Epävarmuudesta

Huomasin taannoin, että olen jo pitkään pitänyt yllä melko ahkeraa bloggaustahtia: satunnaisia poikkeuksia lukuun ottamatta uusia tekstejä on ilmestynyt täsmälleen kolmen päivän välein, eikä kirjoittaminen ole aikoihin ollut aiheiden puuttumisesta kiinni.

Nyt näyttää kuitenkin jostain syystä siltä, että takki on päässyt väliaikaisesti tyhjenemään: edellisen, Dalia esittelevän tekstin valmiiksi saatuani jouduin pitkästä aikaa huomaamaan, että en tiennyt, mistä kirjoittaisin seuraavaksi! Niinpä päätin, että on tullut päiväkirjatyyppisen vuodatuksen aika. Ja jos omatuntoni vain sallii, alan julkaista jatkossa ehkä kolmen tai neljän päivän välein.

Vuodatuksia olen kirjoittanut joskus aikaisemminkin, sillä Kiinassa asuvalta vuodatuksen aiheita tavallisesti löytyy. Vuodatukseni lukeutuu tekstien ”päiväkirjaosastolle”, joten ymmärrän hyvin, mikäli tämänkertainen kirjoitukseni ei kaikkia lukijoita kiinnosta.

Tämän vuodatuksen aiheena on hiljattain pintaan noussut epävarmuuden tunne. Vuodatukseni on silti toivoa täynnä.

Kuten hyvin tiedätte, olen kiinan opinnoissani edennyt jo erittäin pitkälle – itse asiassa varmaan pidemmälle, kuin minne 99 prosenttia kiinan opintonsa aloittavista koskaan ehtii. Kielitaitoni nopean kehittymisen ohella tietoni Kiinasta ja kiinalaisesta yhteiskunnasta paranevat nopeaa tahtia, kun seuraan aktiivisesti Kiinaan liittyvää uutisointia paitsi englanniksi, nykyisin yhä tehokkaammin myös kiinaksi.

Pullat tuntuvat olevan hyvin uunissa, tulevaisuus näyttäisi valoisalta… Tämä lahjakas kaveri saavuttaa vielä paljon, mihin sitten päättääkin ryhtyä… Sama virsi, vilpitöntä kehumista ja mieltä ylentävää rohkaisua tulee joka suunnasta, on itse asiassa tullut jo vuosia. Omassakin päässä tämä tiedostetaan, mutta silti kärsivällisyys toisinaan käväisee pohjamudissa. Tunnen itseni ajoittain ikuiseksi lupaukseksi.

Viime lukuvuonna haaskasin Jinhuassa jälkimmäisen lukukauden lähitulevaisuudestani stressaamiseen. Kun elokuussa sain tietää, että minulle oli myönnetty opiskelustipendi toistamiseen, annoin suosiolla itselleni vuoden lisää aikaa. Lupasin silloin itselleni, että tämän vuoden aikana en stressaa – jotain tulee vastaan, jos niin on tarkoitettu. Enkä ole juuri stressannutkaan… ainakaan ennen huhtikuuta.

Lisäaikaa yrityksilleni tuonut lukuvuosi alkaa ripeästi lähestyä loppuaan, ja olen taas saanut todeta, että varsinaista suunnitelmaa tulevaa syksyä varten ei ole. Lennot kesälle on jo ostettu, eli heinä- ja elokuu vierähtävät Suomessa ennen kuin syyskuun alku tuo minut takaisin Kiinan puolelle.

Yritystä työllistymisen suhteen on ollut. Tavallaan. Ainakin hieman.

Valitettavasti olen hieman jääräpäinen, monien asioiden suhteen idealistinenkin. En halua työskennellä kansainvälistä kauppaa puskevalle, Kiinaan tuotantonsa siirtäneelle suomalaisyritykselle. Kun joku suomalainen, profiilikuvassaan hieno puku päällä muikisteleva ”business in China” -kaveri lisää minut LinkedIn-kaverikseen, tuhannenneksi Kiina-kontaktikseen, kiinnostuksen heräämisen sijaan koen vain puistatuksen tunteita. Tällainen asenne tuonee lopulta onnen, johtanee lopulta sen antoisan uran luokse. Rahaa se ei kuitenkaan tähän hetkeen tuo, ja arjestaan selvitäkseen ihminen tarvitsee rahaa.

Kuitenkin tiedostan, että mitä hyvänsä Kiinan ja kiinan kanssa haluankin tehdä, edistänee se aina tavalla tai toisella, reitin tai toisen kautta, bisnesmaailman kehittymistä. Tälle en mahda mitään, mutta voin sentään valita vaihtoehdoista sen vähiten ”pahan”. Voin edistää Kiinan tuntemusta – tämän monelle vieraan kulttuurin ymmärtämistä – kotimaahani päin kielen ja kulttuurin saralla tehtävän tiedonvälityksen kautta. Vieraan ymmärtäminen on avain hyviin suuntiin.

Minulla on ideoita, minulla on itse asiassa ollut lukemattomia ideoita jo pitkään, kenties aina siitä asti, kun syksyllä 2006 aloitin kiinan kielen opiskelun. Viimeisimmät ideani ovat selkeimpiä, ja ne ovat pysyneet mielessäni varteenotettavina vaihtoehtoina pisimpään. Ideani käsittävät kirjoittamista, kääntämistä, valokuvaamista, ehkä jopa journalismia, ja niitä on kiva kehitellä. Lisäksi ihan viime päivinä olen havahtunut siihen ajatukseen, että ehkä yliopistomaailma olisi lopulta kuitenkin se minulle parhaiten sopiva ympäristö. Yliopistossahan ei välttämättä tarvitse olla ikuisesti opiskelija.

