tiistai 19. maaliskuuta 2013

Kuusi hittituotetta Kiinasta!


Kuten moni lukijoista tietää, en ole erityisen kiinnostunut bisnesmaailmasta. Tämän tekstin kohdalla teen kuitenkin leikkimielisen poikkeuksen ihan vain jakamisen ilosta ja tarjoan kaupasta kiinnostuneille lukijoille bisnesideoita. Listaan kuusi ”hittituotetta”, joihin oma huomioni on Kiinassa tavalla tai toisella kiinnittynyt. Ei muuta kuin ideoita varastamaan ja rikastumaan, provikat voi laittaa myöhemmin pimeänä OP-tililleni!

Ekolyhtypylväät!

Aurinkopaneeleita näkee Yunnanissa joka katolla, mutta tuulivoimaan törmäsin ensimmäistä kertaa vasta Dalissa vieraillessani. Siellä kun silmiään siristää, voi nähdä kaukaisilla kukkuloilla tuulimyllyjä, jotka tuovat energiaa läheisille maalaiskylille. Katujen varsilla taas näkee paljon lyhtypylväitä, joissa yhdistyy pieni aurinkopaneeli ja tuulipropelli. Kuulemani mukaan yhdistelmä tarvitsee vain tunnin kerätäkseen riittävästi energiaa valaisemaan koko pimeän ajan. Se, mitä lopulle tuotetulle energialle tapahtuu, on minulle vielä hämärän peitossa. Joka tapauksessa, näillä maailma pelastuisi!

Hakusana alkuun pääsemiseksi: 节能环保灯杆



Kuorelliset auringonkukansiemenet!

Tiedän, että ainakin joissain Euroopan maissa ja Venäjällä auringonkukansiementen syöminen kuorineen on normaali ajanviete, mutta Suomessa se on vielä lintujen hommaa – ja saattaa hyvinkin sellaisena pysyä aikojen loppuun saakka. Itselläni kesti toissa vuonna Jinhuassa pari kuukautta oppia raksauttamaan etuhampaillani herkullisesti suolattu kuori auki ja sitten kielellä napata kuoren sisältä siemen syötäväksi. Sittemmin en ole muita ”snackseja” Kiinassa juuri syönytkään – sangen terveellinen pikkupurtava siis.

Viime kesänä poikkesin Tampereella Punnitse ja säästä -myymälässä kyselemässä, josko valmiiksi kuorituille siemenille olisi tarjolla tällaista kuorellista snack-vaihtoehtoa. Myyjä ei selvästikään ymmärtänyt, mitä helvettiä yritin selittää (siis miksi kukaan nyt niitä kuorineen ostaisi?!), ja hetken hän onnistui saamaan minutkin tuntemaan itseni ”ideani” kanssa jotenkin sekopäiseksi. Tässä siis paljastus valtavasta aukosta Suomen markkinoilla!

Hakusana alkuun pääsemiseksi: 瓜子


Jianzi!

Tämän tuotteen markkinoinnin saattaa tehdä vaikeaksi se, että sille voi olla vaikea keksiä sopivaa nimeä. Jianzi on Kiinassa etenkin vanhemman väen suosima, höyhenillä varustettu, ringissä edestakaisin potkittava ”juttu”. Footbagin ja sulkapallon sekoitus, joku sanoisi, mutta en tiedä auttaako tämä kuvaus, joten kuvat ja video puhukoon siis puolestani. Sanonpa vain, että meillä on ulkomaalaisten kesken ollut Kiinassa sangen hauskaa jianzin parissa, ja melkein joka päivä minulta yliopistolla kysellään, tuliko jianzi mukaan. Tässäkö ensi kesän must own –hitti, ensi kesän yo-yo? Katso video ja ihastu, tartu sitten toimeen ja rikastu!

Hakusana alkuun pääsemiseksi: 毽子



Kengänkuivaajat!

Muistan, kuinka joskus opiskelija-aikojen alkupuolella otti päähän, kun omistin vain yhden parin hyvännäköisiä kenkiä, ja sitten tuli sade tai loska ja kasteli tuon parin. Kuivumisessa saattoi mennä useampi päivä – ja mainittakoon, että monin paikoin Kiinassa tiettyinä vuodenaikoina märät kengät eivät kuivu koskaan – jolloin luennolle mentiin lenkkarit jalassa. Tästä ongelmasta pääsee eroon, kun hankkii Kiinasta kengänkuivaajat (tai useamman parin kivoja kenkiä). Sähköjohdolla seinään kytkettävät, kenkien sisään sujautettavat palaset toimivat: kenkäsi kuivuvat parissa tunnissa, ja pääset ilmeisesti eroon myös pahimmasta jalkahien hajusta!

Hakusana alkuun pääsemiseksi: 烘鞋器


Popcorn-kanuuna!

Tässä lienee maailman nopein tapa tehdä popcornia! Kuinka kiinalaisesta popcorn-kanuunasta voisi jalostaa Suomessa tarkastuksista läpi menevän, tulipaloja aiheuttamattoman, kotikäyttöön soveltuvan version, on mysteeri, mutta kyllä tällä kanuunalla katukauppias tekisi hyvin rahaa siihen asti, kunnes uutuudenviehätys menisi ohi ja ihmiset palaisivat mikropopcorneihinsa.

Hakusana alkuun pääsemiseksi: 爆米花器


Lämpötuotteet talveksi!

Kylmintä pohjoista lukuun ottamatta lähes joka puolella Kiinaa pidetään talvisin asumisessa energiankulutus minimissä, joten sisällä on aina kylmä – toisinaan jopa kylmempi kuin ulkona. Sen sijaan, että jokainen kuutiometri asunnossa pidettäisiin naurettavan lämpimänä (lattialämmitystä ja jokapäiväistä saunaa unohtamatta!), pyrkivät kiinalaiset eri keinoin pitämään lämpimänä itsensä. Hyväksi katsottuihin itsensä lämpimänä pitämisen keinoihin lukeutuvat muun muassa lämpimät vaatteet ja kuumat juomat.

Näiden ilmiselvien lämmittelykeinojen ohella voi Kiinassa ostaa kaikenlaisia sähköllä toimivia tuotteita, jotka pitävät lämpimänä kulloisenkin tarpeen mukaan. Itse olen tutustunut muun muassa tyynyn ja lapaset yhdistävään kuumavesipussukkaan, lämmitettävään kirjoitusalustaan (oma suosikkini) sekä sähköhuopaan, jonka päällä nukkuessa on hyvä olla.

Mukavuudenhaluiset suomalaiset tuskin näille tuotteille lämpenevät, sillä niin paljon kätevämpää on pitää koko asunto niin lämpimänä, että sisällä tarkenee vaikka alasti. Kauempana tulevaisuudessa häämöttävät energiakriisit ennakoiva, älykäs bisnesmies kuitenkin ymmärtää tällaisten energiatehokkaiden pikkutuotteiden potentiaalin ja sijoittaa jo tänään!

Hakusana alkuun pääsemiseksi: 保暖电器

1 kommentti:

  1. Noita jalkasulkapalloja olen Suomessa nähnytkin! Käytimme niitä työpaikan tykypäivässä mutta pompottelimme käsin.

    VastaaPoista