perjantai 28. helmikuuta 2014

Kiina lukuina (IV)

Hainevällä pröystäily pannassa

Kun kiinalainen uusivuosi tänä vuonna koitti, oli hainevän kysyntä Kiinassa laskenut 70 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Hongkongilaisten, haineväbisnestä pyörittävien liikemiesten mukaan Kiinasta tulevan kysynnän romahtaminen oli iso kolaus liiketoiminnalle: heidän kokonaishainevävientinsä laski viime vuoden sesonkilukuihin nähden peräti kolmanneksen.

Syy kysynnän selkeään laskuun löytyy viime kuukausina täytäntöön pannusta sarjasta toimia, joilla pyritään kitkemään Kiinassa viheliäistä korruptiota. Vastedes virkamiesten on Kiinassa luvatonta törsätä julkisia varoja esimerkiksi ylellisiin ravintolailtoihin, joihin on tyypillisesti kuulunut sellaisten tyyriiden ruokalajien kuin hainevä- ja pääskysenpesäkeiton nauttiminen, kalliiden savukkeiden lahjoittaminen sekä aitona todella ylellisen ja kalliin maotai-viinan nauttiminen.

Lähde: NBC

Hurjia aborttilukuja

Viimeisimpien tilastojen mukaan Kiinassa suoritetaan vuosittain yli 13 miljoonaa aborttia. Aborteista yli puolet tehdään alle 25-vuotiaille, raskaaksi tulleille naisille, joista peräti puolelle kyseessä ei edes ole ensimmäinen abortti. Asiantuntijoiden mukaan abortin läpikäyneillä riski mielenterveysongelmille altistumiselle on jopa kolminkertainen niihin nähden, joille ei aborttia ole tarvinnut tehdä.

Kiinassa lapsen synnyttämistä pidetään vakavana rikkomuksena silloin, kun se tapahtuu avioliiton ulkopuolella, liian nuorena tai kun lapsen synnyttämällä rikottaisiin syntyvyyspolitiikan voimassaolevia asetuksia. Siksi niin monet nuoret naiset ajautuvat raskaaksi tultuaan aborttiklinikoille.

Lähde: 《大众医学》

Monimutkaisin kiinalainen kirjoitusmerkki?

Kiinalaisia kirjoitusmerkkejä opiskelevat ovat usein kiinnostuneita siitä, mikä onkaan monimutkaisin kirjoitusjärjestelmästä löytyvä merkki. Vastaus saattaa hyvinkin löytyä alla jakamistani kuvista. Ylemmässä kuvassa monimutkaisempi, perinteinen versio kirjoitusmerkistä, jonka ääntämystä mandariinikiinassa edustaa tavu biang (sekin tavuna kiinan kielessä harvinainen); alemmassa kuvassa merkin ”yksinkertaistettu” versio:




Pikaisten laskujeni mukaan perinteinen merkki koostuu yhteensä 56 siveltimenvedosta, kun yksinkertaistetun kirjoittamiseen riittää niinkin vähän kuin 43 piirtoa. Merkki tuli hiljattain puheeksi, kun Kiinan presidentti Xi Jinping viihdytti kotonaan arvokkaita vieraita. Herkkujen joukossa oli ruokalaji nimeltään ”biang biang 面”, eikä sitä monimutkaista merkkiä tietenkään kukaan muu osannut kirjoittaa kuin herra Xi itse.

Lähde: 《华商报》

maanantai 24. helmikuuta 2014

Kovan paineen alla

Noin vuosi sitten kuulin ensi kertaa kiinan kielen uudissanasta 啃老族 (kěn lǎo zú). Kirjaimellisesti ”vanhempiaan nakertavien ihmisryhmää” tarkoittavalla sanalla viitataan sellaisiin nuoremman sukupolven edustajiin, jotka aikuisiälläkin ovat toimeen tullakseen vielä taloudellisesti riippuvaisia vanhemmistaan.

Xiao eli vanhempien kunnioitus
on erityisen tärkeä konsepti
kiinalaisessa kulttuurissa.
Taannoin huomioni kiinnittyi lehtiartikkeliin, jossa yllä mainitun termin kaksi ensimmäistä merkkiä olikin käännetty toisin päin. 老啃族 (lǎo kěn zú) viittaa sellaiseen nuorempaan väkeen, jota puolestaan vanhemmat ”nakertavat”. Seuraavassa tiivistelmä lukemani artikkelin sisällöstä.

Luo Feng on kotoisin Guangxi-provinssista. Hän työskentelee Guangzhoussa, ja on hiljattain päättänyt kerätä rohkeutensa ja viimein ”kertoa vaimolleen kaiken”.

