Tapahtumasta teki erityisen se, että vanha herra oli tienannut rahat sormukseen romua keräämällä. ”Elämämme on ollut kovaa”, mies oli todennut sormuksen ostettuaan. ”Halusin piristää vaimoani.”
Tarinat vanhemman kiinalaisväen sinnikkyydestä eivät tule allekirjoittaneelle enää yllätyksenä, sillä asuin Kiinassa yli kolme vuotta. Kestävän kehityksen ystävänä ja aktiivisena ihmisten tarkkailijana kiinnitin Kiinan-vuosieni aikana myös jätteitä kerääviin ihmisiin paljon huomiota.
Ensimmäisenä vuotenani asuin Zhejiangin maakunnassa, paikallisen yliopiston asuntolassa. Alkuviikkoina valittelin usein sitä, kuinka kierrätysmahdollisuudet loistivat poissaolollaan. Vuosia jatkuneen, Suomessa opitun tunnollisen kierrättämisen jälkeen tuntui pahalta heittää kaikki jätteet samaan astiaan.
Opin kuitenkin nopeasti, ettei Kiinan kierrätystilanne ehkä olekaan täysin lohduton.
Kerran ulos lähtiessäni näin yhden asuntolamme siivoojista sinisten jäteastioiden kimpussa. Luultavasti köyhältä maaseudulta kaupunkiin töihin tullut nainen oli avannut lukemattomia muovipusseja ja lajitellut kaiken kierrätettäväksi kelpaavan siisteihin nippuihin. Huokaisin helpotuksesta, vaikkei minun käynytkään siivoojaa kateeksi.
Vastaava tilanne paisui toisenlaisiin mittasuhteisiin kesäkuussa, kun sadoilla opiskelijoilla alkoi koittaa kotiinpaluun aika. Silloin moni sai huomata, että vaihto-opiskeluaikoina nurkkiin kertynyt materia ei mahdukaan matkalaukkuihin. Yhtäkkiä roskiin lensi jätesäkkikaupalla täysin käyttö- tai kierrätyskelpoista tavaraa: vaatteita, kirjoja, erilaista arjen käyttötavaraa.
Siivoojat tekivät tavallista pidempiä työvuoroja varmistaakseen, ettei hyvää tavaraa menisi sivu suun. Kerran kuulin heidän jopa riitelevän keskenään jätehuoneessa. En usko, että mitään meni hukkaan.
Uskon, että moni matalapalkkainen kiinalainen voi jopa kaksinkertaistaa tulonsa jätteitä penkomalla. Tavaran kierrättäminen on varmasti kymmenille miljoonille elinehto.
Kun asuin kaksi vuotta Lounais-Kiinassa yhdessä maan köyhimmistä maakunnista, jätin usein kierrätettäväksi kelpaavan materiaalin muovipusseissa pihalla sijaitsevien roskalaatikkojen viereen. Kun palasin puoli tuntia myöhemmin päivälliseltä kotiin, niput olivat lähes poikkeuksetta hävinneet.
Asuntoni ikkunasta huomasin päivisin, että kaksikin eri naista kävi säännöllisin väliajoin tarkistamassa asuinalueemme roskikset.
Elinkorttelimme pääportilla odotti lisäksi aina puolisen tusinaa kierrättäjää pienellä lavalla varustettujen, kolmipyöräisten polkupyöriensä kanssa (ks. kuva). He ottivat vastaan kaiken ylimääräisen keräyspaperista aina huonekaluihin ja epäkuntoisiin kodinkoneisiin. Lahjoittaja sai kiitokseksi muutaman ryppyisen setelin. Sitten kierrättäjä lähti viemään tavaraa eteenpäin.
Jossakin hikisen polkupyörämatkan päässä häntä odotti suuri, huolestuttavan täyteen tavaraa lastattu rekka. Sen kuljettaja puolestaan maksoi kierrättäjälle ennen kuin lähti lastin täytyttyä viemään tavaraansa edelleen seuraavalle linkille kierrätyksen ketjussa.
Valitettavasti lähes 1,4 miljardin asukkaan Kiinassa kierrätysvalistusta ei ole vielä saatu ulottumaan kansan korviin asti. Siitä huolimatta uskon, että materiaali kiertää Kiinassa tehokkaasti. Syytä tehokkuudelle tosin on turha etsiä minkäänlaisesta vihreästä ajattelusta. Riittää, että tiedostaa yhden kasvavan Kiinan lukemattomista yhteiskunnallisista epäkohdista: köyhien valtavan määrän. Köyhät kierrättävät varakkaampien jätteet.
Kiinassa on pian enemmän superrikkaita kuin missään muussa valtiossa. Samalla köyhien määrä on edelleen hurja – heidän määränsä mitataan sadoissa miljoonissa. Kiinalaisten kulutuskyvyn alati kasvaessa ja arvomaailman muuttuessa yhä materialistisemmaksi ympäristöasioista huolestuneen mielessä herää kuitenkin paradoksaalinen ajatus: onneksi Kiinassa sentään on vielä niin paljon köyhyyttä!
Voit tutustua Kiinaan liittyviä kieli- ja asiantuntijapalveluja tarjoavan yritykseni verkkosivuihin osoitteessa www.hiinakiina.com
