perjantai 27. tammikuuta 2012

Kummia katuja, strategioita ja summia

Nyt on käynyt selväksi, että jos edellisessä tekstissäni oli hieman pikkuasioista valittava sävy, saattoi se osittain johtua terveydentilani väliaikaisesta heikkenemisestä. Viime päivät menivät heikoissa fiiliksissä muun muassa kuumeen, päänsäryn, väsymyksen ja äärimmäisen ärsyttävän ruokahaluttomuuden vuoksi. Yllätyksekseni yliopiston sairaala on kuitenkin lomillakin auki, joten ankeata fiilistäni ovat nyt piristäneet lääkkeet – niinpä jaksan ainakin istuskella tietokoneen äärellä entiseen malliin.

Alla kolme pientä tarinaa, jotka on ollut tarkoitus jakaa.

Prostituutiota!

Tällä vuosituhannella lienee jo hieman naiivia olla jotenkin äimistynyt prostituutiosta, mutta toisaalta nyt kun asiaa ajattelen, niin en ainakaan seitsemän Tampereen-vuoteni aikana missään vaiheessa tullut tietoiseksi kyseisen alan läsnäolosta. Siksi yliopistokampuksemme lähellä sijaitseva, sangen peittelemättä tarjontaansa esittelevä kadunpätkä hämmensi ja jaksaa hämmentää edelleen.

Kadulla on tusinan verran ihan tavallisen pienen kaupan kokoisia tiloja näyteikkunoineen. Tarkemmin ”kauppaa” katsoessaan saa huomata, että se onkin sisustettu patjalla tai sängyllä sekä esimerkiksi peilillä varustetulla meikkauspöydällä. Huoneen takaosasta käsin tulevaa valaistusta vasten ohikulkija näkee lähellä ikkunaa istuvan, viehättävästi pukeutuneen naisprostituoidun hämärän profiilin. On kuin jonkinlaista nukketaloa katsoisi, kaikki vain sattuu olemaan oikeassa koossa. Mietin, että työskenteleekö yliopistomme tuhansista nuorista naisenaluista joku tuolla kadulla tullakseen opiskelijana toimeen…

Itkevä ulkomaalainen tyttö!

Kiinalaisen uuden vuoden aikaan voi olla erittäin vaikeaa – usein mahdotonta – saada junalippua haluamaansa määränpäähän. Tämän koki karmaisevan todellisesti eräs vasta syksyllä kiinan opintonsa täällä aloittanut tyttö. Hän lähti kurssiensa päätyttyä tyytyväisenä reilun viikon reissulle, mutta ei ymmärtänyt suunnitella matkaansa riittävän pitkälle.

Paluumatkan koittaessa ei lippuja tietenkään ollut saatavilla, minkä vuoksi tytöllä meni täysin sormi suuhun, varsinkin kun yösijaakaan ei ollut enää varattuna. Mutta, mutta, hätä keinot keksii! Epätoivossaan tyttö hakeutui itkien paikallisten poliisien puheille, ja ongelmat alkoivat selvitä kuin itsestään. Kiltit poliisisedät etsivät tytölle majoituksen yöksi ja järjestivät hänelle seuraavana päivänä matkalipun. He jopa saattoivat tytön hänen matkatavaroidensa kera aina junan istuimelle saakka. Täytyy pitää tämä strategia mielessä ensi kerralla, jos vaikka rahat sattuisivat loppumaan!

Tämä tapaus tuo mieleeni sen, että voi olla erittäin haastavaa tulla toimeen ilman kielitaitoa ja kokemusta (tai ainakin jompaakumpaa omaavaa kaveria) maassa, jossa suuri osa nuorisostakaan ei juuri osaa englantia ja jossa julkisiltakin paikoilta saattaa olla vaikea löytää minkäänlaista informaatiota muilla kuin oudoilla merkeillä kirjoitettuna. Ei poliiseja Kiinassakaan välttämättä ihan jokainen tiensä kadottanut ulkomaalainen jaksa kiinnostaa.

Kidnapatut rekisterikilvet!

Eksyin Facebookin sivupalkissa mainostetulle China Whisperer Consulting -sivulle, jolla oli mielenkiintoinen pieni sattumus jaettavanaan. Kirjoittaja oli eräänä aamuna saanut huomata, että hänen autostaan oli viety rekisterikilvet – tilalla oli lappu, jonka mukaan varkaat vaativat kilvistä 200 yuanin (25 euroa!) lunnaat. Kilvet ovat toisesta provinssista lähtöisin, minkä varkaat varmasti pistivät merkille, ajatellen että uusien hankkimisesta koituisi varmasti sen verran paljon ylimääräistä vaivaa, että mies mieluiten maksaisi lunnaat saadakseen alkuperäiset takaisin.

Poliisi ei ole ollut tapauksesta kiinnostunut, vaikka kirjoittajalla oli viestiin sisällytettyjen tietojen (varkaiden puhelinnumero ja pankkitilin numero) lisäksi hallussaan videokuvaa itse teosta. Sivuilla on yllytetty kirjoittajaa vaatimaan kovemmin poliiseilta tekoja, mutta kirjoittaja itse pelkää, että suututtaessaan varkaat saattaisi hän jonakin kauniina aamuna saada huomata autonsa joutuneen kunnon ilkivallan kohteeksi.

Tuo 200 yuanin summa muistuttaa siitä, kuinka halpa maa Kiina edelleen voikaan ulkomaalaiselle olla, vaikkei eurolla enää ihan yhtä montaa yuania saakaan kuin esimerkiksi vielä muutama vuosi sitten. Kiinalaiselle keskivertotyöläiselle tai pikkurikolliselle tuo voi olla mehevä summa, mutta esimerkiksi itse voisin 1 700 yuanin kuukausittaisesta stipendirahastani naureskellen maksaa tilanteen pois alta vaivaamasta. Ulkomaalainen saattaa täällä tienata helposti tuohon ”opintotukeeni” verrattuna kymmenkertaisen summan.

Olen oppinut pitämään kiinalaisten kanssa puhuessani matalaa profiilia stipendirahojeni suhteen. Usein esimerkiksi kadun varrella jonkin aterian valmistumista odotellessani kyselee ruoan valmistaja aikansa kuluksi paljon kysymyksiä, ja kyllähän se raha tulee aina jossain vaiheessa puheeksi. Kerron kyselijöille aina, että oma stipendini kattaa vain lukuvuosimaksun ja majoituksen ja että muiden stipendeistä en tiedä. Jotenkin tuntuisi tyhmältä myöntää, että saan pelkästä Kiinassa opiskelusta Kiinalta rahaa käytettäväkseni enemmän kuin nuo seitsemänä päivänä viikossa aamusta iltaan raatavat kiinalaiset pystyvät työllään tienaamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti