”Jos kaupunkeja verrataan ihmiseen, Chengdu on kuin fiksu nuorukainen, joka kantaa kädessään paperiviuhkaa ja suhtautuu elämäänsä rennosti. Chongqing puolestaan on kuin erämaiden karpaasi, joka kantaa käsissään kahta nuijaa ja käy epäröimättä kimppuusi, jos uskallat ottaa häneen katsekontaktin.” –
Unohda minut tänä yönä, Chengdu
Lensin toukokuussa ensimmäistä kertaa Kiinaan Finnairin kyydissä. Tuntui hienolta, sillä aikaisempien vuosien budjettiratkaisut venäläisyhtiö Aeroflotin siivillä Moskovan kautta eivät olleet koskaan olleet erityisen riemastuttavia: vaihtoyhteyttä sai yleensä odottaa noin 20 tuntia, ja koneessa venäläiset lentoemännät (vai mikä nyt onkaan nykyisin poliittisesti korrekti termi, onhan henkilökunnan joukossa myös miehiä) olivat usein yllättävän tylyjä.
Tällä kertaa lensin ensin Tallinnan viihtyisältä Lennart Meri -lentokentältä (jossa sain muun muassa istuskella säkkituolilla lentoa odotellessani) Helsinkiin, mistä matka jatkui parin tunnin odottelun jälkeen suoraan Chongqingiin. Lento sujui mukavasti, vaikka jouduinkin keskelle innokasta hollantilaista nuorisojoukkoa, jonka pälpätystä eivät edes korvatulpat pitäneet loitolla. Onneksi henkilökunta oli jälleen kerran aivan uskomattoman ystävällistä.
Oli muuten jännä seurata, kuinka (ilmeisesti) Finnairin Xi’anin-kone kulki pitkään rinta rinnan koneeni kanssa – vasta loppua kohden koneiden tiet alkoivat erkaantua. Xi’anista olen kuullut sellaista, että siellä ei Terrakotta-armeijan lisäksi ole juuri mitään näkemisen arvoista, ja että ei se armeijakaan itse asiassa niin erityisen kaksinen ole – itse näin onneksi patsaita kerran Tampereella. Matkailijoita Xi’an silti vetää puoleensa, ja siksi Finnairkin varmaan sinne lentää.
Chongqingistakaan en ole mitään erityistä koskaan kuullut, mutta se ei ollut laskeutuessani tärkeää. Päivä oli pilvinen ja aavistuksen sateinen, ja valtava Chongqing (jossa villeimpien arvioiden mukaan asuu lähes 30 miljoonaa ihmistä) tornitaloineen toi jotenkin maailmanlopun mieleen – ei ehkä edes kovin kaukaa haettu ajatus. Saavuin kaupunkiin aamulla seitsemän tienoilla, ja ainoa tehtäväni oli löytää seitsemän tunnin aikana tieni Chongqingin päärautatieasemalle, mistä matkani jatkuisi 20-tuntisella junavuorolla vanhaan tuttuun Kunmingiin.
Junamatka oli ensimmäiseni Kiinassa, jonka aikana en joutunut ärtymään lähelläni mölyävästä porukasta. Taisin nukkua matkasta peräti 15 tuntia – lentokoneessa en ollut onnistunut nukahtamaan, kiitos hollantilaisten, joten yksi yö oli jäänyt väliin. Nukkumisen ohella luin juuri aloittamaani
Piiritetty linnoitus -romaania (《围城》), jonka kirjoitti 1940-luvulla Qian Zhongshu -niminen, vähemmän tunnettu mutta huomattavat kirjoittajanlahjat omaava herra.
Piiritetty linnoitus on yksi vähemmän tunnetuista 1900-luvun kiinalaiskirjallisuuden helmistä. En ollut sitä vielä lukenut, mutta olen jo pitkään tiennyt, että suomennan sen vielä jonakin päivänä. Matkani tavoite oli saada luettua tuo 359-sivuinen romaani (kiinaksi lukiessani kymmenen sivua päivässä riittää tavallisesti varsin hyvin), ja sainkin sen viimeiset sanat luettua paluumatkalla, kun odottelin jo jatkolentoa Helsingissä. Se on hieno romaani, erittäin hauska sekoitus vanhanajan tien päällä -kuvausta sekä loppua kohti myös avioliittodraamaa. Samalla se on kiehtova kiinalaisen kulttuurin sekä Kiinan ja lännen välisten erojen kuvaus. En enää ihmettele, miksi sekä Han Han että Murong Xuecun ovat tuotannossaan tähän romaaniin niin ahkerasti viittailleet.