Tuleva tunnustus liittyy puhelinsoittoon, jonka Luo Feng oli viikkoa aikaisemmin saanut maaseudulla asuvalta isältään. Isä oli päättänyt, että oli tullut aika rakentaa perheelle uusi talo. Lähistöllä asuvat sukulaiset ja läheiset ystävät olivat jo lupautuneet auttamaan rakennushommissa. Muihin kuluihin tarvittaisiin reilut 100 000 yuania.

Vastuun 100 000 yuanin hommaamisesta olisi tarkoitus langeta Luo Fengin harteille. Luo Feng ja hänen vaimonsa eivät ole korkeatuloisia. Lisäksi he ovat juuri saaneet ensimmäisen lapsensa, joten rahalle olisi ihan riittävästi tarvetta jo pariskunnan omasta puolestakin. Isäukko on kuitenkin vanha ja köyhä, joten tällaiseen pyyntöön ei ole kaupunkiin muuttaneen pojan sopivaa vastata kieltävästi.

Luo Feng lupasi isälleen, että rahat olisivat kasassa vuoden loppuun mennessä. Hänellä on säästössä parikymmentä tuhatta, ja laittamalla sivuun koko vuoden tulonsa (7 000 – 8 000 yuania kuussa) olisi mahdollista saada koko tarvittava summa kasaan. Valitettavasti se tarkoittaisi kuitenkin sitä, että taloudellinen vastuu oman perheen toimeentulosta kallistuisi 100-prosenttisesti vaimon harteille. Siksi asiasta kertominen on tuntunut erityisen vaikealta.

Mikäli köyhällä maalaisperheellä on jälkeläinen kaupungissa töissä, tarkoittaa se käytännössä sitä, että tuolla jälkeläisellä ei ole mitään oikeutta valittaa siitä, kuinka kovaa elämä on. Valittaminen vain lisäisi kotiseudulla elävän perheen henkisiä paineita entisestään. Kaupunkiin lähteneen lapsen tulee näyttää, että hän on vahva ja pystyy mihin vain – oli tilanne todellisuudessa millainen hyvänsä.

Perinteiseen maaseutukulttuuriin kuuluu myös se, että vanhempiensa lisäksi aikuisten on oltava valmis ottamaan huomioon paitsi sukulaisensa, joissain tapauksissa myös koko kyläyhteisön asiat. Joskus pitää korjata tie, toisinaan huoltaa siltaa, sitten remontoida kylän rapistumaan päässyttä temppeliä.

Vanhemmat sukupolvet elävät yhä kulttuurissa, jossa yhteisön tarpeet asetetaan yksilön tarpeiden yläpuolelle. Molemminpuolisella auttamisella pidetään yllä elintärkeitä ihmissuhdeverkostoja. Valitettavasti kulut näiden suhteiden ylläpitämisestä lankeavat usein sen kontolle, jolla on (tai jolla odotetaan olevan) eniten maksukykyä.

Monella 80-luvulla jälkeläisensä maailmaan saattaneella parilla ei ole koskaan ollut kunnollista vakuutusta. Sellaisessa tilanteessa lapsesta odotetaan vakuutuksen tuojaa. Jos lapsi on lähtenyt kaupunkiin ja päätynyt edes kohtuullisiin hommiin, on hän perheelleen suuri ylpeydenaihe. Ylpeyden mukana saa kaupan päälle kovat odotukset.

Vanhemmat kasvattivat lapsensa kovalla työllä yhteiskuntakelpoiseksi kansalaiseksi, ja kiinalaisessa kulttuurissa lapsen odotetaan maksavan tuon kovan työn takaisin, erityisesti siinä vaiheessa, kun vanhemmat alkavat käydä liian iäkkäiksi kyetäkseen elättämään itse itsensä. Tämä on olennainen osa käsitettä 孝 (xiào), vanhempien kunnioittaminen, joka on yksi neljästä konfutselaisesta velvoitteesta.

Aihetta käsittelevän tekstin julkaisi alun perin 《南风窗》. Tämä blogiteksti pohjautuu 《文摘周报》-lehden editoimaan, 7. helmikuuta julkaisemaan versioon artikkelista.

torstai 20. helmikuuta 2014

Yhdeksän miljoonaa muovipulloa

Vaikka tyhjä muovipullo on keskivertokiinalaiselle
arvoton kapistus, pullojen kerääjiä riittää.
Kun Suomessa elin kuuden vuoden ajan köyhää opiskelijaelämää, tein kaikkeni, jotta minun ei olisi tarvinnut käydä opintojeni ohessa töissä.

