maanantai 9. tammikuuta 2012

Kiinan intensiiviopiskelusta (osa II)

Ensimmäinen lukukauteni Jinhuan Zhejiang Normal Universityssa on nyt päättynyt, ja ajattelin kirjoittaa pienen raportin kuluneista kuukausista jatkoksi lokakuiselle, viiden opiskeluviikon jälkeen julkaisemalleni tekstille.

Opiskelutahti oli heti alusta lähtien erittäin tiukka, ja olenkin täällä useaan otteeseen ilmaissut tyytyväisyyttäni sen suhteen, että edistyneempiä tasoja ei tässä yliopistossa ainakaan vielä ole tarjolla. Intermediate-opinnot ovat sopineet tasolleni täydellisesti, ja tuntuu siltä, että vähänkin korkeammalla tasolla olisin tullut hulluksi ennen väistämätöntä kelkasta putoamista.

Tälläkin tasolla oli haasteita, ja ymmärsin onneksi myöntää itselleni, että ihan kaikkea kirjoista ei välttämättä ole pakko juuri nyt oppia. Raskain opiskelupiikki osui lokakuulle, minkä jälkeen marras-, joulu- ja nyt myös tammikuu ovat pänttäämisen suhteen osoittautuneet aina vähän edeltäjiään rauhallisemmiksi. Yhtäkään oppikirjoistamme emme saaneet opiskeltua loppuun asti, joten kirjoista jää vielä kymmenien tekstien edestä itseopiskelumateriaalia jonnekin hamaan tulevaisuuteen.

Oppikirjoistamme olen pitänyt, ja ajattelinkin jossain vaiheessa vielä kirjoittaa eri kirjasarjoista pienet introt erityisesti aloittelevia kiinan opiskelijoita auttamaan.

Opetukseen olen ollut pääasiassa tyytyväinen, vaikkei tämä sen suhteen ihan mikään eliittikoulu lienekään – monia erittäin tyytymättömiä opiskelijoita mahtui minunkin luokkaani. Tyytyväisyydestäni huolimatta en siis varsinaisesti suosittelisi ketään tänne varta vasten hakeutumaan.

Eniten päänvaivaa aiheuttivat opetuksen laadun sijaan luokkatoverit, jotka usein veivät tunneilta sen parhaan terän. Tasoerot, poissaolot, myöhästelyt, jatkuva monikielinen pulina ja niin poispäin vaikuttivat kaikki osaltaan tuntien tehokkuuteen; varmaan viidennes potentiaalisesta opetusajasta meni sählätessä hukkaan. Myös opettajien kurinpito-ongelmat ja suoranainen piittaamattomuus yllättivät: kuvittelin, että Kiinassa oltaisiin perinteisen tiukkoja sääntöjen suhteen, mutta täällä on tuntunut siltä, ettei sääntöjä edes yritetä saada pätemään ulkomaalaisiin. Meininki tunneilla oli siis välillä suorastaan yläastemaista – täytyy tosin todeta, että huomasin Suomessakin yliopistoaikoina samankaltaisia taipumuksia.

Tunsin olevani yksi porukan harvoista, jotka ottivat opiskelun tosissaan – monille muille Kiinaan pääseminen on ennemminkin ollut matkailutilaisuus, ja tunneilla käyminen jonkinlaista pakkopullaa, josta haluaisi mieluummin eroon…

Loppukokeissa äimistelin ihmisten käytöstä sitten sitäkin enemmän, sillä monet todellakin olivat päättäneet saada hyvät arvosanat keinolla millä hyvänsä. Harmittomalla kuiskuttelulla aloittaneet kokeen suorittajat alkoivat tilaisuuden havaittuaan tehdä ihan peittelemätöntä yhteistyötä, kysellä toisiltaan vastauksia ja käyttää jopa sanakirjaa kokeessa apuna. Niinpä kaikki tällä kertaa varmaankin saivat samat arvosanat riippumatta siitä, kuinka kovasti he niiden eteen tekivät töitä. Olen yrittänyt olla tästä liikoja stressaantumatta – pääasia että hoidan itse omat asiani kunnolla – mutta kovin kyyninen on nyt suhtautumiseni tiettyjen kulttuurien edustajien työmoraaliin.