Jos joskus kävisikin niin, että ryhtyisin jatko-opiskelijaksi, tapahtuisi se vasta Kiinassa vietetyn lähitulevaisuuden jälkeen. Siihen asti haluan elättää itseni tekemällä jotain sellaista, mistä nautin. Vaikeinta on kuitenkin saada joku maksamaan minulle näiden kaupallisesti kenties ei niin kovin kannattavien ideoideni toteuttamisesta. Hienointa olisi voida tehdä asioita Kiinasta käsin siten, että niiden parissa työskennellessäni voisin samalla jatkaa kehittymistäni kiinan kielen ja kiinalaisen kulttuurin tuntijana.

Viime vuoden lopussa sain positiivisesti yllättäneen yhteydenoton – vieläpä Suomesta – ja alkoi ensimmäistä kertaa näyttää siltä, että tämän, kahdeksannen yliopistovuoteni päätyttyä saisin siirtyä Kiinassa töihin, jotka minua oikeasti kiinnostaisivat – niihin ”oman alan hommiin”. Minut oli löydetty, vieläpä blogini ansiosta, mikä onkin pitkään ollut bloggaamiseni piilotarkoitus.

Kuukausien vieriessä alkoi kuitenkin käydä selväksi, ettei tämä mahdollinen työtarjous ehkä olisikaan toteutumassa, ei ainakaan nähtävissä olevassa lähitulevaisuudessa. Yhteydenoton sytyttämä toivonkipinä sammui, ja palasin takaisin lähtöruutuun, miettimään vaihtoehtojani. En sentään ollut niin hölmö, että sokeasti olisin laskenut tämän varaan – siitä osittainen kiitos myös yhteyttä ottaneelle, joka toistuvasti muistutti pitämään odotukset matalalla.

Yksi työhakemukseni on nyt vetämässä Suomen Pekingissä sijaitsevan Kiinan-suurlähetystön mainostamaan, haastavaan ja kiehtovaan, kiinaa, kiinaa ja taas kiinaa sisältävään pestiin. Hakijoita on ollut runsaasti, tulokset julkaistaan joskus. Koska olen yhä lupaus enkä vielä se kaikkien arvostama kokenut tähti, en elättele tämän haun suhteen erityisen suuria toiveita. Kuitenkin jo paikan hakeminen piristi!

Odotellessani en tietenkään ole pyöritellyt peukaloitani, vaan olen panostanut opintoihini ja mielessäni kyteviin ideoihin tunteella – niin tunteella, että ”työpäiväni” ovat olleet jopa 10–12-tuntisia. Ilmassa onkin viime päivinä ollut jonkinlaisen ”opiskelijan burn-outin” tunnetta. Järjissäni minua pitää onneksi tuore parisuhde, joka alkumetreillään on yllättänyt positiivisesti jokaisella mahdollisella osa-alueella. Kun oma sisko on maapallon toisella puolella, on hienoa, että lähellä on joku, joka tukee ja rohkaisee.

Ideani ovat monessa suhteessa vielä lapsenkengissään, ja ehkä juuri se tekee olostani nyt niin epävarman. Jonakin päivänä julkaistaan ensimmäinen kääntämäni kiinalainen romaani. Jonakin päivänä julkaistaan kiinan kieltä kiinnostavasta ja viihdyttävästä näkökulmasta käsittelevä kirjani. Nämä ovat faktoja, sen verran reippaasti uskallan itseeni uskoa. Mutta näitä asioita en saa tapahtumaan ensi syksynä tai ensi vuonna, tai ehkä edes sitä seuraavanakaan vuonna. Teen niiden toteuttamiseksi töitä joka päivä, mutta niiden kehitysasteet vain eivät vielä ole niin kypsiä, että niitä voisi yrittää jollekin taholle myydä. Aion silti kevään ja kesän aikana yrittää.

Onneksi kielitaitoinen ei Kiinassa kuole, jos ei heti pääse unelmaansa käsiksi! Mikäli syyskuun alkuun mennessä en ole vielä keksinyt itselleni työtä – tai kukaan ei ole ”keksinyt” minua – hyppäämme tyttöystäväni kanssa Sichuan-provinssin pääkaupunkiin Chengduun vievään junaan. Hän suorittaa siellä maisterin tutkintoonsa kuuluvan työharjoittelun opettajana, ja minä keksin siihen sivuun omat keinoni olemiseni rahoittamiseen.

Chengdussa saatan päätyä tekemään niitä mielestäni paskoja hommia, mutta ajatus heittäytymisestä uuteen ja tuntemattomaan kaupunkiin yrittämään tuntuu joka tapauksessa jännittävältä. Kaiken epävarmuuteen mahdollisesti liittyvän ahdistuksen ja pelon peittää tällä hetkellä tieto siitä, että voin suorittaa heittäytymisen rakastamani naisen kanssa. Kävi siis kuinka kävi, näyttäisi tiedossa olevan jälleen uusi, jännä kiinalainen vuosi ja uudet, jännät kiinalaiset kuviot – myös unelmani ja ideani saavat lisää aikaa kypsymiseen.

Lisätäänpä siis öljyä ja pidetään päät pystyssä! Voimia muillekin epävarmoille!