Ihannetyttö

Jokunen viikko sitten jokunen hongkongilainen Facebook-kaverini jakoi tämän kuvan, jossa tiivistetään kahdesta näkökulmasta, millainen on ihanteellinen tyttö.

Tartuin kuvaan ihan uteliaisuudesta ja myös siksi, että halusin kokeilla, onnistunko selvittämään perinteisillä kiinalaisilla kirjoitusmerkeillä (joita käytetään vielä ainakin Taiwanissa ja Hongkongissa) kirjoitettujen lauseiden merkitykset. Yllätyin, sillä käytetyistä merkeistä monet eivät olleetkaan yhtään erilaisia, tai niitä katsomalla oli helppo arvata, mistä merkistä on kyse; välillä toki perinteiset merkit ovat liian monimutkaisia, eikä arvailusta ole hyötyä.

Alla tiivistettynä kuvan sisältö, ilman sen kummempia kommentteja – lukija voi halutessaan tehdä omat johtopäätöksensä. Löyhien käännösten perään liitän vielä yksinkertaistetuin merkein kirjoitetut versiot kiinan kielestä kiinnostuneille. [Pahoittelen mahdollisia virheitä. Erityisesti sanat 撒娇 ja 任性 aiheuttivat päänvaivaa; keskustelin niistä naispuolisen kiinalaisystäväni kanssa, ja sanat vaikuttavat hyvin ainutlaatuisilta ja vaikeilta kääntää.]

Vasemmalla puolella, sinisissä farkuissa:

”Tyttö, josta tytöt pitävät (koska haluaisivat olla kuin hän):

Hänellä on itseluottamusta ja aurinkoinen hymy. Hän on terve ja suosittu. Luonteeltaan hän on rento. Hän nauraa usein, hän on iloinen ja optimistinen. Hänellä on paitsi hyvä vartalo, myös kauniit kasvot, ja hän on pituudeltaan noin 165 cm. Liikunta on hänellä geeneissä. Hän on samanaikaisesti paitsi kova, myös pehmeä.”

女生喜欢的女生

（憧憬）

有自信，笑容灿烂

健康，受欢迎

个性随和，大而化之

总是笑口常开，积极乐观

身材好，脸也漂亮

身高165cm左右

有运动细胞

坚强又温柔

Oikealla puolella, ruskeissa shortseissa:

”Tyttö, josta pojat pitävät (koska haluaisivat seurustella hänen kanssaan):

Hän osaa käyttäytyä kuin hemmoteltu lapsi. Pienenpieni ripaus söpöä jääräpäisyyttäkään ei ole pahitteeksi. Hän osaa ilmaista monipuolisesti sekä positiivisia että negatiivisia tunteitaan. Luonteeltaan hän on herkkä. Hän tuntee helposti olonsa ujoksi ja hiljaiseksi. Hän on noin 150 senttiä pitkä, eikä haittaisi ollenkaan, vaikka hän olisi todella heiveröinen.”

男生喜欢的女生

（想和她在一起）

爱撒娇

稍微有一点点任性的地方也不错

喜怒哀乐，表情丰富

个性纤细

容易害羞，也容易寂寞

不会太正，不会太有异性缘

身高150cm左右

弱不禁风，也没关系

Seuraavaksi luvassa vaativan kiinalaisnaisen kirjoittama deitti-ilmoitus – millainen on ulkomaalainen ihanneaviomies?

Läntiset vuoret / Western Hills / 西山

"Jos et ole nähnyt läntisiä vuoria, et ole nähnyt Kunmingia.

Jos et ole käynyt Lohikäärmeportilla, et ole käynyt läntisillä vuorilla."

Mikäli joskus päädyt viettämään yhden ainokaisen päivän Kunmingissa ja sää sattuu suosimaan, kannattaa päivän matkakohteeksi valita Xi Shan, läntiset vuoret. (Käytän nyt sanaa vuoret, koska kukkulat kuulostaa aina niin hölmöltä.) Tarjolla on tuntikausia kauniiden maisemien koristamaa patikointia ensin korkeiden puiden varjostamalla, lähes autottomalla maantiellä ja sitten kiviportaiden muodossa.

Bussilla pääsee melko kätevästi vuorialueelle johtavan maantien lähtöpisteeseen, josta matka jatkuu joko patikoiden tai toisella, hieman kalliimmalla bussilla kohti Lohikäärmeporttia ja sitä ympäröiviä houkutuksia.

Ylämäkeä julkisella tiellä riittää reilun tunnin patikoimisen edestä. Rupeama ei tunnu raskaalta, kun pitää taukoja muun muassa matkan varrelta löytyvissä buddhalaisissa temppeleissä (20 yuanilla irtoaa sisäänpääsy kahteen temppeliin) sekä magnoliapuistossa. (Koko tämän ilon voi toki kiertää köysiratakyytiin turvautumalla, mutta en ole vielä selvittänyt, missä köysiradan lähtöpiste tarkkaan ottaen sijaitsee.)

40 yuanilla pääsee päiväsaikaan sisään alueelle, jossa Lohikäärmeporttikin sijaitsee. Matka jatkuu joko patikoiden tai "hiihtohissillä" vielä ylemmäs; suosittelen patikoimista, mutta syystä tai toisesta huonommassa kunnossa olevat pääsevät hissillä vaivatta upeiden näköalojen pariin.

