Mitä kiinalaiset haluavat?

Tässä taas sarjassa ”bisnesideoita miettivälle” – pari ehdotusta siitä, millaisella osaamisella voisi hyvässä lykyssä onnistua tekemään läpimurron Kiinan markkinoille. Provisioita voitoista voi siirtää Osuuspankin tililleni, jonka numeron ilmoitan pyydettäessä.

Omasta jääkaapistani on viime aikoina löytynyt ainakin itävaltalaista tuorejuustoa sekä ranskalaista maitoa.

Laadukasta ilmanpuhdistusteknologiaa

Viime talvena Kiinan saastelukemat ja -näkymät olivat pahempia kuin koskaan, ja siksi jopa kiinalaisella medialla on ollut lupa kirjoittaa aiheesta entistä peittelemättömämmin.

Savusumukaupungeissa ihmiset kulkevat ulkona kasvoillaan käytännössä hyödyttömät hengityssuojaimet. Ilmanpuhdistajasta on tulossa jääkaappien ja liesien ohella olennainen osa joka kodin elektroniikkaa. Teknologian kehittymiselle tällä saralla on kuitenkin kipeä tarve.

PM2,5-pienhiukkaset tunkeutuvat ulkoilman ohella myös koteihin. Lisäksi kiinalaiset saavat kodeissaan nauttia erilaisista kemiallisista saasteista, kuten formaldehydista tai haihtuvista orgaanisista yhdisteistä (en tiedä näistä yhtään mitään, mutta tällaiseen muotoon sain termit käännettyä), joita voi tulla ilmaan muun muassa rakennusmateriaaleista ja huonekaluista. Valvonta ja rajoitukset eivät näillä saroilla Kiinassa ole lähelläkään esimerkiksi Euroopan luokkaa.

Tuoreet raportit kertovat, että valtaosa Kiinan markkinoilla myytävistä ilmanpuhdistajista on toimintakyvyltään ala-arvoisia, korkeintaan pölynimurin veroisia. Monet valmistajat ovat tehneet hyvin rahaa kuluttajia harhaan johtavilla, käytännössä hyödyttömillä tuotteilla. Samalla hyvät myyntilukemat ovat hidastaneet tarvetta tutkimukselle ja tuotekehittelylle.

Edes maahantuodut, korkealaatuiset ilmanpuhdistajat eivät tavallisesti vastaa kiinalaisten erityistarpeita, vaan ne on usein suunniteltu ilman puhdistamiseen siitepölyn kaltaisista, allergiaoireita aiheuttavista hiukkasista. On selvää, että kysyntä korkealaatuisille, PM2.5-hiukkasiin tepsivälle ilmapuhdistusteknologialle on Kiinassa räjähtämässä.

Aiheesta kirjoitti 《文汇报》.

Luotettavia, korkealaatuisia maitotuotteita

”Uudessa-Seelannissa ollaan siirtymässä lammastaloudesta maidontuotantoon, sillä Kiina ostaa maitotuotteita niin paljon kuin niitä tuotetaan.” Näin kirjoitti Huili-lehti viimevuotisessa numerossaan (5/2013).

Kiinassa maitotuotteiden kulutus on ollut selvässä kasvussa jo pitkään. Vuodesta 2000 lähtien kasvua on ollut keskimäärin 12,8 prosenttia vuodessa, eikä loppua kasvulle liene näkyvissä.

Länsimaalaistumisen ja keskimääräisen kulutuskyvyn kasvun lisäksi maitotuotteiden kysyntää alkanee lähitulevaisuudessa nostaa myös se tosiseikka, että viime vuonna tehdyn yhden lapsen politiikan muutoksen vuoksi syntyvien lapsien määrän arvioidaan nousevan nykyisestä merkittävästi.

Kiinassa Walmart- ja Carrefour-tavaratalojen hyllyiltä löytää paljon maahantuotuja maitotuotteita, ja monet merkeistä ovat eurooppalaisia. Myös kiinalaisia tuottajia on paljon, mutta koska Kiina muistaa lähimenneisyydestään erinäisiä ikäviä, maitotuotteiden turvallisuuteen (tai siis turvallisuuden puutteeseen) liittyviä tapauksia, on turvallisuus yhä useamman kuluttajan mielessä ostosvalintoja tehdessä.

Tuotteen eurooppalaisuus nähdään takeena korkeasta laadusta ja turvallisuudesta, ja yhä useamman kiinalaisen tie viekin tavaratalojen import-osastoille.

Naapurikyttäämistä ja kierrättämistä

Tyypillisenä suomalaisena tykkään siitä, että ympärilläni asuvat ihmiset ovat hiljaa ja kunnioittavat muutenkin toisiaan, etenkin silloin, kun on jo niin myöhä illalla tai niin varhaista aamulla, että voisi olettaa jonkun naapurustossa olevan jo/vielä nukkumassa.

