maanantai 6. elokuuta 2012

Hangzhou & Hongkong -combo, osa II

Lukuvuoden päättymisen ja Shanghai–Helsinki-lentoni väliin jäi heinäkuussa parisen viikkoa luppoaikaa. Käytin niistä onnellisista päivistä viisi Hangzhoussa ja seitsemän Hongkongissa.

Tukahduttavan helteinen Hangzhou kutsui siitäkin huolimatta, että olen siellä jo pariin otteeseen ehtinyt vierailla. Valintani johtui käytännön syistä: Hangzhou sijaitsee mukavan lähellä Jinhuaa, lisäksi sieltä pääsee kätevästi nousemaan junaan kohti Shenzhenin rautatieasemaa, josta voi sitten kipitellä rajan yli Kiinalle kuuluvan Hongkongin puolelle. Halusin myös suunnitella mahdollisimman vaivattoman reissun, koska riesanani oli sen alusta loppuun asti kasa matkatavaroita.

Hangzhoun-vierailuideni jälkeen olen aikaisemmin päätynyt valittelemaan sitä, kuinka paikka ei tunnu ollenkaan kaiken siihen kohdistuvan hehkutuksen arvoiselta.

Tällä yrittämällä aloin kuitenkin hiljalleen nähdä kaupungissa niitä hyviäkin puolia, ja nautin siellä viettämistäni päivistä suunnattomasti. Hangzhou vaikuttaisi olevan sellainen paikka, joka paranee sen mukaan, kuinka pitkään siellä viipyy. Matkailijalle sillä ei välttämättä ole tarjota mitään niin henkeäsalpaavaa kuin lukemattomilla muilla kiinalaiskohteilla, mutta monenlaiset merkit viittaavat siihen, että Hangzhou voisi olla oivallinen paikka asua.

Silti: menneinä aikoina viinan ohella runoilijoiden päitä sekoittanut West Lake on edelleenkin vain ruuhkainen järvi.

Päädyin Hangzhoun kaupunkipyöräkortin hommattuani tällä kertaa tutkimaan ahkerasti, mitä löytyisi noin kilometrin säteellä järvestä eri suuntiin. Aloin viimein löytää kiehtovia ja rauhallisia paikkoja, joissa viihdyin mainiosti, vaikkeivät ne Kiinan mittapuulla kuitenkaan ole erityisen kummoisia – tämä tuli selväksi monien hostellissa majailleiden kiinalaisturistien kanssa keskustellessani.

Hangzhou on joka tapauksessa must, siellä on pakko käydä, enkä kadu yhtään sitä, että olen kaupungille jo useamman vierailun uhrannut. Hangzhou tarjoaa monipuolisesti ”keskinkertaisia” elämyksiä: mikään ei ehkä salpaa hengitystä, mutta kaupungissa ei pääse myöskään tylsistymään. Alla jokunen otos paikan päältä.






Viikkoni Hongkongissa oli kaikkien odotusteni mukaisesti upea. Yllätin itsenikin olemalla poikkeuksellisen aktiivinen matkailija: kävin kirjaimellisesti hostellilla vain nukkumassa. Vierailin monilla uusilla alueilla ja nautiskelin Hongkongin pilvenpiirtäjien taakse kätkeytyvästä vihreydestä; tapasin päivittäin paikallisia ystäviäni ja tutustuin heidän myötään jokuseen uuteenkin.

Päivät menivät matkailun ohessa hienosti puhuessa: opin paljon paitsi Hongkongista kaupunkina, myös hongkongilaisista ihmisinä. Jollakin kummalla tavalla kaupunki on osoittautunut ”Kiinaksi, josta on riisuttu kaikki Kiinan ärsyttävät piirteet”. Paikallisia ihmisiä puolestaan pidän päivä päivältä enemmän mantereen puolella eläviä serkkujaan kiinnostavampina yksilöinä.

Haluan yhä löytää tilaisuuden asua Hongkongissa pidempään.