Matkan varrella sijaitsevat pienet temppelit ja paviljongit eivät ole kovin kaksisia, ja etenkin viikonloppuisin tunnelmaa latistaa vielä sankka kiinalaisten turistien joukko; jokainen kiinalainen tarvitsee ainakin sata kuvaa itsestään todisteeksi siitä, että on paikan päällä ollut. Itse kuuluun Lohikäärmeporttiinkin seurueemme suhtautui lähinnä olankohautuksella – jyrkkiä seinämiä on nähty ennenkin…

Matkaa kannattaa kuitenkin jatkaa sinnikkäästi niin pitkään, kuin portaita riittää! Ylhäältä avautuvat maisemat ovat nimittäin niin upeat, että vuorelta ei millään tahtoisi lähteä takaisin alas. Suuri Dianchi-järvi, kasvava suurkaupunki ja sitä reunustavat, matalammat kukkulat todellakin tarjoavat näkymän, jossa silmä lepää.

Ylimääräiselle rahalle käyttöä

Huomaan usein miettiväni Kiinan valtavaa väkilukua ja tulevani siihen johtopäätökseen, että keksisi sitten tarjota minkälaista palvelua hyvänsä, luulisi tästä maasta aina löytyvän mukavasti porukkaa kyseisestä palvelusta maksamaan…

Keskiluokan määritelmä vaikuttaisi olevan Kiinassa vielä vähän hakusessa, mutta on selvää, että maksukykyisten ihmisten ja perheiden määrä on valtaisa. Samoin tuntuu valtaisalta niin sanottujen aukkojen määrä: on olemassa lukemattomia tuotteita ja palveluita, joita kiinalaiset eivät ole vielä äkänneet tuottaa, tai kiinalaiset kuluttajat ymmärtäneet edes kaivata.

Alla olevat tuotteet ja palvelut eivät ole mitenkään uutta luovia tai erityisen ällistyttäviä, mutta ne kiinnittivät huomiotani sen verran, että pysähdyin asiaa ajattelemaan. Tässä kolme mahdollisuutta syytää ylimääräisiä rahojaan Kunmingissa.

Silmäluomet kondikseen!

Kuten hyvin tiedämme, on aasialaisilla tavallisesti erilaiset silmät kuin ihmisillä lännessä. Meillä on niin sanotut tuplasilmäluomet (双眼皮), jotka aasialaisilta useimmiten puuttuvat ja jollaiset moni tässä osassa maapalloa tahtoo – ja asiahan hoituu plastiikkakirurgialla. Tämä linkki, samoin kuin tämä, johtaa sivulle, jossa moisen leikkauksen tuloksia on demonstroitu ennen ja jälkeen -kuvin. Kummat näyttävät paremmalta?

Esimerkiksi Etelä-Koreassa kauneuskirurgia on ollut yleistä jo pitkään – eräs naispuolinen korealaisystäväni jopa kertoi, että hänen isoäitinsä patisti häntä kauneusleikkaukseen! Linkeistä jälkimmäisessä kiinnittyy huomio lauseeseen, joka kertoo kauneusleikkaukseen hakeutumisen syistä: ”Isossa-Britanniassa kauneusleikkauksien avulla pyritään näyttämään nuoremmalta ja hoikemmalta. Etelä-Koreassa puolestaan tärkeämpää on parantelun myötä löytää kunnon työpaikka tai puoliso.” Myös korealaisystäväni isoäiti vaikuttaisi olevan perillä siitä, mihin korealaisessa nyky-yhteiskunnassa kiinnitetään huomiota ja kuinka nuori voi saada paremmat mahdollisuudet päästä eteenpäin.

Varakkaiden ihmisten määrän kasvun myötä Ilmiö on yleistymässä myös Manner-Kiinassa. Ulkonäköä painotetaan Kiinassa yhä enemmän, ja usein kauneusihanne on saanut vaikutteita lännestä. Alla kuva tienvarsimainoksesta, jollaisia on viime aikoina näkynyt kaikkialla.

"Uhkapelikivet"!

Guandu-nimisessä, viehättävässä vanhassakaupungissa vieraillessani löysin erikoisen tavan sijoittaa rahansa rikkauksien toivossa. Kylän myyntitiskit olivat väärällään 赌石-nimellä tunnettuja, ison miehen nyrkin kokoisia kivenmurikoita.

Idea on yksinkertainen: ostat kiven esimerkiksi sadalla yuanilla, ja onnen potkaistessa löydät sen sisältä arvokasta jadea, ehkä tuhannen, ehkä kymmenen tuhannen yuanin edestä. Ajatuskin uhkapelikiven ostamisesta tuntuu hullulta, mutta toisaalta voi vain ihailla kiinalaisten kekseliäisyyttä – sen verran paljon murikoita oli tarjolla, että kauppa selvästi käy. Pakko myöntää, hyvän tuliaisenhan siitä saisi, olisi taatusti erilainen!

Shoppaile kuin lännessä!