Kuten moni saattaa hyvin tietää, tuntuu kiinalaisilta puuttuvan tällainen rauhallisuuden kunnioittamisen ja ylläpitämisen konsepti kokonaan. Kiinalaiset ovat äänekkäitä – ehkä siksi, että he ovat tottuneet jatkuvaan mekkalaan jo kohdusta saakka? Huutaminen on tavallista, oli kyse sitten ihan tavallisesta kommunikoinnista tai oikeasta riidasta. Kiinalaiset näyttäisivät tuntevan olonsa melussa kotoisaksi.

Tällaista tuli mieleeni nykyisessä asunnossamme, joka on toki mukava siinä mielessä, että yleensä täällä on aika rauhallista – ei ole bileitä, ei juoppoja, ei äänekkäästi televisiota katsovia, kuuroja vanhuksia yläkerrassa. Yhdestä asunnosta lähtee kaksi kertaa päivässä lenkille niin ilahduttavan innokas pieni koira, että sille ei viitsi olla edes vihainen, vaikka se joka kerta ulkona innokkaasti haukkuessaan pistääkin naapurin pakun hälytyslaitteet koville – hyvä herätyskello, jos ei vielä puoli kymmeneltä aamullakaan ole saanut itseään ylös sängystä.

Naapurustossa ärsyttää vain yksi kimakan äänekäs nainen, joka poistuu kotoaan aamuvarhaisella ja palaa kotiin yleensä aika myöhään. Jos jonkun ihmisen saisi tällä asuma-alueella toivoa hiljennettävän, olisi se juuri hän.

Juuri tämän naisen kotkotuksen ärsyttävyyden vuoksi olen sortunut pieneen naapurikyttäämiseen. Työkseen nainen tekee jonkinlaista pienimuotoista kierrättämistä. Hänellä on kolmipyöräinen polkupyörä, jossa on istuimen takana pieni tavaralava. Yleensä lavalla näkyy sitä perinteistä kierrätystavaraa, kuten pahvia ja muovipulloja, mutta toisinaan hänellä on käynyt tuuri, ja saaliiksi on tullut vaikkapa hylättyä elektroniikkaa tai jonkun vanha sohva. Selvästi kaikesta kierrätettävästä saa Kiinassa jonkinlaisen hinnan.

Asuma-alueeltamme poistuessani saan usein huomata naisen päivystämässä alueen portin lähimaastossa, vilkkaan tien varrella. Hän näyttää joutilaalta jutellessaan muiden samalla asialla paikalla päivystävien kanssa, joita on aina puolisen tusinaa. Kaikilla on samanlaiset kolmipyörät, joiden eteen on kiinnitetty kylttejä, jotka ilmoittavat, mitä kukin on erikoistunut kierrättämään. Naisella näyttäisi olevan tavaraa myös myynnissä, eli hän ei pelkästään vastaanota käytettyä tavaraa, vaan näyttäisi myös kunnostavan ja myyvän sitä.

Nainen on osa suurempaa kierrätysvyyhteä. Säännöllisesti asuma-alueellemme ilmestyy pyörän satulassa ihmisiä mukanaan kaiuttimet, joista kaikuu erilaisia kuulutuksia: ”Otetaan vastaan vanhoja vaatteita!”, ”Kierrätetään rikkinäiset matkapuhelimet!” ja niin edelleen. Olen jo varannut lahjoitettavaksi kasan talvivaatetta ja muita tekstiilejä, joille ei kesällä kotiin palatessa matkalaukuista sijaa löydy. Nouto suoraan kotiovelta, kaupan päälle kiitollinen hymy!

Kaikki muukin tulee kierrätetyksi, kunhan vain vähän viitsii nähdä vaivaa. Itse kerään muovit, lasit, pahvit ja metallit yhteen isoon muovikassiin, jonka toimitan sen täyteen tultua taloyhtiön roskiksen viereen. Tunnin päästä kun vilkaisen tilannetta, voin tyytyväisenä todeta, että joku on jo ehtinyt sen käydä poimimassa parempaan talteen.

Kotitaloutemme hukkaan menevä jäte on lähes sataprosenttisesti biojätettä. Sille ei ainakaan omien tietojeni mukaan löydy kierrättäjää. Tämä on paitsi yllätys, myös suuri sääli, sillä kolme vuotta Kiinassa on opettanut sen, että kiinalaiset rakastavat jo ihan harrastuksenakin maaplänttien viljelyä, oli kyseessä sitten kuinka pieni pinta-ala hyvänsä.

Kierrätys siis näyttäisi täällä toimivan. Kuitenkin se, että siitä huolehtiminen lankeaa roskiksia tonkivan köyhän väestön harteille, epäilyttää. Sijoittaako julkinen sektori koskaan systeemin kehittämiseen, jos epätoivoiset köyhät kuitenkin hoitavat hommat ilmaiseksi? Oppivatko keskivertokansalaiset tällaisissa olosuhteissa koskaan aktiivisiksi, ympäristötietoisiksi kierrättäjiksi? Miten 1 300 miljoonan ihmisen alati kasvavan jätemäärän kanssa voidaan onnistua?

Mutta palataanpa näiden pohdintojen jälkeen vielä siihen kälättävään naiseen. Hänen miehellään on ihan hyvännäköinen paku – se, jonka hälytysjärjestelmä on niin herkkä, että koiran haukunta tai joskus naisen puheäänikin (!) saa sen ulvomaan. Heillä on myös pieni, ala-asteikäinen poika. Pakusta päättelen sen verran, että perheen ei tarvitse ainakaan ihan liikoja murehtia ruoan saamisesta pöytään. Perheen äidin työstä voi kuitenkin päätellä, että jokainen ylimääräinen yuani, jonka hän pystyy touhuillaan ansaitsemaan, on tervetullut.

Eräänä yönä heräsin siihen, kuinka äiti kuritti poikaansa fyysisesti. Varmaankin poika sai jonkinlaisesta vitsasta. Poika huusi pitkään ja kovaa, ja koska unesta ei tilanteen vuoksi ollut tietoakaan, aloin pohtia asiaa enemmänkin.

Satikuti johtui hyvin todennäköisesti riittämättömästä koulumenestyksestä. Tällaisissa perheissä, missä raha ja sen mukanaan tuoma turvallisuudentunne on jatkuvasti kortilla, saattaa lapseen kohdistua kohtuuttomia paineita: koulussa on yksinkertaisesti pakko pärjätä hyvin. Vanhemmat saattavat maksaa ylimääräistä siitä, että lapsi pääsee tavallista parempaan opinahjoon. Lapsessa lepää toivo siitä, että vanhempien ei kenties ihan koko loppuelämäänsä tarvitsisi elää kädestä suuhun, toisten pois heittämiä tavaroita kierrättäen.

Kun lapsi ei pärjää koulussa, saattaa se aiheuttaa vanhemmissa suurta turhautumista, joka sitten manifestoituu vaikkapa sen vitsan muodossa. Mikä lienee paineiden ja selkäsaunan uhkan vaikutus lapsen opiskelumotivaatioon? Lannistuuko lapsi entisestään, vai tuleeko hänestä entistä päättäväisempi koulupoika, jonka tulevaisuus kenties on valoisa?

Kiina lukuina (V)

Nostaisitko vapaaehtoisesti eläkeikääsi?

Manner-Kiinassa aletaan hiljalleen herätä siihen, että lähitulevaisuudessa väestön ikääntymisestä ja työikäisen väestön puutteesta on tulossa merkittävä ongelma. Tilanne on hankala myös Hong Kongissa, missä on viime aikoina alettu rohkaista erityisesti julkisella sektorilla työskenteleviä vapaaehtoisesti lykkäämään eläkkeelle jäämistään kahdella tai jopa viidellä vuodella (nykyinen eläkeikä on työn luonteesta riippuen 55 tai 60 vuotta). Tämänhetkisten laskelmien mukaan vuonna 2039 Hong Kongissa olisi jokaista tuhatta työikäistä kohti 247 eläkeläistä.

Lähde: 《经济观察报》

Tupakointiko haitallista terveydelle?

Kiinassa myynnissä olevissa tupakka-askeissa varoitustekstit ("吸烟有害健康") eivät pomppaa erityisen räikeästi silmille. Terveysjärjestöjen tekemien tutkimuksien mukaan muutamalla vaivaisella kirjoitusmerkillä ei saavuteta juuri minkäänlaista vaikutusta. Järjestöt ovatkin sitä mieltä, että savukeaskien kylkeen pitäisi Kiinassa esimerkiksi Hong Kongin ja monen muun maan tapaan alkaa painaa ikävännäköisiä kuvia, jotka painottavat tupakoinnin vaaroja selkeämmin.

Yksi esimerkki siitä, miltä savukeaskit Hong Kongissa näyttävät.

