Kuluttaja tarvitsee aikaa

Keskisyksyn juhlan ja Kiinan kansallispäivän yhdistelmänä lokakuun alussa syntyneen ”kultaisen viikon” aikana kiinalaiset törsäsivät matkailuun ja siihen olennaisesti liittyvään shoppailuun valtavia summia rahaa. Paljon valuuttaa kilisi kotimaan kassaan, mutta yhä useammilla kiinalaisilla on viime vuosina ollut varaa matkustaa myös ulkomaille.

Jos kiinalaisella on varaa matkustaa vaikkapa Eurooppaan, on hänellä mitä todennäköisimmin varaa myös tehdä se tyylillä. Tilastot kertovat, että kiinalainen turisti kuluttaa usein lomamatkallaan enemmän kuin esimerkiksi eurooppalainen tai amerikkalainen.

Tälle löytyy osittainen selitys siitä, että kiinalainen turisti kuluttaa huomattavan paljon rahaa merkkituotteisiin: vaikkapa Euroopassa kiinalainen tietää ostavansa aidon tuotteen, joka on paitsi laadultaan Kiinan markkinoille valmistettua aitoa parempi (koskee esimerkiksi muotia ja elektroniikkaa), myös hintatasoltaan sitä alhaisempi (Kiinan korkea verotus, euron ja dollarin laskenut arvo yuaniin nähden).

Kiinalaisen turistin tarpeet ovat lisäksi hyvin erilaiset länsimaalaiseen tyyliin verrattuna. Pienen budjetin reppureissaaminen on suosittu valkoisen miehen tapa toteuttaa matkailua, jonka päätavoitteena kuluttamisen ja löhöilyn sijaan on kenties löytää unohtumattomia, seesteisen rauhallisia vierailukohteita sekä saavuttaa syviä elämyksiä vieraiden kulttuurien ja niiden edustajien kohtaamisesta.

Länsimaalainen turisti on itsenäisen elämysmatkailun saralla paljon kyvykkäämpi – harva kiinalainen uskaltaisi lähteä yksinään tai pienessäkään ryhmässä moiselle matkalle, sillä kiinalaisturisteista valtaosa ei osaa kommunikoida edes englanniksi, eikä kokemusta ulkomaalaisten kanssa kommunikoimisesta muutenkaan juuri löydy. Matkat toteutetaankin usein turvallisesti, isossa porukassa, matkatoimiston räätälöiminä.

Globaali talouskriisi rokottaa myös Kiinan talouskasvua. Etenkin maan vienti kärsii, kun yuanin kohonnut arvo euroon ja dollariin nähden on tehnyt Kiinassa valmistetusta tavarasta totuttua tyyriimpää. Kiina yrittää ratkaista tätä pulmaa lisäämällä kotimaan kysyntää, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty.

”Kultaisen viikon” aikainen törsäyspiikki teki harvinaisen selväksi sen, että kiinalaisilla todellakin olisi varaa kuluttaa ja sitä kautta auttaa talouskasvua mukavampiin lukemiin. Ongelma piilee kuitenkin kiinalaisten raskaassa työkulttuurissa: suuri osa työväestöstä raataa kuusipäiväisiä viikkoja, päivittäisenkin tuntimäärän ollessa usein korkeahko; vuosittaisista, palkallisista lomapäivistään esimerkiksi suomalaisen kanssa keskustellessaan saattaisi kiinalainen muuttua apaattiseksi.

Hallituksen yrittäessä puskea kotimaan kulutusta ylöspäin, puskee keskivertokiinalainen yuaneja pankkitililleen niin intensiivisesti, että aikaa tienestien kuluttamiselle ei juuri jää. On ironista, että vapaa-aika – yksi tärkeimmistä asioista paitsi maan talouden, myös sen kansan henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin (ja sitä kautta taas talouden tulevaisuuden) kannalta – on Kiinassa niin pahasti kortilla.