Uskon, että kielitaitoni on kehittynyt kuluneiden kuukausien aikana roimasti, ja onhan siitä eräänlaisena todistusaineistona myös se, että onnistuin saavuttamaan uuden, viidennen tason HSK:ssa, kiinan kielen tasokokeessa; lisäksi loppukokeista saamani arvosanat osoittautuivat mukavan korkeiksi. Olen kuitenkin edelleen hieman pettynyt puhutun kielen taitoihini; osittain vika on itsessäni, osittain hyvin englanninkielisessä elinympäristössäni. ”Heikoin” arvosanani tuli juuri puhutun kiinan kurssista.

En ole onnistunut ystävystymään niin monen kiinalaisen kanssa, kuin olisin ehkä halunnut. Tämä johtuu pääasiassa siitä, että en halua loputtomiin tutustua ihmisiin pelkästään sen pinnallisen syyn vuoksi, että heistä olisi minulle hyötyä. Sama pätee myös toisin päin: liian usein tulee kiinalainen tyttö kuin puun takaa englanniksi pyytämään puhelinnumeroani todeten noin vain, että haluaisi tutustua minuun, melko varmasti vain siksi että olen englantia puhuva ulkomaalainen. Ja silloin on useimmiten paras vain kohteliaasti kieltäytyä. Ihmisiin pitäisi tutustua muunlaisten yhdistävien tekijöiden, kuten harrastusten tai kiinnostusten kohteiden, kautta. Nyt harmittaakin, että maastopyöräni syksyllä pöllittiin, sillä maastopyöräkerhon kautta olisin voinut saada mukavasti uusia, paikallisia kavereita.

Mutta, mutta. Uskon että minulla on täällä valittamisen aihetta kaikesta huolimatta vähemmän kuin monilla muilla. Olen kehittynyt vauhdilla ja viihtynyt Jinhuassa, vaikkei tällä kaupungilla hirveästi olekaan hengenravintoa nuorisolle tarjottavanaan. Nyt on edessä pitkä talviloma, ja se menee varmaankin hyvin rauhallisissa merkeissä: otan hetkeksi etäisyyttä opinnoista, katselen elokuvia ja nautin vapaudestani, teen ehkä pari pientä matkaa, otan valokuvia ja lataan akut täyteen seuraavaa, edellistä haastavampaa lukukautta varten.

3 kommenttia:

  1. Epäilen ettei yliopistojen välinen tasoero Kiinassa näy itse kiinan opetuksen tasossa, mutta yliopiston taso on varmaan suoraan verrannollinen määrärahojen määriin mikä näkyy oppilasmäärässä per ryhmä. Meillä renmin universityssä oli aina useita ryhmiä per taso, yhdessä ryhmässä oli 10-15 henkeä.
    Mutta samanlaisia luokkakavereista aiheutuvia häiriöitä oli silti meilläkin :)

    VastaaPoista
  2. Hehe, Qinghuan pitäis olla Kiinan ykkösyliopisto ja täällä loppukokeessa porukka teki yhteistyötä ja käytti sanakirjaa, vaikka ei olisi saanut. Opettaja kyllä varmasti kuuli ja näki tämän. Eli ei kai sillä ole väliä missä yliopistossa Kiinassa opiskelee kiinan kieltä.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi, Itse olin yllattynyt miten luokkakaverini taalla Sun Yat-Senin yliopistossa myoskin kayttivat tai olisivat kayttaneet mahdollisuuden koevilppiin jos opettaja poistui luokasta. Vilpin maara taitaa olla viela suurempi ei-tutkinto-opiskelijoiden keskuudessa.

    VastaaPoista