Luonnollisin keino saada opintotuki ja kesien aikana kesätöistä säästöön kertyneet rahat riittämään läpi lukuvuoden oli noudattaa ”pienet tulot, pienet menot” -periaatetta. Kaupassa käydessäni ostin vain sen mitä tarvitsin, en sitä, mitä mieleni hamusi. Kokkasin itse ja aina suuria määriä kerrallaan pakastettavaksi, laiskoina päivinä sulatin pakkasesta ruokaa tai käytin hyväkseni edullisten yliopiston ruokaloiden antia. Vaatteita ei tarvinnut ostaa uusina, kun täysin käyttökelpoista kuosia löysi euron tai parin hintaan Tampereen lukemattomilta kirpputoreilta. Ja niin poispäin…

Pienten menojen ohella selviytymisstrategiaani liittyi synkeä salaisuus: kierrätyspullojen ja -tölkkien kerääminen. Etenkin hämyisemmällä Nekalan alueella asuessani sain iltamyöhään yliopistolta kotiin palatessani huomata, että teiden reunustat olivat toisinaan ”pullollaan” rahanarvoista kierrätystavaraa.

Hiljalleen tuli tavaksi, että mukanani oli aina kaiken varalta muovipussi tai kaksikin. Joskus kotiin päästyäni kasassa oli seuraavan viikon ruokabudjetin edestä kauppaan palautettavaa tavaraa. Saatoinpa kotiin päästyäni lähteä vielä ulos toiselle kierrokselle. Noloa, tiedän, mutta kymmenien eurojen säästäminen kuukausittain tuntui opiskelijasta hyvältä. Keräilijäluonne on minussa muutenkin ollut pienestä asti vahvana läsnä, joten puuhasta sai kaupan päälle omanlaistaan tyydytystä.

Pullonkerääjiä on Suomessa paljon, ja jokaisessa kaupungissa on omat mummonsa ja pappansa, jotka urbaanien legendojen mukaan paitsi elättävät pullorahoilla itsensä, myös köllöttelevät niiden turvin joka vuosi viikon vaikka jossain välimeren lämmössä.

Kiinassa pulloista ei makseta panttia, mutta muovilla on kuitenkin oma arvonsa. Älkää suotta pelästykö – minun ei ole Kiinassa tarvinnut vajota pullonkerääjäksi! Monet muut sen sijaan ansaitsevat Kiinassa pullojenkeruulla ihan sievoisia summia. 《三湘都市报》 kirjoitti hiljattain 54-vuotiaasta herrasta nimeltä Zhu Jiagu, joka on kerännyt Hunanin provinssissa peräti 9 miljoonaa muovipulloa ja mahdollistanut rahoilla sen, että hänen kaksi poikaansa ovat päässeet käymään kouluja.

Vuonna 2004 "vanha Zhu" vuokrasi käyttöönsä hylätyn tehdastilan ja valjasti sen kierrätystoimintaan sopivaksi. Hän keräsi päivittäin noin 150 kilon edestä pulloja, yhteensä noin 9 000 kappaletta per päivä. Samanaikaisesti hänen vaimonsa Liu Jianying raatoi ”tukikohdassa” pulloista etikettejä poistaen ja pulloja niiden muovin värin mukaan lajitellen. Lajittelun jälkeen pullot vielä puhdistettiin ja pakattiin huolellisesti. Näin toimimalla kierrätetyistä pulloista sai paremman hinnan.

Zhu kertoo keränneensä kymmenen vuoden aikana noin 9 miljoonaa muovipulloa. Lisäksi hän ja hänen vaimonsa ovat kierrättäneet vuosittain noin 20 tonnin edestä muuta muovimateriaalia. Ahertamisella on periaatteessa ollut vain yksi tarkoitus: tarjota pariskunnan kahdelle pojalle mahdollisuus päästä käymään kouluja. Pojista vanhempi onkin jo ehtinyt kouluttautua sichuanilaisesta yliopistosta tohtoriksi; hän jopa vietti opintiestään yhden vuoden Saksassa. Nykyisin pojalla on Chengdussa hyvä työpaikka.

Kiinassa koulunkäynti on ilmaista korkeintaan yhdeksänvuotisen peruskoulun ajan, joten viimeistään lukiosta alkaen vanhempien tulee alkaa pulittaa lapsensa koulutuksesta lukuvuosimaksuja.

Monille pienituloisille vanhemmille lukuvuosimaksut saattavat olla ylitsepääsemättömän suuria summia. Kiinalaiset vanhemmat ovat kuitenkin valmiita raatamaan sen eteen, että heidän lapsellaan olisi mahdollisuus kouluttautumiseen ja sen myötä kenties valoisampaan tulevaisuuteen, joka ajan myötä heijastuisi myös kaikkensa antaneiden vanhempien elämään. Pitkät työpäivät ovat arkipäivää, ja keinot rahan tienaamiselle monet. Pullojen kerääjät ovat vain jäävuoren huippu.

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Pikainen tilapäivitys

Kiina-blogin viikonloppu on vierähtänyt päämajaa muuttaessa, vaikkakin vain parin kilometrin päähän edellisestä asunnosta. Verenpainettani omalla salakavalalla tavallaan kummasti lähes puolen vuoden ajan kohottanut valkovenäläiskämppis on nyt muisto vain.