Lukuisien tietöiden ja uusien, korkeiden kerrostalojen ohella matkojani kotoa yliopistolle ovat värittäneet loputtomat rivit uutta ostoskeskusten rivistöä toitottavia mainoksia. Shoppailijan uudesta paratiisista käytetään nimeä Twin Cities X Mall, jossa X:n kohdalla seisoo mainoksesta riippuen sana party, super, luxury, homelife tai lifestyle. Kiinalaista houkuttamaan on mainosten kuviin laitettu seikkailemaan hyvännäköisiä länsimaalaisia, jotka hymyssä suin tekevät bisnestä, bailaavat klubeilla, juovat kahvia tai muuten vain shoppailevat.

Eksymällä löydät

Ihminen ei paljon opi, jos asiat tehdään aina hänen puolestaan.

Etenkin Kiinassa olen huomannut, että uuteen asuinpaikkaan tutustuminen onnistuu parhaiten yksin, tai muiden vielä yhtä pihalla olevien kanssa. Kun pitää itse selvittää, missä on se paikka, jossa voi hoitaa itselleen bussikortin, tai etsiä viisumiasioiden hoitoa varten paikallinen poliisiasema, tulee ensin suorittaa vähän tiedonhakua ennen kaduille hortoilemaan lähtemistä.

Aina määränpäätään ei niin vain löydä, ei ainakaan ennen, kuin on kysynyt useita kertoja kiinalaisilta tietä. Eksyminen tai hukassa oleminen saattaa tuntua nololta, mutta itse voin kokemuksen syvällä rintaäänellä todeta, että siitä on hyötyä. Eksyilemällä oppii tuntemaan ympäristöään. Eksyilemällä löytää yllättäviä paikkoja, joita ei osaa edes kaivata ja joihin ei ehkä koskaan muuten päätyisi.

Toissa viikonloppuna sain huonon idean: ajattelin pyöräillä itää kohti niin kauan, että maisemat rauhoittuvat. Valtatiet, rakennustyömaat ja melu ylipäänsä eivät kuitenkaan loppuneet. Tylsistyneenä käännyin takaisin ja soitin koulukaverilleni, että olisin tulossa kylään. Tiesin hänen asuntonsa sijainnin, mutta minun suuntavaistollani ei kuitenkaan uudesta suunnasta käsin ihan niin vain tuttuja katuja löydetäkään.

Päädyin mielenkiintoiselle, ihan todellisista vanhan ajan rakennuksista koostuvalle keskustan alueelle.

Löysin ensin kiehtovan, ränsistyneen pienen rakennuksen, joka ilmeisesti on koko Kunmingin vanhin vielä pystyssä oleva rakennus. Samalta seudulta löytyi vielä useita katuja, joiden huonossa kunnossa olevat rakennukset todella kävivät esimerkkinä vanhasta Kiinasta. Ironista ja samalla jonkin verran häiritsevää rakennuksia äimistellessä oli se, että joka puolella näkyi mainoksia "Kunmingin vanhasta kadusta".

Tuleva turistivetonaula ei koostu löytämistäni vanhoista rakennuksista: kaikkea oikeasti vanhaa revitään nyt alas samalla, kun tilalle pystytetään heti uutta ja puhdasta, vanhaa muistuttavaa – ihan nättiä, mutta jotenkin niin kliinistä ja joka puolella Kiinaa nähtyä. Paljon on tuolla seudulla jo ehditty korvata uudella, ja lienee vain ajan kysymys, koska loputkin vedetään nurin. Hyvä, että ehdin nähdä palan vanhaa todellisuutta ennen kuin on liian myöhäistä.

Lisää osittain sattuman tuomia helmiä löysin viime viikonloppuna, kun suoritin kaksi noin 50 kilometrin pituista pyöräreissua Kunmingin kuuluisille läntisille vuorille (西山). En vielä ehtinyt vieraille ”lohikäärmeportilla” (龙门), joka lienee kaupungin kovin vetonaula, mutta alueella pyöräillessäni löysin komeita maisemia, jotka varmasti saavat minut palaamaan vuorille vielä kerta toisensa jälkeen.

Ilma on vuorilla puhdasta, tunnelma seesteisen hiljainen ja liikenne satunnaisia busseja lukuun ottamatta erittäin vähäistä – sään suosiessa mitään sen parempaa ei voi olla. Vuorten itäpuolelta avautuu kaikkien Kunmingissa tuntema näkymä kaupunkiin sekä sen kupeessa sijaitsevaan, suureen Dianchi-järveen (滇池). Länsipuolelle eksyvä (itse todellakin päädyin sinne sattumalta) ja hieman syvemmälle kurottava taas saa todistaa kauas avautuvaa, loputtomien kukkuloiden täyttämää näkymää, joka pienine polkuineen houkuttelee sukeltamaan yhä syvemmälle vaeltamaan.

Kolmannet satunnaiset

Suomalaisia mä metsästän

Viime vuonna kaipailin Jinhuassa suomalaiskontakteja, sillä olin luultavasti koko kaupungin ainoa suomalainen – edes pohjoiseurooppalaisia veljiä tai siskoja ei kaupungissa näkynyt. Satunnaisen skypettämisen ohella ainoat tilaisuuteni puhua äidinkieltäni koittivat huhtikuussa, kun sain Suomesta parin viikon ajaksi vierailijoita; lisäksi Shanghain Subway-ravintoloissa tuntui joka ikisellä käynnillä olevan seurana suomalaisedustusta.

