maanantai 1. syyskuuta 2014

Rahat tai oikeuteen, isä ja äiti!

Nuori aikuinen, haastaisitko vanhempasi oikeuteen, mikäli he eivät tukisi sinua taloudellisesti? Kiinassa näin saattaa käydä!
Kiinalaisessa kulttuurissa jälkeläiseen kohdistetaan perinteisesti kovia paineita. Monet vanhemmat pitävät itsestäänselvyytenä, että heidän lapsensa alkaa aikuisikään tultuaan ja työelämään siirryttyään tukea vanhempiaan taloudellisesti.
Kyseessä on niin tärkeä velvollisuus, että monet kiinalaisvanhemmat ovat haastaneet lapsiaan oikeuteen hoivan puutteen vuoksi, oli kyse sitten läsnäolosta tai rahasta.
Ajat ovat kuitenkin kovat, ja yhä useampi nuori aikuinen saa huomata, että odotuksien suuriin saappaisiin astuminen voi olla vaikeaa.
ChinaDaily kirjoittaa, että 29-vuotias kiinalaismies Kuang Zhengxuan on päättänyt heittää perinteet romukoppaan ja ryhtyä vanhempiaan vastaan oikeustoimiin toimentulonsa takaamiseksi.
Kuang työskentelee mallina taidekoulussa Hunanin maakunnassa. Tulot herralla ovat kuitenkin sen verran alhaiset, että hän ruokkii rahoillaan hädin tuskin oman suunsa. Vanhempien tukemista on turha ottaa edes puheeksi.
Vain peruskoulun ensimmäiset kuusi vuosiluokkaa käynyt Kuang on tehnyt parhaansa löytääkseen hyväpalkkaisen työn, mutta ei ole pyrkimyksissään onnistunut. Niinpä hän joutuu alinomaa kääntymään muuttotyöläisinä työskentelevien vanhempiensa puoleen. Ikävä kyllä muuttotyöläistenkään palkkatilanne ei Kiinassa erityisen kehuttava ole, eikä vanhemmilta siksi rahaa tipu. Oikeus saa ratkaista, millainen on perheen talousahdingon seuraava askel.
Tilastojen mukaan kaksi kolmannesta kiinalaisista vanhemmista joutuu tukemaan taloudellisesti aikuisiän saavuttaneita jälkeläisiään.
Ilmiö on niin yleinen, että vanhemmistaan riippuvaisille nuorille on jo keksitty oma terminsä: ken lao zu (啃老族tarkoittaa kirjaimellisesti "vanhempiaan nakertavien väestöryhmää".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti