Kolmatta kertaa Kiinaan

Kävi tänäkin vuonna sen verran mukavasti, että CSC-stipendin sponsoroima kiinan opiskelu saa jatkua yhden lukuvuoden ajan. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Kiina sponsoroi ilmaiseksi hyvät puitteet opiskelulle ja Suomen päässä CIMO tarjoaa puolestaan apurahat esimerkiksi matkalippujen hankkimista varten.

Vaatimattoman vaikutuksen tehnyt itäisen Zhejiang-provinssin Jinhua vaihtuu nyt kolmannen Kiinan-rupeamani myötä komeampiin maisemiin. Seuraavan lukuvuoden vietän Lounais-Kiinan kiehtovan Yunnan-provinssin pääkaupungissa Kunmingissa; yliopisto tottelee nimeä Yunnan Normal University.

Minulla oli kevään aikana suunnitelmia ja yritystä muihin suuntiin jonkin verran, ja opiskelun jatkaminen oli oikeastaan siellä taustalla aina vain sellainen varasuunnitelma. On silti pakko myöntää, että tämä tuntuu nyt oikealta.

Se keväinen työnhaku ja suomalaisten, Kiinassa toimivien tahojen hihojen näykkiminen ei aiheuttanut juuri minkäänlaisia reaktioita, ja sainkin todeta puhtaasti humanistisen kielimies-taustani olevan (ainakin vielä) arvoton bisnesmaailman silmissä – ei pelkällä kielitaidolla päästä pitkälle.

Paitsi että. Niin. Riippuu siitä, miten määrittää sen etäisyyden. Milloin on päässyt ”pitkälle”?

Olen tiedostanut jo kauan sen, että en halua olla mukana edistämässä tavarantuotannon ja kulutuksen (toisin sanoen siis hyvinvoinnin, eikö niin) kasvua, varsinkaan, kun tiedän sen tapahtuvan monien isojen ja tärkeiden asioiden kustannuksella.

Ansioluetteloa ja motivaatiokirjettä viilaillessani ajattelin aina, että jos jokin suomalainen yhtiö minut sattuisi palkkaamaan, tarjoutuisi silloin vain tilaisuus elää omillani Kiinassa, jatkaa kiinan oppimista ja kiinalaisten maailmaan syventymistä. Itse mahdollisesti tarjoutuvaa työsuhdetta pidin aina väliaikaisena, enkä ehkä edes kovin kiinnostavana.

Tämä ajattelu vaikutti selvästi niin, että en oikeastaan koskaan äitynyt etsimään kunnolla. Yritin vähän voidakseni sanoa yrittäneeni, ja luovutin nopeasti – nautin mieluummin kesästä. Mielessäni ovat kuitenkin olleet koko ajan muut asiat, ne jutut, joita haluan oikeasti saavuttaa, mutta joiden tavoittelussa on välillä meinannut kärsivällisyys hiipua.

Uuden opiskelupaikan myötä sain taas lisäpontta. Olen jo saavuttanut tämän kielen kanssa paljon, mutta toinen vuosi Kiinassa vie ihan uusiin ulottuvuuksiin.

Kesäloma Suomessa on sujunut niin hienoissa merkeissä, että en tällä hetkellä ole ollenkaan varma siitä, mitä Kiinalta nyt haluan. Olen käynyt monia inspiroivia keskusteluja hienojen tyyppien kanssa ja huomannut selvemmin kuin ennen, että täällä ne todelliset ystävät ovat – ne, jotka eivät jatkuvasti katoa elämästäni tullakseen taas korvatuksi uusilla, enemmän tai vähemmän pinnallisiksi jäävillä ihmissuhteilla.

Tämä havahtuminen on saanut minut laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen. Uskon onneni odottavan kotimaan kamaralla, sillä täällä on tuntunut tänä kesänä niin hyvältä olla. Viimeisen kuuden vuoden aikana iloni ei itse asiassa ole koskaan tullut Kiinasta, vaan kiinasta. Ja sitä kieltä voi pitää mukanaan ja sen parissa tehdä töitä, oli sitten missä hyvänsä.

Saatanpa siis kaikesta viimeaikaisesta itseeni kohdistamastani kritiikistä huolimatta päätyä tulevankin vuoden aikana ”unohtamaan elämisen” ja panostamaan edelleen kieleen ja kovaa, sitten palata Suomeen ja katsoa, mitä keksin. Tällä kertaa aion kuitenkin toteuttaa pari ratkaisevaa muutosta varmistaakseni, että vuodesta tulee juuri päättynyttä parempi.

Ensinnäkin, aion pysyä erossa yliopistokampukselta ja sitä kautta mahdollisesti myös yliopistoelämästä, jonka viehätykseen olen menettänyt uskoni jo aikoja sitten. Ensimmäisenä täytyy siis etsiä asunto, ja sen suhteen pyörät ovatkin jo lähteneet mukavasti pyörimään, sillä eräs vanha tuttuni on Kunmingista kotoisin ja hän lupasi oitis tehdä parhaansa auttaakseen. Kiinalainen ystävä on kullankallis!

Toiseksi, en haaskaa aikaani tulevaisuudestani murehtimiseen, vaan keskityn nykyhetkeen ja sellaisiin asioihin, joissa haluan kehittyä. Olen alkanut ymmärtää, että parhaat asiat elämässä eivät aina löydy etsimällä. Lähden matkaan oudon levollisella mielellä luottaen siihen, että hyvää tulee vastaan jos on tullakseen. Silmäni pidän auki, mutta jos mihinkään hyvään en Kiinassa nyt törmää, palaan tyytyväisenä kotimaahan etsimään uusia haasteita – ideoitakin on ilmoilla, osa niistä uusia, osa vanhoja horroksestaan heränneitä. Kiva huomata, että menneetkin haaveet tai visiot alkavat nostella päätään!

Kielitaidon ohella aion panostaa kevyen päättäväisesti kirjoittamiseen ja valokuvaamiseen, sillä olen alkanut tiedostaa omaavani vähintäänkin mainiot taidot molempien ilmaisun lajien tiimoilla. Alan kiinnittää huomiota kiinankieliseen mediaan ja etsiä sitä kautta suomalaisia kiinnostavaa juttumateriaalia kiinalaisista ilmiöistä. En kulje minnekään ilman kameraa ja muistilehtiötä. Varovainen tavoitteeni on saada tulevan vuoden aikana myytyä jotakin kirjoittamaani ja jotakin kuvaamaani.

Tämä tavoite heijastunee sitten bloginkin sisältöön, joten uskon, että siitä tulee kiinnostava(mpi kuin ennen). Tästä se sitten taas lähtee!

Hangzhou & Hongkong -combo, osa II

Lukuvuoden päättymisen ja Shanghai–Helsinki-lentoni väliin jäi heinäkuussa parisen viikkoa luppoaikaa. Käytin niistä onnellisista päivistä viisi Hangzhoussa ja seitsemän Hongkongissa.

Tukahduttavan helteinen Hangzhou kutsui siitäkin huolimatta, että olen siellä jo pariin otteeseen ehtinyt vierailla. Valintani johtui käytännön syistä: Hangzhou sijaitsee mukavan lähellä Jinhuaa, lisäksi sieltä pääsee kätevästi nousemaan junaan kohti Shenzhenin rautatieasemaa, josta voi sitten kipitellä rajan yli Kiinalle kuuluvan Hongkongin puolelle. Halusin myös suunnitella mahdollisimman vaivattoman reissun, koska riesanani oli sen alusta loppuun asti kasa matkatavaroita.

Hangzhoun-vierailuideni jälkeen olen aikaisemmin päätynyt valittelemaan sitä, kuinka paikka ei tunnu ollenkaan kaiken siihen kohdistuvan hehkutuksen arvoiselta.

Tällä yrittämällä aloin kuitenkin hiljalleen nähdä kaupungissa niitä hyviäkin puolia, ja nautin siellä viettämistäni päivistä suunnattomasti. Hangzhou vaikuttaisi olevan sellainen paikka, joka paranee sen mukaan, kuinka pitkään siellä viipyy. Matkailijalle sillä ei välttämättä ole tarjota mitään niin henkeäsalpaavaa kuin lukemattomilla muilla kiinalaiskohteilla, mutta monenlaiset merkit viittaavat siihen, että Hangzhou voisi olla oivallinen paikka asua.

Silti: menneinä aikoina viinan ohella runoilijoiden päitä sekoittanut West Lake on edelleenkin vain ruuhkainen järvi.

Päädyin Hangzhoun kaupunkipyöräkortin hommattuani tällä kertaa tutkimaan ahkerasti, mitä löytyisi noin kilometrin säteellä järvestä eri suuntiin. Aloin viimein löytää kiehtovia ja rauhallisia paikkoja, joissa viihdyin mainiosti, vaikkeivät ne Kiinan mittapuulla kuitenkaan ole erityisen kummoisia – tämä tuli selväksi monien hostellissa majailleiden kiinalaisturistien kanssa keskustellessani.