Vaimo oli Kunmingin rautatieasemalla vastassa – hän oli lähtenyt Kiinaan jo aikaisemmin, ja myös palaa kotiin pari viikkoa minun jälkeeni. Hänen piti päästä Kunmingiin jo toukokuun alkupäivinä puolustamaan kiinankielistä graduaan (joka muuten näyttää nyt painettuna upealta ja saa minut puhkumaan ylpeyttä). Tätä kirjoittaessani hän on vielä Shanghaissa, jonne Tallinnan Konfutse-instituutti hänet lähetti pitämään huolta kahden viikon kielileirille saapuneista virolaisnuorista. Kotona on siis ollut hiljaista, mikä tarjoaa minulle täydellisen tekosyyn uppoutua sekä kiinan että viron kielen opintoihini ja aloitella siinä sivussa jo ansaittua kesälomaa.
Vietin Kunmingissa lopulta kaksi ja puoli viikkoa, eikä niistä päivistä ole kovin paljon kerrottavaa. Majoituimme The Hump -nimiseen hostelliin, joka meluisuudestaan huolimatta on ansainnut maineensa Kunmingin parhaana hostellina. Majoittuminen on edullista (maksoin ensin punkastani 35 yuania yöltä, ja halvin yksityishuonekin maksoi kahdelta henkilöltä yhteensä vain 110 yuania) ja suuri kattoterassi (joskin niinkin matalalla kuin kolmannessa kerroksessa) tarjoaa viihtyisät puitteet päivien ja iltojen viettämiseen.
Minulla oli koko matkan ajan vielä jonkin verran työvelvollisuuksia, joten aamupäivät menivät usein kirjoittaessa. Tämä olisi ollut täysin ok, ellei internetin käyttö olisi jälleen kerran Kiinassa aiheuttanut reilusti harmaita hiuksia. VPN (virtual private network) -ratkaisu ei osunut tällä kertaa oikeaan, vaikka VPNinjaa olinkin aikaisemmin ehtinyt Kiinassa yli vuoden ajan tyytyväisenä käyttää. Monet verkkosivuthan eivät Kiinassa ilman VPN:ää toimi. VPNinja tarjosi hetkittäistä helpotusta Facebook-riippuvuuteen, mutta silloin kun Facebook toimi, kaikki muu tuntui kärsivän. Seuraavalla kerralla täytyy kokeilla jotain muuta ratkaisua.
Lounaan jälkeen olin yleensä vapaa, mikä tarkoitti lähes poikkeuksetta sietämättömän kevyttä olemista. Vaimon piti vielä käydä silloin tällöin hoitamassa asioitaan yliopistolla, minkä vuoksi jäin usein viettämään iltapäiviäni hostellin sohville, joilla löhöillen joko luin romaaniani tai sitten otin muuten vain rennosti. Pieni varaslähtö kesälomaan siis!
Jo ennen Kunmingiin saapumistani vaimo oli ystävystynyt parin henkilön kanssa, jotka hekin olivat päättäneet majoittua The Humpiin hieman pidemmäksi ajaksi.
Toinen uusista tuttavuuksista oli Intiassa syntynyt, Australiassa asuva mutta Kiinan passin omistava (!) eläkeläisherra. Hän istui mielellään illalla alas ja tilasi itselleen (ja usein myös seuralaisilleen) lasillisen punaviiniä. Usein hänellä oli vielä repussaan kaupasta haettu piilopullo, josta santsata viiniä ensin kohteliaasti baarista ostettuihin laseihin. Keskustelimme päivittäin tuntikausia kaikesta taivaan ja maan välillä, ja meistä tuli läheisiä – näin miehessä paljon sellaista, mitä uskon tai toivon itsessäni näkeväni kun olen ehtinyt varttua hänen ikäänsä. Hänen lisäkseen seurassamme oli eloisa 24-vuotias amerikkalaistyttö, joka hyvin vahvasta amerikkalaisuudestaan huolimatta oli hänkin erittäin mukava ja antoisa keskustelukumppani.