Pakopaikaksi löysimme paikallisen, ruotsalaisvetoisen taideinstituutin omistaman ”vierasasunnon”, viehättävän, kolme huonetta ja keittiön käsittävän tilan, joka kuulemamme mukaan on valtaosan vuodesta tyhjillään.

Meillä on siis kihlattuni kanssa viimein oma, yhteinen tila, jossa viihtyä, suurimman osan ajasta vieläpä ihan kahdestaan.

Ajatus satunnaisista vieraista asioita sotkemassa voisi helposti saada meidät nyrpistämään neniämme. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että mahdolliset vierailijat ovat suurella todennäköisyydellä ruotsalaisia, ja heidän vierailunsa olisivat kestoltaan korkeintaan muutaman päivän mittaisia. Koska meillä molemmilla muutenkin jo ennestään on sangen lämpimät suhteet moniin ruotsalaisiin, emme näe mitään ongelmaa siinä, vaikka asunnossa välillä vipinää olisikin. Kunhan se vipinä vain ei ole valkovenäläistä, on kaikki hyvin.

Kun tänään nousin sängystäni ja sen jälkeen keittiössä kihlattuni kanssa valmistelin aamiaista ja aamukahvia, tunsin itseni ensimmäistä kertaa pitkään aikaan rentoutuneeksi siinä tilassa, missä asun. Ja mikä voisikaan olla tärkeämpää? Oloni on nyt ihanan rauhallinen.

Vaikka edellisessäkin asunnossa oli etunsa (muut kämppikset olivat loistotyyppejä, vuokra oli alhainen, syyskuussa Kiinaan saapuessamme asunnonhaun kanssa oli viisumiasioiden vuoksi kiire ja tämän löytyminen heti oli helpotus), en nyt voi olla hieman pohtimatta sitä, miksi odotimme niin pitkään ennen maisemanvaihtoa.

Tärkeintä on se, että nyt tuntuu upealta. Tuntuu myös siltä, että tässä tilassa on oikein mainio alkaa kääntämään (näinhän saa nykyisin jo kirjoittaa, vaikka se oudolta tuntuukin!) kiinalaista romaania suomen kielelle. Iso projekti vaatii hyvät työolosuhteet, ja uusi työpöytäni ympäristöineen istuu siihen tarkoitukseen kuin nenä päähän.

Kiina-blogi pistää nyt yhtä pienemmän vaihteen silmään, mikä tarkoittaa sitä, että jatkossa uusia päivityksiä on tarkoitus entisen kolmen päivän jaksottelun sijaan julkaista neljän päivän välein.

torstai 13. helmikuuta 2014

Toisenlainen ”syöpäkylä”

Jaoin vajaa vuosi sitten Kiinan ”syöpäkyliin” liittyvää uutisointia. Silloin puhe oli kylistä, joissa etenkin teollisuuden tuottamien saasteiden vuoksi paikallisen väestön keskuudessa oli alkanut ilmetä huolestuttavissa määrin syöpää.

Tällä kertaa jaan uutismateriaalia niin ikään ”syöpäkyläksi” nimetystä paikasta, mutta nyt syy moiselle nimitykselle on erilainen.

Guangxi-provinssissa sijaitsee Bama-niminen pikkukaupunki, joka on tunnettu yhtenä maailman viidestä kärkipaikasta, joissa väestön keskimääräinen elinikä on poikkeuksellisen korkea. Erityisen arvokkaana pidetään kaupungin sisältä löytyvää, vuorten ympäröimää Baimotun-nimistä aluetta.

Nykyisin Baimotunissa vierailee vuosittain yli miljoona matkailijaa, niiden joukossa lukemattomia syöpään sairastuneita. Sairastuneet ovat alkaneet rynnätä paikalle sen tarjoaman suotuisan ympäristön sekä puhtaan ilman ja veden vuoksi. Kylän uskotaan olevan otollinen paikka toipumiselle ja kehon syöpäläisistä eroon pääsemiselle. Matkailupalveluille on alkanut löytyä yhä enemmän kysyntää.

Turismin kehittymisen myötä lukemattomat syöpäpotilaat ovat päättäneet jäädä pidemmäksi aikaa. Siksi Baimotun onkin saanut liikanimen ”syöpäkylä”. Paikalle tiensä löytäneet, syövästä kärsivät puolestaan ovat ristineet itsensä ”syöpää sairastaviksi muuttolinnuiksi”. Näille muuttolinnuille Baimotun edustaa elämän viimeistä oljenkortta.

Joka aamu kello kuusi kylässä on jo täysi hulina päällä, kun Panyang-joella satakunta ihmistä on asettunut jonottamaan. Ihmiset ovat tulleet noutamaan vettä, ja vuoroaan odottavista valtaosa on syöpäsairaita. Joen hyvämaineista vettä pidetään luonnollisena parantajana, minkä vuoksi sitä halutaan käyttää erilaisten kuumien juomien ja keittojen vetenä. Monet ovat niin vakuuttuneita tämän ”pyhän veden” terveysvaikutuksista, että heittäytyvät jopa jokeen aamu-uinnille.