Hangzhou on joka tapauksessa must, siellä on pakko käydä, enkä kadu yhtään sitä, että olen kaupungille jo useamman vierailun uhrannut. Hangzhou tarjoaa monipuolisesti ”keskinkertaisia” elämyksiä: mikään ei ehkä salpaa hengitystä, mutta kaupungissa ei pääse myöskään tylsistymään. Alla jokunen otos paikan päältä.

Viikkoni Hongkongissa oli kaikkien odotusteni mukaisesti upea. Yllätin itsenikin olemalla poikkeuksellisen aktiivinen matkailija: kävin kirjaimellisesti hostellilla vain nukkumassa. Vierailin monilla uusilla alueilla ja nautiskelin Hongkongin pilvenpiirtäjien taakse kätkeytyvästä vihreydestä; tapasin päivittäin paikallisia ystäviäni ja tutustuin heidän myötään jokuseen uuteenkin.

Päivät menivät matkailun ohessa hienosti puhuessa: opin paljon paitsi Hongkongista kaupunkina, myös hongkongilaisista ihmisinä. Jollakin kummalla tavalla kaupunki on osoittautunut ”Kiinaksi, josta on riisuttu kaikki Kiinan ärsyttävät piirteet”. Paikallisia ihmisiä puolestaan pidän päivä päivältä enemmän mantereen puolella eläviä serkkujaan kiinnostavampina yksilöinä.

Haluan yhä löytää tilaisuuden asua Hongkongissa pidempään.

Tällä reissulla päädyin moniin paikkoihin, jonne turistit eivät tavallisesti löydä. Esimerkiksi suurelle Lantau-saarelle mennään yleensä tervehtimään jättimäistä Buddha-patsasta tai loikoilemaan hiekkarannalla, mutta paikallinen ystäväni vei minut siellä ”viidakkoon”, jossa vaelsimme jättimäisiltä tuntuneiden hämähäkkien vartioimaa betonipolkua pitkin kohti hänen lapsuutensa muistoja.

Löysimme kasvuston keskeltä hänen mummolansa, pienen metallisista rakennusosista kasaan kyhätyn asunnon, jonka hänen isovanhempansa olivat muinoin pystyttäneet paettuaan Manner-Kiinasta suotuisampaan ilmapiiriin. Viisitoista vuotta sitten tyhjilleen jääneen pikku talon huoneet huokuivat muistoja. Jäljelle oli jäänyt huonekalujen ohella paljon elämästä muistuttavia pieniä esineitä, kuten työkaluja, kesällä viilentävä sähkötuuletin tai pieni alttari, jolla polttaa suitsukkeita esi-isien kunniaksi. Pienenpienen kylän muutamasta asukkaasta osa muisti vielä ystäväni perheen, vaikka aikaa oli vierähtänyt pitkä tovi.

Kävin myös pienemmillä saarilla, joille pääsee kätevästi laivalla Centralin laitureilta. Peng Chau tarjoaa puitteet erittäin rauhallisille kävelyretkille sekä auringonlaskun ihailulle. Cheung Chau puolestaan on rantoineen todellinen turistirysä, mutta jostain ihmeen syystä tunsin kerrankin, että vilkkaus teki paikasta oudolla tavalla kiehtovan – siellä ilmapiiri oli toisinaan mukavasti hipahtava.

Hiekkarantojen lisäksi saarelta löytyy lukemattomat määrät toinen toistaan parempia ravintoloita ja pikkupurtavaa. Hongkongilaisen ystäväni kanssa saarella viettämäni pitkä päivä olikin yksinkertaisuudessaan upea: kävelimme lyhyitä matkoja, pysähtyen usein nauttimaan varjosta ja kylmästä juomasta tai syömään vaikkapa pieniä leivonnaisia tai paikallisia jälkiruokaherkkuja – tilaamani makea hernekeitto oli yllättävä helmi, parempaa kuin oman mummoni tekemä!

Kävin myös erään ystäväporukan kanssa Uusilla territorioilla sijaitsevalla, Sai Kung -nimisellä alueella, josta vaikuttaisi löytyvän lukemattoman paljon vaellusreittejä ja taivaallisen kauniita levähdys- ja uimapaikkoja. Kahden tunnin vaeltamisen jälkeen löytämämme hiekkaranta olikin kuin suoraan jostain elokuvasta.