En valitettavasti edelleenkään onnistunut käymään paikallisen väestön kanssa kovin pitkiä keskusteluja. Mielenkiintoisimman sananvaihdon taisin käydä pienen tytön kanssa, kun taas pisimmän aikuisen kanssa käymäni keskustelun aiheet liikkuivat tuttuun tyyliin pelkän rahan ympärillä: ”Paljonko saat palkkaa?” ”Paljonko lentolippusi maksoivat?” ”Paljonko maksaa kun soitat kotiin?” ”Paljonko asunto kotimaassasi maksaa?” ”Paljonko kulutat Kiinassa päivän aikana?” Ja. Niin. Edelleen. Huokaus.
Kaikista hyvistä kokemuksistani huolimatta tämänkertainen Kiinan-vierailuni toimi valitettavan hyvänä muistutuksena siitä, miksi halusin vuosi sitten niin palavasti muuttaa Kiinasta pois. En kuitenkaan halua purkaa negatiivisia ajatuksiani tähän luettavaksi, vaan tyydyn siihen, että olen saanut jakaa turhautumiseni vaimon kanssa (joka muuten jakaa tuntemukseni 99-prosenttisesti).
Kunmingin jälkeen oli aika panna lomavaihde silmään, vaikka itse jouduinkin yhä ne aamupäivät viettämään työn merkeissä. Vaimo sai oikein luvan kanssa nukkua aamuisin myöhään ja lukea kirjaa tai katsella suosikki-tv-sarjojaan, kunnes kutsuin hänet syömään kanssani lounasta.
Matkustimme ensin junalla Chengduun. Kolme ja puoli vuotta sitten stipendi vei meidät molemmat Kunmingiin, missä tapasimme. Kuitenkin olimme kumpikin kirjoittaneet stipendihakemukseen ykköstoiveeksi Chengdussa sijaitsevan Sichuanin yliopiston. Nyt meille koitti viimein tilaisuus viettää viikko tuossa kaupungissa, jonne olimme molemmat niin palavasti halunneet päästä asumaan ja opiskelemaan.
Chengdu, Kiinan viidenneksi suurin kaupunki ja juuri suomentamani romaanin tapahtumapaikka, tuntui heti Kunmingiin nähden virkistävältä ja suorastaan jännittävältä. Koostaan huolimatta Chengdu ei vaikuttanut erityisen suurelta. Matkailijan kannalta oli mukavaa, että monet vierailemisen arvoisista kohteista sijaitsevat kohtuullisten etäisyyksien päässä hostellilta tai kaupungin keskustasta. Löysin kartalta paljon tuttuja kohteita, jotka mainitaan Chengdu-suomennoksessani: Wenshu-luostari, Wuhou-temppeli, Du Fun olkikattoinen mökki…
Muihin elämyksiin lukeutui muun muassa vierailu keskukseen, jossa kiinalaiset tekevät parhaansa pitääkseen jättiläispandapopulaatiota hengissä – helpommin sanottu kuin tehty, sillä pienen peniksen lisäksi pandat on kirottu äärimmäisellä laiskuudella. Pääsimme paikalle varhain aamulla juuri sopivaan aikaan: puolisen tusinaa leikkituulella ollutta pandanpoikasta painivat keskenään ja tekivät parhaansa aiheuttaakseen kavereilleen vahinkoa. Vaimo kertoi, ettei muista, koska viimeksi olisi kuullut minun nauravan yhtä riemukkaasti. Isommat pandat, jos niitä nyt edes sattui näkemään, ottivat rennosti ja söivät bambua. Ne muistuttivat mielestäni monin tavoin ihmistä.
