Molskahdus maisemajärvessä

Kuten olemme oppineet, kantautuu Kiinasta usein uutisia erikoisista yksilösuorituksista, usein sangen huolestuttavista sellaisista. Eikä siinä sinänsä mitään yllättävää, sillä maa on suuri – Suomessakin varmaan tapahtuisi, jos maan väkiluku olisi 300-kertainen nykyiseen nähden…

Kävipä loman aikana niin, että törmäsin fantastiseen, Virosta kotoisin olevaan, Kunmingissa kiinan opettajaksi lukevaan naiseen. Meitä voidaan jo kutsua pariksi, vaikka ujouttani ehdinkin käyttää melkoisen pitkän ajan ennen kuin onnistuin keräämään riittävästi rohkeutta kertoakseni hänelle tunteistani. Onneksi tunne osoittautui molemminpuoliseksi, enkä menettänyt tilanteessa kasvojani – kuka tietää, miten olisin asiaan reagoinut!

Aikaisemmin sinä iltana, jolloin viimein viimeisellä mahdollisella hetkellä olin saanut änkytettyä romanttisen tunnustuksen suustani, tapahtui jotain mielenkiintoista. Olimme kävelemässä iltaa Kunmingin keskustassa sijaitsevan Cuihu-järven laitamilla, koska siellä on iltaisin hiljaista ja tunnelmallista. Yhdessä vaiheessa rauha rikkoutui, kun jostain kuului molskahdus. ”Melko isoja kaloja tästäkin järvestä löytyy”, mietin, ennen kuin huomasin kauempana vedessä liikkuvan jotain kirkasta, joka toi mieleen älypuhelimen näytön.

Siirryimme ripeästi tuota pientä valoa kohti, ja niinhän se oli, että vedessä kahlasi hysteerisesti itkevä tyttö. Hetken ympärilleni vilkuiltuani havaitsin lähistöllä myös valkopaitaisen, ystävänsä perään huhuilevan nuoren miehen. ”Tänne sieltä ja vähän äkkiä, tyttöystäväsi on järvessä!”

Järveen hyppääminen ei äkkiseltään suomalaisnäkökulmasta ehkä kuulosta niin vaaralliselta. Talvella vesi on kuitenkin myös ikuisen kevään kaupungissa hyisen kylmää. Lisäksi aidalla reunustettuun Cuihu-järveen hypätessä on pudotusta paikasta riippuen jopa kolmisen metriä, eikä hyppäämisestä tee yhtään turvallisempaa se, että järvi on hyvin matala. Järven mataluuden havaitsimme, kun poika viimein, nolostuneena paitansa ensin riisuttuaan ja pitkään hyppyä emmittyään, sukelsi itkevän tyttöystävänsä perään. Vettä oli sillä paikalla hädin tuskin polviin asti.

Lähdin etsimään järven ympäriltä päivystäviä vartijoita auttamaan. Kymmenen minuutin kuluttua palasin iäkkään vartijan kanssa, jonka asenteesta päätellen tällaiset tilanteet ovat arkipäiväistä hommaa – 家常便饭 kuten kiinaksi sanotaan. Tilanne oli tällä välillä ehtinyt rauhoittua: pariskunta oli jo odottamassa apua ylös päästäkseen. Kiipesimme turvakaiteen yli ja vedimme kahden miehen voimin tytön ylös. Poika oli selvästi rotevampaa tekoa, mutta saimme kuin saimmekin myös hänet hyisestä vedestä turvaan.

Ilmeisesti rahaan liittyvä riita oli johtanut siihen, että tyttö oli ylidramaattisesti päättänyt hypätä järveen. Poika oli selvästi menettänyt tilanteen vuoksi kasvonsa, ehkä vielä pahemmin siksi, että paikalle auttamaan sattuneet osoittautuivat vieraiden maiden kansalaisiksi. Hän oli ylös päästyään nimittäin paitsi yhä erittäin nolostunut, myös täysin jäätynyt (eikä siis vain kirjaimellisesti): kun oma mielitiettyni teki parhaansa läpimärkää, kenkänsä järveen kadottanutta, ohueen mekkoon pukeutunutta ja kylmästä hytisevää tyttöä lämmitelläkseen ja kun itse vetelin hermosauhujani, päätti poika siirtyä sivummalle ja ryhtyä vastailemaan episodin aikana tulleisiin, vastaamatta jääneisiin puheluihin – ihan kuin hänen tyttöystävänsä ei olisi ollut edes paikalla.

Poika ei kiinnittänyt tyttöystäväänsä ollenkaan huomiota ennen kuin me aloimme häntä herätellä. ”Jollet nyt pue päällesi ja etsi tytöllesi nopeasti lämmintä paikkaa, saattaa hän päätyä sairaalaan!” Okei, okei, 不好意思, 不好意思, alkoi mennä perille, nyt hän jo otti tyttöään kädestä kiinni. Siitä pariskunta siirtyi läheisen tien varteen taksia odottamaan. Mekin päätimme, että nuo kaksi aikuista ihmistä saisivat siitä eteenpäin luvan pitää huolen toisistaan.

Ehkä kaikki päättyi hyvin, ehkä he jatkoivat riitaansa, ehkä jompikumpi sairastui keuhkokuumeeseen… Joka tapauksessa jatkoimme omaa iltaamme, mielemme taas yhtä Kiina-elämystä rikkaampana. Itse olin taas hermostunut sanoista, jotka tulisin myöhemmin suustani kaivamaan.

Myöhemmin mielitiettyni kertoi, kuinka utelias tuo kylmästä hytissyt tyttö oli tilanteestaan huolimatta ollut ulkomaalaiseen naiseen törmättyään. Kaiken dramaattisuuden keskellä oli huomio jostain syystä helppo kiinnittää kaikkiin niihin triviaaleihin seikkoihin, joita kiinalaiset ulkomaalaiselta yleensä kyselevät: Mistä olet kotoisin? Puhut niin sujuvasti, kuinka kauan olet opiskellut kiinaa? Mikä on englanninkielinen nimesi? Omani on Lucy. Voisinko ehkä lisätä sinut QQ-kaverikseni?

Kiinalaisten uteliaisuus ei selvästikään kysy aikaa eikä paikkaa!

Seuraavassa (tai ehkä sitä seuraavassa) tekstissä lisää mietteitä kiinalaisten usein kysymiin kysymyksiin liittyen.