Itse päädyin Sai Kungissa kuvailemaan autiotaloja, mikä aiheutti hämmennystä erinäisissä naispuolisissa matkakumppaneissani. Muistan, kun yhden ränsistyneen talon julkisivua kuvaamaan ryhtyessäni kaksi heistä sanoi: ”Jos haluat, voimme poseerata talon edessä.” Itäaasialaiset naiset todellakin rakastavat kameraa! Totesin kiusaten, että vanhat talot ovat naisia kiinnostavampia.

Mitäs vielä… Kaupungin puolella minut vietiin muun muassa Michelin-tähdellä koristeltuun dim sum -ravintolaan, kantonilaiseen oopperaesitykseen, KTV- eli karaokebaariin sekä paikalliseen elokuvateatteriin, mikä olikin mukava kokemus lähes vuoden tauon jälkeen. Korealaisen elokuvan ystävänä yllätyin iloisesti kuultuani, että Hongkongin elokuvateattereissa Etelä-Korean hienoa tuotantoa näytetään paljon.

Yhä edelleen Hongkongia miettiessäni tulee mieleeni ajatus: ”Sinne on pakko päästä!”

Vuosi Kiinassa – mitä jäi käteen?

Kuukausi on ehtinyt vierähtää siitä, kun lukuvuoden päättäneet kokeet saatiin Jinhuassa pois alta ja lomakausi alkoi. Nyt elokuun alun kunniaksi päätin lopettaa laakereillani lepäämisen, joten myös Kiina-blogi saa palata heti kesälaitumilta, ensin kertaamaan vanhaa, sitten pohdiskelemaan tulevaa ja syyskuun alusta lähtien taas ihmettelemään kaikkea uutta.

Elokuun 30. päivä alkavan, kolmannen Kiinan-rupeamani sisällön suhteen olen ehtinyt ottaa paineita kohta puoli vuotta, mutta nyt on alkanut helpottaa, ja näyttää vahvasti siltä, että kieliopinnot saavat jatkua vielä yhden lukuvuoden verran – olennaisilla elämän- ja asenteenmuutoksilla varustettuina tosin. Lähitulevaisuudesta lisää myöhemmin, nyt vielä lähimenneisyyteen.

Heinäkuu meni hienosti, rasittavan sitkeästä kesäyskästä huolimatta.

Toistin viimesyksyiset seikkailuni, kun päädyin ensin viideksi päiväksi Hangzhouhun (suuntasin sinne osittain laiskuuttani, osittain siksi, että haluamaani kohteeseen Guiliniin oli silloin luvattu sateista säätä) ja sitten viikoksi edelleen yhtä taivaalliselta tuntuneeseen Hongkongiin.

Näistä reissuista tulossa pikainen kertaus kuvilla varustettuna, kunhan vain ensin pääsen kirjoittamisessa kunnolla vauhtiin. Suomessa olen nyt viettänyt kaksi viikkoa, ja kolealta tuntuvasta säästä huolimatta kaikki on sujunut mukavasti – ihmisetkään eivät ole tuntuneet ollenkaan tylyiltä, niin kuin viimeksi Suomeen palattuani. Tännehän voisi jäädä vaikka pidemmäksi ajaksi.

Mutta sitten itse otsikon aiheeseen, eli mitä vuosi Kiinassa minulle antoi? Se antoi paljon, mutta jätti erinäisistä omista ”virheistäni” johtuen myös paljon toivomisen varaa.

Kielitaitoni otti valtaisan harppauksen, mikä tietysti oli alusta alkaen se ehdoton päätavoite. Tunsin koko vuoden ajan olleeni porukassamme yksi niistä harvoista, joilla oli asenne kohdallaan ja jotka ottivat Kiinan tarjoamasta ilmaisesta opiskelutilaisuudesta mahdollisimman paljon irti.

