”Jaa että mitä että?”

Kiinan opiskelu voi olla välillä turhauttavaa, eri syistä. Aloitteleva opiskelija painii varmasti pitkään ääntämyksessään neljän toonin ja erilaisten, suomen kielelle vieraiden äänteiden kanssa. Kirjoitettu kieli puolestaan vaatii paitsi aikaa, kärsivällisyyttä ja hyvää muistia myös silmää yksityiskohdille, pienille eroille erilaisten vetojen ja toisiaan muistuttavien kirjoitusmerkkien kanssa.

Jatkuvaan kiinankieliseen keskusteluun tottumattomalle aiheuttaa herkästi hankaluuksia homofoonien eli ääntämykseltään identtisten (tai kiinassa useammin samankaltaisten) mutta merkitykseltään täysin erilaisten sanojen valtaisa määrä. Tämä ominaisuus korostaa erityisen paljon kontekstin tärkeyttä kielessä: yleensä, jos ei tiedä mistä on puhe, voi olla vaikea saada yksittäisistä sanoista ja jopa kokonaisista lauseista selkoa. Silloin saattaa tuntea olonsa hölmöksi, ja tuo tunne on sitä musertavampi, mitä kauemmin on kielen oppimiseen ehtinyt uhrata aikaansa.

Jos taas kiinankielisessä puhetilanteessa tietää ihan selvästi, että nyt puhutaan vaikkapa urheilusta, on kielipään helpompi tunnistaa lauseiden joukosta kaikki lentopallot, treenaamiset, valmentajat ja muu aiheeseen liittyvä sanasto. Silloin kaikki tuntuu sujuvan kuin rasvattu, ja usko oman työn hedelmiin voi vaihteeksi kasvaa.

En tiedä, onko muiden kielten opiskelijoilla samanlaisia ongelmia, mutta jotenkin minusta tuntuu, että kiina on poikkeuksellisen kontekstisidonnainen kieli.

Pieni esimerkki on paikallaan. Viikko sitten kävin kansainvälisten asioiden toimistosta noutamassa lukukausitodistukseni, ja toimistotädin kanssa käymäni dialogi kuului kutakuinkin näin:

"Hei, ovatko koetulokset jo saapuneet?"
"Ovathan ne, katsotaanpas. Mistä maasta olet kotoisin?"
"Suomesta. Tuo nimi tuossa heti alussa."
"Ah, selvä." [alkaa kirjoittaa arvosanoja paperille] "Syödäänkö teillä siellä Suomessa kalaa?"
[tauko] "Anteeksi mitä?"
"Syödäänkö sinun maassasi kalaa?"
[hieman pidempi tauko] "Mitä tarkoitat?"
"S-Y-Ö-D-Ä-K-A-L-A-A-?"
"Ahaa, ymmärrän. Joo, kyllä meillä kalaa syödään."
”Kala on hyväksi terveydelle.”

Tämä keskustelu nolotti erityisen paljon siksi, että toimiston täti tiesi minun kuuluvan yliopistomme kiinan opiskelijoiden korkeatasoisimpaan ryhmään. Myös syksyn kursseista saamani arvosanat olivat korkeat, joten voisi luulla, että moinen kysymys ei aiheuttaisi hankaluuksia. En voinut olla jälkikäteen miettimättä, että opettaja varmasti piti minua hieman surkeana tapauksena tuon yksinkertaisen mutta niin eeppisesti epäonnistuneen lyhyen keskustelun perusteella. Hän varmaan myös mietti mielessään, että minkä ihmeen sattuman oikun kautta olin päätynyt siihen edistyneimpien porukkaan. Tai sitten vain itse ajattelen vähän liikaa.

Toinen vastaava tilanne sattui tällä viikolla ruokalassa, kun reippaasti pyysin keittäjältä annoksen kukkakaalia. Hetken erinomaista ääntämystäni hämmästeltyään hän kysäisi: "Et ole kotiin menossa nyt lomien aikana?" Ja taas seurasi sama tilanne, tuo sama hetkellinen, typertynyt hiljaisuus: viesti on sangen yksinkertainen, mutta se tulee jotenkin nopeasti, vähän puun takaa ja vieläpä täysin aiheen vierestä, ja sitä jää hetkeksi paikalleen miettimään, että mitä helvettiä se toinen nyt oikein yrittää sanoa. Jos keittäjä olisi sanonut tilanteeseen liittyen vaikka että "taitaa kukkakaali maistua", olisin varmasti tuottanut hienon vastauksen ilman pienintäkään epäröintiä. "Juu, ja mitä enemmän natriumglutamaattia, sitä parempi."

Toivottavasti muillakin kiinan opiskelijoilla – korkeammankin tason saavuttaneilla – on toisinaan tällaisia ongelmia, muuten alan menettää uskon kykyihini. Onneksi sentään tulokseni kuuntelukokeista ovat useimmiten olleet ihan kiitettäviä, joten uskon että nämä ongelmat ovat pelkästään harjaantumis- ja tottumuskysymyksiä. “慢慢来” toteaisi tähän taas kiinalainen tyynesti: kyllä se siitä hiljalleen lähtee, lisää vaan veistämään tyhjästä dialogeja paikallisten kanssa!