Kunmingista en ole vielä yhtäkään suomalaista onnistunut löytämään. Onneksi olen sentään havainnut joitain merkkejä siitä, että heitäkin täältä löytyy. Korealainen luokkatoverini sanoi opiskelleensa viime vuonna kahden suomalaisen kanssa, mutta ei osannut sanoa heidän tämänhetkisestä olinpaikastaan sen enempää. Myös ruotsalainen kämppikseni on suomalaisia joskus tavannut, tosin ikävä kyllä hänkään ei heitä varsinaisesti tunne.

Erään mahtavan pikku kirjakaupan käytettyjen kirjojen osastolla törmäsin yllätyksekseni Mika Waltariin ja Väinö Linnaan – kuka kirjat on kauppaan käynyt myymässä, ja kuinka kauan sitten?! Joka tapauksessa iltalukemisenani on nyt suomalainen klassikko, joka jostain syystä on tähän päivään asti jäänyt allekirjoittaneelta lukematta…

Mukavasti säilyneen Sinuhe egyptiläinen -pokkarin ensimmäisellä sivulla ilahduttaa puolen euron kirppishintalappu, jonka alle on myöhemmin rustattu uudeksi hinnaksi 20 yuania, eli kaksi ja puoli euroa. Hinnat nousussa!

Bissemerkit haltuun!

Jos saat kiinalaisessa baarissa eteesi täysin kiinankielisen juomalistan, kannattaa tietää ainakin muutamien suosikkien nimet myös kiinaksi. Alla tavallisimpien olutmerkkien kiinankielisiä nimiä, joiden avulla saanee Kiinassa jo janonsa sammumaan (pahoitteluni niille, joille ei olut maistu, tämän informatiivisempi en nyt jaksa olla):

吉尼斯 (jínísī) Guinness

喜力 (xǐlì) tai 海尼根 (hǎinígēn) Heineken

嘉士伯 (jiāshìbó) Carlsberg

百威 (bǎiwēi) Budweiser

生力 (shēnglì) San Miguel

科罗娜 (kēluónuó) Corona

虎牌 (hǔpái) Tiger

青岛 (qīngdǎo) Tsingtao, Kiinan oma klassikko

Niin, ja isänmaallisille vinkkinä, että myös Finlandia-vodkaa löytyy joskus baarien tarjonnasta; kyseinen tuote tottelee kiinaksi nimeä 芬兰伏特加 (fēnlánfútèjiā).

Kiinalainen, joka tuuppasi minua

”Kiinainhosta” olen kirjoitellut aiemmin, ja tarkoitukseni oli jossain vaiheessa kirjoittaa aiheesta enemmänkin. Jostain syystä Kunmingissa meno on kuitenkin tuntunut paljon sivistyneemmältä ja kohteliaammalta kuin mitä olen tottunut odottamaan, joten erityisen suurta tarvetta valittamiselle en ole enää tuntenut.

Silti pakko ihan vähäsen mainita, muistin arkistoja purkaa…

Kiinalaiset tunkevat, kiilaavat ja etuilevat. Se tuntuisi olevan kulttuurin ominaispiirre, jolle ei vain voi mitään ja joka pitää vain hyväksyä. Ehkä se johtuu yksinkertaisesti siitä, että kansaa on liikaa, eikä kohtelias etene tungoksessa minnekään. Olenkin oppinut jo maassa maan tavalla -tyylillä olemaan aika jämäkkä esimerkiksi varmistaessani paikkaani täpötäydessä bussissa, mutta pidän kuitenkin aina pääni kylmänä.

Vaikuttaisi siltä, että kiinalaisetkin ovat hiljalleen alkamassa kiinnittää epäkohteliaisuuksiin huomiota. Olen todistanut lähietäisyydeltä pari vähältä piti -tilannetta, joissa turhan röyhkeä bussiin tunkeminen on meinannut kostautua ja johtaa käsirysyyn. Lisäksi viime aikoina Kiinassa on raportoitu välikohtauksista, joissa nuoria ihmisiä on lyöty tai ainakin verbaalisesti piesty sen vuoksi, että he eivät ole antaneet täydessä bussissa vanhukselle istumapaikkaa.

Mikä tahansa liikkumisen muoto toimii Kiinassa aina hyvänä esimerkkinä aiheesta – hyppää vaikka bussiin tai metroon ja kirjoita ylös näkemäsi ja kokemasi, ”käyttistä” tulee aina.

Itse olen viime viikkoina pyöräillessäni ehtinyt tottua esimerkiksi siihen, että ahtaammissa paikoissa joku skootteri on aina tuuppimassa takarenkaaseen. Suomeksi kiroilusta ei ainakaan vielä ole ollut mainittavaa hyötyä.

Elokuun lopulla, kun olin matkalla kohti Kiinaa, oli Moskovan lentokentällä kiinalaisia turisteja liikkeellä. Lähtöselvitysportilla sain heidän tunkemistaan hiljaa paheksuessani ilokseni kuulla, kuinka joku seurueesta, varmaankin matkaopas, totesi, että nyt ollaan ulkomailla, eikä ulkomailla sovi etuilla. ”Jaahas, täytyykin sitten koittaa muistaa olla kiilaamatta”, kuului vastaus erään ahaa-elämyksen kokeneen kiinalaismatkailijan suusta.