Paikalliset ovat kuitenkin sitä mieltä, että Baimotun ja Panyang-joki ovat muuttuneet. Jokivesi ei ole enää niin kirkasta ja makeaa kuin ennen. Erilaiset saasteet sekä ihmisten ja liikenteen kasvanut määrä ovat vaikuttaneet veden puhtauteen, eivätkä paikalliset sitä enää juuri tahdo juoda.

Kyläläisten mukaan ennen Baimotunin avaamista turismille ei siellä juuri roskia näkynyt, puhtaanapitotyövoimasta puhumattakaan. Nykyisin teiden reunustat ovat tulvillaan ihmisten jälkeen jättämiä jätteitä, pakkausmuoveja, muovipusseja, rakentamisesta ylijäänyttä materiaalia, ja niin edelleen.

Syöpäpotilaat eivät suostu ottamaan muutoksesta syytä niskoilleen, leimautumaan ”syöpäläisiksi”. He ovat vakuuttuneita siitä, että he ovat elintavoiltaan jopa paikallisia huolellisempia. He nimittäin kunnioittavat Baimotunia ja haluavat pitää siitä hyvää huolta, sillä paikka on heille heidän sairauksiensa vuoksi viimeinen toivo elämästä.

Kiistämätön tosiseikka on kuitenkin se, että turismin kehittymisen ja väkiluvun kasvamisen myötä ”pyhälle maalle” on alkanut esimerkiksi nousta korkeita kerrostaloja kuin sieniä sateella samalla, kun vesistön laatu on jatkuvassa alamäessä. Kyläläiset eivät tiedä, mitä tehdä – voiko tällaisessa paikassa enää elämä kukoistaa?

Tässä jälleen yksi surullinen esimerkki siitä, kuinka alun perin oloiltaan taivaallinen paikka on Kiinassa ”kehityksen” myötä päätynyt epämiellyttävien muutosten kouriin. Miljoona vierasta vuodessa on synnyttänyt kysyntää, ja luonnollisesti talouskasvun avosylin vastaanottavat paikalliset ovat halunneet vastata kysyntään. Valitettavasti näyttää siltä, että kehitys ei ole ollut laadultaan kovin kestävää.

Aiheesta kirjoitti 《法制晚报》. Tämän blogitekstin pohjana on käytetty 《文摘周报》-lehden muokkaamaa, 28.1.2014 julkaisemaa versiota alkuperäisestä artikkelista.

perjantai 7. helmikuuta 2014

Unohtunut, ”käytännöllinen” QQ

Käytin ennen kiinalaisten suosimaa chat-ohjelmistoa QQ:ta melko paljon, sillä sen avulla oli helppo pitää yhteyttä tuttuihin kiinalaisiin samalla, kun tuli harjoitelleeksi kiinan kielen kirjoittamista (joskus tosin keskustelukumppani näki minun kanssani chättäilyn tilaisuutena harjoitella englantia).

Jossain vaiheessa QQ kuitenkin jäi. Ensinnäkin se vain unohtuu helposti, varsinkin, kun en omista älypuhelinta. Toinen syy saattaa olla se, että kiinalaiset itsekään eivät taida enää olla ihan niin rakastuneita QQ:hun (en tiedä noista taivutuspäätteistä) kuin ennen – vaikuttaisi siltä, että esimerkiksi WeChat on nykyisin selkeästi suositumpi. Minulla on sellainen mielikuva, että QQ on jonkin verran "out 了".

Merkittävin syy QQ:n unohtumiselle oli kuitenkin se, että kontaktiluetteloni alkoi olla täynnä satunnaista porukkaa: tyttö jonka kanssa juttelin bussissa, perheenisä jonka tapasin maastopyöräreissulla, kaverin kaveri joka haluaa oppia englantia… Alkoi käydä niin, että QQ:n käynnistäessäni sain heti useita viestejä ihmisiltä, joita en oikeastaan edes tunne.

Minulle on aina tuottanut harmaita hiuksia kiinalaisten innokkuus ”ystävystyä” ulkomaalaisen kanssa. On todella kiusallista, kun muutaman minuutin jonkun kiinalaisen kanssa vaikka bussissa keskusteltuasi hän kysyy: ”Voimmeko olla ystäviä?”

Joskus aikaisemmin, kun olin vasta saapunut Kiinaan, annoin aika monellekin numeroni, mistä saattoi seurata joko ihan vain tekstailua tai sitten jopa yksi tai toinenkin tapaaminen. Ihan hyvää kielivaihtoa, mutta ei sitten kuitenkaan paljon enempää.

