Satunnaisia tilastoja

Tämänkertaisessa satunnaiset-sarjan osassa kommentteja liittyen joihinkin viime aikoina kiinalaisista uutisista löytämiini tilastoihin.

Kertakäyttösyömäpuikoista

Kiinassa käytetään vuosittain noin 80 miljardia paria kertakäyttösyömäpuikkoja, kuutisenkymmentä paria henkilöä kohti siis. Tätä puikkomäärää varten tulee päivittäin kaataa noin 20 miljoonaa parinkymmenen vuoden ikäistä puuta. Joku on laskenut, että 80 miljardilla puikkoparilla peittäisi Pekingin Taivaallisen rauhan aukion kokoisen maa-alueen 363 kertaa.

Lukema kuulostaa hurjalta, mutta niinhän on Kiinan väkilukukin. Kiinassa jo jonkin aikaa asuneena täytyy todeta, että jos lukeman suhteuttaa väestön kokoon, niin se on yllättävän pieni: 1,2 puikkoparia viikossa. Esimerkiksi meidän yliopistomme kanttiinilla ei ole tarjota metallitarjottimia ja uudelleenkäytettäviä puikkoja, joten kaikki on kertakäyttöistä. Lisäksi ruoan ostaminen kadun varrelle ilmestyneestä kojusta on hyvin tavallista. Monella on ruokalaan mennessä omat astiat mukana, mutta vähintään yhtä moni tyytyy kertakäyttöiseen, muoviseen astiaan sekä käytön jälkeen roskiin heitettäviin puikkoihin. Niinpä moni Kiinassa asuva saattaa kuluttaa kertakäyttöastioita ja -syömäpuikkoja ehkä jopa kolmesti päivässä! Näin kun ajattelee, on 1,2 paria kertakäyttöisiä viikossa kenties vielä kunnioitettavan pieni määrä…

Kiinalaisten vyötärön kasvusta

Moni pitää kiinalaisia hoikkana kansana, etenkin meihin länsimaalaisiin verrattuna. Itse olen asiasta samaa mieltä. Olen ehtinyt asua jo Pekingin lisäksi paitsi melko köyhässä Yunnanissa, myös maan vauraimpiin provinsseihin lukeutuvassa Zhejiangissa; lisäksi matkailun myötä on tullut käytyä monissa Kiinan kolkissa. Lihavuus ei täällä ole koskaan pistänyt silmään.

Silti lehdestä löytämäni tilastot kertovat hälyttävää viestiä. Niiden mukaan kiinalaisen kaupunkilaismiehen vyötärönmitta on kasvanut vuoden 1985 63,5 senttimetristä noin viidenneksen vuoden 2012 76,2 senttimetriin. Naisten kohdalla muutosta ei ilmeisesti ole aivan yhtä paljon, sillä artikkelissa mainitaan vain, että naisten keskimääräinen rinnanympärys on samassa ajassa kasvanut ”jonkin verran”.

Samojen tilastojen mukaan vuonna 2002 Kiinan kaupunkilaisista neljännes oli ylipainoisia, ja vuonna 2010 jo yli kolmannes, 38,5 prosenttia. Arvioiden mukaan vain muutaman vuoden kuluttua jo yli puolet kaupunkilaisista käy ylipainoisista.

Luin tätä raporttia hieman suu auki, ja saatoin vain päätyä siihen lopputulokseen, että Kiinassa ylipainon määritelmän täytyy olla länsimaalaisia kriteereitä huomattavasti ankarampi. Mielenkiinnolla kuulisin kommentteja muilta Kiinassa asuvilta tarkkailijoilta! Olisiko lihavuusepidemia todellakin jo ottanut näin ankaran niskalenkin kiinalaisista?

Vääristyneestä sukupuolijakaumasta

(Tämä on mielestäni yksi kiehtovimmista Kiinaa koskevista yhteiskunnallisista aiheista, ja kirjoitankin asiasta vielä joskus pidemmän tekstin. Alla hätäinen ”tynkä” aiheeseen liittyen.)

Kiinan syntyvyyttä on kontrolloitu yhden lapsen politiikan muodossa jo 34 vuoden ajan, ja poikien suosimisen ja erinäisten sen vuoksi toteutettujen, moraalisesti hieman arveluttavien toimien myötä on syntynyt merkittävä vääristymä poikien määrän suhteessa tyttöjen määrään.

Vuodelta 2012 saatiin ”lohdullinen”, aikaisempien vuosien lukemia hillitympi suhde, jonka mukaan jokaista sataa tyttöä kohti maassa syntyi 117 poikaa. Poikkeama on silti merkittävä, sillä esimerkiksi koko maapallon väestön sukupuolijakauma on 101 miestä sataa naista kohti. Vuoteen 2020 mennessä Kiinassa arvioidaan olevan peräti 24 miljoonaa naimaikäistä miestä, joille ei kotimaasta ”riitä” vaimoja.

Kiinassa suositaan poikia perinteisesti eri syistä. Miehen ja naisen avioiduttua on tavallista, että nimenomaan miehen vanhemmat muuttavat asumaan poikansa kanssa saman katon alle. Niinpä moni näkee asian niin, että mikäli oma lapsi on tyttö, menetetään paljon siinä vaiheessa, kun tyttö kasvaa aikuiseksi ja lähtee pois kotoa. Mainittakoon toisaalta tyttölasten suosimista mahdollisesti edistävä seikka: pojan saavuttaessa naimaiän voi myös hänen vanhempiinsa kohdistua suuria paineita, sillä usein miehen (tai hänen perheensä) odotetaan ottavan taloudellisen vastuun asunnon, auton ja muun tarpeellisen hankkimisesta aiheutuvista kustannuksista.

Paitsi että pojan voinee odottaa pitävän paremmin huolen vanhemmistaan, takaa poika myös suvun nimen jatkumisen: naimisiin mennessä kumpikin osapuoli pitää oman sukunimensä, mutta lapsi kuitenkin nimetään isän sukunimen mukaan.

Syitä löytyy lisääkin, mutta niistä kirjoitan joskus toiste. Tietojeni mukaan poikien suosiminen on räikeintä Kiinan pohjoisosissa, kun taas maan eteläisemmissä osissa syntyvien lasten sukupuolijakauma on tasapainoisempi. On syytä olettaa, että syntyvien lasten sukupuolijakauma kehittyy Kiinassa hiljalleen tasapainoisempaan suuntaan.