Juhla täynnä taikaa

Keskisyksyn juhla yhdistää kiinalaiset viettämään iltaa läheistensä kanssa täysikuun ihastelemisen ja kuukakkujen syömisen merkeissä – toiset myös elättelevät toiveita romanttisesta kohtaamisesta.

Sunnuntai, 30. syyskuuta. Iltapäivän vaihtuessa hiljalleen pimeäksi illaksi kauppojen ja torien kuukakkuosastot ovat kuin pommin jäljiltä, ja viimeisiä herkkupaloja kaupataan jo äänekkäästi poistohintaan.

Kunmingin keskuspuistossa näyttävät lyhtyviritelmät syttyvät ja alkavat erottua pimeydessä. Väkeä alkaa olla niin paljon, että on vaikea päästä eteenpäin. Suomessa voi kokea vastaavaa tungosta ehkä vain vapunaaton iltana, jos silloinkaan – täällä ei kuitenkaan humalaisia näy eikä kuulu.

Kiinalaiset viettävät keskisyksyn juhlaa, yhtä tärkeimmistä perinteistään heti kiinalaisen uuden vuoden jälkeen.

Yhdessäolon juhla

Keskisyksyn juhlaa vietetään kiinalaisen kuukalenterin kahdeksannen kuukauden 15. päivänä, jolloin kuu on aina täysi. Täysikuu tuo ihmiset yhteen perheidensä ja läheistensä kanssa, ja jälleennäkemisen koittaessa annetaan puolin ja toisin lahjaksi kuukakkuja – kiinalaiseen tyyliin komeisiin kuoriin pakattuina.

Kaipuuta poteva, perheestään tai läheisistään kaukana oleva voi keskisyksyn täysikuun aikaan tuntea sydämessään kevennystä, sillä saman, pyöreän kuun ihastelu yhdistää ihmisiä, oli heidän välillään etäisyyttä kuinka paljon hyvänsä. Kiinassa tämä ajatus täysikuun yhdistävästä vaikutuksesta lohduttanee jonkin verran niitä miljoonia ja taas miljoonia ihmisiä, joille ei irtoa junalippua tai joille ei muuten suoda mahdollisuutta irtautua lomien ajaksi työstään.

Alun perin, Tang-dynastian aikoihin, syksyistä täysikuuta palvottiin kiitoksena hyvästä sadosta samalla, kun kuun jumalalta rukoiltiin hyvää onnea vastaisuuden varalle. Hyväntuulisen yhdessäolon ohella juhla toimiikin myös onnellisuuden ja vaurauden symbolina.

Täysikuuta pidetään keskisyksyllä niin maagisena siksi, että siihen liittyy erikoisia, vanhoja taruja, joiden yksityiskohdat tosin vaihtelevat lähteestä riippuen.

Eräs taru kertoo kolmesta viisaasta haltiasta, jotka muuntautuvat surkeiksi, vanhoiksi miehiksi ja menevät anomaan syömistä ketulta, apinalta ja jänikseltä. Kettu ja apina tarjoavat vanhuksille ruokaa, mutta jäniksellä ei ole mitä tarjota. Jänis päättää loikata liekkeihin tarjotakseen viisaille ruoaksi itsensä. Liikuttuneena tästä uhrauksesta haltiat vievät jäniksen kuussa sijaitsevaan palatsiin, missä hänestä tulee kaikkien kiinalaisten nykyisin tuntema Jadejänis.

Kuukakut kapinaa edistämässä

Kuukakkuja syödään Kiinassa esimerkiksi Jadejäniksen muistolle, mutta kakkujen syntyyn liittyy muutakin.

Legendan mukaan Song-dynastian aikana mongolien peukalon alla olleet kiinalaiset joutuivat käyttämään mielikuvitustaan saadakseen tietoa kapinallisista aikeistaan leviämään. Herra nimeltä Liu Fu Tong sai ajatuksen: hän pyysi luvan lähettää ystävilleen kakkuja, joiden tarkoitus olisi ylistää silloin vallassa ollutta mongolikeisaria ja toivottaa tälle pitkää ikää.

Liu Fu Tong sai tahtonsa läpi ja valmisti tuhansia täysikuun muotoisia kakkuja. Niiden sisään oli kuitenkin kätketty viesti, joka kehotti nousemaan kahdeksannen kuun 15. päivänä sortajia vastaan. Syntynyt kapina oli osa tapahtumaketjua, joka lopulta edesauttoi mongolien kukistumista ja sitä seurannutta Ming-dynastian perustamista. Myöhemmin keskisyksyn ajankohta alettiin yhdistää kuukakkujen nauttimiseen.

Kuukakuista on nautittu keskisyksyn aikaan siis jo pitkään. Kakuista tulee helposti ähky, sillä ne sisältävät paljon kaloreita. Tottumattomat tullevat parhaiten toimeen perinteisempien, esimerkiksi kananmuna- tai paputäytteisten kakkujen kanssa, mutta myös lihalla varustettuja kakkuja on saatavilla – esimerkiksi Yunnan-provinssin bravuuri on kinkkutäytteinen kuukakku.

Ajan myötä kuukakkuvalikoimakin on kehittynyt, joten esimerkiksi suklaatäytteisiä kakkuja löytyy. Viime vuonna markkinoille ilmestyi jopa tutunnäköisten lintujen näköisiä Angry Birds -kakkuja!

Romantiikkaa ja kuolemattomuutta

Romantiikannälkäisten keskuudessa kuuluisin kuuhun liittyvä legenda lienee tarina Hou Yi -nimisestä taitavasta jousimiehestä ja tämän kauniista vaimosta nimeltä Chang’e.

Eräänä päivänä, yhdeksän polttavaa aurinkoa taivaalta alas ammuttuaan sai Hou Yi palkkioksi urheudestaan pillerin, joka sisälsi ikuisen elämän eliksiiriä. Hän ei halunnut syödä pilleriä heti, vaan piilotti sen ja siirtyi uusien sankaruuksien pariin – uteliaisuuttaan Chang’e kuitenkin löysi pillerin. Hän söi sen, ja havaitsi heti kykenevänsä lentämään. Hou Yin palatessa kotiin tämä huomasi, että pilleri oli syöty, ja syöksyi suutuksissaan vaimonsa perään.

Chang’e pakeni miestään aina kuuhun asti, missä hän hengästyneenä yskäisi ja vahingossa sylki ulos puolet nielaisemastaan pilleristä. Kuussa Jadejänis sai tehtäväkseen valmistaa naiselle uusi pilleri, jonka avulla tämä voisi lentää takaisin maan päälle rakkaansa luokse. Pilleri ei ole vieläkään valmistunut, mutta sanotaan, että joka vuosi kahdeksannen kuukauden 15. päivä Hou Yi käy kuussa vierailemassa vaimonsa luona. Ja siksi kuu on sinä yönä niin kaunis!

Kuussa ahertaa Jadejäniksen lisäksi muitakin: kuolemattomuuteen turhan uteliaasti suhtautunut Wu Kang tuli tuohtuneen Jadekeisarin toimesta karkotetuksi kuuhun, missä hänen tehtävänsä kuolemattomuuden saavuttamiseksi oli kaataa suuri puu. Kirveestä ei kuitenkaan ole ollut hyötyä, sillä kyseinen puu uudistuu sitä mukaa kuin Wu Kang sitä kirveellään hakkaa. Miehen sanotaan olevan edelleen kuussa työnsä touhussa.

Uskotaan myös, että kuussa asuu vanha mies, Yue Lao, joka tunnetaan paremmin avioliiton jumalana. Hänellä sanotaan olevan sormensa pelissä jokaisessa kuolevaisten välisessä avioliitossa, sillä kaksi rakastavaista yhdistää hänen sitomansa näkymätön silkkinauha, jonka voi katkaista vain toisen kuolema.

Muun muassa Hou Yin ja Chang’en kohtalon sekä avioliiton jumalan vuoksi monet romanttiset kiinalaistarinat sijoittuvat keskisyksyn juhlaan, jota pidetäänkin otollisena ajankohtana romanttisille ensikohtaamisille.

Keskisyksyn juhla on hieno tapa juhlistaa tunnelmallista syksyä valoin, pienin lahjoin ja yhdessäololla. Tänä vuonna juhla yhdistyi mukavasti Kiinan kansallispäivään, tarjoten monille mahdollisuuden viettää lomaa hieman tavallista pidempään. Ne epäonnekkaat, jotka eivät läheistensä luokse päässeet, saivat lohduttautua kirkkaan täysikuun parissa ja olla yhteyksissä puhelimitse. Seuraava tilaisuus yhdessäoloon saapuu tammikuun lopulla, kun kiinalainen vuosi vaihtuu ja kevätjuhlan aika koittaa.

Kansaa ilahduttamaan on keskisyksyn juhlaa varten valmistettu erilaisia lyhtyjä perinteisemmistä pyöreistä malleista aina luovempiin kuvioihin ja herttaisiin panda- ja muihin eläinhahmoihin.

Paikallisen Walmartin kuukakkutarjonta oli juhlan alla komea, ja kauppa kävi.

Tähän lopuksi vielä käännös kiinalaisen ystävän minulle lähettämästä keskisyksyn juhlan onnentoivotuksesta:

Päättymätön matka – pysähdy hetkeksi, kävele hitaammin.
Mieltä painava huoli – mieti hetkinen, siirrä se hetkeksi sivuun.
Loputtomasti aikaa vaativa työ – rentoudu hetkeksi, unohda stressi.
Rikkaudet, joihin et pääse käsiksi – mieti hetkinen, ne ovat vain maallista omaisuutta.

Keskisyksy on saapunut – toivotukseni ei ole ensimmäisesi, eikä myöskään paras, mutta se on aidoin. Toivotukseni ei yritä olla kaunein, tai kaikkein kattavin, mutta se tulee syvimmältä.
Olet sitten lukenut tähän asti kuinka monta toivotusta hyvänsä, tässä niiden päälle se vilpittömin: Toivotan sinulle ja perheellesi hyvää keskisyksyn juhlaa, terveyttä, turvaa!

Vieraalla maalla

Lähdin elokuussa viidettä kertaa lukion jälkeisessä elämässäni asumaan Suomen rajojen ulkopuolelle. Kuten aiemmin olen maininnut, on Kunmingissa mennyt hienosti, mutta haluaisin silti kirjoittaa jotain kotimaasta lähtemisen herättämistä tunteista, niin positiivisista kuin negatiivisistakin.