Harvoin onnistun innostumaan kiinalaisesta, joka on kiinnostunut minusta vain siksi, että en ole kiinalainen. Minulla onkin kiinalaisia ystäviä vain vähän, en yksinkertaisesti ole onnistunut löytämään kiinalaisten kanssa yhteistä aaltopituutta. Tämä on todella sääli, ja yksi suuri osasyy sille, miksi en aio Kiinaan pidemmäksi aikaa jäädä.

Jossain vaiheessa totesin, että enää en enää halua jaella satunnaisille kiinalaisille puhelinnumeroani. Mutta mikä sitten neuvoksi? Kasvojen säilyttämisen ja menettämisen konsepti on Kiinassa todella vahva, ja haluan sitä itsekin kunnioittaa. Jos kiinalainen ilmaisee haluavansa olla ystäväsi ja vastaat, että et näe ystävyydelle minkäänlaisia perusteita, olet rehellinen mutta saat samalla kiinalaisen menettämään kasvonsa.

Olen pari kertaa itsekin väsyneenä todennut kiinalaiselle, että en näe mitään syytä antaa hänelle kontaktitietojani vain siksi, että satuimme samaan bussiin ja vaihdoimme pari sanaa. Tällaisen vastauksen antaminen saa minut aina tuntemaan itseni epäkohteliaaksi, suorastaan tylyksi.

Onneksi sain eräänä kauniina päivänä ajatuksen: vaikka en tahdokaan puhelinnumeroani antaa, voin aina sanoa, että QQ:ssa sen sijaan minut voi lisätä kontaktiksi! Koska en QQ:ta enää juuri koskaan käytä, ei tietojeni antamisessa ole mitään vaaraakaan! Hieno juttu – kukaan ei menetä kasvojaan, eikä minun tarvitse kärsiä vaivaannuttavista puhelinkeskusteluista, tekstiviestien vaihteluista tai tekosyiden esittämisestä sille, miksi juuri tällä hetkellä minulla ei ole aikaa lähteä syömään.

tiistai 4. helmikuuta 2014

Kunming-kuulumisia (2014年 2月 4号)

Rakas päiväkirja…

On taas koittanut se aika vuodesta, kun Kiinassa vaihtuu perinteisen kuukalenterin mukaan vuosi.

Hevosen vuosi on lähtenyt käyntiin kiinalaiskaupungeille tyypilliseen, hyvin äänekkääseen tapaan. Vaikka päivisin ulkona liikkuessa tuntuu siltä, että kaupunki on tyhjillään (oikein virkistävää vaihtelua!), paukkuu iltaisin kuin sotatantereella. Varsinaista uudenvuodenaaton yötä lukuun ottamatta pauke ei kuitenkaan ole ollut niin kovaa, että sen vuoksi olisi jäänyt öitä nukkumatta.

Sää on muutaman kylmän talviviikon jälkeen ollut nyt niin aurinkoinen ja lämmin, että ulkona pärjää päivisin jo t-paidassa. Helmikuu tuntuu muutenkin raikkaalta. Sen saapumisen myötä viimeiseen etappiini Kunmingissa ja Kiinassa alkaa olla tiedossa mukavaa lisämaustetta.

Aika syyskuusta tähän päivään asti kului aktiivisissa merkeissä. Vietin sen tuttuun tyyliini, kiinaa ahkerasti opiskellen ja artikkeleita kirjoitellen sekä uusille aiheita etsiskellen. Aina välillä olen onnistunut julkaisemaan tekstin jossain muualla kuin blogissani. Tälläkin hetkellä minulla on käytännössä valmiina kolme tekstiä, jotka mielestäni ovat kiinnostavia ja joilla on selvää potentiaalia tulla julkaistuiksi, kunhan sopiva ostaja vain osuu kohdalle.

Julkaistuista teksteistä puheen ollen: tämä linkki johtaa Aamulehden joulukuussa julkaiseman artikkelini pariin. Artikkelissa pohdiskelen yhden lapsen politiikkaan luvattua uutta löyhennystä, jonka mukaan tulevaisuudessa kaupunkilaispareilla olisi oikeus kahteen jälkeläiseen, mikäli ainakin toinen parista on omien vanhempiensa ainoa lapsi. Aamulehdestä on viime kuukausina voinut bongata myös kolumnejani.

Olen siis ahkeroinut artikkelien parissa, mutta työpuolella katseet alkavat nyt suuntautua kohti maaliskuussa alkavaa käännösprojektiani. Han Han -aiheisia blogitekstejä on viime kuukausina saatu lukea säännöllisin väliajoin, kun olen kyseisen kirjoittajan tuotantoon hiljalleen tutustunut. Ennen Suomeen paluutani suomennan hänen esikoisromaaninsa, ja luvassa on pitkä ja haastava prosessi. Voi olla, että käännöstyön alkamisen myötä blogikin hiljenee ainakin jonkin verran, kun aikaa ja energiaa muille aktiviteeteille tulee olemaan vähemmän.