Tilastojen mukaan 28,1 prosenttia Kiinan aikuisväestöstä tupakoi. Huomattavaa on se, että naisten keskuudessa lukema on niinkin alhainen kuin 2,4 prosenttia, kun miehistä peräti 52,9 prosenttia tupakoi. Arvioiden mukaan joka vuosi Kiinassa kuolee noin miljoona ihmistä tupakoinnin aiheuttamien haittojen seurauksena. Mikäli tupakoivien määrä ei tämänhetkisestä laske, nousee vuosittaisten kuolemien määrä vuoteen 2050 mennessä kolmeen miljoonaan. [Tätä kirjoittaessa istun tupakansavun täyttämässä kahvilassa, ja hämmästelen sitä, kuinka kolmantena Kiinan-vuotenani sattuikin käymään niin, että lopetin tupakoinnin kuin seinään ilman asiaa sen kummemmin etukäteen suunnittelematta.]

Lähde: 《新华王》

Mistä Pekingin saasteet tulevat?

Monissa kaupungeissa joudutaan kohtaamaan synkkiä saastetilanteita siitä huolimatta, että kaupungilla itsellään ei saasteiden tuottamisessa olisi erityisen pahasti näppejään pelissä – esimerkiksi tuuli kuljettaa ilmansaasteita tehokkaasti pitkiäkin etäisyyksiä.

Ainakaan pekingiläisillä ei kuitenkaan ole varaa ruveta nyrpistelemään nokkaansa ja osoittelemaan syyttämällä sormella kohti naapureitaan. Peking nimittäin ”tuottaa” noin 70 prosenttia ilmansa PM2.5-pienhiukkasista itse, ja siten myös varmasti aiheuttaa naapurikaupungeilleen saasteiden kulkeutumisen myötä harmaita taivaita (ja hiuksia). Pekingin sisällä syntyvistä hiukkaspitoisuuksista 31,1 prosenttia ovat liikenteen päästöjä ja loput, lähes 70 prosenttia, sekundaaripäästöjä.

Lähde: 《北京晚报》

Terveisiä kääntäjän työpajasta

Tätä kirjoittaessa seitsemäs täysi työviikko Kolme porttia -romaanikäännöksen parissa alkaa lähestyä loppuaan, ja olen saavuttanut työprojektissani puolenvälin.

Aikataulussa olen pysynyt hienosti, ja itse asiassa olen sen verran sitä edelläkin, että alun perin arvioidun viidentoista työviikon sijaan käännöksestä tullee valmista jo 13 tai 14 viikossa. Hyvä niin – kesäkuussa jää sitten enemmän aikaa rentoutumiselle (tai esimerkiksi muille töille, joita saattaakin olla jo kiikarissa) ennen kesäkuun lopulle suunniteltua Suomeen lentämistä.

Käännän nyt noin kuuden sivun päivätahdilla siten, että yksi työviikkoni käsittää neljä ja puoli työpäivää. Raakakäännöksen tuottamiseen menee tavallisesti aamupäivän verran eli neljä tuntia. Sen jälkeen tapaan Yunnanin normaaliyliopistolla opettajani, jonka kanssa keskustelemme kyseisten sivujen sisällöstä ja kielestä 90 minuutin ajan. Tunnilta saamieni eväiden myötä palaan tietokoneeni ääreen ja käytän vielä noin kaksi tuntia valmiin käännöksen muovaamiseen. Yhteensä työpäivälle tulee näin mittaa 7–8 tuntia.

Lisäksi yksi työpäivän puolikas kuluu tarkempaan perehtymiseen viikon aikana erityisiä hankaluuksia aiheuttaneisiin kohtiin sekä kirjan loppuun valmistelemani, kiinalaisten henkilöiden, paikkojen sekä kirjallisten ja muiden teoksien nimiä valottavan luettelon valmistelemiseen – Han Han viittaa teoksessaan lukemattomiin asioihin, joiden voi odottaa olevan vieraita valtaosalle suomalaisesta lukijakunnasta.

Aluksi kuuden sivun päivittäinen rupeama tuntui liian raskaalta taakalta, mutta harjoituksen myötähän taidot paranevat, ja olenkin hiljalleen ennalta päättämääni tahtiin tottunut ja siitä vähän parantanutkin. Han Hanin tyyliä mukaillen voisin verrata itseäni vaikka juoksuharrastusta aloittelevaan ihmiseen: ensimmäisten viikkojen aikana neljä kuuden kilometrin lenkkiä saattaa ottaa koville, eikä palautumiselle jää aikaa niin paljon kuin voisi toivoa. Ajan ja fyysisen kunnon paranemisen myötä rasitukseen kuitenkin hiljalleen tottuu, eikä myöhempinä viikkoina juoksemisen aikana ja sen jäljiltä ole enää yhtä väsynyt kuin alussa.

Raskaudestaan huolimatta (tai ehkä juuri sen vuoksi) työ on ollut erittäin palkitsevaa – kyseessä on palkitsevin työ, mitä olen koskaan tehnyt. Lisäksi kääntämisen sekä päivittäisten yksityistuntien vaikutus niin suulliseen kuin kirjalliseen kiinan kielen osaamiseeni on ollut merkittävä. Uskon, että tämän 326-sivuisen käännösprojektini saavuttua päätökseensä olen valmis tuottamaan seuraavan kiina-suomi-romaanikäännökseni 99-prosenttisen itsenäisesti.

Seuraavassa näytteeksi lyhyt katkelma Kolmesta portista. Siinä päähenkilön mielitietty, fiksu ja tietenkin erittäin kaunis tyttö, josta käytetään englanninkielistä nimeä Susan, muistelee entistä opettajaansa. Katkelma on hyvä esimerkki romaanin sisällöstä, jossa otetaan vahvasti kantaa kiinalaisen koulujärjestelmän vikoihin.

”Mieleeni tuli entinen äidinkielen opettajani – hän oli nainen. Hän oli juuri valmistunut normaaliyliopistosta, ja hän oli koulumme nuorin opettaja. Hän teki minuun syvän vaikutuksen. Ensimmäisellä tunnillaan hän sanoi, että meidän ei kannattaisi lukea oppikirjoja. Sitten hän kertoi meille Gao Xiaosongista, siitä muusikosta. Hän lauloi meille laulun Nuoruus jota en kadu. Hän kertoi, ettei meidän tulisi tyytyä kokeiden läpäisemisessä vaadittavaan, kankeaan ja hyödyttömään informaatioon. Sen sijaan meidän tulisi kultivoida itseämme koulun ulkopuolellakin – vasta siten voisimme vanhempana todeta, että emme kadu nuoruudestamme mitään. Sitten hän suositteli meille Walt Whitmanin töitä, Takiji Kobayashin töitä, yhtä tietotaloutta käsittelevää teosta, sitten vielä sellaista kirjaa kuin Digitaalinen todellisuus – niin, hän suositteli monia kirjoja, vei meidät vielä kirjastoonkin. Mutta myöhemmin hänet siirrettiin muualle, koska meidän luokkamme äidinkielen arvosanat olivat koko vuoden huonoimpia. Hänen kykynsä olivat suuret, mutta hänen oppilaidensa arvosanat kehnoja. Myöhemmin rehtorimme sanoi, ettei hän sopinut opettajan ammattiin siksi, että hänen opetusmetodinsa eivät käyneet yksiin nykypäivän koulutuksen vaatimuksien kanssa, vaan hän salli koemenestyksen kustannuksella oppilaidensa keskittyä muihin asioihin. Ennen lähtöään opettaja itki katkerasti ja sanoi, että koulujärjestelmämme on kipeä. Lopuksi hän lauloi meille vielä kerran laulun Nuoruus jota en kadu. Jos totta puhutaan, Kiinan koulutusjärjestelmän heikkous ei todellakaan johdu opettajista tai koululaisista, vaan vika on järjestelmässä. Vielä tänäkin päivänä, joka kerta kun kuulen tuon laulun, mieleeni tulee tuo entinen opettajani – ihan totta.”

Kiinassa on jo ympäristöpakolaisia (osa 2/2)

Kiinan talous on porskuttanut vahvassa nousussa 70-luvun lopulta lähtien. Monenlaiset lieveilmiöt varjostavat kuitenkin talouskasvua. Niistä merkittävimpiin lukeutuu ympäristön rappeutuminen, josta on jo muodostunut uhka niin maan taloudelle kuin kansan terveydellekin. Ongelma on synnyttänyt Kiinassa myös uudenlaisen väestöryhmän: kaupungista pakenevat ympäristöpakolaiset.

Jatkoa edelliseen…

Itse asun nyt toista vuotta Kunmingissa, ”ikuisen kevään kaupungissa”, joka Dalin tavoin sijaitsee Yunnanissa. Yunnanin BKT asukasta kohden on vain 58 prosenttia koko Kiinan keskiarvosta, ja kyseessä onkin Kiinan kolmanneksi köyhin provinssi.

Kenties juuri taloutensa hitaan kehityksen vuoksi Yunnan on vielä niin vihreä ja myös elämänrytmiltään verkkaisempi maakunta. Seitsemän miljoonan asukkaan pääkaupunki Kunmingissakaan meno ei tunnu päätä huimaavan, ja taivas on mukavan sininen suurimman osan vuodesta. Kunmingin ilmanlaadun tarjoama kontrasti Pekingille, missä itsekin olen aikaisemmin asunut, on ilmeinen.

Hain viime vuonna työpaikkaa, joka olisi vienyt minut Pekingiin. En saanut pestiä, joten päädyin vielä toiseksi vuodeksi Kunmingiin. Olin aluksi pettynyt, kun hyvä pesti meni sivu suun. Talven aikana Pekingin savusumuja koskevaa uutisointia seuraillessani päädyin kuitenkin nopeasti siihen johtopäätökseen, että hyvä näin, vaikka tuloja nyt onkin huomattavasti vähemmän. Terveys täytyy pistää etusijalle.

Kiinalaisten lisäksi myös lukemattomat ulkomaalaiset expatriaatit ovatkin alkaneet kavahtaa Kiinan ympäristön nykytodellisuutta. Viime vuonna Financial Times raportoi siitä, kuinka suurimmissa kiinalaiskaupungeissa toimivien yrityksien on nykyisin entistä hankalampaa rekrytoida uusia työntekijöitä.

Terveys näyttäisikin menevän yhä useamman arvoasteikossa uran edelle. Vaikka Kiinan ympäristön tila on huolestuttava, on sentään lohdullista kuulla, että niin kiinalaiset kuin Kiinassa asuvat ulkomaalaisetkin ovat alkaneet tarttua tuumasta toimeen.

Kiina kuitenkin kasvaa maanlaajuisesti, ja myös köyhemmillä alueilla yhä useammalla on varaa perinteisempään luksukseen, kuten esimerkiksi yksityisautoiluun. Yunnanin kaltainen, vihreä ja taivailtaan sininen provinssi säilyy varmasti vielä hyvän tovin ihanteellisena pakopaikkana kaupunkilaisille, joiden mitta on tullut täyteen. Kiinan armoton keskittyminen talouskasvun tavoitteluun alkaa kuitenkin varmasti enenevissä määrin näkyä myös Yunnanissa ja muissa ”takapajuisemmissa” osissa maata.

Itse asiassa kun tätä kirjoittaessa katson ikkunasta ulos ja lasken katsettani sinisestä taivaasta alemmas kohti horisonttia, huomaan, että sielläkin näyttää harmaalta. Liikenneruuhkista on tullut kiivaan autoistumisen myötä arkipäivää, ja kaupungin laitamille on kaavailtu muun muassa öljyn jalostamiseen sekä tekstiiliteollisuuden käyttöön tarkoitetun para-ksyleenin (PX) valmistamiseen erikoistuvan tehtaan perustamista.

Yunnanin BKT kasvoi vuonna 2013 peräti 12,1 prosenttia. Kiinan kolmanneksi köyhin provinssi löi pöytään maan kolmanneksi korkeimmat kasvuluvut. Yunnan tuntuu puhtaalta, mutta kenties se on sittenkin puhdas vain kiinalaisin standardein ajateltuna – eikä välttämättä kovin kauaa sitäkään. Tahti kiihtyy täälläkin.

Kaikkea tätä mietittyäni olen hiljattain tehnyt tärkeän päätöksen: palaan kesällä kotiin, enkä näillä näkymin ole enää palaamassa takaisin Kiinaan asumaan, ainakaan ihan lähitulevaisuudessa. Kolme vuotta Kiinassa on synnyttänyt kovan kaipuun pohjoiseurooppalaista puhtautta (ja kaikkea muutakin kotoista) kohtaan.

Xi Jinpingin luotsaama Kiinan uusi johto saa tehdä ihmeitä, mikäli se haluaa pitää kaupunkilaisensa terveinä ja tyytyväisinä ja samalla jatkossakin houkutella lahjakkaita ulkomaalaisia Kiinaan maan kehitystä tukemaan. Merkkejä saasteiden vastaisen taistelun haparoivista ensiaskelista ainakin pääkaupungissa on jonkin verran "ilmassa". Kuitenkin vain aika näyttää, mitä tulevilla toimenpiteillä saavutetaan.

Parannuksia odotellessa Kiinan talous kasvaa. Mutta kuinka paljon kasvusta on iloa, kun samanaikaisesti maan ympäristön tila ja sen kansalaisten terveys rappeutuvat tasaisen tappavasti?

Kiinassa on jo ympäristöpakolaisia (osa 1/2)

Kiinan talous on porskuttanut vahvassa nousussa 70-luvun lopulta lähtien. Monenlaiset lieveilmiöt varjostavat kuitenkin talouskasvua. Niistä merkittävimpiin lukeutuu ympäristön rappeutuminen, josta on jo muodostunut uhka niin maan taloudelle kuin kansan terveydellekin. Ongelma on synnyttänyt Kiinassa myös uudenlaisen väestöryhmän: kaupungista pakenevat ympäristöpakolaiset.

Vuonna 2013 kiinalaismediassa yleiseen käyttöön nousseiden sanojen joukosta löytyy ’savusumuun’ viittaava wùmái. Sana ei ole kiinan kielessä enää uusi, mutta Kiinassa sitä on käytetty viime aikoihin asti säästeliäästi. Sen käyttö on kuitenkin yleistynyt sitä mukaa, kun kiinalaisten suurkaupunkien saastelukemat ja -näkymät ovat synkistyneet.

