En muuttaisi enää Kiinaan asumaan

Kokoonnuimme viime viikonloppuna Tallinnassa pienellä porukalla, josta jokainen on työnsä puolesta tavalla tai toisella tekemisissä Kiinan kanssa.

Jossain vaiheessa yksi porukasta päätti suorittaa pikagallupin: ”Kenellä on ikävä Kiinaan?” Kädet nousivat ripeästi ilmaan.

Mieleeni tuli erään toisen, Kiinassa vuosien varrella asuneen tuttavani hiljattainen Facebook-tilapäivitys: ”Kiina-syndrooma: ollessasi Kiinassa kaipaat kotia, mutta palattuasi viimein kotiin huomaatkin kaipaavasi jo takaisin Kiinaan.”

Tämä pitää monen kohdalla paikkansa. Itse olen palannut Kiinasta pidemmän oleskelun jälkeen kotiin yhteensä neljä kertaa. Kolmen ensimmäisen kerran jälkeen kotimaassa odotti aina jonkinlainen epämiellyttävä vastakulttuurishokki, ja huomasin aina haikailevani takaisin Keskustan Valtakuntaan.

Neljännen Kiinan-vuoteni jälkeen en kuitenkaan ole ehtinyt kaivata Kiinaan sekuntiakaan. Siksi en myöskään nostanut kättäni, kun viikonloppuna ilmoille heitettiin yllä mainittu kysymys.

Kiina väsytti minut totaalisesti, enkä ole tuntemuksieni kanssa yksin. Syitä on monia, mutta en jaksa tässä blogitekstissä niihin kaikkiin lähteä pureutumaan. Blogiani pitempään seuranneet kyllä tietävät, mitä Kiinasta ja kiinalaisista ajattelen.

Tärkeimmän syyn haluan kuitenkin mainita. Se on terveys. Meillä jokaisella on vain yksi elämä. Olisi absurdia sijoittaa ura ja raha sen edelle. Vaikka syliini putoaisi huomenna kuinka mehevä työtarjous, en suostuisi muuttamaan takaisin Kiinaan. En ennen kuin Kiinan ilma, vesi ja ruoka ovat puhdasta. En siis välttämättä enää koskaan.

Kiinan ilmansaasteista ei tarvitse edes puhua, sillä kauhukuviin törmää netissä tahtomattaankin. Huolestuttavan suuri osuus Kiinan vesistöistä on pilalla. Silti pilaantuneella vedellä kastellaan varmasti peltoja. Ruokaa ostaessa ei oikein voi tietää, mistä se on lähtöisin tai mitä elimistöönsä saa ruokailun sivutuotteena. Voi vain toivoa parasta ja pestä vihanneksensa huolella.

Tuoreen tutkimuksen mukaan edes puolet Kiinan ruoantuotantolaitoksista ei täytä nykyaikaisia turvallisuus- ja terveysstandardeja. Ruokaskandaaleja paljastuu Kiinassa usein, ja monesti kehnosti hoidetun tuotannon aiheuttamat haittavaikutukset yksittäisten ihmisten terveydelle ovat peruuttamattomia. Ihmisiä jopa kuolee.

McDonald's on yksi monista ravintolaketjuista, joihin on viime vuosina Kiinassa liittynyt merkittäviä ruokaskandaaleja.

Kiinalaisten kanssa kommunikoiva saattaa ensin ihmetellä, miksi he puhuvat ripulista niin avoimesti – meillä lännessähän ripuli on suuri tabu, kukaan ei koskaan kehtaisi tunnustaa kärsineensä siitä. Ihmettely loppuu, kun on ehtinyt asua jonkin aikaa Kiinassa. Kiinassa saa huomata, että vatsa on sekaisin hieman useammin kuin mitä ehkä pitäisi. Lievät ruokamyrkytykset ovat arkipäivää, isompiakin pommeja osuu varmuudella kohdalle silloin tällöin. Tätä kirjoittaessa huokaisen helpotuksesta havaitessani, että minulla ei ole ollut vatsani kanssa ongelmia sen jälkeen, kun viime kesänä jätin Kiinan taakseni.

Yhä useampi kiinalainen ei luota kotimaansa ruokatuotantoon, vaan ostaa mieluummin tuontiruokaa – monet suomalaisyrityksetkin miettivät suu vaahdossa, miten päästä hyötymään kasvaneesta kysynnästä. Valitettavasti tuontiruoka on niin kallista, että siihen ei ole ihan jokaisella varaa. Tässä jälleen yksi modernin Kiinan epäkohta, josta rikkaat voivat ostaa itsensä ulos mutta josta köyhät joutuvat kärsimään.

Voit tutustua Kiinaan liittyviä kieli- ja asiantuntijapalveluja tarjoavan yritykseni verkkosivuihin osoitteessa www.hiinakiina.com