tiistai 24. tammikuuta 2012

Zhejiangin talvi (vuodatus)

Edellisessä tekstissäni viittasin opiskelija-asuntolamme koleuteen näin talvikuukausina, ja kirjoitusta seuranneet päivät ovat kuin piruillakseen olleet tähänastisista kylmimpiä: ulkolämpötila on ollut monta päivää nollan tuntumassa ja nyt ollaan myös saatu aika mukavasti lunta, joka tosin varmaankin sulaa erittäin nopeasti pois.




Kylmentyneen sään vuoksi autuaan passiivinen lomanvietto on muuttunut hetkessä epämiellyttävän passiiviseksi ”selviytymistaisteluksi”, jossa päivän ainoa tavoite tuntuu olevan jaksaa iltaan asti, jotta voi taas mennä tyytyväisenä nukkumaan. Täälläpäin Kiinaa eivät rakennukset nimittäin tule keskuslämmityksellä ja laadukkailla, monikerroksisilla ikkunoilla varustettuina.

Sisälämpötila pyörii jossain kymmenen celsius-asteen tienoilla, istun sisällä ylläni neljä vaatekerrosta, päässäni huppu ja kädessäni useimmiten hanskat. Homma on sama missä tahansa muualla, aina on sisällä kylmä. Eikä siksi oikein huvita lähteä minnekään. Suomen pakkaset kyllä kestää ongelmitta, sillä niistä ei tarvitse kärsiä muualla kuin pihalla; määränpäänsä saavutettuaan on taas hyvä olla. Mutta täällä koleus ei tahdo mennä pois.

Ilmastointipömpeli huoneesta toki löytyy, mutta sen käyttö tuntuu toivottomalta – se ei tunnu niinkään lämmittävän itse huonetta, vaan vain sitä kohdetta joka milloinkin sattuu sen edessä seisomaan. Lisäksi sen jatkuva käyttäminen olisi melko kallista ja kokemuksien perusteella aiheuttaa tavallisesti kurkkuun epämiellyttävää kuivuuden tunnetta sekä yskää.

Nyt pöydän äärellä istuskelu on muuttunut astetta passiivisemmaksi olotilaksi, sängyssä makaamiseksi: päivän paras hetki lämpöisen suihkun alla seisomisen lisäksi on se, kun peiton alla hetken ruumiinsa lämpöä säteiltyään alkaa tuntea olonsa mukavaksi. Peiton alta ei halua pois, joten yöunistani on tullut melkein 12-tuntisia – vain nälkä tai sietämättömäksi yltynyt vessahätä voi saada loikoilun loppumaan. Ja se on kauhea hetki, kun peiton lennettyä sivuun laskee lämpötila lukuisia, lukuisia asteita, hyr! Tunnetta ei helpota yhtään se, että järkevin vastalääke kylmyydelle on pukea nopeasti päälleen uusia, yön jäljiltä hyisiltä tuntuvia vaatekerroksia.

Syksyllä ennen Kiinaan lähtöä katselin Wikipediasta vähän Jinhuan ilmastokäyriä ja naureskelin paikalliselle ”talvelle”: kylmimpänäkin kuukautena päivän alin lämpötila on keskimäärin pari astetta nollan yläpuolella, ei siis mitään huolta… Mutta tämä talvi tuntuu ankaralta! Mietin, voisiko se johtua siitä, että ehdin alkusyksystä ensin tottua poikkeuksellisen kuumaan kesäsäähän (35–40-asteiset hellelämpötilat olivat arkipäivää), minkä jälkeen talven tullen pudotus lämpötiloissa on ollut valtaisa, vaikkei lämpömittari suomalaisin silmin uhkaavalta näytäkään. Joka tapauksessa tunnen tällä hetkellä olevani vihannes, joka ei halua tehdä muuta kuin maata peiton alla kuin Homer Simpson sunnuntaiaamuna:


Onneksi kuitenkin tiedän, että aika kultaa nämäkin talvimuistot, samoin on ehtinyt käydä jo elokuisille Hong Kongin hikoiluillekin. Keväämmällä ulkona t-paidassa tallustellessani varmasti jo naureskelen talvisille hytinöilleni. Talvilomaa tuskin tulen tulevina vuosina kuitenkaan erityisen hartaasti odottamaan, vaikka se kiinalaisille iso juttu onkin. Koen sen nyt toista kertaa, ja molemmilla kerroilla tunne on ollut koleuden lisäksi muutenkin jotenkin tyhjä. Tuon tyhjyyden voisi ehkä täyttää vain läheisten läsnäolo (tai sitten se armoton reissaaminen), mikä saakin miettimään, että varojen salliessa järkevin teko olisikin ehkä tarttua tilaisuuteen ja käyttää tämänkaltaiset pitkät lomat kotoisessa Suomessa vierailemiseen.

