(ei otsikkoa)

Tätä olen tullut pohtineeksi ennenkin, mutta tuli jostain syystä hiljattain taas mieleeni. Länsimaissahan perinteisesti ajatellaan, että kaikki itäaasialaiset näyttävät samalta. Kiinalaisiakaan ei voi millään erottaa toisistaan. Ihme kyllä samaa valitteli myös mongolialainen koulukaverini – hänkään ei nähtävästi näe kiinalaisten välillä mitään eroa. Heitä on kyllä välillä todella paljon, ja heillä kaikilla on tumma tukka ja tummat silmät.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että myös kiinalaiset ajattelevat länsimaalaisista samoin. Kärjistäen voidaan sanoa, että jos olet vaaleatukkainen mies ja päädyt syystä tai toisesta Kiinaan, saattaa hyvinkin olla, että sinua pidetään esimerkiksi Kimi Räikkösen kaksoisolentona! Pistää miettimään...

Itselläni on sentään tumma tukka, ja olenkin omasta kaksoisolennostani ylpeähkö. Viime viikolla sain hänestä pitkästä aikaa muistutuksen, kun koulurakennuksen alakerran kahvion vitriinistä evästä valikoidessani alkoi nuori myyjä kovasti kikattaa: Michael J. Scofield oli tullut ostamaan sämpylää ennen kiinan tuntiaan! Tämä oli valehtelematta jo ainakin kymmenes kerta, kun kuulen kiinalaisten suusta näyttäväni Pako-sarjan päähenkilöltä. En ole sarjaa koskaan katsonut, joten piti taas oikein tarkistaa Googlesta, miltä kaveri näyttää: Googlen tarjoama kuvasarja kyseisestä tyypistä ei mielestäni kovin paljon muistuta sitä naamaa, jonka päivittäin peilistä näen. Sen verran täytyy myöntää, että tukkani on usein yhtä lyhyt, mutta toivottavasti en näytä aina yhtä pirun tuimalta!

Elämä kylmenevässä Jinhuassa ei ole viime aikoina tarjonnut mitään kovin mullistavaa: kova työ kielen parissa vain jatkuu ja jatkuu, ja kai se kielitaito tässä väkisinkin kehittyy, vaikka kehitystä on itse vaikea huomata. Paljon on suunnitelmia tulevan varalle, mutta koska niitä pyörii mielessä nyt vähän liikaa, ajattelin, että on järkevämpää alkaa niistä kirjoitella vasta sitten kun joku niistä alkaa oikeasti näyttää toteuttamiskelpoiselta.

Ilmoista voisin mainita jotakin, suomalaiset tykkäävät aina kuulla, millaisia kelejä on ollut. Täällähän oli syyskuussa tuskallisen kuuma, ja vielä marraskuun loppupuolellakin kipusivat lämpötilat usein parinkymmenen asteen yläpuolelle. Joulukuun alettua iski kuitenkin talvi kuin kommunistisen puolueen määräyksestä, joten tässä on nyt ehditty jonkin aikaa hytistä. Ensimmäiset yöpakkaset ovat tulossa, päivällä aurinko kuitenkin lämmittänee ihanasti läpi kylmimpienkin kuukausien.

Ainakin tässä osassa maata suurin ongelma talvella on se, ettei sisälämpötila merkittävästi eroa ulkona vallitsevasta lämpötilasta. Siihen on jotenkin vain totuttu, joten täällä vietetään tavallisesti talvet sisällä takit päällä lämpimämpiä päiviä odotellen ja kuumaa vettä tai teetä ryystäen. Itsekin olen taas kerran kuumaan veteen koukussa, ollut jo hyvän aikaa, eikä ajatus esimerkiksi kylmästä oluesta juuri houkuttele. Tänään kaverini osti kioskista jäätelöä, ja hänen vieressään seissyt kiinalaistyttö totesi englanniksi: ”So cold. So brave.” Jostain syystä tuosta kommentista tuli välitön klassikko – kiinalaiset eivät todellakaan välitä syödä tai juoda kylmää talvisaikaan.

Vaikka aamulla ei teekään mieli nousta peiton alta lämpimästä, eikä suihkua varten riisuutuminen erityisemmin houkuta, pärjään kuitenkin karskina suomalaisena koleassa kämpässä villasukilla ja normaaleilla vaatteilla vallan mainiosti. Samaa ei sitten voikaan sanoa kovin monista muista. Useimmat istuvat huoneissaan (ja tunneilla) toppatakit päällä, tai sitten he ovat ostaneet sarjan lämmittimiä, joiden vieressä kehrätä; myös sähköinen huopa on suosittujen ostosten listalla.

Lomien alkaessa ennen tammikuun puoliväliä lähtee suuri osa porukasta lämpimämmille maille, ja tunnustan, että sama on mielessä itsellänikin. Ei sillä, ettenkö tarkenisi, mutta kuitenkin…