Opin puhumaan kiinaa ennakkoluulottomasti ja ymmärtämään eri puolilta maata lähtöisin olevien kiinalaisten (en sentään pekingiläisten) puhetta; lukutaitoni kehittyi ryminällä, ja otin kunnolla tuntumaa paitsi kiinasta suomeksi kääntämiseen, myös kiinaksi kirjoittamiseen – esimerkiksi chat-palvelu QQ:ssa kiinalaisten kanssa kirjoitellessani ihmetteli moni, kuinka luontevasti ja nopeasti osaankaan kiinaksi kirjoittaa. Kaikki tämä lupaa hyvää jatkoa ajatellen, mutta, mutta…

…panostamisella oli kuitenkin myös varjopuolensa, sillä välillä minusta tuntui siltä, että unohdin nauttia elämästä. Erakoiduin jonkin verran, kun halusin keskittyä liikaa omiin juttuihini, minkä vuoksi monet saattoivat pitää minua kylmänä ja etäisenä ihmisenä. Ystävyyssuhteita en onnistunut solmimaan kovinkaan montaa, mutta onneksi ne muutamat onnistumiset olivat sitten sitäkin arvokkaampia – mainittakoon esimerkiksi, että yksi parhaimmista uusista ystävistäni on 53-vuotias kiinalainen nainen.

Erakoitumistani lisäsi skeptinen suhtautumiseni opiskelijaelämään ja usein turhan isolta tuntuneeseen ikäeroon kanssaopiskelijoihini nähden; myös elämänkatsomukseni ja -arvojeni kanssa tunsin olevani yksin, sillä niin moni oli päätynyt kiinan kielen pariin rahan kiilto silmissä.

En jaksanut olla innoissani ja rientää jatkuvasti olemassa väkisin sosiaalinen tai ryypiskelemässä. Itse koin vastaavan, äidin helmoista pakenemisen tuoman vapauden tunteen jo kymmenen vuotta sitten vietettyäni puolivuotisen työjakson Englannissa lukion jälkeen. Silloin join ja tanssin koko loppuelämäni edestä, silloin kynttilä ehti palaa hetken molemmista päistä. Nyt keskityin vain oman tulevaisuuteni muovaamiseen, ja ihmissuhteiden arvo oli vuodeksi unohtua tyystin.

Tunsin itseni toisinaan kunnon kalkkikseksi, mutta hämmästyin kuitenkin hiljattain laskiessani yhteen reilun yhdentoista Kiinan-kuukauden aikana matkailuun käyttämäni päivät: niitä oli peräti 69! Vaikka harvemmin viitsin lukukausien aikana Jinhuasta kovin kauaksi irtautua, ehdin kuitenkin nähdä yhden vuoden aikana valtavan paljon. Ison osan matkoistani tein yksin, ja sitä moni laumasielu jaksoi myös ihmetellä. Syitä tälle oli kuitenkin useita.

Ensinnäkään en ole kummoinen turisti: minulla ei riitä liikaa energiaa juosta Lonely Planet kourassa nähtävyydeltä toiselle, vaan nautin mieluummin kiireettömästi uudesta paikasta ja sen tunnelmista. Toiseksi satun nyt vain viihtymään omien ajatuksieni parissa, minulla ei ole tarvetta olla jatkuvasti puheensorinan keskellä, saati itse äänessä. Kolmanneksi olen alkanut suhtautua valokuvaukseen vakavammin, minkä vuoksi saan usein pieniinkin etappeihin uppoamaan todella paljon aikaa. Vuoden aikana olin mukana jokusella hätähousureissulla, joiden aikana mielenkiintoisia paikkoja en ehtinyt jäädä ihailemaan tai kuvaamaan, ja se harmitti aina – matkustan siis varmasti jatkossakin paljon yksin, vaikkei se aina fiksua olisikaan.

Vaikka tässäkin tekstissä on jonkin verran perustelun makua, opin mielestäni tämän vuoden aikana sen, ettei minun itseäni ja tapojani tarvitse jatkuvasti perustella. Olen sellainen kuin olen, elän siten kuin mieluisaksi koen. Jatkossa aion kuitenkin olla oma-aloitteisempi ja muuttaa itseäni ”parempaan” suuntaan voidakseni ottaa Kiinasta enemmän irti.

Lopullinen tuomio? Tämä oli hyvä vuosi! Pelkästään blogiarkistoni otsikoita selaamalla saan paljon muistutuksia siitä, että monenlaisia asioita on tullut tehtyä ja pirun paljon opittua. Otin suuria harppauksia kohti omalla tavallaan kunnianhimoisia, vaikkakin edelleen kevyen usvan peitossa olevia tavoitteitani (niistä lisää myöhemmin), ja se on minulle juuri nyt tärkeintä. Kiina ja kiinan kieli vievät paljon aikaa, ne vaativat työtä ja välillä myös niitä pieniä uhrauksia. Tästä on hyvä jatkaa!

Jälleen kerran toivotan lukijan tervetulleeksi jatkamaan raskaan mutta antoisan polkuni vaiheiden seuraamista!