Etenkin kahden viime talven aikana pääkaupunki Pekingissä on ikuistettu niin ankeita saastenäkymiä, että asiasta puhumista on nykyisin ihan turha yrittää vältellä – varsinkaan, kun sosiaalisesta mediasta on tullut Kiinassa niin tehokas kanava kuvamateriaalin levittämiseen.

Tilanne on vakava. Viime syksynä Kiinan Jiangsu-provinssissa raportoitiin niinkin nuoren kuin 8-vuotiaan tytön sairastumisesta keuhkosyöpään. Tyttöä hoitaneen lääkärin mukaan suurin syypää syövän kehittymiselle oli suurkaupungin ala-arvoinen ilmanlaatu.

Jiangsu sijaitsee Kiinan varakkaammassa itäosassa, suurkaupunki Shanghain kupeessa. Tähän asti olemme tottuneet lukemaan raportteja Pohjois-Kiinan ja erityisesti pääkaupunki Pekingin saastetilanteesta, mutta valitettavasti etenkin kuluneena talvena julkaistiin paljon materiaalia myös muissa kiinalaiskaupungeissa vallitsevista hälyttävistä oloista.

Huono ilmanlaatu on levinnyt ympäri Kiinan. Joulukuun alussa julkaistujen virallisten lukemien mukaan maassa oli peräti 104 kaupunkia, joissa PM2.5-pienhiukkaspitoisuus oli korkeampi kuin 300 mikrogrammaa kuutiometriä kohden. Pitoisuus on hurja, sillä esimerkiksi Maailman terveysjärjestö WHO:n suosittelema lukema on 25 mikrogrammaa.

Teollisuuden ja liikenteen päästöjen lisäksi Kiinan ilmaa saastuttaa vakavasti hiili. Etenkin pohjoisemman Kiinan kaupungeissa tulee talvisin tukalat oltavat, kun kymmeniä miljoonia koteja aletaan lämmittää hiilivoimalla.

Kiina kaupungistuu edelleen kovaa tahtia. Moni haluaa jättää köyhän maaseudun taakseen ja lähteä isoon kaupunkiin onneaan etsimään. Nykyisin jo yli puolet maan väestöstä asuu kaupungeissa. Samanaikaisesti kasvava määrä kiinalaisia on kuitenkin alkanut haaveilla päinvastaisesta, eli kaupungista pois muuttamisesta.

Huono ilmanlaatu on yksi monista syistä uudenlaiselle ilmiölle, kiinalaisten kaupunkilaisten ympäristöpakolaisuudelle. The New York Timesin Edward Wong raportoi marraskuussa Kiinan ympäristöpakolaisista, joita hän oli kohdannut Lounais-Kiinan Yunnan-provinssissa, Dali-nimisessä pikkukaupungissa.

Monille Kiina-blogin lukijoille varmasti tuttu Dali tunnetaan rennosta elämänrytmistään sekä ihanteellisesta ilmastostaan. Pikkukaupungin taivas on sininen ja lämpötila miellyttävä ympäri vuoden. Dalissa nykykiinalainen voi oppia, että tänä päivänä luksus määritelläänkin luultua yksinkertaisemmin. Auringonpaiste, raikas vesi, puhdas ilma – siinä onnen perusteet, etenkin lapsiperheille.

Wongin haastattelemat ex-kaupunkilaiset ovat paenneet entistä elämäänsä monenlaisista syistä johtuen. Saasteet, liikenne ja kaupungin melu ovat tärkeitä syitä kaupungista lähtemiselle, mutta ympäristöpakolaisuuden voi tulkita laajemminkin. Voimme ajatella myös sitä yhteiskunnallista ja sosiaalista ”ympäristöä”, jonka keskellä Kiinan kaupunkilaiset elävät.

Kiinan suurkaupungeissa ihmisiä ajavat nurkkaan muun muassa jyrkästi nouseva yleinen hintataso, asuntojen päätähuimaavat hinnat, menestyspaineiden tuoma stressi tai vaikkapa vaurastumisen (ja länsimaalaistumisen) myötä yleistyneen materialistisen kulttuurin pinnallisuus.

Kovaa kehittyvässä Kiinassa moni hengästyy yrittäessään pysyä tahdissa mukana. Moni on kyllästynyt yrittämään ymmärrettyään, ettei onnellista loppua ole näköpiirissä.

Aiheesta lisää seuraavassa blogijulkaisussa.