Ihmiset suhtautuvat monin tavoin siihen, kun joku lähtee ulkomaille elämään itsenäistä elämää. Monien sukulaisten, ystävien, opiskelutovereidenkin silmissä näyttäydyt kenties rohkeana kaverina, joka todella uskaltaa. Joku saattaa kadehtia, manailla mielessään sitä, ettei itse uskalla lähteä; toinen ehkä nuivana ihmettelee, miksei kaverille kotimaa kelpaa.

Itse en ole ikinä nähnyt lähdöissäni mitään erityisen rohkeaa, mutta ovat ne silti aiheuttaneet aina sen verran jännitystä, että tiedän, ettei mistään ihan mitättömästäkään asiasta ole kyse. Silloin, kun jättää pidemmäksi ajaksi taakseen kotimaansa ja elämänsä tärkeät ihmiset, tulee paljon tunteita kehiin, ja ne tunteet pitää tavalla tai toisella käsitellä, jotta elämästään voi nauttia.

Olen saanut kerta toisensa jälkeen huomata, että maiseman vaihtuessa, omalta mukavuusalueelta pois astuttua, ei elämä itsessään muutu välttämättä erityisen paljon, mutta tunteet ovat kuitenkin aina herkästi pinnassa. Vuonna 2002 itkin usein, kun elin yksin ensimmäisiä viikkojani Englannissa, minne lähdin ylioppilaslakin saatuani töihin ja kielikurssille; kuusi vuotta myöhemmin Pekingissä hämmennyksen ja nälän sekoitus aiheutti kammottavan ensiyön, ja jatkossakin oli vaikeaa, kun kotiin oli jäänyt myös silloinen avopuoliso ja olin muutenkin yksin.

Kunmingiin saavuttuani olen saanut jälleen ihmetellä mielialani vaihteluita, kun hyvinkin lyhyiden aikojen sisään olen saattanut kokea suurta onnistumisen riemua jostain pienestä asiasta, vain turhautuakseni hetkeä myöhemmin pienenpientä lisävaivaa elämääni aiheuttaneesta kömmähdyksestä. Täälläkin olen itkenyt, tosin en niin paljon kuin joskus aikaisemmin.

Toisinaan silmiin kihoavat kyyneleet tulevat havahtumisesta hienoon hetkeen, joka saattaa koittaa vaikka bussissa tai jollain tuiki tavallisella kujalla, kun joko silmiin tai ajatuksiin osuu jotain erityistä. Kun päivittäinen elämä on tasapainoilua negatiivisten ja positiivisten tunteiden välillä samalla, kun usein väsyttää fyysisesti kaiken rientämisen vuoksi, saattavat tunteet herkästi purkautua. Eikä siinä ole mitään pahaa tai mitään hävettävää; se tekee ihmiselle hyvää.

Ensimmäinen iltani Kunmingissa käy esimerkistä. Olin ensin todella onnessani uudesta, hienosta asunnosta ja ruotsalaisesta kämppiksestä, joka heti osoittautui mukavaksi tyypiksi. Myöhemmin illalla iski kuitenkin koti-ikävän ja ehkä hetkittäisen aliravitsemuksen päälle väsymys. Yhdistelmä täytti mieleni oudolla pessimismillä, jopa pelolla: käydessäni alkuillasta uteliaalla korttelikävelyllä todellakin pelkäsin kaikkea mahdollista.

Katuja tallatessani ja ruokapaikkaa etsiessäni ajattelin, että pian auto ajaa varmasti päälleni tai kamerani varastetaan, ja ajattelin, että tämä ahdistuksen tunne ei ikinä poistu; myöhemmin uudessa kodissa nukkumaan mennessä teki mieleni itkeä. Seuraavana päivänä olin taas uudesta elämästäni kuin seitsemännessä taivaassa, kaikki oli mukavasti ja elämä hymyili. Ja kuukautta myöhemmin, nyt kun kaikki ei ole enää niin uutta, hymyilee elämä vieläkin leveämmin. Ovatko tällaiset tunteet kenties merkki henkisestä epätasapainosta, vai inhimillisyydestä?

Moni ”pois” lähtevä kokee varmasti vastaavaa. Kun kaikki asiat pitää Kiinan kaltaisessa maassa saada itse hoidetuksi – vieläpä puutteellisella kielitaidolla – nousee välillä pintaan hermostuneisuutta, epävarmuutta, pelkoa, turhautuneisuutta ja muuta. Kaikki tunteita, jotka tekevät ihmisestä entistä vahvemman.

Itse asiassa olen huomannut, että nyt, kolmannen kerran Kiinaan saavuttuani, alkavat hyvin monet asiat mennä niin kuin niiden olisi tarkoituskin. Menneet kokemukset ovat karaisseet, ja jos nykyisin tulee mutkia matkaan, riittää oma kielitaito jo pitkälle. Siitä, jos mistä, tulee vahva, itsenäinen ja omiin kykyihin uskova olo, joka vie eteenpäin.

