Viime aikoina olen aamuisin heräillessäni ja tunneille lähtiessäni kokenut kummallisia déjà vu -tuntemuksia (tai bon voyage -hetkiä, niin kuin Nykäsen Matti sanoisi). Asuntolarakennuksemme on todennäköisesti rakennettu täysin samoista aineksista kuin rakennus, jossa asuin Pekingin-aikoinani. Kaikki tuntuu samalta: käytävien koleus, seinien ja lattioiden materiaalit, valoisat porraskäytävät, sieraimiin kantautuvat aamuiset tuoksut ja hajut. Hetken miltei ottaa päähän kun tuntuu siltä, että olisi kirkuvaa kiinalaiskakaralaumaa opettamaan lähdössä. Nostalgian tunne ottaa kuitenkin vallan – aamulla on hienoa astua ovesta ulos!
Myös esimerkiksi musiikilla on vastaavanlainen, hämmästyttävä kyky kuljettaa kuuntelijansa tiettyyn, menneeseen aikaan. Eri elämänvaiheissa kuuntelemani levyt tai kappaleet muistuttavat minua nyt jatkuvasti muun muassa viime talvesta, ensimmäisestä kerrastani Kiinassa, pitkästä parisuhteesta, lukion jälkeisistä oleskeluista Kataloniassa ja Englannissa, armeijasta, jopa teini-iän vuosista.
Koska kaikesta päätellen olen Jinhuan ainoa suomalainen (en kyllä ole ihan tosissani yrittänyt asiaa selvittää) ja koska kotimaahankin tulee soiteltua yllättävän vähän, olen pitänyt yhteyttä äidinkieleeni kirjoittamisen ja lukemisen lisäksi suomenkielistä musiikkia kuunnellen. Viimeisten viikkojen aikana on hitaasti mutta varmasti toimivan YouTuben välityksellä soinut lähes loputtomalla toistolla Asa, jonka taitavat lyriikat ja riimit sekä oikea asenne ja sanoma sopivat tarpeisiini täydellisesti. Ja joskus vuosien päästä saan huomata, että Asan musiikki toimii aikakoneena tähän vuoteen, teleporttina Kiinan Jinhuaan!
Ja koska kyseessä on kiina-blogi, niin haluan myös todeta, että tällä tunnollisella opiskelijalla on muitakin keinoja siirtää mielensä ajassa taaksepäin. Minulla on vieläkin tallella yli viiden vuoden ajalta listoja sanastosta, jota olen opiskellut. Kertaan niitä säntillisesti kerta toisensa jälkeen, kuukausia kestävinä sykleinä, ja usein törmään sanoihin, jotka muistuttavat minua niistä hetkistä, jolloin niihin ensimmäistä kertaa törmäsin.
Viimeisen parin viikon aikana on mieleeni tulvahtanut muun muassa keväinen junamatka siskoa tapaamaan Helsinkiin, viime kesän helteinen ja vihreä Nekala Tampereella, samat maisemat jäätävän kylminä talviversioina, jopa vuoden 2009 työharjoitteluaikojen lounaan jälkeiset lepotauot Pekingissä (Pekingistä muistuttaa näköjään vähän kaikki!), jolloin kylmästä hytisten pyrin ottamaan kaiken irti kiinalaisten ”siestan” tarjoamasta luppoajasta. Tuoreemman sanaston myötä mieleen tulvahtaa elokuinen matkani Hong Kongiin, keskusteluni Hangzhoun hostellissa ensimmäisen tapaamani kiinalaisen homomiehen kanssa sekä ensimmäisten Jinhuan-viikkojen haparoivat alkuaskeleeni, kaikki niin uusi ja ihmeellinen.
Mihin tässä päiväkirjaa oikein tarvitaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti