torstai 13. syyskuuta 2012

Ensimmäiset satunnaiset

Japanilaisvastaisuutta ilmassa

Jinhuassa kahden päivän vierailulla käydessäni havaitsin, ettei televisiossa juuri muusta puhuttukaan kuin Kiinan ja Japanin välisestä, kalastajasaareen liittyvästä konfliktista. Asiaan liittyen yksi tuore uutinen esimerkiksi tässä.

Olen Kunmingissa ehtinyt jokuseen otteeseen nähdä ja kuulla reaktioita tähän kiistaan. Esimerkiksi erään baarin etuoven kupeeseen on kalastajasaari-tekstin ohella usealla kielellä kirjoitettu, ettei japanilaisilla ole paikkaan mitään asiaa (NO JAPANESE ENTER!). Yhtenä päivänä kameran kanssa liikennemaisemaa ja jännää auringonvaloa kuvaillessani seuraani liittyi kiinalainen herra, joka hänkin alkoi räpsiä kuvia näkymästä. Aloimme vertailla kameroitamme, ja Canoniaan hypistellessään mies totesi, että aikoo ostaa uuden kameran, mutta ei todellakaan japanilaista merkkiä. Taannoin joukko nuoria työttömiä oli hakannut japanilaisen vaihto-oppilaan, joka oli kulkenut kadulla kainalossaan kaunis kiinalaisnainen ja erehtynyt avaamaan suunsa.

Kondomit – niin lähellä, silti niin kaukana

Kiinassa näyttäisi olevan alueellisia eroja sen suhteen, edustavatko pienimpiä rahasummia (yksi yuan ja siitä alaspäin) kolikot vai setelit. Pekingissä mentiin ainakin vuonna 2009 pitkälti paperirahalla, kun taas Jinhuassa ei vuoden aikana juuri tarvinnut manailla miljoonan taskun pohjalla pilalle rypistyneitä pikkuseteleitä.

Kunming näyttäisi taas olevan täysin setelilinjalla, mikä paitsi tuntuu epäkäytännölliseltä, on myös harmillista esimerkiksi syntyvyyden säännöstelyn kannalta: kaupungissa näkyy paljon pieniä kondomiautomaatteja, mutta valitettavasti ne toimivat vain kolikoilla. Näin ehkäisyä harkitsevat, mutta kenties lähimarkettiinsa kondomiostoksille liian ujot ihmiset eivät automaateista hyödy.


Automaatin kyljessä muuten valistetaan: ”Aidsin ennaltaehkäisyssä vastuu on sinulla ja minulla.” Mitähän suomalainen kondomiautomaatti sanoo?

Ihmiskauneutta ja paistarifiilistelyä

Jaoin taannoin Hangzhoussa taksin nuoren kiinalaisnaisen kanssa – köyhän opiskelijan reipas oma-aloitteisuus taksijonossa palkittiin paitsi 45 yuanin säästöllä, myös yli puolituntisella kielikylvyllä. Matkalla lentokentälle puheeksi tuli muiden aiheiden ohella Kunming, jossa nainen oli vieraillut useita kertoja. Sain kuulla kolme ”omituista” faktaa uudesta kotikaupungistani:

(1) Kunmingissa on paljon omituisia etnisten vähemmistöjen edustajia.

(2) Kunmingissa monilla on tummahko iho, mikä ei tietenkään ole kaunista, vaan itse asiassa aika omituista.

(3) Omituista kyllä, Kunmingissa syödään paljon perunaa.

Vähemmistökansojen paljous näkyy mielestäni ilahduttavasti Kunmingin katukuvassa. Huomaan tarkkailevani ihmisiä enemmän kuin aikaisemmin Kiinassa asuessani, ja huomaan pitäväni ihmisiä kaikessa ulkonäkökirjossaan kauniimpina kuin ennen. On hienoa nähdä erivärisiä ihoja, erimallisia kasvoja ja erimuotoisia silmiä – toisinaan silmiin osuvista värikkäistä kansallispuvuista puhumattakaan! Heterogeenisyydessä ei pitäisi olla mitään omituista!

Perunapuolella on tämä suomipoika ilokseen löytänyt katujen varsilta lukemattomat paistettuja perunoita myyvät tädit. Olen jo useaan otteeseen ehtinyt välipalaksi ostaa tulisen annoksen perunoita, eikä maussa todellakaan ole valittamista – vain Artturin maalaisranskalaiset ovat tähän asti toimineet paremmin. Täytyy vain muistuttaa myyjää, että jättää pois inhan korianterin ja jonkun itselleni ihan uuden kammotusmausteen, jotka yhdessä saavat perunat maistumaan – armeijakaveriani lainatakseni – ihan vehkeeltä.

2 kommenttia:

  1. Hauska postaus! Kiva myös kun olet päivittänyt nyt niin tiheään tahtiin. Odotan innolla etenkin tarinoita Kunmingista ja valokuviasi. Itse löysin juuri tällä viikolla sopivan kiinan ryhmän Konfutse-instituutissa, tänä syksynä aloitetaan tasolta lower intermediate. Nyt vain merkkejä pänttäämään, mitenköhän onnistuisin siinä tehokkaimmin...

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Aino! Hauska kuulla että tykkäsit tästä, sillä vastaavaa tavaraa on tulossa varmaankin melko paljon lisää. Lisäksi tulin juuri kotiin uudella (käytetyllä) maastopyörälläni, mikä tarkoittaa sitä, että alan tutkia Kunmingia jatkossa entistä hanakammin. Tosin sää on ollut viime aikoina melko kolea...

    Tsemppiä opiskeluun! :))

    VastaaPoista