Onnistumisia on onneksi ollut viime aikoina paljon. Kielitaitoni ansiosta otan kontaktia kiinalaisiin rohkeammin kuin koskaan, mikä näkyi muun muassa eräänä päivänä, kun kahden tunnin sisällä vaihdoin yhteystietoja maastopyöräilijä-valokuvaajan kanssa, olin saada homman erään naapurustoni perheen tyttären kotiopettajana ja tulin kutsutuksi naapurini kotiin päivälliselle. Jokainen kontakti sai alkunsa omasta aloitteestani ja johti pitkään, kiinankieliseen keskusteluun.

Kielenkäyttö kyllä pudottaa tasaisen tappavasti myös takaisin maan pinnalle, sillä aina tulee vastaan hetkiä, jolloin ei millään pysty saamaan yksinkertaisimmastakaan lauseesta minkäänlaista otetta tai pysty itse tuottamaan mitään järkevältä kuulostavaa sanottavaa.

Tällaisina hetkinä pitää vain nostaa pää pystyyn, lähteä rohkeasti niiden parempien hetkien perään ja jaksaa pitää mielessä, että kaikki tämä – hyvät ja huonot kokemukset, onnistumiset ja epäonnistumiset, riemun ja romahduksen tuntemukset – vie itseensä uskovaa ihmistä eteenpäin antoisan elämän tiellä.

Rohkeutta!

Yhtyeiden yhteenotossa

Moni asia riippuu siitä, mihin vertaa. Mikäli ei tiedä paremmasta, ei ehkä tarvitse myöskään sen perään haikailla, tai ”paremmin” eläviä kadehtimalla sieluaan piinata.

Joku Pekingissä tai Shanghaissa asuva ei Kunmingista ehkä hirveästi riemun aihetta löytäisi, mutta sanon kuitenkin, että kaupungin kulttuuri- ja elämä yleensä -tarjonta on toistaiseksi miellyttänyt erittäin paljon; Jinhuan kaltaisessa kaupungissa vuoden viettäneenä olen täällä ollut onneni kukkuloilla autuaammin kuin aikoihin. Englanninkielinen infosivusto goKunming.com tarjoaa jatkuvalla syötöllä vinkkejä mielenkiintoisista tapahtumista ympäri kaupunkia.

Hyvänä esimerkkinä tarjonnasta mainittakoon livemusiikki. En ole kiinalaisesta musiikista koskaan suuremmin pitänyt, sillä lähes kaikki musiikki, jota kiinalaiset (sukupuoleen katsomatta) ovat minulle suositelleet, ovat olleet pianolla säestettyjä balladeja rakkaudesta – kaikki kuin kopioita toisistaan. Rakkauslaulajista edukseen on minun korvissani erottunut vain ajaton, iki-ihana Teresa Teng, josta on pakko tykätä.

Pari viikkoa sitten Kunmingin vanhalla lentokentällä järjestettiin kiinalaisen Battle of the Bands -kilpailun semifinaalit. Useita tunteja kestäneeseen tapahtumaan osallistuneista bändeistä osa herätti myötähäpeää, mutta oli joukossa ihan kelvollisia ja jopa hyviäkin bändejä. Karmeasta äänentoistosta huolimatta (ensimmäistä kertaa elämässäni kaduin sitä, että korvatulpat jäivät kotiin) kiinnostuin jokusesta bändistä ja sain jopa yhden nimenkin ylös. Myöhemmin, kun olen saanut materiaalia kasaan, voin esitellä lukijoille jokusen vähemmän tunnetun kiinalaisartistin!

Rock-, punk- ja hevikulttuuri tuntuu täällä olevan isomman yleisön keskuudessa vielä lapsenkengissä. Bändien välissä juontaneen kiinalaisherran spiikkejä kuunnellessani oli jonkin verran häiritsevää huomata, että suurin osa porukasta oli varmaankin tullut paikalle pelkästään siksi, että heillä oli vapaalippu. Kun juontaja yhdessä välispiikissään pudotteli erinäisten legendaaristen länkkäriyhtyeiden nimiä, ei yleisöstä irronnut minkäänlaisia tunnistamisen merkkejä – huudatus meni kiville.

Monet nuoret naiset myös selvästi tykkäävät pukeutua ”rajusti” voidakseen tuntea olonsa jotenkin tavallista tallaajaa persoonallisemmaksi: mustat vaatteet, synkät meikit ja korkeakorkoiset nahkasaappaat olivat yleinen näky. Sex Pistols- tai Ramones-bändipaitoja näkee katukuvassakin silloin tällöin, mutta en usko, että niitä kantavat tytöt tietävät itse musiikista mitään; on vain ehkä in olla "rock" tai "hevi", vaikka se rajoittuisikin siihen mustaan paitaan.

Kiinalaisyleisön huomio näytti myös olevan helposti herpaantuvaa sorttia. Jollain taikakeinolla eräs hieman vilkas nainen seurueestamme oli onnistunut hankkimaan kaulaansa VIP-passin, mikä tarkoitti sitä, että hän kantoi meille tapahtuman sponsoroinutta Tiger-olutta kaksin käsin aina silloin, kun edelliset olivat päässeet loppumaan. Niinpä yleisön päähuomio ei aina ollutkaan siellä missä pitäisi – eli lavalla – vaan iloisessa hiprakassa tanssineessa laowai-joukossa.

Itse käyttäydyin toki supisuomalaisen hillitysti ja keskityin korvia riipivään heviin.