Saastelukemia Kiinasta

Baidu, tuo Kiinan vastine muun muassa Googlelle ja Wikipedialle, on Kiinassa asuvalle ja kiinan kielen parissa työskentelevälle aivan ehdoton työkalu.

Esimerkiksi tällä hetkellä suomennosta kiinalaisesta romaanikäännöksestä tuottaessani ”baidutan” jotakin vähän väliä. Mikä oli Kungfutsen ainoan pojan nimi? Mitä sivumerkityksiä adjektiivilla keltainen on kiinalaisessa kulttuurissa? Mitä tarkoitetaan ”Bai Juyin vanhalla rouvalla”? Entä kuinka tämä ikivanha runo kääntyisi nyky-kiinaksi? Kaikki kysymyksiä, joihin kääntäjä löytää Baidun avulla nopeasti vastauksia.

Myös Baidun karttapalvelu helpottaa Kiinassa asuvan elämää, joten sitä kannattaa Kiinassa asuvan ehdottomasti opetella käyttämään. Entinen kämppäkaverini aina välillä ärsytti, kun hän tuli aina kysymään minulta, että mistä saisi junalippuja tai miten kansainvälisten pakettien postitoimistoon pääsisi parhaiten julkisilla. ”Kvb – kato vittu Baidusta!” olisin vastannut, ellen luonteeni ansiosta saisi aina palkitsevaa tyydytystä onnistuneesta, kiinan kielellä suoritetusta tiedonhausta.

Baidu Maps -palvelua on myös kehitetty, minkä ansiosta se saa anteeksi muun muassa sen, että reittihauissa se saattaa joskus antaa tietoa bussilinjasta, jota ei ole enää olemassa, jonka reitti on ehtinyt muuttua täysin, tai joka kulkee noin kahden tunnin välein. Yksi esimerkki mielenkiintoisista toiminnoista on se, että koko maan karttaa tarkastellessa Baidu kertoo, mikäli jotakin vakavaa on sattunut. Esimerkiksi alla olevasta karttanäkymästä oppii, että Baomao-valtatiellä on sattunut vakava liikenneonnettomuus. Katastrofipornon ystävä saa kätevästi lisätietoja varoitusmerkkiä klikkaamalla.

Uusin Baidu Maps -ominaisuus on ilmanlaatu-valinta, jota klikkaamalla saa tarkasteltavakseen saasteindeksilukemia koko maan suurimmista ja/tai merkittävimmistä kaupungeista. Olettaisin, että annetuissa luvuissa on kyse PM2.5-pienhiukkaspitoisuuksista hengittämässämme ilmassa. Kartan vierestä löytyy taulukko, jossa saastelukemat voi laittaa järjestykseen pahimmasta aloittaen.

Tein pienen, viikon kestäneen tutkimuksen. Tarkistin viikon jokaisena päivänä saastelukemat tämänhetkisestä asuinkaupungistani Kunmingista sekä pääkaupunki Pekingistä. Lisäksi kirjoitin joka päivä ylös koko maan korkeimman lukeman sekä kaupungin, joka oli saanut kyseenalaisen kunnian tuota lukemaa kantaa.

Alla kaavio, jossa löytämäni lukemat on esitetty. Lisäksi kuva, josta ilmenee, missä päin Kiinaa kovimmat lukemat mitattiin. Tiivistettynä: Kunmingin lukema oli keskimäärin noin 59, Pekingin lukema noin 216 ja koko maan korkein lukema noin 387. Kunmingin lukemat olivat päivittäin joko vihreitä (”erinomainen”) tai keltaisia (”hyvä”). Tosin käsittääkseni vaikka joku WHO saattaisi olla eri mieltä siitä, voidaanko esimerkiksi viidenkymmenen ylittäviä lukemia varsinaisesti pitää ihmisen terveyden kannalta hyvälaatuisina. Ehkä kyse on ennemminkin kiinalaisista standardeista…?

Summa summarum: Olen onnellinen, että päädyin viettämään kaksi viimeistä Kiinan-vuottani vähemmän kehittyneessä ja teollistuneessa Yunnanin maakunnassa, enkä esimerkiksi kammottavassa Pekingissä. Samalla olen kuitenkin tietoinen siitä, että kiivaasti autoistuva, kuuden miljoonan asukkaan Kunming ei sekään ole mikään paratiisi maan päällä. Tämä ei kuitenkaan niin kovasti häiritse, sillä taustalla on jo hyvän aikaa lohduttanut tieto siitä, että kolmen kuukauden kuluttua elämässäni koittaa paluu kotiseuduille ja muutto Viroon, missä ilma on maailman puhtainta.

Tästä blogitekstistä muodostuikin aasinsilta kahteen seuraavaan, joissa otan nyky-Kiinan saastuneisuuden tarkemmin suurennuslasin alle.