Chengdussa kävimme myös hot pot -ravintolassa, vaikka se kaikkein kuuluisin hot pot odottikin oikeastaan vasta Chongqingissa. Tilasimme oman annoksemme sellaisena versiona, jossa suurin osa liemestä ei ole tulista ja vain keskiosa on chilin tummaksi värjäämä. Sain ihan hyvät punat poskilleni! Ravintolassa tunnelma oli asianmukainen: ateriaansa aloittelevat ihmiset alkoivat hiljalleen niiskuttaa, sitten vähän yskiä, sitten juoda enenevissä määrin olutta. Eräässä pöydässä punaposkiset miehet alkoivat yksi toisensa jälkeen riisua paitojaan, ja meteli alkoi ahkeran olutlasien kilistelyn myötä yltyä – tulinen ruokakin taisi tarjota humalaan oman lisänsä. Tunnelma oli vallan mainio!
Ammatillisessa mielessä tämänkertainen Kiinan-matkani oli tärkeä. Olin valmistellut itselleni etukäteen listan kirjoista, jotka halusin tuoda tullessani. Lopulta haaviini tarttui yhteensä 16 romaania tai novelli- tai esseekokoelmaa yhdeksältä eri kiinalaiskirjailijalta. Tavoitteeni on jatkossakin suomentaa kiinalaista kirjallisuutta yhden tai kahden kirjan vuositahdilla, ja toivon, että näistä ostoksista riittää suomennettavaa pitkälle tulevaisuuteen.
Näiden kuudentoista kirjan lisäksi hankin itselleni niin tärkeitä oppikirjoja: syventävien kiinan kielen oppikirjojen lisäksi ostin kaksi klassisen kiinan maailmaan johdattavaa teosta sekä niiden rinnalle kirjat, jotka opastavat Tang- ja Song-runouden jännittävään maailmaan. Kaksi ensimmäistä romaanisuomennostani ovat osoittaneet, että kiinan kielen tuntemuksessani on vielä paljon kehitettävää. Lisäksi viittauksia klassiseen kiinaan näyttäisi esiintyvän lähes jokaisessa romaanissa.
Myös Chengdussa hostellivalintamme osui nappiin. Mix Hostel on ilmeisesti yksi kolmesta Chengdussa yhteistyötä tekevästä, keskimääräistä hyvämaineisemmasta hostellista. Lievästä ahtaudestaan huolimatta hostelli tarjosi edulliset puitteet äärimmäisen viihtyisässä miljöössä. Henkilökunta oli häikäisevän ystävällistä ja jopa hostellin tarjoama ruoka maistui niin hyvin, että monesti emme vaivautuneet edes lähtemään ulos muita ratkaisuja etsimään. Usein kiinalaishostellien tarjoama ruoka on korkeintaan keskinkertaista.
Mix Hostel toimi meille mukavana majapaikkana viikon verran ennen kuin koitti aika suunnata junalla Chongqingiin – sieltä lähtisi lentoni sekä samana päivänä vaimon pikajuna kohti Shanghaita. Nähtävyysnälkä oli aika pitkälti saatu jo Chengdussa tyydytettyä, emmekä jaksaneet enää olla kovin kunnianhimoisia.
Hostelli (joka tällä kertaa oli huomattavasti keskinkertaisempi) sijaitsi mukavasti Jangtsejoen varrella, vaikkakin niin alhaalla rinteessä, että sinne ja sieltä pois pääseminen vaati aina pitkien portaikkojen läpikäymisen. Kaiken lisäksi kaupungissa oli niin kuuma, että emme ensimmäisen päivän jälkeen enää viitsineet edes harkita ulos lähtemistä ennen iltapäivää!
Chongqing ei loppujen lopuksi tuntunut mitenkään erityiseltä, mutta jotain kaupunki kuitenkin tarjosi – sellaisen suurkaupunkikärpäsen pureman, jonka olen aikaisemmin kokenut Hong Kongissa ja Shanghaissa ja jota olen sittemmin ehtinyt kaivata. Chongqing on niin vilkas ja meluisa ja jonkinlaisella viehättävällä tavalla sekava, että jokainen kävelyretki sen kaduilla tuntui jännittävältä seikkailulta. Hieman yllättäen ihmiset tuijottivat kaduilla ulkomaalaisia poikkeuksellisen paljon, mutta emme antaneet sen häiritä nautiskeluamme: tuntui taas hienolta olla Kiinassa!
Muista myös tutustua Kiinaan liittyviä kieli- ja asiantuntijapalveluja tarjoavan yritykseni verkkosivuihin osoitteessa www.hiinakiina.com