Tällä reissulla päädyin moniin paikkoihin, jonne turistit eivät tavallisesti löydä. Esimerkiksi suurelle Lantau-saarelle mennään yleensä tervehtimään jättimäistä Buddha-patsasta tai loikoilemaan hiekkarannalla, mutta paikallinen ystäväni vei minut siellä ”viidakkoon”, jossa vaelsimme jättimäisiltä tuntuneiden hämähäkkien vartioimaa betonipolkua pitkin kohti hänen lapsuutensa muistoja.

Löysimme kasvuston keskeltä hänen mummolansa, pienen metallisista rakennusosista kasaan kyhätyn asunnon, jonka hänen isovanhempansa olivat muinoin pystyttäneet paettuaan Manner-Kiinasta suotuisampaan ilmapiiriin. Viisitoista vuotta sitten tyhjilleen jääneen pikku talon huoneet huokuivat muistoja. Jäljelle oli jäänyt huonekalujen ohella paljon elämästä muistuttavia pieniä esineitä, kuten työkaluja, kesällä viilentävä sähkötuuletin tai pieni alttari, jolla polttaa suitsukkeita esi-isien kunniaksi. Pienenpienen kylän muutamasta asukkaasta osa muisti vielä ystäväni perheen, vaikka aikaa oli vierähtänyt pitkä tovi.

Kävin myös pienemmillä saarilla, joille pääsee kätevästi laivalla Centralin laitureilta. Peng Chau tarjoaa puitteet erittäin rauhallisille kävelyretkille sekä auringonlaskun ihailulle. Cheung Chau puolestaan on rantoineen todellinen turistirysä, mutta jostain ihmeen syystä tunsin kerrankin, että vilkkaus teki paikasta oudolla tavalla kiehtovan – siellä ilmapiiri oli toisinaan mukavasti hipahtava.

Hiekkarantojen lisäksi saarelta löytyy lukemattomat määrät toinen toistaan parempia ravintoloita ja pikkupurtavaa. Hongkongilaisen ystäväni kanssa saarella viettämäni pitkä päivä olikin yksinkertaisuudessaan upea: kävelimme lyhyitä matkoja, pysähtyen usein nauttimaan varjosta ja kylmästä juomasta tai syömään vaikkapa pieniä leivonnaisia tai paikallisia jälkiruokaherkkuja – tilaamani makea hernekeitto oli yllättävä helmi, parempaa kuin oman mummoni tekemä!

Kävin myös erään ystäväporukan kanssa Uusilla territorioilla sijaitsevalla, Sai Kung -nimisellä alueella, josta vaikuttaisi löytyvän lukemattoman paljon vaellusreittejä ja taivaallisen kauniita levähdys- ja uimapaikkoja. Kahden tunnin vaeltamisen jälkeen löytämämme hiekkaranta olikin kuin suoraan jostain elokuvasta.

Itse päädyin Sai Kungissa kuvailemaan autiotaloja, mikä aiheutti hämmennystä erinäisissä naispuolisissa matkakumppaneissani. Muistan, kun yhden ränsistyneen talon julkisivua kuvaamaan ryhtyessäni kaksi heistä sanoi: ”Jos haluat, voimme poseerata talon edessä.” Itäaasialaiset naiset todellakin rakastavat kameraa! Totesin kiusaten, että vanhat talot ovat naisia kiinnostavampia.

Mitäs vielä… Kaupungin puolella minut vietiin muun muassa Michelin-tähdellä koristeltuun dim sum -ravintolaan, kantonilaiseen oopperaesitykseen, KTV- eli karaokebaariin sekä paikalliseen elokuvateatteriin, mikä olikin mukava kokemus lähes vuoden tauon jälkeen. Korealaisen elokuvan ystävänä yllätyin iloisesti kuultuani, että Hongkongin elokuvateattereissa Etelä-Korean hienoa tuotantoa näytetään paljon.

Yhä edelleen Hongkongia miettiessäni tulee mieleeni ajatus: ”Sinne on pakko päästä!”







2 kommenttia: