viimeisimmällä videollaan Benny tekee vaikutuksen, mutta pitää myös muistaa, että videolla hän keskustelee juuri sellaisista aiheista, joista hän blogissaankin kirjoittaa ja joista hänellä on varmasti ollut suuri tarve osata keskustella kiinaksi opettajiensa ja muiden tapaamiensa taiwanilaisten kanssa. Juuri sen sanaston hän on opetellut, ja juuri ne sanat hän osaa yhdistää, mutta mitä sitten kun vaihdetaan puheenaihetta? Jos kieliopilla ei ole niin väliä ja kehnon ääntämyksenkin saa anteeksi, jää jäljelle kuitenkin tärkeä sanaston tuntemus: jos et tiedä kuinka sanoa ”kissa” kiinaksi, on vähän paha lähteä juttelemaan kenenkään kanssa kissoista. Kolmessa kuukaudessa ei voi oppia hirveän laajaa sanavarastoa, ja ne Bennynkin painottamat, tällä opiskelulla saavutettavat ”hienot kulttuuriset kokemukset” paikallisten kanssa ovat todellisuudessa aika yksinkertaista lauseidenvaihtoa kerta toisensa jälkeen. (Kiinaa opiskelevat tietävät, mitä kiinalaiset tykkäävät kysellä. Siihen kyllästyy nopeasti.)

“The world needs more impatient language learners. Who’s with me?”

En minä ainakaan, vaikka Bennyä nyt yllätyksekseni arvostankin. Kiinan opiskelun vuosia sitten perusteisiin jättänyttä ystävääni lainatakseni: ”mikään ei ole yhtä suuri sääli kuin puolitiehen jätetty kielitaito”. Voi varmasti tulla hyvä olo kun voi kertoa osaavansa niin ja niin montaa kieltä, mutta itse jaksan uskoa, että syvempi tuntemus yhdestä tai kahdesta kielestä voisi antaa enemmän kuin pinnalliset tiedot kymmenestä.