4 kommenttia:

  1. Tunnen tuskasi! Tosin en tällä hetkellä (kun nautin Suomen luksuksesta), mutta viime talvi Irkuissa & Belgiassa oli kyllä jäätävä. Rankinta oli kyllä se ladon yläkertaan rakennetussa huoneessa nukkuminen, jossa lämpötila ei juuri ollut ulkolämpötilaa lempeämpi, mitä nyt tuuli vähemmän. Kaasulämmitin toki oli, mutta nuukana ei sitä raaskinut käyttää kuin iltaisin puolisen tuntia ennen nukkumaanmenoa, että sänky ehti vähän lämmitä.

    Belgiassa oli vähän paremmat olot, kylmimmilläänkin oli vain noin 8-9 astetta, mutta niin pirun kosteaa että sänky oli aina ihan jäätävän kylmä. :(

    Pari vinkkiä, joista voi olla apua: ota seuraavan päivän vaatteet (vaikka vain se alin kerros) mukaan sänkyyn illalla ja nuku niiden päällä/vieressä, niin aamulla on edes jokseenkin lämpöiset vaatteet jotka vetää ylle! Ja suosittelen kyllä lämpimästi myös kuumavesipulloa, jos vain sulla on mahdollisuus kuumentaa vettä jossain. Aina ennen ihmettelin että mitä niilläkin muka tekee, mutta yllättävän paljon mukavampi mennä valmiiksi lämmitettyyn sänkyyn nukkumaan. Ja voihan sitä toki käyttää muulloinkin. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkeistä! Onhan mulla tuossa vedenkeitin sentään. :)

    Täällä kyllä myydään paljon kaikenlaisia lämmitinhärpäkkeitä, kuumavesijuttuja myös. Oma suosikkini niistä on ehkä sähköinen kirjoitusalusta, joka on taivaallisen lämmin jäätävään kirjoituspöytään verrattuna - helpottaisi opiskelua jos sellaiseen viitsisin sijoittaa! Oon kuitenkin joka tapauksessa keskimääräistä sopeutuvaisempi tällaisiin oloihin, joten lykkäilen aina kaikkia tuollaisia "turhuuksien" hankintoja kunnes onkin jo kevät, hah!

    Kirjoittaminen pisti kyllä miettimään, että Suomessa todellakin ollaan totuttu luksukseen ja kaiken maailman lattialämmityksiin, ja että siihen mukavuuteen upotetaan joka talvi varmaan aika paljon energiaa että voidaan sitten pyöriä vaikka alusvaatteissa sisällä, oli ulkona kuinka kylmä tahansa.

    VastaaPoista
  3. Ajattelinkin että aika ankeaa on, jos ei ole mitään millä lämmittää vettä. :)

    Yksi tuollainen "turhake", joka mua on kovasti kiinnostanut, on japanilaisista animeista ym. tutuksi tullut lämpöhuopa, joka on siis kai jossain pöydässä kiinni ja pöydän äärellä istuessa voi vaan sujauttaa jalat sinne lämpimään pesään! Kuulostaa mun mielestä ihanalta. :D Eikä tuollainen lämmin kirjoitusalustakaan sinänsä huonolta kuulosta.

    Oon miettinyt samoja asioita Suomen lämmityksestä tässä viime aikoina. Jotenkin typerältä tuntuu, kun näkee Skypessä Nicon pikkusiskon kääriytyneenä massiiviseen kaulahuiviin ja villapaitaan (Belgia, +8c), ja itse hengailen täällä sisällä kesämekossa (Suomi, -15c). Naapurit lämmittää niin paljon ilmeisesti, kun itse en ole edes laittanut pattereita päälle! :/ Ei kyllä tarttis olla niin lämmin sisätiloissa, mulla on paljon kivoja villapaitoja joita en nyt pääse ollenkaan käyttämään.

    VastaaPoista
  4. Yksi Kiinan parhaimmista luksussysteemeistä (ja tästä sain nauttia jo 2009 Pekingissä) on suihkun katossa olevat neljä helvetin kirkasta ja kuumaa lamppua, joista voi halutessaan laittaa suihkun ajaksi päälle kaksi tai sitten kaikki neljä. Silloin ei tule kylmä.

    Kuulin kerran luokkakaverieni keskustelevan kyseisistä lampuista, ja toinen niistä totesi että "siis mun hiukset oikeesti kiehu!"... :D

    VastaaPoista