sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Uusi alku

Tervetuloa uuden ja toivottavasti ennen pitkää myös uljaamman blogini pariin!

Aloin kirjoittaa Dui dui dui -blogia Pekingistä käsin kaksi ja puoli vuotta sitten; silloin suoritin työharjoittelua englannin kielen opettajana paikallisen yksityiskoulun ala-asteella, ja kirjoittelin vähän mistä sattuu – välillä kiinnostavaa asiaa, välillä varmasti myös ihan pelkkää soopaa. Molempia lienee luvassa myös vastaisuudessa.

Suomeen palattuani kesällä 2009 päätin jatkaa blogin kirjoittamista, sillä Googlen kävijälaskuri oli alusta asti hykerrellyt tyytyväisyyttään; hyvää palautettakin olin kommenteissa saanut silloin tällöin. Kiinasta kirjoittaminen Suomesta käsin osoittautui kuitenkin melko hankalaksi, ja tekstien julkaisutiheys laski nopeasti siten, että kuukauden aikana saatoin kirjoittaa vain pari mielenilmaisua. Kuluneen vuoden aikana blogi on ollut jo pystyyn kuollut, kun keskityin pääasiassa valmistumiseen ja stipenditulosten odottamiseen.

Kiinasta palattuani huomasin kirjoittelevani yhä enemmän kiinan kieleen liittyvistä aiheista. Suhteeni tuohon kauniiseen ja loputtoman haastavaan kieleen vaikuttaisi olevan tavallista intohimoisempi, ja olen mielelläni kirjoitellut näkemyksistäni kielen opiskeluun liittyen: olen turhaa vaatimattomuutta vältellen kertonut edistymisestäni, puhunut rehellisesti asenteiden, ahkeruuden ja järkkymättömän kärsivällisyyden tärkeydestä kielen oppimisen kannalta, sekä kertonut opiskeluuni liittyvistä metodeista ja innostukseeni mahdollisesti liittyvistä motiiveista.

Usein pelkäsin, että tekstini herättäisivät lukijoissa negatiivisia ajatuksia, ja pelkään varmaan jatkossakin. Esimerkiksi ensimmäistä kiinan kielen kurssiaan suorittava ei välttämättä halua kuulla, että oikoteitä ei ole, vaan edessä on vuosikausia kestävä kova puurtaminen, mikäli jonakin päivänä haluaa tämän kielen sujuvasti hallita niin paperilla kuin suullisestikin. Itse opiskelen kiinaa, koska se on minulle kiehtova harrastus ja koska se pitää mieleni ja aivoni virkeinä haastamalla ne päivästä toiseen. Siksi en kovin mielelläni käytä sellaisia sanoja kuin kova työ, puurtaminen, kärsivällisyys tai nöyryys kiinan opiskelusta puhuessani, mutta tiedostan sen, että nämä sanat kuvaavat monien tuntemuksia.

Onneksi blogissa saamani palaute oli lähes poikkeuksetta positiivista. Joka kerta ilahdutti, kun joku hiljaisemmista lukijoista oli päättänyt kommentoida tekstiäni ja kertoi saaneensa mietteistäni inspiraatiota. Niinpä aion jatkossakin jatkaa samalla linjalla, kertoa avoimesti kielitaitoni tasosta, edistymisestäni, ”puurtamisesta” sekä tulevaisuuden tavoitteistani. Vaivannäön ja aidon kiinnostuksen tärkeyttä en varmaankaan koskaan lakkaa painottamasta.

Nyt, kun uusi ja tärkein matkani Kiinaan on alkamassa, ajattelin aloittaa ”puhtaalta pöydältä” ja alkaa kirjoittaa tähän uuteen blogiin. Älkää välittäkö tylsästä nimestä, nimesin blogin häikäilemättömästi Kiina-blogiksi (tai kiina-blogiksi) siitä yksinkertaisesta syystä, että nimi auttaa johdattamaan useampia lukijoita sivustolle. Tervetuloa mukaan!

4 kommenttia:

  1. En ole varma oletko tietoinen mutta jos aioit tätä blogia päivittää kiinasta käsin, tulet tarvitsemaan suojatun etäyhteyden sillä blogspot on nykyaan blokattu mannerkiinassa =)

    Itsellani on TTYn etäyhteys käytettävissä, mut ei tämäkään aina luettavasti toimi.

    VastaaPoista
  2. Hyvannakoinen blogi! En malta odottaa, etta paaset bloggaamaan Kiinasta kasin. p.s. Freegatella paasee Bloggeriinkin :)

    VastaaPoista
  3. Heippa!

    Kuukausia sitten googletellessani Kiina-aiheisia blogeja eksyin sinunkin Dui dui dui-blogiisi, mutten silloin jaksanut monen vuoden postauksia alkaa selaamaan. Odotan kuitenkin innolla tämän uuden blogisi merkintöjä, kun tässä saa olla ihan ajan tasalla mukana! :)

    Itse olen yliopisto-opintoni nyt syksyllä aloittava, kiinaa itsekseni noin vuoden lueskellut tyttönen. Tarkoituksena on tulevaisuudessa hyödyntää yliopiston kielikeskusta ja vaihtomahdollisuuksia Kiinan suuntaan.

    VastaaPoista
  4. Simo: Freegatella mennään, Sara sitä on aikaisemmin suositellut. Jotenkin mulla oli sellainen olo, että ehdottomasti halusin Bloggeriin tätä ruveta kirjoittamaan.

    Sara: Kiitos, tykkään itsekin ulkoasusta, mutta pitäisi vielä päästä muille koneille katsomaan miltä taustakuvat näyttää, kun omassa koneessani taitaa väri- ja tummuusasetuksissa olla säätämisen varaa.

    Aino: Tervetuloa mukaan, kiva saada kommentteja uusiltakin ihmisiltä! Onnea kiinan opintoihin, toivottavasti saat täältä edes vähän eväitä ja inspiraatiota! Vanhasta blogista voit halutessasi klikata sivupalkin "kiinan kieli"-kohtaa ja katsoa otsikoita, saatat niistäkin löytää jotakin hyödyllistä. :)

    VastaaPoista