Koti ei ole viime kuukausina ollut kovin hyvä paikka työskentelylle, minkä vuoksi päätimme kihlattuni kanssa muuttaa viimeiseksi neljäksi ja puoleksi kuukaudeksi uuteen paikkaan asumaan. Tämä on sinänsä sääli, sillä kolmesta kämppiksestämme kaksi ovat sangen erinomaisia kavereita, joiden läsnäolo elävöittää asuntoamme ja joiden kanssa jutteleminen piristää aina päivää.

Valitettavasti kolmas kämppis on etenkin minulle aiheuttanut sen verran päänsärkyä, että päätimme oman etumme nimissä muuttaa tästä asunnosta pois. En tässä tarjoa sen enempää yksityiskohtia, vaan totean vaan että pieniä, ärsyttäviä puolia ja tapoja tuntuu tässä henkilössä olevan noin miljoona, eikä niistä huomauttaminen olisi mitään hyödyttänyt, sillä hänellä on ollut tapana ”yllättää” uudella tavalla lähes joka päivä.

Lähtöilmoituksesta huolimatta sopu on säilynyt ihan kohtalaisesti. Olen painottanut lähtemisen syyksi sitä, että olemme pariskunta ja kaipaamme enemmän omaa tilaa ja yksityisyyttä. Tottahan se onkin. Lisäksi olemme jokaista kämppistämme vähintään viisi vuotta vanhempia, ja mielestäni ikäkin tuo jonkin verran eroja siihen, mitä itse kukin vuokra-asumiseltaan odottaa. Mietin tuossa taannoin, että olen varmasti itsekin ollut nuorempana ärsyttävä kämppis jollekulle itseäni kypsemmälle…

Maisemanvaihdos virkistää varmasti muutenkin, ja uskon, että uuden asunnon uutuudenviehätyksen sekä sen tarjoaman rauhallisemman elämis- ja työympäristön myötä meille on luvassa oikein antoisat viimeiset kuukaudet Kunmingissa ja Kiinassa!

Vaikka mukavia aikoja on vielä tiedossa, on kotiinkaipuu niin selvää, että sitä on ollut turha enää yrittää peitellä. Olemme jo alkaneet hieman vilkuilla lentojen perään. Tällä kertaa haussa onkin vain yhdensuuntainen lento.

lauantai 1. helmikuuta 2014

Han Han, osa VI – taustalla haamukirjoittajia?

Han Han -tunnisteella varustettujen blogitekstien sarjassa tutustutaan kiinankielisessä maailmassa kenties tunnetuimpaan kirjoittajaan ja yhteiskuntakriitikkoon. Han Hanin esikoisromaanin 《三重门》 (käännöksen työnimi Kolme porttia) suomentamisesta tulee allekirjoittaneen ykkösprojekti vuodelle 2014 – oikeudet on hanskassa ja kustantaja löytynyt!

Han Han Wikipedian mukaan, osa VI

Haamukirjoittaja-väitteitä

12. tammikuuta 2012 bloggaaja Mai Tian väitti blogissaan, että valtaosan Han Hanin töistä on kirjoittanut ryhmä haamukirjoittajia. Hän väitti jopa, että Han Hanin ensimmäisten tuotosten (niiden joukossa Kolme porttia) takana olisi itse asiassa ollut Han Hanin isä Han Renjun. Lisäksi Mai Tian syytti kustantaja Lu Jinbota haamukirjoittajien ryhmän johtamisesta.

Mai Tian ihmetteli sitä, kuinka Han Hanin oli mahdollista ehtiä toimia maanlaajuisesti ylistettynä kirjoittajana samalla, kun hän piti itseään fyysisesti kunnossa kovan luokan kilpa-ajoon. Han Han kielsi kaikki syytökset blogissaan 16. tammikuuta 2012. Kaksi päivää myöhemmin Mai Tian pyysi julkisesti anteeksi ja poisti sitten syyttävän tekstinsä blogistaan.

16. tammikuuta kiinalainen tieteiskirjailija ja huijareiden vastustaja Fang Zhouzi julkaisi blogitekstin, jossa hän tuki Mai Tianin näkemyksiä ja kyseenalaisti Han Hanin töiden aitouden. Vaikka Mai Tian veti sanansa takaisin, jatkoi Fang Zhouzi haamukirjoittajasyyttelyään.

Han Han kielsi jälleen kaikki syytökset ja haastoi Fangin oikeuteen mustamaalaamisesta. Lisäksi Han Han haastoi herran nimeltä Liu Mingzhe, joka oli levittänyt syyttäviä artikkeleita netissä. Han kuitenkin peruutti syytteensä muutama päivä sen jälkeen, kun ne oli hyväksytty käsiteltäviksi oikeudessa. Myöhemmin Han Han myönsi haastattelussa, että Liu Mingzhe oli itse asiassa hänen ystävänsä. Han oli haastanut Liun oikeuteen vain siksi, että tämä oli rekisteröitynyt asukkaaksi Putuo-alueella, jonka oikeudessa Han Han olisi toivonut haasteensa otettavan käsittelyyn.

[Wikipedia ei asiasta enempää kerro. Ymmärtääkseni taistelu aiheesta on jatkunut, mutta syyttelijät ovat olleet alakynnessä kunnollisten todisteiden puuttumisen vuoksi. Tutustun aiheeseen tulevaisuudessa tarkemmin ja kirjoitan asiasta sitten lisää. Pitäkäämme Han Hania toistaiseksi ihan rehtinä kaverina ja oman nimensä alla julkaistujen töiden todellisena luojana!]

Han Han -lainaus, osa VI

Tämä lainaus tulee Han Hanin ensimmäisestä esseekokoelmasta Aste nollan alapuolella (《零下一度》), joka julkaistiin vuonna 2001. 121-sivuinen teos sisältää alle kaksikymppisen Han Hanin kirjoittamia esseitä sekä enemmän tai vähemmän tositapahtumiin perustuvia novelleja, joissa kuvaillaan elävästi hänen lapsuutensa ja varhaisnuoruutensa Kiinaa, elämää koululaisena sekä pienten kiinalaiskylien menoa. Tässä katkelma novellista ”Elämää pikkukaupungissa” (《小镇生活》):



”Myöhemmin yksi meidän äidinkielen laitokseltamme hyppäsi talon katolta. Hän oli kotoisin Yunnanin maaseudulta. Viimeisimmät uutiset kertoivat hänen vanhempiensa jääneen kiinni huumekaupasta. Pelissä oli ollut niin suuria summia, että kuolemanrangaistus olisi varma tuomio. Silloin seisoskelin ikkunassa katselemassa sinistä taivasta, kun yhtäkkiä ihminen tippua humahti ohitseni. Mietin hämilläni, että haltia oli laskeutunut taivaasta kuolevaisten joukkoon tai jotain, mutta sitten kuulin alhaalta kantautuvat huudot. Vasta silloin ymmärsin, että joku oli tappanut itsensä. Olin vähällä pyörtyä, mutta pysyin pystyssä enkä huutanut. Yöllä en saanut nukutuksi.

Koulu piti uutisen itsemurhasta hyvin salassa. Ulkomaailmalle kerrottiin vain, että nuorukainen oli pudonnut vahingossa. Kukapa sitä vahingoksi olisi uskonut, ei kukaan tässä iässä enää olisi niin tyhmä, että menisi huvikseen ikkunansa ulkopuolelle kiipeilemään. Lisäksi ikkunan alakarmi oli jo melkein rinnan korkeudella, eli ikkunasta putoaminen vahingossa ei olisi ollut ollenkaan helppoa.

Myöhemmin kuulin, kuinka asiasta ulkona puheltiin: ”Olipa todella typerä kaveri! Jos haluaa tappaa itsensä niin miksi valita katolta hyppääminen, kun siitä seuraa niin rumaa jälkeä?” ”No silloin voi ainakin ennen maahan osumistaan tehdä näyttävän posen.” ”Mitä huumeita hänen vanhempansa kauppasivat? Tekivät niin paljon rahaa!” ”Hänen perheensä on täytynyt olla rahoissa!”…

Silloin aloin yhtäkkiä kaivata pois ihmisten keskuudesta.”



然后是我们中文系的一个小子跳楼。他来自云南农村,最后消息传来说他的父亲因为贩毒而被捕,而且数额巨大,早超过了死刑的量。当时我在窗口看蓝天白云,突然看见一个人往下掉,“唰”一下就从我的窗口掠过。我正纳闷这是仙女下凡还是怎么着,就听见下面的人乱叫,才明白过来是有人跳楼。当时我差点昏了,但忍住没叫,一个晚上睡不着。

跳楼的消息学校封锁得很紧,对外界只宣称是失足。天相信那是失足,都这么大了没事爬窗上去玩什么,况且窗有胸口高,要失足从那儿掉下去也不是容易的事。

然后,我听到的议论竟是诸如“哎呀这小子真笨,要死还挑跳楼,死得那么难看”,“其实可以在最后一秒里摆个POSE嘛”,“他爹妈是卖白粉的还是卖面粉的?搞这么多?”“他家里肯定发了”……

于是,我突然向往一种幽静的生活。

Han Hanin (vaiko kenties haamukirjoittajan?!) alkuperäistä käsialaa.

Tämä kansi on hyvä esimerkki siitä, kuinka kiinalaiset syystä tai toisesta tykkäävät kiinankielisen nimen lisäksi keksiä kirjoille (kuten myös vaikkapa elokuville tai kaupoille) usein melko kökköjä englanninkielisiä nimiä.