Passiivisesta aktiiviseksi sormia napsauttamalla?

Moni aikuinen kielenopiskelija kärsii pitkään kiusallisesta ongelmasta: vaikka kirjoittamisen ja lukemisen puolesta kielitaitoa pitäisi jo löytyä, ei tosipaikan tullen, luokkahuoneen ulkopuolella, kuitenkaan tahdo millään saada sanaa suustaan. Puhuessa hävettää, kun tietoisuus omien puhetaitojen puutteista ottaa vallan.

Olen välillä kirjoituksissani päivitellyt sitä, että puhutun kiinan harjoitukset ovat täällä toistaiseksi jääneet melko vähälle sen vuoksi, että olen tullut tehneeksi aika vähän kiinalaisten kanssa tuttavuutta. Olen suorastaan jääräpäisesti ajatellut, että en haluaisi etsiä tuttavuuksia, jotka perustuisivat vain molemminpuoliselle kielijelpille. Siksi olen jokuseen otteeseen kieltäytynyt, mikäli joku mielensä rohkaissut kiinalaisopiskelija on tullut varovaisella englannillaan tiedustelemaan, josko voisin ryhtyä hänen ystäväkseen. Lisäksi olen luonteeltani mielestäni melko hiljainen, mikä on ehkä hankaloittanut ihmisiin tutustumistani entisestään.

Mutta kuten olen tämän kielen opiskelusta niin moneen kertaan todennut, kasvaa nälkä syödessä, ja itseluottamus siinä sivussa. Ja kuluneella, uuden lukukauden aloittaneella viikolla tapahtui passiivisessa päässäni jotain kummaa: päätin aktivoitua, heittää kaikki periaatteeni ja estoni romukoppaan. Päätin, että tämän lukukauden jälkeen on puhutun kiinan tasoni ehtinyt nousta aivan uusiin sfääreihin, lähemmäs kirjoitetun kiinan tasoani.

Ensimmäiseksi otin yhteyttä käännösprojektissani viime lukukaudella auttaneeseen tuutoriini, ja sovimme jatkavamme tapaamisiamme myös jatkossa. Sitten sovin tapaavani erään tyttösen, jonka kanssa jo syyskuussa vaihdoimme numeroita, mutta jota en ollut sen koommin tavannut. Ehdimme jo viettää parituntisen kuppostelutuokion, joka pisti molemmin puolin kielitaidot koville ja väsytti aivot, mutta jätti jälkeensä tyytyväisyyden tunteen. Perjantaina tein ystäväni avustamana jo kolmannen kielijelppituttavuuteni, ja aion nyt etsiä niitä lisää voidakseni joka viikko viettää ainakin 4–6 tuntia natiivipuhujan kanssa harjoitellen.

Myös QQ on minulla nyt aina auki, ja siellä tulee harjoitelleeksi kirjoittamista ja lukemista kiinalaisten kanssa melko usein. Tunneilla olen kommentoinut tilaisuuden tullen aktiivisesti ja kysellyt heti, kun kysyttävää on tullut mieleen. Kampuksen pohjoisportilla katuruoan valmistumista odotellessani tai muissa kaupoissa asioidessani olen alkanut jauhaa myyjien kanssa milloin mistäkin turhanpäiväisestä, kysellä, tiedustella, ihmetellä.

Kampuksen täpötäydessä kanttiinissa olen tutuksi tulleen tyhjän pöydän metsästyksen sijaan alkanut istua ennakkoluulottomasti vapaille paikoille kiinalaisten viereen ja pistää reippaasti small talkit käyntiin. Useimmiten kiinan taitoni ovat heidän englannin taitojaan paremmat, joten heidän arkailunsa vuoksi minun on helppo pitää kiina keskustelun kielenä. Toki kohteliaasti yritän usein saada heistä englantiakin irti, mutta mukavasti kiina useimmiten dominoi keskusteluja. Tulee mieleen Tampereen ajat, jolloin kävin suomea opiskelevan kiinalaistytön kanssa eri paikoissa opiskelemassa: silloin puhuimme aina 99-prosenttisesti englantia, vaikka tarkoitus oli keskittyä suomeen ja kiinaan! On hienoa huomata, että siitä ujostelu- ja jopa pelkovaiheesta on viimeinkin päässyt ylitse, ja kielitaitoaan tulee nyt soveltaneeksi erittäin rohkeasti ilman pelkoa virheistä.

Motivaatio on siis taas korkealla, ja olen myös huomannut, että nyt kun HSK:n eli kiinan kielen tasokokeen viitostason suorittamisen aikainen tuska on enää vain kaukainen muisto, olen vaivihkaa jo alkanut suunnata katsettani sen ylimmänkin tason päihittämiseen. Niinpä olen nyt asettanut viralliseksi tavoitteekseni läpäistä kuutostason akateemisen vuoden 2012–2013 päätteeksi. Silloin kiinan opintojeni alkamisesta tuleekin kuluneeksi jo lähes seitsemän vuotta!

Pitkäksi on tämä tie silloin ehtinyt jo muodostua. Toivotan voimia ja inspiraatiota muille tien päällä oleville!