HSK 5 -tulosten jälkitunnelmissa

Muistan kouluajoilta fiksuja tyyppejä, jotka saivat lukuaineiden kokeista vaivattomasti kiitettäviä; itse sen sijaan kahlasin oppikirjoja läpi useampaan otteeseen jonkun vaivaisen seiskan toivossa. En tiedä mikä lukuaineissa aina mätti, mutta onneksi tämän pojan tulevaisuuden pelasti vahva kiinnostus ja myös jonkinasteinen lahjakkuus matemaattisten aineiden sekä kielten suhteen. Se matematiikkapuoli jäi kyllä auttamatta kielten jalkoihin, mutta oli menestyksestä silti aina iloa.

Näitä lukuainelahjakkuuksia miettiessäni muistui mieleeni kummallinen piirre joissakin heistä: vaikka kaikille oli selvää, että he menestyisivät kokeissa vähintäänkin hienosti, olivat he silti oudossa, ylivedetyssä paniikissa ensin ennen koetta ja sitten kokeen jälkeen, hokien kerta toisensa jälkeen kauhuissaan sitä, kuinka tällä kertaa kaikki meni varmasti pieleen ja hylätty olisi tulossa. Ja kas, kymppihän sieltä sitten tulikin! Muistan erityisesti yhden tällaisen tilanteen ala-asteelta, silloin kaveri sai muistaakseni pistokokeen arvosanaksi yksitoista ja puoli!

En muista itse käyttäytyneeni vastaavalla tavalla kokeissa. Vaikka en koskaan liikoja kokeilta uskallakaan odottaa, suhtaudun lopputulokseen aina tyynen realistisesti, tietäen melkein aina, mitä on tulossa. Jos tuntuu siltä, että kaikki meni nappiin, on tuloskin yleensä odotusten mukainen; jos taas tuntuu että meni metsään, ei lopullinen arvosanakaan yleensä kovin kaunista katseltavaa ole.

Joulukuun neljäs päivä HSK:n viidettä tasoa suorittaessani sorruin kuitenkin edellä kuvailemaani paheeseen. Ennen koetta en siitä jaksanut liikoja hössöttää, mutta muistan kokeen jälkeen hermorauniona todenneeni, että vaikka todennäköisesti läpäisisin testin, en ollut itseeni ja suoritukseeni alkuunkaan tyytyväinen. Lisäksi vannoin, etten haluaisi suorittaa HSK:ta uudestaan moneen, moneen vuoteen.

Minulla todellakin oli kokeessa suuria vaikeuksia, vaikka jälkikäteen ajateltuna vaikeudet rajoittuivat testin luetunymmärtämisosuuteen. Muiden osien kanssa ei ollut hankaluuksia, mutta keskiosion aiheuttama paine vaikutti mielialaani liikaa. Negatiiviset jälkituntemukseni selittyvät sillä, että HSK:ta en haluaisi koskaan läpäistä juuri ja juuri, vaan selvittäisin mieluiten kunkin tason sellaisilla pisteillä, ettei jäisi minkäänlaista epäselvyyttä siitä, etteikö hommaa olisi vedetty läpi tiedolla tuurin sijaan.

Niin, ja kas, menihän se HSK:n toiseksi ylin taso läpi, vieläpä heittämällä niin kuin oli alun perin tarkoituskin. Kuuntelusta tuli 89/100 pistettä, ”heikosta” osiosta eli luetunymmärtämisestä 83/100 ja kirjoitusosiosta 86/100. Yhteensä pisteitä kertyi siis 258/300, mikä on peräti 78 pistettä enemmän kuin läpäisyyn vaadittava pistesaldo.

Tähän saa siis olla tyytyväinen! Viitostason todistuksesta alkaa varmasti olla jo hyötyä muutenkin, esimerkiksi opiskelu- tai työpaikkoja metsästäessä. Nyt täytyy vain mahdollisimman pian yrittää keksiä, minne päin sitä ja muitakin papereitaan alkaisi lähetellä – mieleni muuttuu nykyään jatkuvasti, elämäni suurista valinnoista vastuussa oleva aivojen osio pomppii ja pyörii päässä vallattomasti kuin pingispallo, ilman minkäänlaista päättäväistä suuntaa. Jatkaako vielä opiskelua vai etsiäkö työpaikka, tyytyäkö pienempään kiinalaiskaupunkiin vai yrittääkö siirtyä suurempaan kaupunkiin, suurempiin kuvioihin? Tätä pakkaa ovat viime aikoina sekoittaneet vielä kummalliset koti-ikävän puuskat – mahtaisiko siis iki-ihanasta koto-Suomesta tällä kielitaidolla löytyä vielä mitään, vaikka edes jotain vaatimatonta harjoittelupaikkaa kiinalaisella työympäristöllä…?

Koti-ikävä saa kyllä luvan mennä ohi, parasta jäädä vielä tänne Kiinaan hieman pidemmäksi ajaksi kypsymään – onhan ensi kesälle ostamani lentolippunikin kahdensuuntainen. Kävi lopulta miten kävi, on ainakin varmaa, että HSK:sta ei näillä sivuilla uutta kuulu ennen kuin joskus vuoden 2013 jälkipuoliskolla!