tiistai 10. syyskuuta 2013

Paluutunnelmia

On vierähtänyt viikko siitä, kun palasin takaisin Kunmingiin, ikuisen kevään kaupunkiin. Tässä kirjoitan lyhyesti ensimmäisistä tunnelmistani.

Asumisesta

Löysimme pienenä onnenkantamoisena tyttöystäväni kanssa huoneen kimppakämpästä, jonka asukkaista yksi oli koulukaverini viime syksynä. Elokuussa lähetin viestiä jokaiselle Kunmingissa tapaamalleni ystävälle ja tuttavalle, ja sain yhden vastauksen. Se yksi vastaus riitti, ja nyt asumme tyytyväisenä pienessä huoneessa, joka etenkin alhaisen vuokransa puolesta kelpaa meille mainiosti.

Hyvää asunnossa on myös sen sijainti sekä ympäristö – ensimmäistä kertaa Kiinassa olen sellaisessa tilanteessa, että molemmat miellyttävät. Jinhuassa asuessani alistuin viettämään koko vuoden kampuksen sisällä sijaitsevassa asuntolassa, enkä osittain sen vuoksi nähnyt tai kokenut paljoa. Viime vuosi Kunmingissa sujui paremmin, mutta asunto sijaitsi kuitenkin melko kaukana sieltä, missä tapahtuu ja todellista kiinalaista elämänmenoa ei sen asuinkorttelin lähistöltä löytänyt.

Nyt olen päässyt asumaan hieman rupuisemmalle asuma-alueelle, ja se tuntuu yllättäen todelliselta onnenpotkulta. Asuinrakennus näyttää ulkoisesti ankealta, mutta on sisältä kuitenkin puhdas ja riittävän laadukas. Kun astuu ovesta ulos, astuu todellakin kiinalaiseen maailmaan. Ei tarvitse kävellä pitkälle, kun huomaa jo tallaavansa vilkkaita ja meluisia katuja. Niiden varrelta löytyy paitsi tuoksuvia ravintoloita, katuruokakojuja ja hedelmä- ja vihanneskauppoja, myös lukemattomia pikkuliikkeitä, joista voi ostaa ihan mitä vain arjessaan sattuukin keksimään tarvitsevansa.

Tuntuu ihanalta olla sellaisessa paikassa, jossa haluaa muutaman tunnin sisätiloissa opiskelun jälkeen lähteä kävelylle jo pelkästään siksi, että ulkona on niin paljon nähtävää. Tämä on sitä Kiinaa, jonka keskellä olen aina halunnut elää! Joku päivä ripustan kameran kaulaani ja käyn räpsimässä blogia varten kuvia.

Sunnuntaikurssista

Toissapäivänä kävin ensimmäistä kertaa Keats-koulun järjestämällä sunnuntai-iltapäivän kielikurssilla, tai ”viisumikurssilla”, kuten ilkeämielisemmät toisinaan saattavat kommentoida. Iltapäivä oli yllättävän raskas, vaikka vaatimustasoltaan kurssi ei olekaan edes lähellä esimerkiksi niitä tunteja, joita kaksi vuotta sitten Jinhuassa aloin opiskella.

Tunneista tekee raskaan ensinnäkin se, että puoli kahden ja puoli viiden välillä pidetään vain yksi lyhyt tauko. Neljä tuntia on pitkä aika mitä tahansa tehdessä (paitsi kiinaa itsenäisesti opiskellessa!), mutta itselleni näistä tunneista tekee hankalia oppilaiden keskuudessa vallitsevat, valtaisat tasoerot.

Koska ilmoittautuneita on hyvin vähän (ensimmäisellä kerralla paikalla oli seitsemän oppilasta), on kaikki laitettu samaan ryhmään, kielitaidon tasoon katsomatta. Itseni lisäksi tunnilla oli kolme oppilasta, joilta kommunikointi kiinaksi sujuu hyvin, mutta vaikuttaisin kuitenkin olevan ainoa, joka on todella panostanut myös kirjoitetun kiinan oppimiseen ja siten pärjää myös opettajan printtaaman, kiinalaisin kirjoitusmerkein kirjoitetun oppimateriaalin kanssa. Kolme muuta oppilasta ovat alkeistason kielenkäyttäjiä, eikä heillä liene edes todellista kiinnostusta kiinan kieltä kohtaan, vaan he ovat maassa puolisoidensa työn vuoksi.

Keskittymiskykyni tulee siis sunnuntaitunneilla olemaan koetuksella, kun opettaja puhuu hitaasti ja yksinkertaistetusti ja osa oppilaista joutuu vielä sittenkin pyytämään häntä toistamaan sanomansa, vielä hitaammin ja vielä yksinkertaisempaa sanastoa käyttäen.

Tunnollisena kaverina olen ajatellut, että menen kyllä paikalle joka sunnuntai, mutta saa nähdä, kuinka käy. Jatkossa otan mukaan ainakin omia opiskelumateriaalejani, joiden pariin voin sukeltaa pakoon, kun tahti hidastuu hälyttävän matelevaksi.

Lukijat varmaankin tuntevat minua sen verran, että tietävät, ettei opiskeluni tuohon sunnuntaikurssiin rajoitu. Pelkoa siis minkäänlaisesta paikalleen jämähtämisestä ei ole, päinvastoin. Maaliskuussa häämöttävä käännösprojektin alku motivoi kehittymään niin paljon kuin suinkin ehtii, ja päiväni täyttyvätkin kirjoittamisen ohella muun muassa sanaston opiskelusta, kiinalaisten romaanien ja lehtien lukemisesta sekä uusimpana harrastuksena kiinalaiseen internet-maailmaan tutustumisesta. Tänään rekisteröidyin Weibon, Kiinan Twitterin, käyttäjäksi, ja uskon voivani sitäkin kautta paitsi parantaa kielitaitoani, myös ammentaa paljon uusia juttuaiheita.

1 kommentti:

  1. Voi miten mä aloin kaivata Kiinaan kun luin tekstiä sun asuma-alueesta. Ei samanmoista tuntua saa Suomessa missään! Huippua, että löysitte kodin tuollaiselta alueelta :)

    Voin vaan kuvitella, miltä tuntuu opiskella sellaisten kanssa jotka ei vielä oikein hallitse, kun sun kielenopiskeluinto on ihan eri sfääreissä kuin kellään muulla tapaamallani ihmisellä. Mut hienoa että ja kun sulla riittää intoa ympäristöstä huolimatta ^^

    VastaaPoista